lauantai 31. toukokuuta 2014

Herra Hörökorva Harvahammas

Pentu kasvaa ihan hirveetä vauhtia! Ensin herralta nousi molemmat korvat ylös, ja nyt viimeisimpänä on alkanut maitohampaiden putoilu. 

Lempiasento nukkumiseen, syömiseen ja oleskeluun
 Mies huomasi torstaina verta yhdessä vetolelussa, ja syyllinen löytyi etuhampaasta, tai lähinnä sen paikalla ammottaneesta aukosta. Perjantaina hampaita lähti lisää, ja nyt sekä ylhäällä että alhaalla on aika näyttävä aukkorivi. Nopeaan se kyllä myös puskee pysyviä hampaita, ensimmäiset ovat jo tulleet ikenien läpi. Ei ihme siis, että jääpalat maistuvat ja kaikkea tekisi mieli jäystää. Parhaimpia ovat olleet maitopurkin pohjaan jäädytetyt vesi-kanaliemi-seokset missä törröttää raaka kanansiipi tai kaula.



Jätkä ei reagoi juurikaan jääkaapin oveen, mutta auta armias kun pakastimen ovi raottuu, silloin ollaan kärppänä paikalla, joskos sieltä irtoaisi yksi jääpala herkuteltavaksi!

Raa'alla kanalla ilottelun jälkeen seurasi myös suurin surku ja kauhistus, kylpy ja föönaus. Herra Hörökorva ei ollut kauhean otettu saamastaan kohtelusta ja puunauksesta, vaan itkeä vinkui koko kauneustuokion ajan.

Koira vai mangusti?

Not impressed!

Uitetu jokirotta
Pentutreffejä on ollut paljon, ja siellä on painittu menemään isojen ja pienempien kanssa todella riemukkaasti. Rohkeasti päälle ja sitten tyylikäs liuku takapuoli edellä, jotta kaveri kaatuu maihin. Tottelevaisuuskoulussa taas päästiin etenemään pentuluokista ensimmäiseen varsinaiseen tokoryhmään 1A ja siellä sitten jatketaan kerran viikossa perustaitojen harjoittelua.

Mun kammoamat aamuherätykset ovat menneet yllättävän hyvin ja ollaan selvitty hyvässä hengessä aikaisista aamuistakin. Piharemontti on edennyt siihen pisteeseen, että suurin osa puutarhaa on kaivettu koiran suureksi riemuksi auki. Siellä on siis loppumaton kasa ihania puolivalmiita kuoppia, joita olisi kiva jatkaa isommiksi...



Meidän tontin rinneseinämä pettää siis alta, ja edessä on koko tontin yhden reunan ylöskaivuu ja seinämän uudelleenrakennus. Pihan kasvien, suihkulähteen sun muiden korjaus työkoneiden tieltä on alkanut, ja Sisuraukka luulee olevansa suurikin apu.

maanantai 26. toukokuuta 2014

Pelkkää nautiskelua koko ajomatka!

Niinhän siinä kävi, että en saanut aikaiseksi blogattua Uuden-Seelannin seikkailuista ennen Singaporen reissua, joten palaillaan taas kerran road tripillemme reissupäivään nro 11 ja 300 km:n etappina Marahau-Kaikoura. Tavoitteena oli viettää rento päivä Nelsonin alueen kauniissa maisemissa ja käsityöläiskylissä ja saapua illansuussa Kaikouraan. Tässä onnistuttiin täydellisesti.

Nautittiin kerrankin rauhallisesta aamusta ilman aikasta herätystä ja lähdettiin sitten ajelemaan kohti Motuekaa ja siitä eteenpäin. Ensimmäinen pysähdys oli kovin ruotsalaiselta kuulostavan Höglund Art Glass-lasitehtaan myymälässä, ja ruotsalainen omistajarouva ja korutaiteilijahan siellä hääräsikin myymälässä, eikä sieltä tyhjin käsin päässyt poistumaan..

Aamupäivä hurahti ihan silmissä ohi, ja yhtäkkiä oli jo todella myöhäinen lounasaika ja sijaintina Blenheim, keskellä kauneinta viinialuetta. Ongalmana oli löytää sopiva ravintola joltain tilalta, ja vihdoin onnisti the Rock-nimisen viinitilan kanssa. Herkullista teemarinoitua lohta, hyvää Sauvignon Blancia ja ihan tajuton New York Cheesecake jälkkärinä. Maha täynnä safkaa olikin sitten hyvä käydä suorittamassa pienet suklaamaistelut Makana-konvehtitehtaalla...


