maanantai 20. tammikuuta 2014

Pohjois-Thaimaan road trip, osa 3.

Kolmannen päivän ohjelma oli vauhdikas kierros Golden Trianglen alueella, mikä on siis Thaimaan, Burman ja Laosin muodostama alue. Golden Triangle on entinen oopiumin salakuljetuksen epävirallinen pääkaupunki, ja viranomaiset ainakin Thaimaan puolella rajaa työskentelevät kovasti, jotta salakuljetus saataisiin vähenemään entisestään.


Thaimaan ja Burman raja

Kamera myös kenkkuili koko reissupäivän, tai lähinnä kameran akku, joten kuvasato on hyvin kevyttä ja osin iPhone-laatua.

Rajavyöhyke ja Mekong-joki





Golden Triangle oli aika masentava paikka, kurjasta menneisyydestä oli muovattu kiiltävä, kullattu turismin keskus. Kaikki oli bling bling, ja ainakin itseä vaivasi kaikki se parin päivän aikana aiemmin nähty köyhyys ja kurjuus, ja sitten yhtäkkiä silmille lävähtää tekokultaisia norsuja ja jättikokoisia buddhapatsaita turistien kiivettäväksi.


Mekong-joki

Oli aika suunnata auton nokka takaisin kohti etelää. Pysähdyttiin ihan mielettömässä valkoisessa temppelissä Wat Rong Khunissa, joka on rakennettu vasta vuonna 1997, ja on edelleen työn alla. Temppeli kimaltaa auringonvalossa ihan uskomattomalla tavalla, ja lähempää erottaa valkoisen betonin ja peilien yhdistelmän. Sisäpuolella on huikeita, futuristisia freskoja uudelleensyntymisestä, elämästä ja kuolemasta.





Siinä missä itse temppeli hohkasi valkoista ja puhtautta, ulkona oli aika paholaismaisia teemoja:



Koska aluetta on alettu rakentamaan vasta kymmenisen vuotta sitten, ja idea on paisunut kuin pullataikina, on työpajoilla edelleen paljon säpinää ja touhua, kun uusia osia valmistellaan.



Myös vessarakennukset on vedetty ihanpikkasen överiksi...



Näissä fiiliksissä lähdimme siis takaisin Chiang Maihin ja sieltä Bangkokiin.


Road trip oli ihan mieletön kokemus kaikinpuolin, kaikki toimi täydellisesti. G-adventures-nimisen firman opas oli todella ammattitaitoinen ja kaikenlisäksi kiva, mikä on tälläisessä yksityismatkailussa vielä tärkeämpää kuin isossa ryhmässä. Kuski ajoi meidät turvallisesti perille eikä tarvinnut pelätä, ei edes niillä kamalilla vuoristoteillä, missä matkaseura kärsi pahoinvoinnista ja minä nukuin tyytyväisenä. Kaikki etukäteen buukatut ruoat olivat erinomaisia, ohjelma sopivan täynnä ja opas joustava. Olen todella iloinen tästä pienestä käännöserheestä, jonka ansiosta päädyimme privaattikierrokselle ja saimme nähdä ja kokea asioita, joita isommassa porukassa ei vaan voisi.

Kaksi viikkoa on myös tosi pitkä aika majoittua vierekkäisissä sängyissä, samassa huoneessa ja olla koko ajan yhdessä. Matkaseura oli mitä ihaninta ja kesti mun nälkäkiukkuamista ja äksyilyä mitalin arvoisesti. Parempaa ei olisi voinut toivoa.

lauantai 18. tammikuuta 2014

Pohjois-Thaimaan road trip, osa 2

Aamu numero kaksi, hotellilla mainiot unet, nopea pakkaus ja ylimääräisten tavaroiden jättö respaan, sillä palaisimme samaan hotelliin vielä viimeiseksi Chiang Main yöksi. Mini van oli valmiina kuskeineen ja oppaineen, ja valkoisten valloittajien luksusmatka vuoristoon alkoi! Tämä ei todellakaan ollut se budjettireissu, minkä kuvittelin varanneeni..

