lauantai 29. joulukuuta 2012

Mista tietaa etta on kuuma?

Taalla on helleaalto, eika suinkaan mikaan suomalainen +25 astetta pari paivaa putkeen-helle, vaan mittari keikkuu paivatolkulla +40 asteen molemmin puolin. Onneksi viime vuoden helteiden aikaan saimme ostettua kannettavan ilmastointilaitteen makuuhuoneeseen, niin ei ole nyt pahimpien joulu-alennusmyyntien aikana tarvinnut raahautua siihen tungokseen etsimaan ilmastointilaitteita ja kuuntelemaan ei oo-myyntipuheita.

Vaan mista tietaa etta on oikeasti kuuma?

Kylma suihku on iltatoimien kohokohta, ja saastetaan viimeiseksi juuri ennen sankyyn menoa. Niin kylmaa kuin hanasta tulee (vaikka se ei kylla ole kauhean kylmaa).

Suihkepullo taynna jaista vetta sangyn vieressa. Yollisten heraamisten pelastus, ja oiva valine mielenosoituksiin, jos unikaverin tasainen tuhina arsyttaa liikaa.

Ikuinen sylissanukkuja ja vieressa halaaja potkii samaisen unikaverin toiseen paahan sankya. Tila on viileytta!

Muistaa ladata termosmukin tayteen jaapaloja illalla, juomalamminta vetta keskiyoksi!

Se, etta odottaa innolla toihin paasya (se ilmastointi..). Kestan minka vaan hardellin toissa ensi viikolla, kunhan saan nauttia siita tasaisessa +18 asteen viileydessa!

Oppii avamaan kaikki ikkunat ja rappanat illalla, ja sulkemaan ne salamaa nopeammin aamulla ja pitamaan verhot alhaalla koko paivan. Se siita kauniista auringonpaisteesta...

Oppii kaantamaan sandaalit nurinpain uimisen ajaksi, ettei jalkapohjat palaisi karrelle. Ja istumaan autossa pyyhkeen paalla, kun varjosta ei loytynyt parkkipaikkaa ja mustat nahkaistuimet ja ratti polttaa kasia ja avonaista selkaa.

Vetta ja suolaa kuluu jarjettomat maarat ja silti vaan voimat uupuu valilla. Tanaan tavoitteena siivota edes vahan ja suunnata sitten rannalle ja hautautua kaulaa myoden Intian valtameren syleilyyn. Tama siis silla ehdolla, etta ranta on auki, eilenkin pari biitsia suljettuna haivaaran takia. Jos nain kay, on varavaihtoehtoina J:n vanhempien allas ja mun uintitekniikkaharjoitukset. Kasivarret ei olekaan viela tarpeeksi soseena eilisesta altaalla rapikoinnista, kavimme testaamassa lahikoulun altaan. On siina yksityiskoulun oppilailla kissanpaivat 50 m lammitetyn ulkoaltaan kanssa. Pikkasen kylla soi naista treenailla surkeaa vapaauintitekniikkaani ihan alkeista uusiksi, kun vieressa arviolta 7-vee tytto kiskoo perhosuintia isansa valvovan silman alla...

lauantai 22. joulukuuta 2012

Brunssilla sopolaisten kanssa

Eraana kauniina sunnuntaipaivana oltiin lempparipaikassani Toastissa Claisebrook Covessa brunssilla kaveriporukalla, ja siella olikin aikamoista seuraa!


Claisebrook Cove on ihana, hieman monacohenkinen pieni kanaalinranta East Perthissa. Kanaalin pohjukkaan laskee pieni joki, ja tama puolen metrin "vesiputous" taisi olla taynna merenherkkuja, silla viiden pullonokkadelfiinin lauma pyori ahkerasti juuri tassa joen laskukohdassa.


Hieman kauempana kaksi delfiinia heitteli jotain kalaparkaa toinen toiselle ja tassa vaiheessa kirosin lujaa, ettei mulla ollut kuin surkea iLuuri ja sen onneton video kaytossa!


Oli ne vaan niin sulosia! Aika pitkaan siina seisoin ja ihastelin, mutta sitten Toastin sulotuoksut ja Beach Bear-mehun himo kavi liian suureksi ja oli pakko jattaa delfiinit leikkimaan keskenaan. Koska ma opin kantamaan tota pokkarikameraa mukana?????????


torstai 20. joulukuuta 2012

Piparitehdas ja sen tuho


Sairastuvalta terve taas. Oltiin Margaret Riverilla viettamassa pitkaa viikonloppua, ja 30 viinipullon lisaksi toin tuliaisena myos vatsataudin itselleni. Nyt alkaa vointi olla jo parempi, aamupala pysynyt sisalla jo ennatykselliset 1,5 tuntia joten voisi alkaa siivoamaan, purkamaan reissukamoja... tai karkaamaan blogin pariin!