Edellisen reissun ja Lonely Planetin viisastamina tiedettiin tähyillä hyljekolonnia tien vierestä Blenheim-Kaikoura välillä, ja voi hitsi, miten ihania otuksia ja miten isoissa määrissä niitä löytyikään! Ihan valtavia yhdyskuntia ja tajuton määrä poikasia. Mä olisin voinut roikkua siinä tien vieressä tuntikausia, ja ihmeen kauan miehellä riitti kärsivällisyys kuunnella meikäläisen "oooh, so cute!" -huudahduksia jatkuvana tulvana.






Poikasten oma pieni uima-allas
J sai vihdoin raahattua mut takaisin autoon sillä syyllä, että majapaikkaa ei ollut varauksessa ja alkoi olla jo myöhä, mutta vasta sillä lupauksella, että huomisen ajomatkan aikana pysähdyttäisiin moikkaamaan hylkeitä uudelleen ;)

Päädyttiin majoittumaan Alpine Pacific Holiday Parkiin, missä tarjolla oli $21 hintaan ruohoisa, suojaisa leirintäalue, retkipöydät autojen vieressä ruokailuun ja lauma ankkoja ruokailua häiritsemään, siistit suihkutilat sekä ennenkaikkea hot tub. Ihana ilta rentoutuen ja maailmaa paranten kuumassa altaassa, ruokaa teemalla "kokataan jämät pois" ja aikaisin nukkumaan, sillä aamulla odottaisivat Kaikouran kylmät vedet ja delfiiniuinti!

Vähän alkoi jo haikeutta olla ilmassa, sillä tämä oli toiseksi viimeinen yö Jucyn uumenissa ja loma oli jo yli puolenvälin.

lauantai 24. toukokuuta 2014

Työrintamalla tapahtuu

Tässä on jo useamman viikon ollut kova jännitys päällä töihin liittyen. Laiton reilu kuukausi sitten menemään todella pikaisen, edellisenä iltana kyhätyn työhakemuksen pöpöhoitajan duuneihin tai lähinnä lyhyeen sijaisuuteen liittyen. Olin aika varma, etten paikkaa saa, niin sutaisten olin selection criteriaan vastannut ja ei todellakaan aina situation-action-outcome-mantran mukaan. Jo seuraavalla viikolla sain kuitenkin todella yllättävän puhelun ja onnittelut paikan saamisesta ja pyyntö josko tekisinkin kuukauden sijaan kuusi. Oli aika hämmentynyt olo, aika mahtavaa että joku haluaa noin paljon pidemmäksi aikaa juuri meikäläisen ja samalla ärsytti ihan suunnattomasti, sillä tiesin jo valmiiksi ettei oma pomo anna lupaa noin pitkälle sijaisuudelle.

Ja niinhän siinä kävi, ettei tuo kuuden kuukauden secondment saanut pomoani heittämään kärrynpyöriä ilosta, nainen ei edes onnitellut mua uudesta duunista ja ylennyksestä, sillä sitähän toi clinical nursen rooli on, ylempi sairaanhoitaja. Täällä hoitajat on siis porrastettu palkoissa ja työvuorosuunnittelussa 1.1-1.8 leveleille niin, että joka vuosi saa aina yhden levelin lisää kunnes pääsee 1.8 tasolle ja sinne sitten jää, ellei erikseen hae clinical nursen paikkaa jo vaikka aiemmin. Clinical nurset ovat sitten 2.1 ylöspäin ja osastonhoitajat 3.1:siä. Joka vuorossa on oltava minimimääräksi määritelty luku riittävän isonumeroisia hoitajia jotta skills mix on turvallinen ja vastavalmistuneet eivät peuhaa keskenään yhden 2.1:sen hajoillessa vastuun alle ja osastoilla tästä pidetään varsin tiukasti kiinni.

Mun ongelma on nyt lähinnä se, että olen muodostunut liian hyväksi nykyduunissani ja kavunnut alhaisesta 1.4 levelistä huolimatta tekemään noita ylempiä hommia acting clinical nursena, eli viransijaisena ja tilalle ei tosta vaan napsaista uutta tyyppiä. Viikkojen vääntämisen ja lirkuttelun jälkeen on nyt päästy jonkinnäköiseen kompromissiin muutamasta kuukaudesta, ehkä osiin pilkottuina, ehkä ei. Ainoa mikä on varmaa, on viikon päästä alkava kuukauden sijaisuus ja perehdytysjakso hommiin!