Kelpasi reissata, kun jalkatilaakin olisi riittänyt vaikka kuinka, tyynyt ja kaikki meidän herkille töppösille

Ensimmäisenä kohteena oli hieman surullinen paikka, hirveäksi turistirysäksi tehty elefanttileiri. Olin ensin tosi innoissani siitä, että päästään näkemään lisää näitä uljaita eläimiä, mutta leiri olikin varsin ankea. Ahtaat tilat, ketjut jaloissa ja kaulassa ja hirveä määrä porukkaa.

Kaamea, keinuva riippusilta matkalla elefanttileiriin


Meille oli buukattu 30 min "ratsastus", eli istuimme siellä selän päälle kiinnitetyssä istuimessa ja norsu-parka kahlasi vedessä ja kiipesi kapeilla vuoristopoluilla. Hieno osoitus eläimen hienomotoriikasta ja tottelevaisuudesta noilla liukkailla, ahtailla poluilla, mutta samalla tosi surullista. Oli tosi ristiriitainen olo, samalla iloinen että pääsi lähietäisyydelle, mutta ahdistunut eläinten huonoista elinoloista ja kiukkuinen omasta kaksinaismoralismista, kun kamera kädessä siellä pyörin siinä missä muutkin länkkärit.


Välillä vähän matkaevästä mukaan

Ja joessa kahluun jälkeen takaisin lähtöpaikalle

Matalassa kohtaa jokea oli lisäksi lyhyt eläinten kylpyhetki ja lyhyt näytös elefanttien käytöstä metsätöissä, mikä oli ehkä tämän mestan paras anti. Hieno eläin, huono paikka.






Jatkettiin matkaa kohti pohjoista, ja pysähdyttiin ihan mielettömiin maisemiin lounaalle. Todella hyvä thai-buffet, ja oltiin lähestulkoon paikan ainoat asiakkaat. Välillä vähän riipaisi, kun me istuttiin kaikissa näissä rafloissa paraatipaikoilla, ja opas jossain sivussa ja kuski suunnilleen keittiön takaovella. 


Seuraavana oli vuorossa jokiristeily kuvassa näkyvällä joella, jonka nimi on jo painunut unholaan, eikä kartastakaan ole apua.. Mekong se kuitenkaan ei ole. :)


Ihania, pieniä ja isompiakin temppeleitä ja spirit houseja löytyi joka mutkan takaa.


Kevyt ylikuorma

Pysähdyttiin myös riisipellolle, ja kaupunkilaistytöille näytettiin, miten se riisi oikein kasvaa Uncle Bensiksi. Tämä kaupunkilainen veti sitten myös turvalleen mutaisella pellolla, olipa kiva liata kuskin valkoisia froteepyyhkeitä jalkojen siistimiseen. Note to self, thongsit eivät ole oikeat jalkineet pellolla hyppimiseen.


Ylipäätään opas huolehti koko ajan siitä, että saisimme nähdä, kokea ja maistaa myös sitä aitoa Thaimaata, ja mm. osti meille kaikkia mahdollisia eksoottisia hedelmiä tienvarsikojuista ja katukeittiöiden antimia kylistä.


Jatkoimme matkaa vuoristoseuduille lähelle Chiang Rain kaupunkia. Kaupungin ulkopuolella elää seitsemän eri etnisen heimon ryhmittymä, jotka ovat paenneet kuka mistäkin, suurin osa Burman puolelta. He eivät kuulu oikein mihinkään, eikä heillä ole edes Thaimaan kansalaisuutta. Niinpä suurin osa lapsista ei käy koulua, ja pääelinkeinona ovat turisteille myytävät käsityöt. 


Köyhyys ja alkeellisuus oli uskomatonta, varsinkin siinä vaiheessa kun oppaamme esitteli erään pariskunnan, jolla oli muutaman päivän vanha vauva jota he kylvettivät ohutseinäisessä, huterassa bambumajassaan. Jonkinlaisen julkisen terveydenhuollon piirissä kyläläiset silti olivat, sillä lapsi oli syntynyt aluesairaalassa, keisarileikkauksella komplikaatioiden jälkeen.



