torstai 28. heinäkuuta 2011

Ihanaa elamaa

Pikapaivitys lomahulinasta. 

Panimovierailulla Swan Valleyssa

Ensimmainen lomaviikko on alkanut rennoissa merkeissa, muutto- ja pakkauspuuhista huolimatta. Sydneylainen kaverimme tuli vierailulle, joten olemme kiertaneet Perthia turistihengessa ja nauttineet elamasta. Gourmetpizzaa, viinitiloilla kiertelya, hyvaa ruokaa, ja shoppailua. Matkajarjestelyt on tehty ja kaikki tuntuu olevan hoidossa.


Herkuttelua Houghtonin viinitilalla

Pakkaaminen etenee omalla painollaan ja sunnuntainen muutto ei ainakaan viela aiheuta harmaantuvia hiuksia, pahvilaatikkotornit kasvavat paivittain ja kaapeista paljastuu hauskoja yllatyksia, jotka onneksi suurin osa paatyvat kierratykseen-pinoon...

Ihana matchmakerimme, wingman Muumi saapui myos luoksemme:


Myrskya ihastelemassa Cottesloen rannalla

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Turvallista juhlintaa

Olimme eilen juhlistamassa eraan J:n kaverin laksiaisia Perthin yoelaman keskuksessa, Northbridgessa. Alue on jatkuvasti uutisotsikoissa yollisten tappeluiden, ammuskeluiden ja muun mukavan takia ja paivisin niin mukava ravintola-alue muuttuu oiseen aikaan villiksi lanneksi. Nain ainakin mielikuvissani. Koska olemme olleet varsin laiskoja bilettajia, ei Northbridgea ole tullut henkilokohtaisesti testattua ennen eilista, enka ole alueeseen tutustunut paivisinkaan kuin bussin kyydista. Junarata halkoo keskustan aika tehokkaasti kahtia, ja CBD:n puolella ovat kaikki ne kaupat ja palvelut, joita olen tarvinnut. Uusi, viela rakenteilla oleva junayhteys toivottavasti vahentaa kynnysta lahtea tutustumaan Northbridgeen.

Aussien jokaisesta vastaantulijasta huolehtiminen ja hyysaaminen on ajanut vakivallan pois alueelta. Baariin mennessa ihan jokaiselta tarkistettiin paperit, ja varsin tarkasti. Kymmenen vuotta vanha ajokorttini kuva, missa paksut otsahiukset viistaa silmia ei suinkaan hymyilyttanyt pokea, vaan sai aikaan pelkkaa mutinaa ja lupasinkin itselleni pyhasti a)otattaa inhimillisen nakoiset passikuvat itsestani asap ja b) hankkia sen WA:n ajokortin, asap. Portsarijonosta seuraavalle luukulle, minka luulin olevan kassa, mutta kyseessa olikin valokuvaus. Suurin osa Northbridgen baareista kuvaa tatanykya kaikki asiakkaansa, eika kaynyt ihan selvaksi, mita tietoja se mimmi samalla napytteli koneelleen ajokortistani. Kummallista, ja vahan kylla arsyttaa tuollainen rekisterinpito asiakkaista. Joo, kivempihan se on antaa ottaa itsestaan kuva baarin ovella, jos silla estetaan puukotuksia ja rikkinaisilla tuopeilla paahan lyonteja, mutta missa menee raja henkilotietojen keraamiseen?

Pari kuukautta sitten oli uutisissa juttu, missa kerrottiin eraan paikallisen baarin puhalluttavan asiakkaansa ennen sisaanpaasya, ja jos mittariin parahti huimat 0,2 (muistikuva, mutta joku todella matala luku jokatapauksessa) promillea, ei asiakasta paasteta sisaan. Baariin, missa tarkoitus on... no juoda sita alkoholia.

Baarissa oli rauhallista ja kivaa, ja laksiaisjuhlia varten oma takahuone varattuna. Nolla tappelua, arhakointia, tuopin heittoa tai mitaan muutakaan. Illan paatteeksi kavelimme lyhyen taksijonon hannille, ja oli aika suuri yllatys bongata sielta kolme Virallista Tyontekijaa ohjaamassa takseja oikeaan jarjestykseen tolpalle ja pitamaan kuria ja jarjestysta ylla jonottajien keskuudessa. Organisoiduin ja rauhallisin tolppakokemus ikina!

torstai 21. heinäkuuta 2011

Siirtolaishenkea

Ulkomailla asuessa ainakin minulle tulee hilliton auttamishalu, jos entuudestaan yhtaankaan tuttu maanmies on pulassa. Vasta tapaamamme suomalaispariskunta oli karmeassa asuntoloukussa, ja kun loukun paatahtina olivat inhokkilistani top 5-osastoon kuuluvat torakat, oli paivanselvaa, etta apua on tiedossa! Ilahdutinkin siis viimeiselta tyoreissultaan palannutta J:ta jarjestamalla pienen suomileirin asuntoomme ja majoitimme torakkapakolaiset vierashuoneeseemme.

