torstai 15. joulukuuta 2016

Ei mennyt niinkuin suunniteltiin, mutta hyvä tuli

Olimme siis valinneet julkisen puolen hoitamaan raskauden seurannan ja synnytyksen. Tämä päätös säästi meidät isolta vaivalta etsiä itse sellainen erikoislääkäri, jonka hoitoon haluaisimme ja joka ottaisi uusia potilaita eikä olisi esim. kolmen kuukauden sapattivapaalla lasketun ajan tietämillä. Lisäksi minua ahdisti valita hoitava taho kuulopuheiden ja tuttujen suosituksien perusteella. Yksityissairaaloissa erikoislääkärit ovat isossa auktoriteettiasemassa eikä heidän välillä outojakaan päätöksiä ole oikein kukaan kyseenalaistamassa. Tutkittuun tietoon perustuvia hoitoprotokollia on oman kokemukseni mukaan vähemmän (koska niiden huolellinen kehittäminen maksaa aikaa ja vaivaa) joten sitä on enemmän kunkin lääkärin mieltymysten varassa. Julkisella puolella kaikkea hoitoa ohjaavat taas tiukat hoitoprotokollat ja niitä todella noudatetaan, oli kyse sitten kanyylin laitosta tai synnytyksen käynnistämisestä. Tämä takaa tasalaatuista hoitoa vaihtuvien lääkärien hoidossa ja selkeyttää hoitopolkua, mutta ei toisaalta anna tippaakaan jouston mahdollisuutta.

Julkisen puolen valitessani uskoin pääseväni mahdollisimman kauas siitä yhdestä synnytysskenaariosta mitä halusin mahdollisuuksien mukaan välttää, eli sektiosta. Perehdyttyäni asiaan enemmän ja tutustuttuani eri hoitomalleihin julkisella puolella, päädyimme vielä askeleen kauemmas eli Birth Centerin asiakkaiksi. Kyseessä on sairaalan vieressä oleva kätilövetoinen yksikkö, ja kaiken sujuessa käsikirjoituksen mukaan, et tapaa lääkäriä ennen kuin vauvan kotiinlähtötarkastuksessa muutama tunti synnytyksen jälkeen.  Ja sitten oman kodin rauhaan toipumaan, minne kätilöt tulevat sitten päivittäisille kotikäynneille. Läpäisin tiukahkon potilaaksiottoseulan ja meidät todettiin terveeksi, riskittömäksi ja heille sopivaksi perheeksi. Raskaudenajan seuranta tapahtui siis yhden ja saman kätilön toimesta ja sujui todella hyvin. Orastaneeseen korkeaan verenpaineeseen (tai matalan verenpaineen nousemiseen normaalilukemiin) suhtauduttiin vakavasti ja verikokeita ja verenpainetta seurasi taustalla myös lääkäri, emme vain tavanneet koskaan kasvokkain. Kaikki sujui mallikkaasti ja oli luottavainen olo loppumetreilläkin.

Laskettuna aikana meillä oli kontrolliaika kätilön kanssa, ja päädyimmekin sitten sairaalan puolelle tsekkaamaan vauvan liikehdintää käyrille ja ultraan. Kaikki oli periaatteessa ihan hyvin, kaikki virtaukset, sykkeet jne viitearvoissa, mutta vauva ei vaan liikkunut. Suunnitelmat kätilövetoisesta synnytyksestä kodinomaisessa ympäristössä ja lääkkeettömiä kivunlievityskeinoja hyödyntäen muuttuivat varsin nopeasti lääkärivetoiseksi lääkkeelliseksi käynnistykseksi.