Oon todella fiiliksissä asiasta, mutta myös kauhuissani. Tuntuu että kaikki, mitä edellisvuoden opintojen aikana opin, on unohtunut. Plärään iltaisin mikrobiologian kirjaa ja sairaalan hygieniaohjeita paniikissa läpi, eikä tämä epävarmuus varmaankaan ihan hetkeen helpota.

Oma kurja fiilis nykyisessä työssä helpotti heti, kun tiesi pääsevänsä kuukaudeksi huonoja henkilökemioita karkuun ja kuin kirsikkana kakun päälle, se huonojen henkilökemioiden suurin syy olikin irtisanoutunut vähin äänin samalla viikolla kun mun sijaisuus vahvistui. 

Elämme mielenkiintoisia aikoja :)


maanantai 12. toukokuuta 2014

Ihana melontapäivä Uudessa-Seelannissa

Vihdoin sitä kaivan kaivattua aurinkoa Abel Tasmanin kansallispuistossa! Aamulla oli taas yksi aikainen herätys, suuntana Marahau Sea Kayak-firman toimisto ja vuokrakajakkien nouto ja nopea turvallisuusbriiffi ennenkuin meidät päästettäisiin valloilleen kansallispuiston melko suojattuihin lahdenpoukamiin ja kauniita rantoja ihailemaan meloen.

Kuivaharjoittelua

tästä se lähtee!
Me oltiin varattu kahdenistuttava kajakki koko päiväksi ja tarkoitus oli meloa Marahausta lyhyt reissu pohjoisemmaksi Adele Islandille hylkeitä bongailemaan ja siitä sitten rannikolla eestaas, mutta edellispäivän myrskyn perusteella Te Karetu Point olisi se pohjoisin piste, kieltäydyin ehdottomasti menemästä Mad Mile-alueelle ristiaallokkoon testailemaan melontakuntoani (tai kunnottomuutta).

Aamun eka tauko, edessä Adele Island
Työnjako oli Milford Soundista tuttu, minä edessä kameran kanssa, mies takana ohjaamassa ja päävastuussa melontavauhdista. Kyllä sopi meikäläiselle! Etenkin Adele Islandin hylkeenpoikasia ihastellessa olin kovin kiitollinen kärsivällisestä miehestä, joka jaksoi luovia kajakkia sopivalle etäisyydelle rannasta ja pitää sen siinä.






Kaikenkaikkiaan päivä oli ihanan rento ja rauhallinen. Lyhyitä melontapätkiä, rentoilua rannalla ja vilvoittelua meressä. Sää oli kaunis ja aallokkoa todella vähän. Marahauhun palatessa saimme sentään ihan pienet aallot alle ja päästiin taas yrittämään lyhyitä surffipätkiä aallon päällä. 





Jos olisi ollut enemmän aikaa, niin Abel Tasmanissa olisi ollut ihan huippua tehdä joku parin yön melonta+vaellus-setti. Ainakin meidän käyttämä melontafirma järkkäsi myös näitä vaelluksia, missä tavarat siirtyvät aina seuraavaan yöpaikkaan vesitaksilla ja itse saa vain nauttia kävelystä ja maisemista. Ensi kerralla sitten...

Leirintäalue oli mukava, ja riittävän siisti. Meidän takana majoittui kolmilapsinen sveitsiläisperhe, jolla oli takana matkailuautoelämää jo pari kuukautta. Juttu luisti, ruoka maistui ja vinkkejä jaeltiin. Kannattaa kyllä buukkaa majoitus tuolta etukäteen, valinnanvaraa on vähän, freedom camping kiellettyä (ja sitä myös valvotaan) ja meidän ajellessa Marahauta kohti tuli vastaan useampia camper vaneja, joille ei ilmeisesti ollut riittänyt majapaikkaa.

Vuoroveden vaikutuksen todella näkee Marahaussa

Laskuvesi
... ja nousuvesi hieman myöhemmin
Illalla taputeltiin taas itseämme olalle hyvästä suorituksesta Hooked on Marahaun happy hourin edullisista viineistä nauttien ja suunniteltiin seuraavan päivän pysähdyksiä ja ajomatkaa Kaikouraan, sillä reitille osui vaikka mitä mielenkiintoista, Marlboroughin viinialue nyt ensimmäisenä mieleentulevana.