Loppu hyvin. Siirtolaishenkea noudattaen soimme seuraavana paivana hapankorppuja pienella uuden maan vivahteella, Vegemitella ja avauduimme kulttuurieroista ja aussikulttuurista. Siirtolaishenkea noudattaen vieraat olivat myos siita helpoimmasta paasta, jos vasyneen matkalaisen saa onnelliseksi lampimalla suihkulla, puurolla ja kapealla vierassangylla, niin ei kovin rankasta emannoinista ole kysymys :) Ja J otti suomihopotyksemme hyvana kielikylpyna.

Oma siirtolaistaisteluni etenee, maaginen 457-tyoviisumi on jo sormien ulottuvilla. Tanaan palautin allekirjoitetun tyosopimuksen, ja parissa viikossa pitaisi tulla tieto, onko tyonantajani hakemus viisumini sponsoroinnista hyvaksytty. Jos on, niin lahetan itse viisumihakemuksen eteenpain ja jaan odottelemaan kutsua laakarintarkastukseen. Taas. Nyt hakusessa joku muu kuin Suosikin Eki-seta!

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Verotuskiemuroita

Aussilan financial year paattyi kesakuussa, ja nyt pitaisi tehda veroilmoitus viime verovuoden tuloista ja muista. Tyonantajilla on ollut aikaa viime perjantaihin asti lahettaa jokaiselle group certificate eli ilmoitus siita paljon on tienannut ja mita on verotettu. Taallahan tuo verotus menee tosi hassusti, joka palkassa se prosentti vaihtelee sen mukaan, mika juuri se senhetkinen palkka on, eika siihen veroprossaan pysty itse vaikuttamaan. Keikkatyon takia viikottain maksettava palkkani on vaihdellut ihan laidasta laitaan, ja samalla se veroprossakin on seilannut minne sattuu.

No, mun armas Sydneyn tyonantaja ei tietenkaan ole hoitanut tatakaan asiaa kunnolla, kirjetta ei ole kuulunut. Firman ohjeiden mukaan ilmoitin kylla irtisanoutuessani uuden osoitteeni, ja toimistotytot vakuuttivat kaiken olevan kunnossa. No ei ollut uusi osoite sinne paivittynyt, ja kun palkkakonttorista aloin asiaa selvittelemaan, oli asiakaspalvelu kylla niin pask...aa. Ongelmahan on siina se, etta me lahdetaan kahden viikon paasta reissuun ja sita ennen pitaa veroilmoitus saada tehtya. J on buukannut meille tapaamisen sen taxmanin luo ensi maanantaiksi, tassa olisi siis viikko aikaa saada paperi, jonka lain mukaan piti jo olla mulla kasissa. Vaan he kun eivat tuossa palkkakonttorissa naita papereita tulosta kuin perjantaisin. Piste.

Yritin selittaa ja vaantaa ja kaantaa, vaan ei. Noin veemaista naista ei ole hetkeen langan toiseen paahan osunut, ja pyynto saada puhua ylemmalle taholle aiheutti mahtavan huutokonsertin. "I am the supervisor here! There is nobody higher up!" ja laps, puhelin kiinni. Ja varmana muuten on joku ylempana! Uusi soitto, tallakertaa HR-puolelle ja miellyttava aussie-mies langan toisessa paassa.. Jo alkoi tapahtua, toivottavasti ainakin. Odottelen huomiseen ja jatkan HR-osaston pommittamista hyvassa hengessa. Tuskin se group certificateja tulostava tietokone on kykenematon maanantaista torstaihin moiseen toimintaan, ja sylkee naita papereita vain viikonloppua vasten ulos printterista... Ainakin tuo mies ymmarsi pointtini ja lupasi tehda parhaansa.

Jos en saa paperia ajoissa, ei tuo veroneuvoja saa tehtya veroilmoitustani, ja mulla olisi keikkatyon puolesta ilmeisesti aika runsaasti saatavia, ja urakka on ilmeisesti suomalaista esitaytettya paperia hieman kimurantimpi homma. :/

Ja se paperi ei koskaan edes saapunut mun Sydneyn osoitteeseen, kaikilta kolmelta kamppikselta asia tarkistettu. Hyvahyvahyva.

