lauantai 30. marraskuuta 2013

Kesäfiiliksissä

Huomenna alkaa virallisesti kesä Australiassa. Sää on vielä hämmentävän kylmä, tänäänkin seikkailin AFS-leirillä tulevien vaihtarien mukana farkut jalassa, enkä missään ihanassa hellemekossa. Suomalaisittain normi-kesäsää, +24 tuntuu kylmältä ja vaatii ehdottomasti pitkät housut. Tajusin autossa alkavaa kesää fiilistellessäni, että tästä on itseasiassa tulossa ihan huippukesä!



Ensin on suomalaisten itsenäisyyspäiväjuhlat, rannalla tietty. 7.12 kokoontuvat Perthin suomalaiset City Beachille juhlistamaan rakasta Suomea hyvän ruoan ja biitsielämän merkeissä. Heti seuraavalla viikolla mua saapuu viihdyttämään ihana ystävä ja pitämään seuraa lähes viimeiselle kaivosleskeysviikolle. Jos kaikki menee siis putkeen, ei äijän tarvitse enää palata lomalta töihin! On ihanaa päästä kiertämään Perthiä taas jonkun ei-paikallisen kanssa, puhumaan suomea ja viettämään aikaa yhdessä.



Jouluna mua hemmotellaan viikon vapaalla töistä, mikä tulee todella tarpeeseen. Auttelen anoppikokelasta jouluvalmisteluissa ja vietän aikaa rannalla, siinä meikäläisen suunnitelma jouluviikolle. No worries, no stress. Oma koti saa joulukoristeet niskaansa tässä pikkuhiljaa, hyvissä ajoin ennen joulua joten vapaaviikollani en todentotta pistä tikkua ristiin minkäänmoisen joulusiivouksen vuoksi.



Mies karkaa työmaalle ennen uutta vuotta, mutta mulla on järjestettynä korvaavaa seuraa Suomesta asti kun eräs kaveripoika saapuu tsekkaamaan Perthin ennen Aasian valloitustaan. Tiedossa ainakin laukkakisat Ascotissa!




Kesän ehdottomana huippukohtana on kuitenkin mun ja J:n Uuden-Seelannin reissu. Kaksi viikkoa lomaa, rentoa autoilua uskomattomissa maisemissa ja kiireetöntä yhdessäoloa.




Matkasuunnitelmat ovat aikalailla lyöty lukkoon, enää pientä hiomista ja viilaamista. Joka päivä törmään johonkin kiwiin, jokja haluaa antaa hyviä vinkkejä kotimaansa kiertelyyn. Näiden mukaan sitten fiksaillaan tarkempia kohteita ja toiveita. Mä löysin mun edelliseltä reissulta hommaamani LOTR-kirjan, missä on tarkat koordinaatit kaikille kuvauspaikoille, ja nämä täytyy ehdottomasti kopioida talteen ja suunnitella ajoreittejä sen mukaan.. voi miesparkaa. Hobittila-kierrokselta se sentään säästyy.



Kuvituksena valokuvia edelliseltä NZ:n reissulta vuodelta 2011.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

1 h 59 min 30 sek

Tänään oli yksi Perthin monista hyväntekeväisyys-urheilutapahtumista, Santos Great Bike Ride. 53 km (tai hullummille 96km) joen ympäri ja moottoritiellä pyöräillen kauniissa kesäaamussa.

Mies skabasi kisassa jo viime vuonna, ja lähti nyt alittamaan omaa aikaansa ja mä houkuttelin pari työkaveria ja meidän erikoistuvan lekurin (tornin kokoinen, sporttinen äijä eli tehokas tuulensuoja) messiin. Asetettiin tavoitteeksi alle 3h ja pääsy moottoritielle, ennenkuin ramppi suljetaan. Työkaveri ilmoitti meidät vahingossa hieman tavoitetta kovempaan lähtöryhmään, meni juoksuskabojen ilmot ja metrit ja tunnit sekaisin, kun 20-25 km/h oli kaverin mielestä kovempi ryhmä kuin 25-30 km/h...