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Vesisadetta ja lisää vesisadetta kansallispuistomaisemissa

Reissuaamu nro 9 ja heräämme Uuden-Seelannin yhdessä aurinkoisimmista paikoista kaameaan vesisateeseen. Mies kiroili, että luontoäiti kostaa hänelle, kun ei ole kotona juhlimassa Australia Daytä, vaan kiwilandissa lomailemassa... Pukeuduttiin siis niin säänkestävästi kuin mitä pystyttiin, mikä ei kyllä ollut paljon. Vesitaksi oli buukattuna Marahausta Bark Bayhin  ja tarkoitus oli kävellä upeita polkuja pitkin Torrent Bayn kautta Anchorageen ja sieltä Cleopatra's Poolille ja takaisin Anchorageen. Kyyti Bark Bayhin oli aivan järkyttävä. Tuuli oli melkoisen kova ja aallokko pomputti pientä venettä reippaasti. Selvittiin kuitenkin melko kuivina rannalle ja aloitettiin päivän vaellus. 






Ensimmäiset tunnit jaksoi vielä hymyilyttää ja maisemat kiinnostaa, mutta mitä pidemmälle päivä eteni, sitä runsaammaksi muuttui vesisade, sitä märempiä uitettuja rottia me oltiin J:n kanssa ja sitä matalammalla oli tunnelma.


pieni road block polulla
Swing Bridge, korkeanpaikankammoisen unelma.. not.

Falls River

Frenchman Bay

Jättisaniainen



Maisemat olivat upeat juu, mutta viimeistään Frenchman Bayn kohdalla alkoi koko touhu ottamaan kupoliin.. mitä hemmetin järkeä tässä oikein on..? Törmäsimme kävelyn aikana muutamaan vielä meitäkin huonommin varustautuneeseen nuorisoryhmään, jotka lampsivat menemään farkuissa, varvassandaaleissa ja likomärissä lenkkareissa. 

Kosteat fiilikset Boundary Bayssä
Söimme todella pikaisen myslipatukkalounaan seisoen, kun ei mutaisessa maassa tehnyt mieli istuakaan ja Torrent Bayssä päätimme muuttaa suunnitelmaa ja oikaista laskuveden tarjoamaa oikopolkua pitkin merenpohjaa myöten, jos suinkin olisi laskuveden aika vielä. Kävi tuuri ja kahlasimme liejussa ja hiekassa vartin sen sijaan että olisimme kävelleet yli 1,5 tuntia rantaviivaa myöten ja suuntasimme suorinta tietä Anchoragen rannalla olevalle Department of Conservationin ylläpitämälle ilmaiselle majalle.

Laskuvesi Torrent Bayssä ja pikainen päätös lähteä lampsimaan suoraan eteenpäin hiekalle



Reitti oli merkattu hiekkaan kepeillä, helpotti turistin sumussa ja sateessa suunnistusta huomattavasti

Viimeiset märät metrit
 Kaikki vaihtovaatteet olivat tietysti likomärkiä repussa, vaikka ne olivatkin partio-oppien mukaisesti muovipusseissa, ruoka oli kylmää ja meitä ennen saapuneet lähinnä saksalaiset turistit olivat lompsineet majassa kengät jalassa aivan joka paikassa ja levitelleet märät vaateensa varsin avokätisesti jokaiselle vaakasuoralle pinnalle, joten istuimme aika ankeissa fiiliksissä kaksi tuntia majassa ja odotimme iltapäivän ensimmäistä vesibussia toivoen, että mahtuisimme kyytiin.

Onni suosi, ja saimme viimeiset paikat veneestä ja elämäni kaamein venematka saattoi alkaa. Jos menomatkalla oli vähän keinuttanut ja pomputtanut, niin Anchoragen ja Marahaun välisellä Mad Milellä hyökytti ristiaallokko venettä niin, ettei sille ole sopivaa termiä. Ihan karsea kokemus, ja kippari, paikallinen pesunkestävä ukkeli senkun vaan naureskeli ja heitti vitsiä toisensa perään.. Samalla vahvistui se, että me ei todellakaan tultaisi melomaan tuota Mad Mileä. Ilmoitin aika ykskantaan miehelle, että me ei muuten mennä huomenna kajakilla lähellekään tuota aluetta, piste.