Lady in charge. Naisten johtaja, jonka vastuulla oli muiden renkaiden asentaminen
Me vierailimme siis Long Neck Karen-heimon kylässä. Nimi tulee heimon tavasta laittaa jokaiselle tiettynä päivämääränä syntyneelle tyttölapselle neljän vuoden iässä paksu rautapanta kaulan ympärille, johon sitten lisätään kierroksia naisen kasvaessa. Osa muina päivinä syntyneistä naisista taas pitää rautapantaa vapaaehtoisesti, sillä sen uskotaan tuovan suojaa.  Lisäksi polvien ympärille saatetaan laittaa samanlaisia pantoja suojaamaan jalkoja. Kymmeniä kierroksia niskan ympärille kierretty panta ei ilmeisesti vahingoita naisten kaulan aluetta pysyvästi, lähinnä se painaa hartioita alemmas eikä niinkään venytä niskanikamia erilleen. Oppaamme kertoi opiskelleensa samaan aikaan naisen kanssa, joka oli poistanut rautapannan sulautuakseen valtaväestön joukkoon paremmin. Kylässä ollut vastasynnyttänyt nainen taas oli joutunut ottamaan omansa pois lääkärien vaatimuksesta ennen synnytystä, jonka enteiltiin olevan vaikea.


Meidän mielestä uskomattoman kaunis nuori nainen, omasta mielestään ruma vanhapiika parikymppisenä
Naisten käsityönä tekemät huivit olivat ihan mielettömiä taideteoksia, ja muutama niitä tulikin ostettua tuliaiseksi.




Ehkä hulluin kokemus oli erään huiveja myyneen hökkelin edessä istuneen tytön kanssa. Oppaamme tunsi tytön entuudestaan ja jäi juttelemaan pienestä kielimuurista huolimatta, sillä suurin osa kyläläisistä ei puhu thaikieltä, englannista nyt puhumattakaan. Tyttö näpersi sylissään mustasta langasta jotain, ja kertoi nähneensä  Chiang Raissa upean, ilmeisesti virkatun reikähuivin ja toivovansa, että osaisi tehdä jotain niin hienoa ja erilaista. Minä katselin suu auki edessäni olevia, todella monimutkaisen näköisiä kudelmia, ja lupauduin sitten näyttämään virkkauksen perusteet.


Siinä sitä sitten yritettiin opettaa nuorta heimonaista virkkaamaan isoäidinneliötä ja muuta, omalla vajavaisella käsityökokemuksella, ja todella puutteellisella suomi-englanti-thai-heimokieli-käännöksellä ja piirroksilla. Olipahan kokemus! Tästä on joku videopätkäkin, mutta en harmikseni löydä sitä mistään!


Crocseilta ei pääse karkuun edes heimokylässä!
Yöksi suunnattiin taas varsin hyvään hotelliin Chiang Raihin ja ehdittiin vielä kuutamouinnille hotellin altaallekin ennen myöhäistä illallista ja hierontaa. Käytiin ensimmäisen Koh Samuilla vietetyn viikon aikana päivittäin hieronnassa, ja tässä vaiheessa oli jo niin kovat vieroitusoireet, että piti tilata hierojat huoneeseen! :)

torstai 16. tammikuuta 2014

Kaivosleskeyden loppu

Tätä päivää on odotettu. Mies on antanut irtisanoutumisilmoituksensa töissä, jäljellä on muutama hassu yövuoro, ja that's it! Loman jälkeen ei enää tarvitse palata poran ääreen, vaan edessä ovat uudet tuulet ja opiskelijaelämä. Saimme loppuviikolla tiedon, että J on hyväksytty TAFE:een opiskelemaan, eli paikalliseen ammattikoulu/AMK-opinahjoon. Kyseessä on kolmivuotinen tutkinto, mutta töitä pitäisi riittää jo ensimmäisen vuoden jälkeen.