Ennakkovalmisteluina on toiminut pari-kolme kertaa viikossa tapahtunut työmatkafillarointi, joka ei siis menopaluunakaan ole edes puolta tuosta kisamatkasta. Vähän siis hirvitti. Eilen kävin ostamassa vielä pehmustetut pöksytkin herkän takapuolen pehmikkeeksi, urheilijuomaa ja pari energiageelipötköä ja valmiina oltiin! Eli siis tosi heppoisilla eväillä ja soitellen sotaan. 

Sään suhteen kävi mieletön tuuri, puolipilvistä ja +24c, alkumatkasta ei tuulen virettäkään. Massatapahtuma lähti liikkeelle isona letkana, ja ekat 10 km sai väistellä isoja pyöräilijäryhmiä koko ajan. Mosman Parkin isot mäet hajottivat porukkaa tehokkaasti ja sen jälkeen alkoi olla tilaa fillaroida rauhassa. Me treenailtiin suorilla ryhmässä ajamista, kun porukan muut osallistujat paljastuivat joko pro-pyöräilijöiksi (se lekuri) tai pro-pyöräilijöiden vaimoiksi (työkaveri) ja yhtäkkiä oltiin jo puolimatkassa, eikä edes tuntunut missään. Kisa starttasi klo 7.30, ja tiesimme Kwinana Freewayn rampin sulkeutuvan klo 10.20 pyöräilijöille, joten ihmetys oli suuri kun kello oli yhdeksän lasketellessamme ramppia alas motarille. Vastatuuli oli kuulemma kova, mutta meidän superryhmä, superlekurin johtamana, ohitti porukkaa tasaisella tahdilla ja kellotti ihan kelpoa 36 km/h aikaa, ja mua vaan hymyilytti.

Viimeisen kilsan aikana vatsa alkoi kramppailemaan, ja viimeset 500 m poljettiin ihan sen voimilla, että me ehkä päästään alle kahden tunnin, ja tää touhu on kohta ohi.. Ylitettiin maaliviiva ajassa 1 h, 59 min ja 30 sek, kiitos sen saman superlekurin jonka takapyörän imussa sain roikkua loppumatkan. En tiedä kuka oli hämmästyneempi, minä vai J. Mies ei oikein uskonut ensin, että soittelen sille maalista, en jostain reitin varrelta rikkinäisen pyörän vierestä. Se itse oli saapunut maaliin vain reilu vartti aikaisemmin taisteltuaan yksin tuulta vastaan.

Oli huisin siistiä päästä polkemaan motarille, ja ylipäätään ajaa isossa porukassa niin, että kadut on suljettu autoilta, ja kaikkialla on vaan iso massa pyöräilijöitä. Ihmisiä oli reitin varrella kannustamassa paljon ja tukemassa tätä nuorten ensikotien hyväksi tehtävää varainkeruuta.

Ensi vuonna uudelleen, ja nyt on jo ajatuksia mielessä pyörähankinnoista ja muista kisoista. Tässä olisi pari entry level-triathlonia kesän aikana ja maaliskuussa 70 km kisa Rockinghamista Perthiin, koko matka Kwinana Freewaylla. Josko nyt ensin kuitenkin toipuisi tämänpäiväisistä kolotuksista ja säryistä.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Paras aika vuodesta

Ihana loppukevät, alkava kesä. Lämpötila keikkuu kolmessakympissä päivisin ja laskee yöksi sen alle. Talo pysyy mukavan viileänä jopa ilman ilmastointia, ulkona on valoisaa pidempään ja kaikki on vielä ihanan vihreää, ennenkuin kesän polttava paahde muuttaa kaiken ruskeaksi.