Mistas aloittaisi..? Piparitehdas! Mun viime vuonna "tekema" piparitalo Ikean valmiista taloelementeista nousi niin valtavaan suosioon, etta tana vuonna paatin ottaa haasteen vastaan ja tehda alusta alkaen kaiken itse. Ja suuruudenhullu kun olen, niin paatin samointein tehda nelja taloa. Yhden anoppilaan, yhden toihin, yhden tyokaverille kiitoslahjaksi ja yksi viela meille kotiin. Samalla sotkullahan ne nelja taloa paistuu... Suomessa kaytin pipareihin aina Sunnuntain valmistaikinaa, joten pikkuisen kylmasi, miten hommassa kay. Onneksi sain kaverilta hyvan perinnereseptin piparitaikinaan ja eikun hommiin! Siirappi-kohdassa taisi kayda pieni kaannoskukkanen, olisi pitanyt ehka etsia sitkeampaa molasses-tahnaa eika sugar syrup-litkua. Taikina jai siis aika tahmeaksi. Hyvat pikkupiparit siita tuli, ja talon osatkin paistui kelvollisesti, mita nyt hermot ja pari talon kulmaa paloi meidan uunin kanssa. Seuraavana paivana paasi itku, kun kuivumaan jaaneet talon palat olivat niin pehmeita, ettei niita voinut nostaa kuivumisalustalta ylos murtumatta ja lortsahtamatta. 


Hylatyt talot

Sain onneksi vinkin muilta suomalaisilta, etta Ikeassa on valmistaikinaa pakastealtaassa. Sinne siis, ja uusi leivontaurakka kayntiin, talla kertaa J:n vanhempien luona ja kiertoilmauunin ihanuuden aaressa. J:n aiti oli ihan fiiliksissa tasta eksoottisesta leivontakokemuksesta, ja mullakin oli hauskaa leipoessa. Oli iso keittio ja paljon laskutilaa, ja se kunnon uuni. Paistoin piparit palamisen partaalle, mutta sama ongelma seuraavana paivana. Loysia. Itku silmassa vaansin uunin lampotilan sataseen ja lykkasin piparit sinne hikoilemaan kosteuden pois. Puolen tunnin paistelun jalkeen seinat oli siina kuosissa, etta niihin uskalsi kiinnittaa koristeet, mutta ennen talon kokoamista oli kuuma ja poikkeuksellisen kostea joulukuun saa tehnyt tepposet taas. Kasasin kaksi taloa pikavauhtia kuuman sokerin avulla ja niista tuli niin rumia, etta havetti. Iso kasa tomusokerikuorrutetta pelasti onneksi edes vahan, vaikka senkin koostumus oli mita sattui. Hirvitti jattaa talot yoksi keittioon, olin varma etta aamulla ne on jo romahtaneet. Ei onneksi olleet, joten akkia yksi talo toihin kahvihuoneeseen ja toinen tyokaverille! 



 Sotku keittiossa oli aikamoinen, palanutta sokeria oli lentanyt olohuoneen kokolattiamatolle asti, ja tomusokeria oli tietty jokapaikassa, paistinlasta pilalla sulaneesta sokerista ja seinien tukemiseen kaytettyja tahmeita astioita ja muuta rekvisiittaa joka paikassa.

Kivikovaa sokeria, na,m nam..

Anoppilan taloelementit lensi roskiin liian pehmeina, ja nyt annoin hammasta kiristellen periksi ja lahetin J:n Ikeaan viela kerran. Ehka kymmenes Ikea-reissu tassa kuussa miehelle, joka inhoaa Ikeaa. Huomenna tiedossa siis viela yksi koristelu-urakka. Ja meilla EI ole kotona tana(kaan) vuonna piparitaloa, piste.

Valmis talo tyopaikan kahvihuoneessa. Sellofaani ja tomusokeri pelastaa paljon!

