torstai 21. huhtikuuta 2011

Pelastava enkeli

Illallinen oli hyva, seura oli hyvaa ja juttua riitti. Sain hyvia vinkkeja ja nakokulmia tulevaan ja tutustuin hauskaan ihmiseen.  Pyora on rappukaytavassa ja kayttovalmiina ja yopoydalla muutama hilpea suomalainen DVD odottamassa fiilistelya. Ja kutsu saunomaan! Olen mykistynyt.

Toita on riittanyt, ylimaaraisia vuoroja pyydetaan tekemaan lahes jatkuvasti. Kulttuurishokkeja riittaa maalaissairaalassa viela enemman kuin isolla kirkolla, mutta nyt on sentaan vain yhden talon tavat opeteltavana. Ja paljon uutta mm. lentaen suoritettavista potilassiirroista, alkuperaiskansan ongelmista ja muista maaseudun hauskuuksista. Tanaan taisin myos vetaa pisteet kotiin pitamalla kuria ja jarjestysta ylla, supersotkuinen hopsolan potilaan huone muuttui kahdessa tunnissa ja tiukassa komennossa taas sairaalahuoneen nakoiseksi, ja ihmettelya aikaansaannostani riitti pitkalle iltapaivaan. Ja uhkaus pysyvasta nimityksesta kaikkien osaston hopsojen hoitajaksi.

Huomenna on viela toistaiseksi vapaa, mutta pidan sormet ristissa etta toita siunaantuisi, kelpaisi pitkaperjantain pyharahat. Sitten onkin toita aina keskiviikkoon asti, hyva niin. Lauantaina on lauantailiksa, sunnuntaina, maanantaina ja tiistaina pyhapaivat paasiaisen ja ANZAC Dayn ansiosta. Ja keskiviikkona iltapaivalla J poimii minut matkaansa ja suuntaamme pohjoiseen minilomalle. Luonnonihmeita ja delfiineja! Kalbarri, Shark’s Bay ja  Monkey Mia! Juhuu!

Ja niin, se netti. Kestin 3 (kolme) paivaa ilman nettia (lue: facebookkia) ja marssin eilen Telstran kauppaan. Nyt on sikakallis paikallinen mokkula koneessa kiinni, vaikka meinasi menna vaikeaksi ilman 100 ID-pointsia kun passi ei ollut mukana. Paikallinen ajokortti hankintalistalla ylemmaksi, nyt!

Perametsasta paivaa!

Lahdin maanantaina aamupaivalla viiden viikon tuppukyla-reissulle maaseudulle, pikkukaupunkiin n.450 km paahan Perthista. Diili oli rahallisesti niin houkutteleva, etta siihen kannatti tarttua. Lennot ja majoitus on maksettu ja palkka tuntuvasti parempi kuin Perthissa, vuorot pidempia, pyhavuoroja tarjolla enemman kuin ehtii tekemaan ja ylitoita mielinmaarin. Vietan siis seuraavat viikot tehden niin paljon toita kuin kroppa jaksaa, silla jokainen tunti jonka vietan duunissa, on tunti vahemman tassa ummehtuneen hajuisessa majapaikassani…

Ensimmainen vuoro oli aivan kamala, suoraan lentokentalta toihin. Valitysfirman lupaama “helppo orientaatiovuoro” olikin ihan taytta actionia yksinaan. Osasto on hurmaava sekametelisoppa kirurgisia, sisatautisia, psykiatrisia, lapsia ja tulevia mammoja. Kahdesta jalkimmaisesta potilasryhmasta kokemusta on.. hmm.. hyvin vahan. Olin ihan poikki illalla paastessani vihdoin huoneeseeni, ja pillahdin kunnolliseen hysteeriseen vartin vasymysitkuun. Itku ja puhelu Perthiin saivat vahan rauhoittumaan, ja kunnon younien jalkeen ei ollut enaa niin synkka olo. Okei, huoneessa haisee edelleen pahalle, ikkuna ei mene kiinni, ikkunasta tuulee niin etta verhot kolisevat lapi yon ja kaikki on nuhjuista ja epamaaraista, mutta kylla tasta selvittaisiin.

