Arkistojen aarteita, eli häämatka Balille

Pienen säätämisen jälkeen pääsimme kuin pääsimmekin häämatkallemme. Kohteeksi valikoitui aikataulu-ja budjettisyistä Bali. Suomalaisille eksoottista, mutta Länsi-Australialaisille se on pahimmillaan sekoitus Tallinnan risteilyä ja Kanariansaaria. Balin etuja ovat edullisuus ja lentoaika. Lento Perthistä Denpasariin on lyhyempi ja yleensä myös halvemp kuin lento Melbourneen. Majoitus, ruoka ja kaikki muu on yleisesti edullista, joten päätimme korkata Bali-neitsyytemme reilun viikon reissulla ja pitää avoimen mielen. Miehen ainut ehdoton vaatimus oli, että emme viettäisi Kutan bilehelvetissä hetkeäkään. Sopi mulle.

Päädyimme viettämään kolme yötä Seminyakissa, toiset kolme Ubudissa ja viimeiset kolme Nusa Duassa. Mies ei ole sitä tyyppiä, joka viihtyisi pitkään altaalla tai rannalla, joten halusimme hieman vaihtelua päiviin. Toisaalta emme myöskään halunneet vaihtaa hotellia jatkuvasti ja reissata road trip-tyyliin koko ajan, joten kolme yötä vaikutti sopivalta kompromissilta. Jos menisimme uudelleen, jättäisimme ylihinnoitellun Seminyakin välistä kokonaan ja menisimme vain jonnekin maaseudulle ennen Nusa Duan luksukseen uppoutumista.

Kävimme Seminyakissa kokkikurssilla Anika-nimisessä paikassa (kokkikoulu itseasiassa sijaitsi Kutalla, eli käytiin me siellä sitten kuitenkin!) opettelemassa balilaisen keittiön salaisuuksia. Pidämme molemmat ruoanlaitosta, joten toivelistalla oli vähintään yksi kokkikurssi. Päivä oli antoisa ja oli kiva käydä kurssilla maistelemassa eri makuja heti reissun alussa, niin uskalsi rohkeammin kokeilla uusia juttuja myös ravintoloissa tilatessaan. Vaikka Seminyakissa oli välillä vaikea löytää mitään balilaiseen viittaavaakaan ravintolatarjonnasta, paikka oli täynnä italialaisia, japanilaisia ja ties mitä muita ravintolavaihtoehtoja. Otimme rennosti, vietimme hieman aikaa altaalla, kävin useassa eri hieronnassa ja pedikyyrissä ja manikyyrissä ja kävelimme ympäriinsä. Rankan ylityörupeaman jälkeen oli ihana vain olla.

Masterchef in action

Seminyak-Kuta alueen ranta ei ollut kauhean kummoinen, aallot olivat isoja, rantahiekka ja vesi likaista ja ei tosiaan houkutellut uimaan. Yhtenä päivänä menimme kavereiden suosituksesta Potato Head-rantaklubille toteamaan, että me emme todellakaan kuulu tähän joukkoon. Tavallaan oli kyllä hauska seurata sivusta bilekansan toimintaa ja näyttäytymistä, makoilimme vaatimattomasti hotellin pyyhkeillä nurmikolla ja seurasimme jonotusta aurinkotuoli-katossänky-virityksiin.

Varsin mielellämme lähdimme kolmantena päivänä kohti Ubudia. Olimme varanneet etukäteen kyydin kaverin kaverilta, paikalliselta opas-taksikuskilta. Sama mies kävi hakemassa meidät lentokentältä ja odotti Denpasarin hirveässä taksiviidakossa kuin pelastava enkeli, osa kuskeista oli nimittäin todella röyhkeitä yrittäessään saada kyytiä itselleen. Ajelimme parin tunnin matkan sisämaahan vuorille Ubudiin ja pysähdyimme matkalla syömään, käymään yhdessä temppelissä vierailulla ja ihastelemaan vesiputouksia.

Ubudissa meillä oli varattuna huone Wana Ubud-hotellista hieman kauempaa kylästä, Monkey Forestin toiselta puolen kuin missä pääkatu oli. Hotelli oli varsin hyvätasoinen ja rauhallinen. Saimme upgreidattua itsellemme pool access-huoneen ihan vain kertomalla olevamme häämatkalla. Jäimme hotelliin syömään ensimmäisen illan illallisen, mikä ei nyt kyllä ollut kummoinen elämys. 