Ensi vuodelle mies asetti tiukat ehdot. Maksimissaan kolme taloa tai muuten saan etsia omaa taloa itselleni. Ymmarran taysin. Ma asetin ehdoksi, etta seuraavat talot leivotaan ilmastoidussa ymparistossa, jossa ne ei soseennu taysin kosteuden ja kuumuuden takia.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Vuosipaivia jos jonkinmoisia

Marraskuussa tuli vuosi tayteen tata toista kierrosta Australiassa ja kaksi vuotta tayteen Aussilan elamaa kaikkinensa. Vuosipaiva oli myos sairaalassa, vuosi elamaa julkisen puolen sisar hento valkoisena. Vuosipaiva asunnon kanssa, ja toinen vuosi tiedossa tata vuokrasopparia. Ei voi valittaa, niin taydellinen sijainti, hinta ja kunto. Ja tietysti oli kaksivuotispaiva miehenkin kanssa. Juhlaa, juhlaa, juhlaa :)

Australian vuosipaivaani juhlistimme laittamalla spouse-visa hakemuksen postiin ja kohti immigrationia (siita lisaa eri postauksessa myohemmin, I promise!), sairaala juhlisti vuosipaivaani laittamalla ekat ikalisat tiskiin ja pomo ilmoitti, etta ensi viikolla alkaa koulutus kohti vaativia verisuonileikkauksia. Lisaa kiukkuisia ja lyhytpinnaisia kirurgeja ma tassa kaipasinkin tyopaiviani piristamaan!

Miehen kanssa juhlittiin vuosipaivaa ihanassa japanilaisessa ravintolassa Shirossa, ihan keskustassa. Ihania, pienia annoksia ja paljon rohkeaa kikkailua ja kokeilua. Parasta sashimia mita olen Perthissa hetkeen syonyt, ja popcorn prawns oli nimestansa huolimatta kaikkea muuta kuin popcornia :) Kannattaa menna! Siinahan kavi viela sellainen vuoden tyttoystava-moka, etta ma UNOHDIN koko vuosipaivan. Tiesin ja muistin siis kylla, etta se on marraskuun lopussa, ja etta nyt eletaan marraskuun loppua, mutta ei sitten kaksi asiaa yhdistynyt jakelukeskuksessa.. olin kohtuu hammentynyt, kun aamupalapoydassa odotti lahjapaketti ja kohtuu nolo, kun tajusin lahjonnan syyn. Vaihdoin sitten pikapikaa tyttojen illallistreffit kahdenkeskiseen aikaan miehen kanssa...

Vuosipaivia on myos kulunut liikaa siita, kun viimeksi ajoin autoa yksin, mutta eilen se vihdoin tapahtui! Mies uskoi rakkaan Holdeninsa avaimet mulle, ja suunnistin ihan yksin North Fremantleen (eli suoraa maantieta 10 kilsaa) hammaslaakariin. Ikuista murheenkryyniani, parkkeerausta lukuunottamatta kaikki meni mallikkaasti, ja Holdenin hopeinen pintakin saastyi vaurioilta. Hampaat oli kuosissa ja suurinta hammastysta heratti kymmenen vuotta vanha hammaskoruni. Seka suuhygienisti etta lekuri olivat tikahtua nauruun kun miettivat, miten koru merkitaan hammaskarttaan. Pisteet Superior Smiles-lafkalle siita, etta hoitohuoneen kattoon oli asennettu telkkari ja Planet Earth-dvd pyori tauotta rentouttamassa pienta pelkopotilasta. Oli paljon mukavampi keskittya preerian elaimiin kuin mutista puolitavuisia vastauksia suu taynna vetta, sylkea ja instrumentteja.

lauantai 1. joulukuuta 2012

Pikkujoulukiireita

Eilen oli miehen firman Christmas party. Edellisella viikolla oli juhlittu koko perheen juhlassa, ja nyt oli tarjolla K-18 bileet marokkolaisteemalla. Me valittiin siis tama aikuisten iltajuhla joka oli hauska, mutta varsin jouluton. Perhebileissa on varmaan ollut pukki paikalla jne, meidan joulujutut rajoittui toimitusjohtajan puheen "Merry Christmas"-lauseeseen...

Joku oli saanut HR-osaston viihdejaoksessa mahtavan idean marokkolaisteemansa kanssa, mutta ihan kaikkea ei taas oltu mietitty loppuun asti ja saiden haltija lisasi sitten oman kivan lisansa. Yleensahan taalla on marraskuun lopussa jo mukava lammin saa, lahemmas 30'c lampoa jne, mutta tana vuonna taa marraskuun loppu on ollut kylmaa ja sateista. Taivaalta on paiskonut vetta ja rakeita, tuuli on ollut tavallistakin kovempi ja ilma todella kirpakka. Kutsukortissa pyydettiin pukeutumaan joko teeman henkiseen marokkolaisvaatetukseen tai pikkumustaan. Missaan ei varoitettu, etta btw, naa on ulkobileet.. Niinpa oli melkoinen shokki kurvata iltakasilta paikalle ja huomata seinaton, valtava teltta juhlapaikkana. Korkea katto teki siita erinomaisen tuulitunnelin ja kiitin onneani, etta olin tajunnut laittaa edes ne ohuimmat sukkahousut jalkaan ja napata taksijonossa hytisemista varten jakun paalleni! Missaan ei ollut kaasulammittimia tms, joita taalla yleensa on terasseilla talvisin ja kynttilatkin oli led-tuikkuja.