Ja toinen paiva pelasti kaiken! Olin mennyt maanantaina lupaamaan tyovuorokoordinaattorille, etta voisin tehda tuplavuoroja ja kertonut ohimennen dialyysikokemuksestani. No, tanaan kiskaistiin sitten niihin hommiin aamun ekojen tuntien jalkeen, tuplaa tekemaan. Uu jes. Kunnon orientaatio uusiin koneisiin, rauhallista kroonikkotouhua ja mukavia ihmisia, siisti sisatyo ja sairaalan tarjoamat hyvat ruoat ja taalla harvinainen palkallinen ruokatunti. Yksi osaston hoitajista oli suomalainen, ja kohosi valittomasti suojelusenkelini asemaan. Illalliskutsu huomiselle, lupaus lainata pyoraa naiksi viideksi viikoksi ja ylipaataan apua pieniin asioihin. Wow. Maailma (ja tama pikkukaupunki etenkin) nayttaa taas paljon paremmalta paikalta. Nettiyhteytta ei tietenkaan ole majoitustiloissa, tanaan sentaan paasin sahkopostit tarkistamaan kun ei koko tyovuoroa tarvinnut juosta ympariinsa… Toivottivat lampimasti tervetulleeksi  takaisin tuonne dialyysiyksikkoon, ja yhta lampimasti toivon sinne paasevani uudelleen.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Herkuttelua

Alle 6 kk ulkomailla, ja jo on ikava suomiherkkuja... Ei polttava ikava, mutta kun tilaisuus tarjoutui skandinaavisen  buffetpoydan herkkuihin Miss Maud-ravintolassa, tartuin siihen heti. J oli rohkea ja otti ennakkoluulottomasti buffet-vaihtoehdon.

Selvapainen ja minikokoinen Silja/Viking Line simulaattori! Sillia, salaatteja, katkarapuja, ihan ookoo-tasoiset lampimat ruoat, tummaa leipaa ja ihanat jalkiruoat seka tietysti jalkeenpain iskenyt uskomaton ahky. Sinappisilli maistuu sinappisillille myos taalla :) Hyvaa oli!

Omat kokkaustaitoni laitoin koetukselle myohemmin talla viikolla makaronilaatikon muodossa. Hyvaa tuli, kaasu-uunin temppuilusta huolimatta. J tykkasi myos, vaikka omien sanojensa mukaan inhoaa kananmunia. Kummasti se munamaito kuitenkin upposi ruoan paalla.. Koska kananmunia jai yli, piti ne tietysti hyotykayttaa tanaan aamulla pannariin. Maailman paras pannukakku oli maailman parasta myos taalla! Hieman haastellista tuo poikamiesboksi-varustellussa keittiossa kokkaileminen kylla on. Mitta-astiat ovat vahan mita sattuu, kunnon kippoja ja kulhoja ei ole, ja kuulemma "desilitra" on pelkka urbaani kasite, eika osa metrista jarjestelmaa. Mittaile siina sitten tarkkoja maaria maitoa ja jauhoja.. No, en valita, silla hyvaa ruokaa J on tahan mennessa kokkaillut meille ja koen itseni aika hemmotelluksi, etta kokkaan ensimmaisen kerran n. kuukauden yhteiselon jalkeen jotain ihan omatekemaa. Parempi myohaan kuin... ;)

torstai 14. huhtikuuta 2011

Maan alla

Kun korkeanpaikan kammoni oli tammikuussa voitettu, alkoi taistelu seuraavaa kammoa vastaan... J on kaivosmies, ja alusta alkaen olen ollut todella kauhuissani ja peloissani moisesta ammatista. Marraskuussa kun tapasimme, oli media pullollaan kauhutarinoita ja suuria sankaritekoja kaivoksista, joten teki mieli juosta valittomasti karkuun kun tama pieni yksityiskohta selvisi. No, onneksi en juossut. J alkoi samalla selvittelemaan mahdollisuuksia vieda pelokas tyttoystava tutustumaan kaivoshommiin ihan paikan paalle, maan alle. 