Aamulla suuntasimme Moneky Forestiin ja siitä kiertämään Ubudin kylää. Mun oli tosin pakko palata hotellille vaihtamaan hame, sillä sain apinanpoikaselta pissat syliin sen kiivetessä päälle. Apinat olivat täysin vapaana temppelialueella ja aika ahdistavia. Ne tulivat röyhkeästi päälle, jos näkivät mitään kiiltävää esillä ja turisteilta lähti päästä aurinkolaseja ja muuta irtonaista. Paikallisten kaupittelemat banaanitertut hävisivät käsistä vauhdilla ja aloin jo pelkäämään, saadaanko me apinanpurema sormeen kävellessämme metsäisen temppelialueen läpi.

Päätimme varata toisen kokkikurssin Ubudissa, ja vietimme päivän Ubudin ulkopuolella. Kurssi oli hyvä, pääsimme markkinoille pikavisiitille ja kiertelimme vähän riisiviljelmillä ennen ruoka-osuutta. Osallistujia oli paljon, mutta meidät oli fiksusti jaettu hallittavankokoisiin ryhmiin, eikä väenpaljoutta huomannut juurikaan itse kokkaamisen aikana. Tällä kurssilla tehtiin itse paljon vähemmän ja katseltiin paljon, kun opettaja apulaisineen kokkasi ja teki kaikki työläämmät tai pidemmät työvaiheet, grillaamisen avotulella jne. Ruoka oli kyllä todella hyvää, ja saatiin täältäkin mukaan reseptikirja jota on sen jälkeen käytetty kotonakin.

Vaniljapapu kasvamassa. Tuli itselle ainakin vähän yllätyksenä, miltä ne näyttää!

Jumalaisen hyvää. Deep fried tempeh.

Ubudin jälkeen olimme varanneet kolme yötä luksushuvilasta Nusa Duan turistialueelta. Nusa Dua on suojaisa alue Balin saaren eteläosassa, täynnä toinen toistaan kalliimpia resortteja ja hotelleja. Meitä odotti ihana huvila ja sen yksityinen puutarha ja uima-allas Melia Balin resort-alueella. Emme juuri poistuneet kolmen päivän aikana huvilamme n. 300 neliön tiluksilta, emmekä päässet oman resortimme aluetta kauemmaksi. 

 Ei haitannut, oli ihanaa leijua epätodellisessa luksuksessa, nukkua pitkään ja ihastella kaikkia pieniä, taitavia yksityiskohtia. Ensimmäisenä iltana huoneessa odotti myös kakku häämatkalaisille, ruusun terälehdistä taiteiltu sydän sängyssä ja kylpyamme täynnä ruusun terälehtiä. Saimme myös kaikki VIP-palvelut käyttöömme huvilan asukkaina, mukaanluettuna omat check in-tilat.

Aamiainen tuotiin huvilan pihalla olevaan huvimajaan, edellisenä iltana valitsimme haluamamme ruoat ja ajankohdan, ja aina kellontarkasti ilmestyi valtava kärryllinen ruokaa ja ovelle koputettiin.

Kävin resort-alueen spassa ylihintaisessa hieronnassa, nautimme rantaelämästä omalla yksityisellä rantakaistaleella ja söimme kevyen lounaan huvilassa. 

Iltapäivällä siirryimme omalta altaaltamme huviloiden yhteiselle altaalle, joka oli lapsivapaa. Siellä oli iltapäivisin ilmaisia cocktaileja ja pikkusuolaista tarjolla. Ennen illallista kävimme VIP-klubilla ilmaisilla drinkeillä ja seurustelimme hetken muiden huvila-asukkaiden kanssa. Nautimme kuutamouinneista omalla altaalla ja nukuimme pitkään katosvuoteessa.

VIP-vieraiden käytössä oleva ihana, rauhallinen ja lapsivapaa allasalue

Viimeisenä aamuna jännitettiin sitten, miten Indonesian pääsaarella purkautuneen tulivuoren tuhka vaikuttaa lentoreittiin ja lentojen peruuntumiseen. Edelliset pari päivää olivat olleet huonot ja lentoja oli peruttu paljon. Meidän lento lähti ajallaan ja täpötäynnä, ja seuraavat pari päivää kukaan ei lentänyt minnekään. Tavallaan harmi, olisi tuonne voinut jäädä vielä pariksi yöksi..

Menisinkö uudelleen? No aivan varmasti. Ja varmasti mennäänkin, varmaan sekä perhelomalle, että joskus ehkä kahdestaankin vaikka viikonloppua viettämään, jos saadaan lapsen hoito järjestettyä. Skippaisimme varmaankin ylihintaisen Seminyakin kokonaan, tuntui ihan älyttömältä maksaa lähes samaa hintaa ravintolaillallisesta kuin Perthissä. Menisimme varmaan jonnekin pienempään paikkaan ja ehkä tekisimme reissun Lombokin saarelle.  Ei vielä tänä talvena, mutta ehkä jo seuraavana. Pariskuntamatkalle suuntaisin varmaan taas Nusa Dualle johonkin privaattihuvilaan jonkun isomman hotellin yhteyteen hemmoteltavaksi. Jo pelkkä parin yön viikonloppureissu saisi akut varmasti latautumaan.