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Toita ja julkista liikkumattomuutta

Viimeinen viikonloppu yksin pitkaan aikaan! Viikko lomaan! Kaksi viikkoa USA:n reissun alkuun! Viisi viikkoa aidin ruokapatojen aareen! Koko viikko toita!

Kiireinen viikko siis takana, ja edessa. Kavin tiistaina tutustumassa tulevaan tyopaikkaani, ja olen ihan in loooooov. Paikkaan, ihmisiin, tyotehtaviin ja edessa olevaan isoon haasteeseen. Perehdytysaika tulee varmasti olemaan sikarankka ja opittavaa on paljon, mutta niin oli edellisessakin toimenpideduunissa, ja niinpahan vaan opin senkin. Ja taalla asiat osaa ehka ottaa vahan stressittomammin, kun kukaan ei stressaa ikina mistaan. Ja ensimmaiseen puoleen vuoteen ei oleteta, etta osaisin hommani itsenaisesti, mika on ihan lohdullinen ajatus. Nyt vaan odotellaan viisumisponsoroinnin hyvaksyntaa ylemmalta johdolta.

Tiistaina oli myos mita upein tanssiesitys, kaytiin J:n aidin kanssa kuolaamassa kuubalaista mieskomeutta ja tanssitaitoa Ballet Revolucionissa. Ihan huikea esitys ja taytta tykitysta alusta loppuun! Balettia, modernia, hiphoppia ja kaikkea silta valilta. Livebandi oli mahtava ja musiikki aika pop/rock-voittoista. Ihan mieletonta urheilullisuutta, rytmia ja menoa. Ja ne lihaksikkaat vartalot.. no, kuola taisi valua meidan molempien suupielissa.

Tulevan viikonlopun katkot julkisessa liikenteessa aiheuttavat hammastenkiristysta. Junat eivat kulje meilta keskustaan asti, bussivuoroja on korvaavina vaihtoehtoina, mutta ne menee miten sattuu, eika ainakaan mene lauantaiaamuna klo 06, tai sunnuntaina illalla toiden jalkeen. Aamuvuoron sain onneksi lahjoitettua pois ja illan tilalle, mutta sunnuntai aiheuttaa jo vahan paanvaivaa. Fillarimme pollittiin viikko sitten asemalta, joten todennakoisesti hurautan taksilla kotiin. Kirosin hommaa aika isosti, ja kiroan edelleen, silla pyoraily oli helpoin, itsenaisin ja vaivattomin tapa liikkua taalla ja nyt J:n maastofillari on jonkun pitkakyntisen kasissa.

Asenteeni autottomuutta kohtaan alkaa horjua pahasti. Eikohan tama yhdennaisen mielenosoitukseni ole marraskuussa toiden taas alkaessa jo ohi ja uskallan autoilemaan.. Ja ei tarvitse enaa tuntemattomien tyokavereiden tai J:n vanhempien stressata, miten tuo yksi hullu ulkomaalainen selviaa pimeassa kotiin kaikkien juobbojen ja hullujen kansoittamilla julkisilla.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Vuosi sitten...

Hieman haikeana lueskelen Facebookissa kavereiden statuspaivityksia kuluvasta pelikaudesta ja mietin viime kesaa ja juurikin heinakuun ensimmaista viikonloppua.  Elin juhannuksen ymparilla olevat viikot taydellista urheilijanelamaa treenileirilla ja MM-kisoissa. Vuosi sitten, heinakuun ensimmaisena sunnuntaina olin mukana voittamassa MM-pronssia lajin ensimmaisissa arvokisoissa. Istuin viimeisen pelin jalkeen kyyneleet silmista valuen keskella kenttaa, pronssimitali kaulassa ja "turnauspallo" kainalossa, kroppa ja paa kaikkansa antaneena ja elimisto taynna euforian tunnetta. 

En olisi silloin uskonut, miten maailma heittelee ja mihin paadyn vuoden paasta. Minun ei koskaan pitanyt alkuperaisen matkasuunnitelman mukaan edes reissata lansirannikolle! Heinakuussa 2011 mun piti olla viettamassa rempsean WH-vuoden viimeisia hetkia jossainpain itarannikkoa ja nauttia Queenslandin lampimista talvipaivista ennen Fizin lomaa ja USA-kierrosta. En ole edes kaynyt Queenslandissa, yon lampotila oli +3 astetta, enka ole elaessani ollut nain kylmissani sisalla. Enka tule menemaan parin viikon paasta Fizille, ainakaan lomalle tai lentokentan terminaalia pidemmalle. Enka ole ollut nain onnellinen. Tai haikea. Siis yhtaaikaa. Paassa pyorii satamiljoonaa tunnetta ristiin ja lataan varmasti ihan liikaa odotuksia Suomen reissulle ja yritan mahduttaa liian paljon liian lyhyeen aikaan. Ahmatti mika ahmatti...