Vaan ne perhanan ötökät.. torakat hiipivät sisälle kuumuutta pakoon. Talo on nyt sprayatty ulkoa barrier spray-tökötillä, jonka pitäisi estää noiden ällöttävien kuoriaisten sisälle pääsy, vaan jostain niitä aina pääsee sisälle ja tälläiselle hienohelmalle yksikin on liikaa. Mä en vaan pärjää minkäänlaisten ötököiden kanssa. Viattoman daddy long legsin, siis sellaisen pitkäjalkaisen lukin, uskallan tappaa käsin, mutta siinäpä se. Kaikki muut kuolevat yliannostuksella Morteinin vahvinta myrkkyä.

Eräänä iltana olin päivystysvuorossa ja keikan tullessa nappasin lipaston sukkalaatikosta sukat mukaan ja kiirehdin töihin. Pukuhuoneessa kiskoin kauhealla kiireellä sukkia hikisennahkeisiin jalkoihin, ja laskiessani jalan lattialle tuntui jalkapöydän alla jotain kummallista. Sukka pois jalasta, pieni ravistelu ja lattialle putosi elävä torakka! Hyi helv...!!!!! Huutokirkuminen oli välitön ratkaisu, ja säikäytti pukuhuoneeseen juuri tulleen meidän uuden brittilekurin ihan täydellisesti. Naisparka luuli että huusin käärmeen takia. No ei sentään... Torakka kuoli tehokkaiden sandaalin iskujen jälkeen, mutta sukka jäi laittamatta jalkaan. Mieluummin paljasjaloin hikisissä Birkenstockeissa, kuin torakan irronneiden raajojen kutitellessa jalkapohjaa.

Keskittymiskyky itse työtehtäviin oli hieman haasteellista, ja mielessä pyöri vain suunnitelmat sukkalaatikon täydellistä pesua ja talon sprayaysta varten. Ei auttanut paikallisen lekurin tai hoitajien lohduttelut, että se pirulainen on todennäköisesti hypännyt salamatkustajaksi siinä vaiheessa, kun pyykit ovat olleet narulla kuivumassa. Ja ällötti, ettei ollut ehtinyt pestä jalkaa. Hieman ontuva logiikka tosin, koska likainen jodin ja veren tahrima työkenkä paljaassa jalassa ei ällöttänyt yhtään niin paljoa, vaikka olisi ehkä pitänyt.

Aamulla oli sitten kova paikka, ottaakko alusvaatteita ja sukkia ko. laatikosta vai ei. En nyt sitten kuitenkaan mennyt kommandona töihin, vaikka koko päivän oli olo, että jossain hiipii torakka. Yökkkkk. Ja lähes kaikki paikalliset kaverit vaan nauroivat koko episodille ja kertoivat toinen toistaan kamalampia ötökkäjuttuja päälle. Redbackeja makuupusseissa, lentäviä torakoita suussa jne..

torstai 7. marraskuuta 2013

Pihafiilistelyä

Mulperisavotta alkaa olla ohi. Tällä viikolla pamahti yhtäkkiä ihan hirveät helteet päälle. Koko alkukevään on ollut sateista ja viileää, ja yhdessä yössä sää muuttui kuumaksi ja kosteaksi. Marjaparat kiehuivat nahoissaan, eikä yksikään viikonloppuna poimituista marjoista tuntunut enää tuoreelta. Ne lössähtelivät sormissa violetiksi, muussaantuneeksi massaksi ja haisivat suorastaan hieman käyneiltä. 

Mulperipuu on siis tuo taustalla oleva puu, näppärästi naapurin aidan takana

No, kyllä niitä onneksi ehdittiin joku 40 litraa kerätä talteen!




Kypsyy, kypsyy..
Olen opetellut keittämään hilloa ja säilömään sitä, ja hillonkeiton epäonnistuessa syntyi myös monta purkkia herkullista  mulperikastiketta jäätelölle... marjoja on kuivattu, pakastettu ja syöty tuoreeltaan.

Kodinhoitohuoneessa hurruttelee nyt uusi arkkupakastin, jonka hommasimme flopiksi osoittautuneen kuivurin tilalle.


