sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Ylös, alas, ylös, alas

Lähdimme tänään aamulla aikaisin (no, kahdeksan jälkeen ON sunnuntaina aikaisin!) paikallisjunalla kohti Royal National Parkia. Vajaan tunnin junamatka Loftuksen asemalle, mistä piti netin mukaan olla museoratikkakyyti perille. Lonely Planet tiesi kertoa, että juuri tältä asemalta pääsee lähimmäksi Visitor Centeriä (ja sieltä saatavaa karttaa, koska meillä ei tietenkään moista ollut...). Ratikkaa ei aamutuimaan näkynyt, ja muutenkin paikka näytti varsin kuolleelta. Yksittäinen koiranulkoiluttaja neuvoi meidät oikeaan suuntaan, n. 1 km tienpengarta. Muuten kiva, mutta autot huristeli satasta ohi ja vastaan penkereellä tuli laumoittain ja yksittäin maantiepyöräilijöitä. Turvallista.

Päätieltä haarautui pienempi tie, ja pääsimme parin kilometrin asfalttitallustelun jälkeen varsinaiseen puistoon. Ja saimme sen kartan. Pyöränvuokrauspiste oli vielä kauempana, mutta löysimme hauskannimisen Honeymoon-trackin, mitä pitkin pääsisi joen rannalla olevalle vuokrauspisteelle. Reipas 20 min jyrkkiä portaita alas ja välillä maisemia ihaillen. Evästauko ja muutos suunnitelmiin. Pyörillä olisi saanut ajaa vain hyvin valikoiduilla reiteillä, ja joessa pyörivät aqua biket näyttivät niin hauskoilta, että vuokrasimme ennemmin sellaisen. Tunnin polkuveneajelu kävi varsin hyvästä treenistä!

Maisemat olivat upeita, mutta jalkaisin ja autottomana ehtii nähdä vain todella pienen osan puistoa, sillä syvemmällekin puistoon olisi päässyt autolla ja siten lähemmäksi vesiputouksille vieviä polkuja. Tiedostimme päivän kuumuuden ja omat voimat, joten lähdimme lounastauon jälkeen kiipeämään takaisin ylös. Kotimatkaa varten löytyi museoratikkakin, 20-luvulla Melbournessa rakennettu söpöläinen. Junalla takaisin Sydneyyn ja palkinnoksi herkkusushia Azakelta alakerrasta. Nams.

Puistoon on ehdottomasti päästävä uudelleen, harkitsemme seuraavaa reissua Cronullan kautta, lauttamatka on kuulemma upea ja satamasta pääsee heti kävelemään upeisiin rantamaisemiin. Huomenna paluu arkeen, mutta onneksi on ensi viikonloppuna jotain mitä odottaa: Royal Randwick ja Start of the Summer-laukkakisat! Nyt pitäisi vielä löytää sopiva asu ja ennenkaikkea PÄÄHINE! Joku makea hattu, koriste tms. on ihan pakollinen laukkarata-etikettiin! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa kun kommentoit, kiitos!