Urheilun suhteen pitaisi etsia uusia suuntaviivoja, eikohan tuo jefukenttien rymistely ole nyt omalta osaltani taputeltu pakettiin, ellei ihmeita tapahdu. Paikallinen jefutoiminta ei vaan ota tuulta alleen naisten osalta. Olen kammonnut jo vuosia tata hetkea, kun ei ole enaa omaa joukkuetta ymparilla. Okei, saannollisia iltakymmenen kuplahalli-treenivuoroja ei ole ikava, mutta muuten on hieman suru puserossa ja olo hakoteilla, etta mitas sitten alkaisi tekemaan... Omat, tutut lajit eivat taalla ole kauhean suosiossa, ainakaan siis naisten keskuudessa. Koripallokin on miesten laji, naiset pelaa ihan kummallista netballia. 

(c) http://www.tgs.qld.edu.au/gallery/


Tulevaisuuden urheiluvaihtoehdot tuntuvat kauhean yksinaisilta.. punttisali, pilates, tyomatkapyoraily.. blahhh. Mistas loytyisi sopiva hevostalli hillittyyn ja rentoon menoon?

lauantai 2. heinäkuuta 2011

Hourulasta paivaa

Psykan puolen potilaita hoitaessa ei tee mieli jakaa itsestaan mitaan henkilokohtaisia tietoja, ei edes kotimaata. Taalla on sama typera systeemi kaytossa kuin suomen julki-Terhikki, eli netista nakee nimella hakemalla mukavasti tietoja rekisteroidyista hoitajista. Mm. nimen, kielitaidon ja asuinpaikan! Mita hemmettia mun asuinpaikalla on tekemista laillisuuteni kanssa? Normaalisti siella nakyy siis principal place of practice, mutta keikkafirmojen hoitajilla asuinalue! Ihan jarjetonta. Ja kun suomalaisia hoitajia taalla ei kauhean montaa pyori, niin ei todellakaan tee mieli kertoa lahes kotikulmilla asuvalle taydelliselle sekopaalle edes kansalaisuuttaan.

Joulukuinen King's Park

Onneksi mun aksentti on niin karmea sekametelisoppa, ettei sita usein kukaan arvaa kymmenenkaan yrityksen jalkeen oikein. Lapsuusvuosien hirvea tankeroenglanti  vaihtui AFS:n vaihtarivuoden ansiosta hyvin lahelle keskilannen jenkkienkkua, etenkin arkipaivan aiheissa. Vieraammista asioista puhuttaessa kay kylla natiiville selvaksi, etta jenkki en ainakaan ole. Looginen ratkaisu on yleensa ehdottaa Kanadaa. Ilmeisesti kukaan ei taalla ole koskaan kuullut yhdenkaan kanadalaisen puhuvan, joten hieman eksoottinen vivahteeni menee helposti kanadalaisuuden piikkiin. Normaalisti tama hassunhauska "Arvaan mista olet kotoisin" leikki jatkuu jatkumistaan, mutta tanaan valehtelin sujuvasti todella olevani kanadalainen. Sainkin sitten tuutintaydelta "Blame Canadaaaa" ulvontaa.

King's Park maaliskuisen jattikuun loisteessa

Jotta aksenttisotku olisi taydellinen, olen huomaamattani alkanut ihan luontevasti kayttamaan aussie-sanoja. Capsicum, arvo, biccies, crook, bogan, footy... Ja tietysti No worries-sanontaa.

King's Park. ja n. 750 vuotta  vanha Boab Tree, elopainoa useampi tonni ja takana 3000 km muuttomatka pohjoisesta

Ja pakollinen uujeah-hehkutus, enaa kolme viikkoa toita jaljella ennen superpitkaa USA:n ja Suomen-lomaa!  Nama kolme viikkoa olisikin sitten tarkoitus paahtaa toita niin paljon kuin riittaa, ja toistaiseksi hyvalta nayttaa. Huominen on viela mysteeri, mutta sitten olisi taas maahanmuuttajien terveystarkastuksia tiedossa, hihhhiiih.