Tiistaina sitten lensin firman laskuun pienella potkurikoneella kaivoskylaan ja sain sopivan alkushokin kaivosmiesten elamantyyliin, kun kaytavan toisella puolen istunut herrasmies viihdytti itseaan tunnin lennon ajan lukemalla Penthousea.. Ruokaa, drinksuja paikan baarissa ja kierros parakkikylan ympari, siina illan ohjelma. Majoitus tapahtuu hieman tyomaakoppeja muistuttavissa parakeissa, kullakin miehella aina oma huone ja wc+suihku, talon puolesta hoituu messi-tiloissa sitten ruoka. Siivojat hoitavat puhtaanapidon, liinavaatteet tulevat talon puolesta ja ruoka oli todella hyvaa. 

Aamulla sain armoa, normaalin paivavuoron 4.15 heratyksen sijaan nousimme vasta seitseman jalkeen.. Kiitos. :) Hotellitasoisen aamupalan jalkeen otettiin suunta kohti varsinaista tyomaata ja turvallisuusinfoa, josta en nain jalkeenpain kylla muista juuri mitaan. Tarkein ohjeistus taisi olla se, etten saa lahtea oppaani, eli J:n vierelta mihinkaan maan alla, ja moisesta ei kylla ollut pelkoa, pikemminkin roikuin J:n kadessa hysteerisesti koko ajan.

Asiaankuuluva varustus paalle, haalarit, iso vyo, teraskarkiset kumpparit jalkaan, kypara ja lamppu ja lampun  painava patteri vyolle, suojalasit seka metallinen boksi vyolle, mista loytyisi tulipalon varalle "pussi paahan ja kemikaaleja puhdistamaan ilmaa". Ja tunnistuslaput, joita piti laittaa henkilokunnan tauluihin kiinni eri syvyyksissa kaivosta. 

Taysi varustus paalla
Autoon ja kohti kaivoksen suuaukkoa! Sykemittari olisi ollut hyva, aika maksimisykkeet taisi olla koko reissun ajan.

Tunnelin aukko, ei ollenkaan ahdasta.
Ajelimme hiljakseen jeepilla alas. Alaspain viettava tunneli kiersi laajaa ympyraa yha alemmas ja alemmas. Valilla piti peruuttaa edelliselle mahdolliselle syvennykselle tai tasolle ja antaa tilaa alhaalta tuleville isoille, taydessa kivilastissa oleville rekoille. Tilaa ei mun mielesta ollut juuri mitaan, mutta kyllahan sen meidan pikkuauton molemmin puolin jai metreja, rekat nayttivat aika hurjilta, etenkin kaantyessaan johonkin tasolle josta erkani pienempi tunneli.


1000 metria myohemmin olimme pohjalla. Aika karsea fiilis iski paalle, tajusin vasta silloin kuinka syvalla oikeasti ollaan, ja kuinka pitka matka ylos on. Ahtaan- ja suljetunpaikan kammot paasivat valtaan. Paluumatkalla pysahtelimme ihmettelemaan erinakoisia poria ja louhintaprosessin vaiheita seka todella ahdistavan oloista turvahuonetta, merikontin kokoinen ilmatiivis koppi tulipalon varalta. J paljasti fiksusti vasta paluumatkalla hienon hai ja aurinko-taideteoksen joka merkkasi merenpintaa, kolmisensataa  metria oli viela matkaa paivanvaloon siina vaiheessa, pystysuoraan siis. Ajometreja seitseman kertaa enemman.

Jossain tuolla on nikkelia..

J:n kayttama pora, oikealta nimeltaan single boom jumbo. Hih.

Rajahdysmiehet tyossaan
Oli hienoa, ainutlaatuista ja pelottavaa. Olen iloinen, etta sain mahdollisuuden vierailuun ja olen ylpea, etta kohtasin pelkoni. Ja olen melko varma, ettei enaa koskaan!

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Loput NZ:n kuvat

Reissupaiva nro 11, etelasaaren etelaosissa, Franz Josephin jaatikolla. Kylmaa, flunssa paalla ja kamala vasymys edellisen illan uniapnea-kamppiksen ansiosta. Kaunista ja erikoista, Franz Joseph on yksi harvoista jaatikoista, mika loppuu suoraan mereen. Ja yksi harvoista jaatikoista, joka on viime vuosina kasvanut kutistumisen sijaan!


Fr.Josef-Wanaka-Queenstown reitin varrelta, peilikirkas Lake Matheson. Aurinkoisena ja tyynena paivana jarvi on kuin peili, eika se huonolta nayttanyt nytkaan, pienessa tuulessa ja pilvisen taivaan alla.