Mikään ei tietysti sujunut niin kuin piti, ja vajaan vuorokauden käynnistelyn jälkeen vauvan sydänäänet laskivat liikaa, eivätkä nousseet tarpeeksi nopeasti, joten alatiesynnytys muuttuikin pikaiseksi reissuksi leikkaussaliin. Loppuhyvin, terve vauva ja terve, vaikkakin reippaasti verta menettänyt äiti ja hieman shokissa oleva isä. Onneksi mies pääsi leikkaussaliin mukaan ja saimme sinne myös tueksi ja turvaksi oman kätilömme. Ja mulle töistä tutun anestesialääkärin, joka oli kullanarvoinen lisä. Kannatti myös makoilla hieman ekstraa leikkuupöydällä, sillä haava oli tikattu niin siististi ja huolella, että sitä hämmästeli jokainen osaston kätilö jälkeenpäin. Ei ollut laiskan ompelijan tunnusmerkkejä eli haavahakasia, vaan huolella ja kauniisti taiteiltu haava.

Pikaisen kotiutuksen sijaan jouduin osastolle useaksi päiväksi ja toipumaan leikkauksesta, mitä en todellakaan halunnut. Haava oli alkuun todella kipeä eikä mikään määrä kipulääkettä tuntunut tehoavan. Sama tuttu nukkumatti muokkasi aamuyön tunteina kivunhoitosuunnitelman uusiksi ja se toimi siihen asti, että aamun virkaintoinen kätilö päätti olla noudattamatta muokattua suunnitelmaa ja lukea standardia hoito-ohjetta kuin Raamattua.  Sain myös lukemattomia kertoja kuulla oven takana tehdyn raportin aikana olevani hermoheikko ensisynnyttäjä, ja vielä sairaanhoitaja! Tämä muun muassa sen jälkeen, kun tuoretta leikkaushaavaa oli joku poropää yrittänyt käpälöidä likaisilla hanskoilla ja olin päätynyt sitten pysäyttämään toiminnan ja ystävällisesti luennoimaan käsihygienian peruspilareista…

Lopussa kotiutuminen meinasi vielä peruuntua vauvan liiallisen painonlaskun takia, mutta yön aikana olimme saaneet umpattua juuri riittävästi maitoa pieneen mahaan ja pääsimme kotiin, omaan rauhaan. Birth Centerin kätilöt tekivät vielä useamman kotikäynnin ja kävimme rauhassa läpi kaiken tapahtuneen.

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Suurlähettilään vieraana

Ihanaa yhdeksättäkymmenettä yhdeksää itsenäisyyspäivää rakas Suomi! Pian nähdään!


Myös täällä pallon alla juhlittiin Suomen 99-vuotista itsenäisyyttä, tänä vuonna oikein extratyylikkäästi. Suomen Australian suurlähettiläs järjesti Perthissä olevan kunniakonsulin luona itsenäisyyspäivän vastaanoton, ja muutama meitä Perthin suomalaisia oli kutsuttu mukaan. Vieraslista koostui lähinnä siis paikallisista, joilla oli joitain bisnes-kytköksiä Suomeen, sekä meistä suomalaisista paikallisaktiiveista.


Mies jäi vauvan kanssa kotiin, ja me vedimme vauvan kummitädin kanssa mekot päälle, korkkarit jalkaan ja suuntasimme kohti Peppermint Groven hienostoaluetta. Juhlapaikka oli kaunis, vanha talo joen rannassa, upea paikka puutarhajuhlille. 

Oli ihana ilta. Olin ensimmäistä kertaa ulkona yksin vauvan syntymän jälkeen, joten ilmassa oli jännityksen tuntua kun auton ovi läimähti kiinni. Nautin joka hetkestä, shamppanja maistui ja cocktailpalat olivat herkullisia. Tutustuimme uusiin ihmisiin ja virittelimme yhteistyökuvioita Perthin suomalaisille.



Iltakymmenen aikaan iski väsymys ja tyytyväisenä ja rentoutuneena suuntasin kotiin. Mies oli saanut vauvan nukkumaan ongelmitta ja kaikille jäi hyvä fiilis. 


Ja niin, olihan se myös 2-vuotis hääpäivämme. Paras lahja oli päästä hieman tuulettumaan ulos! Nyt jaksaa taas. :)