Samalla kun olen järjettömän innoissani siitä, että saamme vihdoin elää tavallista elämää kotona, olen hieman kauhuissani rahatilanteesta. Nyt minä olen yhtäkkiä se perheen pääelättäjä, ja J sitten opintojen ohella tekee jotain hanttihommia, jos ja kun jotain löytyy. Vaikka asuntolainaa ottaessamme laskimme moneen otteeseen, että mun tulot riittävät hyvin lainanlyhennyksiin ja peruselämään, ja mitä ikinä J tienaakaan, niin se on sitten vain bonusta, niin on tämä uusi taloudellinen vastuu silti aika raskas taakka. Onneksi lainan off set-tilillä on tuntuva summa säästössä, joten ei olla pulassa jos jotain isompaa vaikka hajoaa talosta tms. Off set on Aussien nerokas keksintö, tili on meidän hallussa, ja kytkettynä lainatiliin.  Siellä oleva summa siis vähennetään lainan pääomasta ennen korkojen maksua, joten off set-tilillä kannattaa näillä korkoprosenteilla roikuttaa rahaa. En Suomessa ole kuullut vastaavasta, toisaalta eihän mulla siellä koskaan ollutkaan asuntolainaa...

Huisi tunne, että saamme vihdoin kolmen ja puolen vuoden yhdessäolon jälkeen elää viikottaista arkea yhdessä, eikä tarvitse enää nyyhkiä viikottaisia hyvästejä lentokentän parkkipaikalla. Olemme molemmat odottaneet tätä niin pitkään ja tehneet tämän mahdollistumiseksi valtavasti töitä, mutta ratkaisu tuntuu silti tulleen yllätyksenä osalle tutuista ja läheisistä. Miehen veli ei esimerkiksi pysty käsittämään, miksi J luopuu rahakkaista kaivoshommista. Osa ei käsitä, miten J voi "jättäytyä" mun tulojen varaan, ja töissä taas yksi aussinainen voivotteli, että nyt mä lykkään meidän naimisiinmenoa vähintään kolmella vuodella, kun joudun olemaan töissä! Hömmmh, milloin työskentely oli este vihkimiselle? Toki olenhan mäkin töissä jo allekirjottanut useamman good luck for the future-kortin naisille, jotka lopettavat vakityöt mennäkseen naimisiin... Hyvä muistutus siitä, että joissain asioissa täällä ollaan himppasen jäljessä nykyaikaa! Ymmärrän siis kotiin jäämisen lasten saannin jälkeen, etenkin kun päivähoito on täällä tosi kallista ja äitiysloma lyhyt, mutta että sinne kotiin pitäisi jäädä ennakoivasti.. :O Veikkaan, että tämä vielä korostuu tälläsillä ei-akateemisilla aloilla.

Kaikki ympärillä olevat muut kaivoslesket ovat taas innoissaan ja ymmärtävät 100% täydellisesti, mistä on kysymys. J:n kohta-entisten työkavereiden mielet ovat taas valaistuneet ja moni on alkanut pohtia sitä omaa elämäänsä ja opintojen mahdollista aloittamista ja FIFO-elämän raastavaa kuluttavuutta. Osalla on vaan niin isot menot, että siihen tarvitaan kaivosfirman tarjoamat isot tulotkin. Moni oli myös kateellinen siitä, että J:n tukena on näin hämmentävän raikkaalla asenteella varustettu nainen, että olen valmis jäämään töihin... jepjep. Terveisiä 50-luvulta!

tiistai 14. tammikuuta 2014

Road trip Thaimaassa, osa 1

Road tripin ensimmäinen päivä sisälsi seikkailua Chiang Maissa. Ohjelmaan oli merkitty mainosteksteissä vierailu Wat Phra That Doi Suthep-temppelissä, joka sijaitsee korkealla kukkuloilla kaupungin reunalla. Oppaamme ehdotti, että suuntaisimme sinne vasta myöhemmin alkuillasta, suurimpien turistimassojen häivyttyä ja nauttisimme auringonlaskusta ylhäällä temppelialueella. Kyseisenä päivänä oli myös joku buddhalaisuuteen liittyvä erikoisempi rukoushetki ja näkisimme temppelin munkit iltahartaudessaan. Suostuimme tähän tottakai, ja päivälle sovittiin jotain muuta, yhtä mieletöntä..