Saman paivan reitilta, lisaa vesiputouksia! En jostain syysta tunnu koskaan kyllastyvan vesiputouksiin! Bridal Veil Falls.


Satunnainen maisemakuva juuri ennen Queenstownia, sademetsat ja jaatikot ovat vaihtuneet karuksi maastoksi.


Moeraki Boulders, upeat pallonmuotoiset kivimuodostelmat Dunedin-Lake Tekapo reitilta.






Tuhannet lampaat vaihtuivat jossain vaiheessa lehmiin.. Ihan kivaa vaihtelua, silla jonain reissupaivina tien vieressa laiduntaneet lampaat alkoivat jo vilista silmissa.



Lake Tekapolle vievan reitin varrella oli turkooseinta vetta, mita olen missaan ikina nahnyt. Niin turkoosia, etta epailtiin sen olevan jo huijausta. Ja niin turkoosia, etta kuvat nayttavat varsin kasitellyilta!




Mt Cook.



Delfiini-ihanuudet onkin jo julkaistu, mutta Kaikourassa oli myos ihania hylkeita!



Muutama maisemakuva loppureissulta:

Reitilta Kaikoura-Picton

Marlbourough'n viinitarhat, juuri ennen Pictonia

Takaisin pohjoissaarella, matkalla Taupoon.

Huka Falls, taas.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Kulttuurieroja

Kolmen viikon työkokemuksella voi jo alkaa huutelemaan suurimpia kulttuurieroja aussilaisen ja suomalaisen sairaalan väliltä, vai mitä? Disclaimerina myönnettäköön, että kokemusta varsinaisesta osastotyöstä mulla on Suomesta _todella_ vähän, pakollisten työharjotteluiden lisäksi. Siis somatiikan osastoilta. Ensimmäinen opiskelukesä kului pitkäaikais/kuntoutusosastolla, mutta sen jälkeen työkokemusta on kerääntynyt höpsölästä, päivystyksestä ja pieneltä, toimenpidetyyppiseltä erikoisalalta, joten saattaapi olla, ettei kaikki mene luulojeni mukaan Suomessakaan.. Ja aussikokemus on WA:sta, itärannikolla voi asiat olla aivan toisin!

Roolijako. Täällä ollaan todella kiinni rooleissa, ja hierarkia kukoistaa. Toisaalta ihan hyväkin asia, sairaanhoitajat tekee tasan tarkkaan sh:n hommia, eivätkä täytä varaston hyllyjä, tyhjennä liinavaatekarryjä, jaa/korjaa pois ruokatarjottimia tai yhdistele omaisten puheluita potilaille. Aikaa jää niiden koulutusta vastaavien hommien tekemiseen. Suurimmassa osassa sairaaloita on sh:n apuna PCA:t, patient care assistant-nimikkeellä toimiva henkilö, joka syöttää, suihkuttaa ja auttaa päivittäisissä toiminnoissa, mutta ei tee mitään varsinaisesti hoidollista. Parhaimmillaan hyvä PCA on hoitanut kirjaamista,  lääkitystä ja vitaalikontrolleja lukuunottamatta kaiken, ja pitänyt samalla seuraa sekavalle mummolle. PCA:lle on joko nimetty omat potilaat perushoidon osalta, tai sitten PCA:n palvelukset pyydetään nettijärjestelman kautta, jolloin luoksesi rientää tarvittaessa esim. potilaan kääntöavuksi PCA.

Falls risk. Ehkä hieman jenkkityyliin, mutta potilaiden kaatumisiin suhtaudutaan todella paljon tiukemmin. Lepareita, turvavöita tms. en ole nähnyt kenelläkään käytössä, vaan jos potilas on sekava, levoton ja ei pysy pystyssä omin nokkineen, on hänelle ohjelmoitu henkilökohtainen PCA seuraneidiksi. Koko sairaalassaoloajaksi. Kallista, mutta kai ne putoamisista johtuvat kaatumiset tulisi vielä kalliimmiksi.