Marjojen kuivaus vaan kesti liian kauan ja oli aivan liian työlästä. Ruusunlehtien ja muiden ainesten kuivaus potpuria varten taas oli hauskaa ja nopeaa:


 Lauantaina käytin useamman tunnin meidän pikku suihkulähteen puhtaaksi jynssäämiseen. Yhtä ällöttävää kuin likaisen akvaarion hinkkaus, se sama levämäinen haju. Mutta nyt on puhdasta. 


Ostettiin tuohon alimpaan kerrokseen vedenpuhdistajiksi vietnamilainen minttu ja joku toinen kasvi, joista varsinkin toi minttu on myös syötävää. Toivottavasti vesi pysyisi vähän pidempään kirkkaana.

Terassikausi on siis alkamassa, ja mun kunnostama vanha ruokapöytä käyttövalmiina! J:llä oli ennen mun muuttokuorman saapumista ruokapöytänä jostain kirpparilta ostettu pyökinvärinen ruokaryhmä, joka vietti meidän entisessä kämpässä kaksi vuotta sateen ja auringon armoilla maalaus/työskentelyalustana tilanpuutteesta johtuen. Nyt kun on katettu terassi, päätettiin kokeilla josko tuosta sään turmelemasta pöydästä saisi vielä käyttökelpoisen, ettei tarvitsisi ostaa uutta terassikalustoa.

Tästä lähdettiin liikkeelle:



Mies antoi jopa mun leikkiä sen leluilla...


Ja tähän päädyttiin parin maalikerroksen ja hionnan jälkeen, maalinsävynä testipurkin jämät. Näytti ihan kammottavan harmaalta sisällä seinissä, mutta varsin raikkaan valkoinen ulkoilmassa!



Seuraavaksi kuvailemaan ja fiilistelemään iltahämärässä, kun värivalot ja kynttilät on päällä ja grilli sihisee kuumana. Ainoa ongelma on hyttyset. Niitä on paljon ja ne ovat todella kiukkuisia. Ikävä kyllä osa niistä myös kantaa Ross River Virus-nimistä tautia. Hoitoa ei ole, ja uskomatonta väsymystä ja uupumusta aiheuttavista oireista toipuminen kestää vuosia. Onneksi tautia ei ole Perthin alueella juurikaan, vaan lähinnä etelämpänä WA:ssa, mutta silti, hyttysten puremia haluaa välttää ihan yhtä paljon kuin malaria-alueillakin.

Meillä on sitronella-kynttilöitä lyhdyt täynnä, ja pari soihtua joissa palaa sitronella-öljy, ja nyt hankintalistalla on joku tehokas pömpeli, joka houkuttaisi ötökät sisäänsä kuolemaan.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Ohi on

Lopputyö hygieniapoliisikurssille on nyt naputeltu kasaan. Siitä meinasi tulla pään sisällä jättimäinen peikko, mutta onneksi se perinteinen hälläväliä, ihan hyvä tää jo on-asenne iski vihdoinviimein kiinni ja saan lopettaa jatkuvan parantelun ja editoinnin. Se on ihan hyvä, ja omalla ajalla en sitä paremmaksi väännä. 

Kuluneet puoli vuotta ovat olleet järjettömän raskaita ja kiireisiä. Joku fiksumpi olisi voinut jo arvata ennakkoon, että opinnot, uusi vaativa rooli töissä ja remontoitavan talon osto yhtäaikaisesti syö pikkasen voimia ja aikaa, mutta piti taas hetken hakkaa päätä tiiliseinään. No, pysyvää vahinkoa ei ole tapahtunut, mies ymmärsi hetken väännön jälkeen kuinka rikki mä olen kaikesta puurtamisesta ja kaveritkin on vielä tallella. Talo edistyy hitaasti, mutta edistyy kuitenkin. Joten kaikki hyvin. 

Hermoloman paikka, ja niinpä buukkasimme miehen kanssa kaksi viikkoa vuosilomaa. Eka yhteinen ulkomaanreissu sitten huikean USA-Eurooppa road tripin! Lyhyen loman takia Suomireissu oli poissa vaihtoehdoista, ja pitkään väännettiin, mennäänkö Japaniin laskemaan puuterilunta (J on kuulemma pätevä laskettelija yhden kerran kokemuksellaan...) vai voittaako mun toive. Osin budjettisyistä, osin muista syistä mä sain tahtoni läpi, ja tammikuussa suunnataan siis ihanan uskomattomaan Uuteen-Seelantiin!