Ylläripylläri, melkein heti kun pääsimme maihin ja lämpimään suihkuun, sade hellitti. Suuntasimme Hooked on Marahau-ravintolaan todella hyvin ansaituille lasillisille (tai kaksille) ja suunnittelemaan seuraavan päivän melontareissua. Sääennuste lupasi hyvää säätä ja fiilis alkoi pikkuhiljaa nousta. Vaatteetkin kuivuivat kuivausrummussa ja loppuillasta märkä vaelluspäivä alkoi jo naurattamaan.

maanantai 5. toukokuuta 2014

Pitkä ajomatka

Koska meillä oli käytössämme vain rajallinen aika lomailuun Uudessa-Seelannissa ja halusimme viettää tietyissä kohteissa (Queenstown, Abel Tasman ja Wellington) enemmän kuin yhden yön, kiertäen kuitenkin autolla (lähes) koko eteläsaaren ympäri, oli pakko suunnitella myös yksi pidempi ajopäivä. Se osui sitten Franz Josef-Abel Tasman National Park-välille. Rapeat 550 km kapeita vuoristoteitä, kauniita maisemia ja huononlaisesti ohituspaikkoja ja valtavasti muita matkailuautoja. Perille päästiin ehjina ja valoisan aikaan ja saatiin ihailla kaunista auringonlaskua ja haaveilla tulevien päivien seikkailuista kansallispuistossa.

Ensinäkymä Abel Tasmanin kansallispuiston rantoihin
 Edellisillan kina ja nahistelu saatiin sovittua ja vietimme aamun ensimmäiset tunnit eri kohteissa, mies suuntasi reippailemaan Franz Josefin jäätikön terminaalivaiheen lähelle ja minä taas maksoin $30 kolmen pienen kiwi birdin  ihastelusta infrapunavalojen himmeässä hehkussa. Nuo uhanalaiset, lentokyvyttömät linnut ovat aikas suloisia, ja niitä on mahdoton nähdä sanctuaryjen ulkopuolella, niinpä suostuin maksamaan kympin per lintu, sillä ainakin rahat menisivät tutkimukseen ja rowi kiwien pesien ja poikasten suojeluohjelmiin. Rowi on eri kiwilinnuista se kaikkein uhanalaisin, jäljellä on tuolla länsirannikon alueella alle 300 yksilöä ja West Coast Wild Life Centre tekee hyvää duunia niiden määrän säilyttämiseksi ja kasvattamiseksi. Teki myös ihan hyvää viettää pari tuntia erillään!

Franz Josefin jäätikon terminaalivaihe




Franz Josefin kylän pääkatu ja upeat vuoristomaisemat
Tankattiin auto ja jääkaappi Greymouthissa ja aloitettiin pitkä ajomatka pohjoiseen. Mies ajoi koko päivän, sillä mun huonolla itseluottamuksella me ei oltaisi ohitettu yhtäkään hidasta matkailuautoa noilla kiemuraisilla teillä... Maisemat vaihtuivat sademetsästä ja jäätiköistä ensin havupuihin ja sitten lähempänä Abel Tasmania taas todella tiheäksi, vihreäksi kasvustoksi.


Mä otin tän kyltin enemmänkin lupauksena kuin varoituksena, mutta yhtään pingua ei ikävä kyllä nähty!


ja tilaa on taas vaikka muille jakaa..



Ainut varsinainen nähtävyys matkan varrella oli Punakaiki Pancake Rocks, jännät hiekkakivimuodostelmat jotka ovat kasaantuneet ns. päällekäin, muodostaen pannukakkumaisia kasoja ja pinoja. Pysähdyttiin siis Punakaikissa pienelle kävelyretkelle ja jatkettiin sitten sitkeästi matkaa, sillä kello alkoi olla jo paljon ja kilometrejä oli vielä edessä varsin runsaasti.






Saavuimme Marahauhun juuri sopivasti noin vartti ennen leirintäalueen vastaanoton sulkeutumista ja maksoimme Marahau Beach Campin $30 per yö-per pää hinnaston mukaan sähköttömästä paikasta sekä seuraavan päivän vesitaksi-kyydit, suunnitelmissa oli mennä aamun ensimmäisellä vesitaksilla kauemmas puistoon ja nauttia rauhallisesta päivävaelluksesta ja tulla illan viimeisellä vesitaksilla pois. Se suunnitelma ei kyllä sitten ihan ollut vedenpitävä, kirjaimellisesti!

Laskuvesi menossa Marahaun venesatamassa

Kätevä kyytipeli, vesitaksi eli vene ja traktori :D