Nusa Duan yksi hyvistä puolista oli kyllä paikallisten vähyys. Ihan kamalaa sanoa näin ääneen, mutta viikon jälkeen olimme molemmat jo niin uupuneita jatkuvaan kaupitteluun, tinkaamiseen ja huijatuksi tulemisen tunteeseen, että oli ihanaa olla epätodellisessa, siistissä resort-kuplassa. Toki suojatussa resortissa on omat varjopuolensa, se on kiinteinen hintoineen kallis ja paikoitellen kaukana todellisuudesta, mutta lyhyttä irtiottoa normaalielämästä tässä haettiinkin. Palvelu oli aina ensiluokkaista, kunnioittavaa ja huomaamatonta. Missään vaiheessa ei ollut sellainen olo, että olemme henkilökunnalle vain kävelevä lompakko.

Päivähoitomietteitä

Niin se tuli sitten sekin virstanpylväs eteen, että vauva oli laitettava jonoon päivähoitoon. Ideaalitilanteessa olisin kotona ainakin siihen asti, kun vauva täyttää vuoden. Valitettavasti nyt ei ole ideaalitilanne töiden suhteen tässä perheessä, joten ennen joulua kohtasimme totuuden ja kävimme tutustumassa mahdolliseen hoitopaikkaan. Olimme saaneet paikasta todella hyvät suositukset vauvan varamummolta, hän kun työskentelee itsekin alalla. Varasimme siis ajan ohjatulle kierrokselle ja laitoimme vauvan heti jonoon. Nyt täytyisi vielä löytää joku kakkosvaihtoehto, ihan kaiken varalta.

Ja kyllä, meillä on varamummo. Ihan parhautta. Kun mun perhe ja sukulaiset ovat lähinnä Suomessa tai muualla maailmalla, ja miehen vanhempia ei vauva tai pieni perheemme juuri kiinnosta, oli etsittävä vaihtoehtoisia malleja mummouteen. Löysin netistä muutaman varamummo-palvelunkin, ja olin lukenut juttua jo aiemmin eläkeläis-au paireista, mutta ratkaisu löytyi sitten kuitenkin paljon lähempää. AFS, tuo elämäni seitsemäntoistavuotiaana mullistanut ja muuttanut ihana vapaaehtoisjärjestö, pelasti taas. Sieltä löytyi ihana vapaaehtoinen varamummo, joka ymmärtää monikultuurisuuden ja maahanmuuton kiroukset ja siunaukset keskimääräistä paremmin. Lämmin syli, tukea ja apua äidille ja seuraa molemmille. Olen niin kiitollinen.

Australiassa päivähoito on siis kaikki yksityistä. Hinta vaihtelee n. 50-100€ per päivä, ja tähän saa jonkinverran tukia ja verohelpotuksia muista tuloista riippuen, mutta kyllä siitä silti jää itselle maksettavaksi ihan hirveä summa. Me laskeskeltiin, että tuolla n. 70€ päivämaksulla haluamassamme paikassa mun on järkevä olla töissä n. 2-3 päivää viikossa, muuten hyötysuhde alkaa mennä todella pieneksi. Tai siis, toisen meistä on järkevä olla osa-aikaisena ja toisen kokopäivätöissä. Se, kumpi niihin kokopäivätöihin menee, riippuu ihan siitä, millaisia työmahdollisuuksia miehelle aukeaa ensi vuoden puolella. Onneksi sairaanhoitajan palkka on täällä aikalailla parempi kuin Suomessa, mutta kyllä noilla päivämaksuilla saa muutaman tunnin töitä tehdä, ennenkuin ne on katettu!

Päivämaksun joutuu maksamaan, oli lapsi hoidossa paikalla tai ei. Ei minkäänmoisia myönnytyksiä sairauden takia, joten arvatenkin puolikuntoisia muksuja raahataan hoitoon.  Odotamme innolla tulevaa influenssakautta, ripuliepisodeja ja vesirokkorumbaa. Samoin hoitopäivän ollessa pyhäpäivä menee maksu, joten halpaa hupia tuo ei todellakaan ole. Ei tietoakaan mistään osapäiväisestä virikehoidosta, että äiti saisi vähän levätä. Tuolla ollaan tasan ne päivät, kun on pakko. Hintaan kuuluu sentään aamupala ja lounas, ettei vielä tarvitse aloittaa sitä hirveää lounaslaukkujen pakkailua, se odottaa sitten kouluun mennessä.