Hygienia. Voi apua. Ihan yhtä kamalaa kuin Sydneyssä. Erään privaattisairaalan osastonhoitaja esitteli mulle tiloja, ja kyselin mistä löytäisin potilashuoneeseen lisää käsidesiä. Alkoi kamala valitus, kuinka hän inhoaa sitä litkua, ihan turhaa tavaraa! :O Samaa 60%, hajustettua käsihuuhdetta tarjolla kuin Sydneyssäkin. Hanskojen liikakäytölleni hymähdellään, mutta niitä hanskoja sentään on tarjolla kaikkialla, ja ne on nitriilihanskoja.

Omat työvaatteet ja muut rojut. Yöhhh. Kaipaan HUS:n sairaalapesulan palveluita! Kaipaan Crocseja jalkaani! Kaipaan pukuhuonetta ja pyykkipussia, minne heittää vuoron jälkeen likaiset työvaatteet! Inhoan kauluksellista, silitystä kaipaavaa työpaitaani ja kapinoin reisitaskuhousuillani virallista housupolitiikkaa vastaan. Pitäisi olla prässätyt... Itse pitäisi myos kustantaa kaikki töissä tarvittava, kynistä alkaen. Omien stetoskooppien oletetaan pullottavan taskun pohjalla. Pahh. Teippaan uudelleen ja uudelleen ikivanhaa muovista kynätaskuani, enkä todellakaan osta täälla muodissa olevaa vyölaukun tapaista ratkaisua.

Lääkkeet. Kaikki injektiolääkkeet tarkastetaan aina kahden sh:n toimesta. Turhaa? Ehkä, mutta onpahan oma selusta turvattu esim. insuliinin kanssa. Ja täkälaisten lekureiden harakanvarpaita ihmetellessä on ihan kiva, etta joku muukin tavailee sita lääkemääraystä.. Huumelääkkeet tarkastetaan ja annetaan potilaalle todella huolellisesti kahden toimesta tiukan protokollan mukaan ja yksikin puuttuva pillerinpuolikas laskuissa on heti poliisiasia. Lääkejätetta ei edelleenkään ole löytynyt, osassa paikkoja pillerit on huuhdottu viemäristä alas, muutamassa taas tungettu terävän jätteen sekaan. On siinäkin vaihtoehdot...

Pyhä ruokatunti. Hallelujaa! Täällä ruokis todella on omaa aikaa, eikä sitä 30 min. taukoa ole kertaakaan häirinnyt kukaan. Ei typerää uhrautumista ja ruoan jäähtymistä, kun juostaan soittokelloihin vastaamaan tai pahoja katseita, jos ei juosta... Ruokis on tiukasti aikataulutettu, ja se todella pidetään klo 12.30, jos niin on merkitty. Me likes!

Lisää seuraa varmasti myöhemmin!

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Lisaa kuvia!

Kun tassa nyt on yllattaen siunaantunutta ylimaaraista aikaa, kiitos juuri peruuntuneen tyovuoron niin voisin julkaista lisaa Uuden-Seelannin reissun kuvia! Ihania kuvia katsellessa halvenee ehka oma kiukku missatuista lauantailisista, olisi kelvannut se $48/tunnissa palkka...

Reissun ensimmainen paiva, tylsa ja mitaansanomaton Auckland. Toimistoja, isoja rakennuksia ja paljon ihmisia, mutta eipa juuri muuta:


Paiva nelja. Rotoruan lahelta, Wai-O-Tapu Thermal Wonderland. Kuumia, rikkipitoisia lahteita ja kiehuvan kuumaa mutaa.


Samalla alueella oleva Lady Knox Geysir, jonka paikalliset avovankilan vangit loysivat vahingossa pyykkia pestessaan. Saippua sai aikaan geysirin veden purkautumisen, ja nykyaan tuo vesipatsas paastetaan ilmoille joka paiva klo. 10.15. Tarkkaa puuhaa ;)


Paiva kuusi, reitilta Taupo - National Park, kuvassa Huka Falls. Lyhyt vesiputous, ennemminkin valtava vesiryoppy pari metria alaspain, mutta varsin vaikuttava naky, ja veden meteli oli ihan uskomaton.




Lisaa vesiputouksia, Whakapapa Falls, lausuttuna hauskasti Fakapapa.. :) 



Pakollinen turistiurpoilukuva kiwi-liikennemerkkia halaten:



Reissupaiva nro kymmenen. Vihdoin Etelasaarella, Bulla Gorge:


Onneksi ei nuo vuoristotiet olleet kapeita, jyrkkia ja mutkaisia...
Cape Foulwind. Hylkeita ja upeita maisemia ja kovia aaltoja.