Vuokrataan pieni campervan, nukutaan siinä ja ajellaan ympäri eteläsaarta. Karkea reitti kulkee seuraavasti: Christchurch-Lake Tekapo-Queenstown-Te Anau-Milford Sounds-Wanaka-Frans Joseph Glacier-Murchisson-Abel Tasman National Park-Kaikoura-Picton-Wellington. Auto on varusteltu siis takaosastaan patjoilla ja retkikeittiöllä ja Uusi-Seelanti on täynnä ilmaisia ja puoli-ilmaisia siistejä (ja vähemmän siistejä) leirintäpaikkoja. Lennetään yölennolla Christchurchiin, haetaan auto ja kaasutellaan kauppareissun jälkeen heti ulos kaupungista. Vuoden 2011 tuhoisan maanjäristyksen jälkeen siellä ei ole edelleenkään kauheasti nähtävää tai tehtävää, eikä todellakaan tee mieli mennä pällistelemään niitä raunioita, paikallisten tuhottuja koteja, työpaikkoja ja keskustaa. Parit pakolliset jutut ollaan jo varattu, ja koska kyseessä on koulujen loma-aika ja turistikauden pahin vaihe, on syytäkin varailla. Mm. Milford Soundsista ollaan buukattu leirintäpaikka, viiden tunnin melontaretki ja risteily vuonoille ja Kaikourasta snorklausreissu delfiinien kanssa. Abel Tasman on seuraavaksi työn alla, sieltä pitää useamman lähteen mukaan varata majapaikat ja kanootit ajoissa.

Tiedossa on siis reipashenkinen retkeilyloma rennoissa tunnelmissa. Edelliseen road tripiin suurin ero on se, että nyt kuskeja on kaksi. Päivittäiset ajomatkat on kuitenkin tarkoitus pitää lyhyinä ja pysähdellä mielinmäärin nähtävyyksiin, uimaan kylmissä järvissä ja kuvailemaan satumaisen kaunista luontoa. Jos sadetta pukkaa päivätolkulla, niin hostelliyöpyminenkään ei ole poissuljettua. Palautamme auton Wellingtoniin, ja liput Interislanderin lauttaan on myös varattu. Lauttareissu on samalla kiva saaristolaisristeily, kunhan merenkäynti ei ole liian kovaa. Kaksi yötä Wellingtonissa hotellissa ja kotiin.

Lonely Planet on nyt iltalukemisena ja voisi kaivaa vanhan läppärin ja siinä olevat Uuden-Seelannin edelliset reissukuvat fiilistelymateriaaliksi. Toisaalta hullua lähteä samaan paikkaan, missä ollaan molemmat jo oltu, mutta haluan nähdä NZ:n kesällä. Siellä on tammikuussa siedettävät ilmat, toisin kuin Perthissä. Japaniin haluan kyllä myös, mutta mieluusti kirsikankukkien aikaan. Hiihtoreissukaan ei ole sinne poissuljettu, mutta ne on julmetun kalliita ja mielelläni testaisin Suomen lyhyissä rinteissä nämä J:n uskomattomat laskettelutaidot, ennenkuin korkataan kallista puuteria... Aasian muut kohteet taas tuntuivat hassulta ratkaisulta kesälomalle, mennä nyt tukalan kuumasta tukalan kuumaan ja kosteaan. Kauemmas ei taas täältä maailman peräreunalta kannata lähteä kahden viikon vuoksi. 

Ja kyllä me tullaan kiertämään myös muutama LOTR/Hobitti-kuvauspaikka. Mun yhdessä kirjassa on ohjeet koordinaatteineen jokaiselle LOTRin kuvauspaikalle, ja sattumoisin niistä aika moni osuu ajoreitille...