No, eriskummallinen vastaanottokomitea sai kylmyyden unohtumaan hetkeksi:

KAMELEITA. Ilmaista kameliratsastusta ja rapsuttelua. Edelleen, se pikkumusta paalla jai ne ratsastukset kokeilematta, mutta hauskoja veijareita ne muuten oli. WA:n pohjoisosissa Broomen kaupungissahan noita kameleita olisi enemmankin tarjolla, mutta Perthissa harvemmin tormaa kamelikolonnaan.


Marssittiin sisaan, ja marokkolaisteema oli kaikkialla. Tarjolla oli tarot-korteista ennustamista, hennatatuointeja, maustekauppoja ja ihanan tuoksuista ruokaa. Poydat, tuolit ja koriste-esineet oli kaikki hankittu teemaan sopiviksi ja tarjoilijat heilui ympariinsa marokkolaishenkisissa kuteissa. Ruokaa oli paljon ja juomaa viela enemman ja tupa taynna kaivosporukkaa puolisoineen. Ma olin etukateen tavannut muutaman J:n tyokavereista ja esimiehista, mutta moni oli toissa ja siksi poissa bileista. Seurailin siis ympariinsa kasipuolessa ihan taydellisena side kickina, kattelin, unohdin nimet samantien ja kuuntelin sata kertaa ne samat "missa kaivoksessa nykyisin oot, mita hommia teet"-jorinat ja juorut ja harrastin samalla hameenhelmojen arviointia. Lyhyt, lyhyempi, vesiraja oli kantava teema ja mita korkeammat korot alla, sita parempi. 

Sisaantuloaulan kojut

Bilettaa noi tyypit kylla osaa, pakko nostaa hattua. Aijat oli rempseita, kaivosmimmit yhta rempseita ja suurimman osan puolisot myos. Ma aloin hytisemaan kylmyydesta parin tunnin jalkeen ja paatinkin sitten lahtea taksilla kotiin ja jattaa miehen nauttimaan juhlista ja networkingista, alkoi porauslegenda-tarinat ja kaivosmaailman uutiset tulla korvista ulos. Herra kotiutui aamuviidelta aani niin kaheana, etta hyva kun selvaa sai.. mutta hauskaa oli ollut, ja takataskussa pari tarjousta siirtaa mies ylempiin hommiin ja parempiin kaivoksiin nyt kun sen entinen kaivos sulkeutui. Mulle tama tietaa parin viikon jannitysnaytelmaa siita, ollaanko joulu yhdessa vai erillaan ja paastaanko lahtemaan sinne Margaret Riverille vai ei.. Oli kylla ihana huomata, miten kunnioittavasti J:n  pari entista esimiesta ja lahinta tyokaveria puhui siita ja J:n taidoista ja tyomoraalista. Yksi sen tyokavereista sanoi tekevansa mita vaan, etta paasee takaisin samalle poralle sen kanssa vastakkaiseen vuoroon. Vastavuorolla on iso merkitys sille, miten poraaminen sujuu ja missa kunnossa pora on 12 tunnin tyovuoron jalkeen ja kaikki tama nakyy suoraan palkkakuitissa ja tyoturvallisuudessa joten tuota isompaa kehua ei juuri voi saada.

Napatanssia ja miekkataidetta
Jotenkin multa oli mennyt ohi se, etta Christmas Party on taalla juhla, minne puolisotkin on tervetulleita. Taalla kiiteltiin moneen kertaan perheiden ja kumppaneiden panosta tahan fly in/out-touhuun ja haluttiin kiittaa meita ja juhla oli meille kaikille  osoitettu. Ma luulin etta se on vaan taman firman tai kaivosalan juttu, kunnes J alkoi vitsailla, etta ensi viikolla han on sitten se sidekick.. Mietin hetken aikaa, etta sidekick missa, kunnes tajusin etta meidan osaston pikkujoulut.. ei helvetti.. olisko sillekin pitanyt ostaa lippu sinne??? J oli olettanut, etta tottakai ma ostan liput molemmille, ja ma taas Suomityyliin olettanut, etta kuka nyt puolisoaan tyopaikan pikkujouluihin raahaa? Maanantaina siis ostamaan toista lippua. Niin, se ei tallakaan puolen palloa ole muuttunut, sairalaan pikkujoulut on edelleen omakustanteiset ja duunareiden omalla ajalla organisoimat, eika tyonantaja sponsoroi toimintaa mitenkaan.