Nyt vain odotamme, koska paikka aukeaa ja se sitten vapautuukin kahden viikon varoituksella. Ei jää ainakaan paljoa aikaa murehtia aloituspäivää ennakkoon!

Puoli jalkaa (ja mieltä) jo lomalla...

Kaksi viikkoa ja kaksi päivää, ja tämä perhe lähtee valloittamaan Eurooppaa! Olen niin innoissani koko reissusta, etten tiedä mistä intoilla eniten. Päällimmäisenä on mielessä tottakai perheen ja ystävien näkeminen ja vauvan esitteleminen kaikille läheisilleni. Olemme muutaman Suomi-loman kokemuksella yrittäneet räätälöidä kasaan kaikille rentouttavan loman. Viime kertojen perusteella olemme oppineet sanomaan ei, ja rajaamaan aikaa myös meille itsellemme. On vaikea olla jämpti ja kieltäytyä vierailupyynnöistä kauempana asuvien sukulaisten ja kavereiden luona, mutta vielä kurjempaa on suorittaa lomaa autossa ja junassa istuen.

Joten.. lähdemme Prahaan joulumarkkinoille, vain me kolme. Viisi päivää puhtaasti kiertelyä, rentoa oleskelua, hyvää ruokaa, tunnelmallisia joulumarkkinoita ja hotellielämää. Edellisellä kerralla Suomesta muualle lähtö, ns. lomalta lomalle, oli miehen toive ja idea ja toteutui vain osittain. Sitä edellisellä kerralla lähdimme kahdestaan Pariisiin, ja tuo reissu pelasti muuttostressissä kiristyneen mielenterveyteni ja auttoi taas jaksamaan.

http://www.tripsteri.fi/wp-content/uploads/2014/11/praha-talvi.jpg

Maakuntamatkailun olemme rajanneet yhteen lentäen tehtävään reissuun. Menemme ystäväpariskunnan luo viikonlopuksi. Kaupunki on miehelle kokonaan uusi, ja minäkin olen käynyt siellä vain kerran, opiskeluaikana haalaribileissä. Molempien oli siis helppo vastata myöntävästi ystävien kutsuun, kun sopiva ajankohta ja edulliset lennot löytyivät. On tavallaan helpottavaa, kun yhdessä päätimme pitäytyä tässä yhdessä viikonloppureissussa ja viettää muut viikonloput Helsingissä perheeni luona. Mahdollisuuksien mukaan sitten muita sieltä käsin treffaillen. Veikkaan, että moni muukin ulkosuomalainen kipuilee saman asian kanssa Suomen lomia suunnitellessaan, ulkkariblogeissa on tästä juttua säännöllisesti.

Pääsen myös pitkästä, pitkästä aikaa jakamaan suomiystävän hääonnea! Yksi ulkosuomalaisuuden kurjimmista puolista on Suomessa olevien läheisten isoista jutuista paitsijääminen. Tämä riippuu tietysti myös välimatkasta ja Suomessa käymisen helppoudesta ja reissujen tiheydestä. Australia ei ole matkustusajoiltaan ja hinnoiltaan sieltä helpommasta tai halvemmasta päästä, joten omat reissuni Suomeen ovat rajoitettuja. Niinpä harmillisesti monet häät, valmistujaiset, tohtorikaronkat ja muut juhlat ovat jääneet välistä. Osallistuin veljeni häihin Skypen välityksellä, mutta ei se nyt vaan ole sama asia. Niinpä olen hyppinyt innosta kuultuani tulevasta hääjuhlasta, ja kyttäilen postilaatikkoa päivittäin, josko se paperikutsu jo tänään tulisi...

Olemme sopineet perinteisiä tyttöjen iltoja kaveriporukalla, sekä brunsseja ja lounaita minne miehet ja muksutkin pääsevät mukaan. On myös monta uutta, pientä tulokasta tavattavana. Pääsemme myös miehen kanssa sitsaamaan huippuseurassa, vaikka mies vähän irvistelikin kun ilmoitin, että se tarkottaa sitten puvun mukaan pakkaamista!

Rehellisyyden nimissä odotan myös kahdenkeskistä parisuhdeaikaa kuin kuuta nousevaa. Innokas mummi hommiin, ja me pääsemme miehen kanssa ihan vaikka leffaan kahdestaan. Aikuisten näytökseen, eikä mihinkään aamupäivän Mums & Bubs-näytökseen hiljasilla äänillä ja kirkuvilla lapsilla säestettynä. Ja lunastamaan antamani  miehen valmistujaislahjan, illallinen hyvässä ravintolassa, kahdestaan. Luksusta, mikä ei valitettavasti täällä Perthissä ole onnistunut ja mikä tulee todella tarpeeseen kuuden kuukauden vauva-arjen jälkeen.

Ei enää kauan!