Bucket listilläni varsin korkealla ollut kohta tuli ruksattua yli, kun pääsin paitsi syöttämään ja rapsuttelemaan ja ratsastamaan, niin myös uimaan elefanttien kanssa!

Valmiina seikkailuun!





Ruokimme innoissamme tätä toimistolle banaanivarkaisiin tullutta vanhempaa rouvaa, saimme lyhyen turvallisuusohjeistuksen ja suuntasimme sitten isolle nurmikentälle treenailemaan selkään nousua ja ratsastusta.


Ei ihan niin sulavaa kuin hevosen selkään nouseminen

Ota koppi!


Kävimme vielä moikkaamassa ihan pientä norsuvauvaa, joka oli sivummalla emonsa kanssa. Poikanen oli täysin tietämätön omasta koostaan ja painostaan suhteessa ihmisiin ja yritti kovasti kiivetä jopa syliin.



Ja kaikki piti laittaa suuhun, mikä vaan irti lähti

Pieni lepotauko, ja sit jaksaa taas!

Kiss me!
Kutittaa...
 Syötiin hintaan kuulunut maittava lounas, ja suunnattiin uudestaan elefanttien luokse. Selkäännousu ei ollut yhtään sirompaa tai helpompaa toisella kerralla, mutta onnistui kuitenkin. Suunta kohti kauempana olevaa jokea, pari nuorta opaspoikaa lähti mukaan ja me kaksi elefanttiratsukkoa. Oli huikea tunne istua noin suuren eläimen selässä ja yrittää ohjata sitä oikeaan suuntaan. 

Vähän jännittää..



Selvisimme seikkailustamme autotiellä, poluilla ja pellolla ja pääsimme uittopaikalle ehjinä. Ohjasimme elefantit jokeen ja laskeuduimme itse alas veteen. Sangot ja harja käteen ja elefantin pesuun! Eläimet seisoivat rauhassa paikoillaan, eikä siinä tajunnut edes pelätä omien varpaidensa puolesta.





Nuorempi elefanteista päätti kastella kylvettäjänsä
Pesun jälkeen oli leikin vuoro:





Kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja suuntasimme takaisin lähtöpaikalle ja siitä kaamealla vanhalla autonrämällä takaisin Chiang Maihin siistiytymään ennen temppelivierailua.

Chiang Mai ylhäältä vuorilta katsottuna
Olen niin iloinen, että päätimme noudattaa oppaan neuvoa ja mennä Wat Suthepiin illalla. Turistien laumat vaelsivat busseille siinä vaiheessa, kun me vasta ostimme lippuja cable cariin välttääksemme yli 300 portaan kiipeämisen. Temppelialue oli kaunis, rauhallinen ja joka nurkan takaa löytyi lisää ihania yksityiskohtia. Yksityiskierroksella on tietysti myös se etu, että kuulee oppaan puheet koko ajan ja saa mennä just sinne, mikä kiinnostaa.

Temppelin keskusaukio

Valkoinen elefantti, joka johdatti Lannakuninkaan vuorelle, mihin temppeli sitten perustettiin

Kätevää, kun oli koko ajan oma hovikuvaaja mukana





Alueella oli munkkien lisäksi hämmentävän paljon vapaana liikuskelevia, hyväkuntoisen näköisiä koiria. Ilmeisesti munkeilta riittää rääppiäisiä myös koirille. Osalla oli kyllä ihan kaulapannat ja kaikki.



Ilta alkoi pimentymään ja munkit kokoontuivat iltahartauteen yhdessä alueella olevien meditointioppilaiden kanssa. Oli todella etuoikeutettu olo olla katsomassa tätä iltahartautta ja myös sivullisena mukana siinä.








Oppaan ohjeiden avulla mekin selviydyimme rituaaleista, tässä onnea ja pitkää ikää toivomassa...


Buddhalaiset munkit ovat Thaimaassa todella kunnioitettuja ja se näkyy niin julkisen liikenteen ja lentokenttien  priority seating-asenteessa, kuin temppelin vessoissakin.


Päivä oli pitkä ja antoisa, ja aamulla odotti aikainen herätys ja ensimmäinen varsinainen ajopäivä. To be continued...