Tyypillista maisemaa jokaisen bussipaivan varrelta. Laske kuvassa nakyvat lampaat!



Sademetsan uumenissa Truman Trackilla, lyhyt kavely metsassa ja sen jalkeen upeat maisemat rannalle. Isoja aaltoja.




Punakaiki Pancake Rocks. Ihan mielettomia kivimuodostelmia!




Ehka tama kuvamaara riittaa yhteen postaukseen, etenkin kun asken tuli soitto uudelle keikalle toihin. Jejee! Mikas sen parempi tapa viettaa lauantai-iltaa, kuin kalliin yksityissairaalan lattioita kuluttamassa.

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Tulevaisuus elokuva-alalla

Meni muutama viikko keratessa rohkeutta, etta uskalsin katsella aanet paalla meidan its ekuvaaman delfiiniuinti-videon, sen verran hupaisalta se aantely tuntui jo vedessa. Meni viela hieman pidempaan, etta kahden video-keltanokan vedenalaisista kuvausyrityksista sai editoitua edes n. minuutin patkan materiaalia, jonka kehtaa julkaista.

video

No, ainakin videosta nakee sen, etta delfiinit todella tulivat ihan iholle kiinni, eivatka pelanneet mitaan. Painvastoin, ne olivat todella uteliaita ja ympyran uinti oli leikkia parhaimmillaan.

Valokuvat tuli kaytya lapi jo hieman aiemmin, mutta parhaiden delfiiniotosten julkaisu on silti kestanyt hieman..

Tallainen ihanuus odotti veden paalla, kun snorklaus loppui:













Toistaiseksi oma suosikkini, ja vahvasti ehdolla suurennettavaksi

Backflip! Tekisin perassa, jos osaisin


Kommentteja! Haaveilen jonkun otoksen suurentamista ja kehystamista, mutta en osaa paattaa, minka...

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Hups, unohtui.

Julkaise myohemmin-toiminto on vaarallinen tyokalu, jos on huono muisti ja seikkailee ympari maailmaa vailla kunnon muistilappuja ja to do-listoja.. Arkistojen aarteista loytyi useampi julkaisematon teksti viiden viikon Melbourne-Adelaide-Sydney-NZ-reissun varrelta. Tassa ensimmainen.

Melbournen reissun loppuosa kului siis perhetuttujen hoivissa, ihanaa hemmottelua hostelliasumisen valissa ja ennenkaikkea oli muikeaa nahda tuttuja vuosien takaa!

Maanantai meni jenkkifudiksen parissa, vihrea-kultaisissa tunnelmissa.Super Bowl. Reissun ainut aurinkoinen paiva, ja istuimme sisalla kasinolla 6 tuntia isojen tv-screenien edessa. Mina innosta hehkuen, J vahemman innosta hehkuen, mutta kiinnostuneena kylla. Olen ollut Packers-fani siita asti, kun jefusta mitaan aloin ymmartamaan, joten oli aika selvio, etta istun pelia katsomassa. Aikaeron takia matsia oli talla kertaa huomattavasti inhimillisempaa seurata suorana, kick off oli klo 10.30. Iso ero niihin hiprakkaisiin aamuyon SB-kisastudioihin GooMilla... Olin ainut nainen koko baarissa klo 8.30 kun saavuimme paikalle ennakkofiilistelyyn ja syomaan aamupalaa ja poikaystava kerasi kateellisia katseita paikalla olleelta n. 50 aijalta. Asioiden oikea laita taisi kylla selvita aika nopeasti, etta kuka on kenetkin raahannut aamuvarhaisella sporttibaariin jefua katsomaan. Ja juuri ennen pelin alkua oli paikalle ilmestynyt muutama nainenkin lisaa :)

Tiistaina ja keskiviikkona seikkailin ympari kaupunkia matalalla budjetilla ja nautin kauniista maisemista, herkuttelin kahviloissa ja kavelin ympariinsa. Ja nautin pehmeasta sangysta :) Univelat kuitattu!

Exhibition Building, Carlton Gardens
Shrine of Remembrance

Pienia, ihania herkkukahviloita


Flinders St. Station ja Eureka Tower

Model Tudor Village, Fizroy Gardens