Karvaturri 1-vee!

Jonnekin se vuosi on vierähtänyt, sillä meidän pieni karvapallo täytti pari viikkoa sitten vuoden ja on nyt siis virallisesti Iso Mies. 

Pehmolelu on edelleen tallessa, mutta korvat, kieli ja häntä ovat jääneet matkan varrelle...

Lempipaikalla alakerran portailla

On se kyllä kasvanutkin, sekä fyysisesti että ihan vähän henkisestikin. Eron huomasi loman jälkeen, kunhan se kuuden viikon erosta ja vieraista hoitajista aiheutunut uhma hieman laimeni. Se on iso koira, ison koiran metkuineen. Ja seuraavana hetkenä taas niin herranenkeli, että meinaa unohtaa sen taas syöneen nurmikon kastelujärjestelmän tai kaivaneen multaan viilennyskuopan pikku pyllylleen keskelle kukkapenkkiä...

Sisu 1-v.

Olisko jotain pallotouhua?

Ennen lomaa saatiin mun asettama tavoite tokon suhteen täytettyä juuri ja juuri. Rimaa hipoen päästiin 2A-luokkaan, mutta ei pisteillä tai tyylillä niin väliä! Pääasia, että nyt on pienenpi treeniryhmä ja myöhäisempi treeniaika sunnuntaiaamuisin!

Koulutodistuksesta ylpeä poika ja mama :)

Meidän suomivieraita Sisu rakastaa. Aina uusia ihmisiä, jotka jaksaa leikkiä ja heittää palloa loputtomiin ja ihastella sen temppuja ja pelleilyä ja pään kallistelua. Torstaina taisi lirahtaa pienet ilopissatkin, kun oli niin kauhean jännää saada kaksi uutta vierasta kerralla... Onneksi sentään laattalattialle, eikä kokolattiamatolle. 

Vuosi koiranomistajana on ollut todella antoisa ja toivottavasti edessä on vielä monenmonta ihanaa vuotta Sisun kanssa. On ihana tulla töistä kotiin, kun vastassa on herran ystävälliset kasvot, iloinen hännänheilutus ja yleinen riekkuminen kotiintulon johdosta. Se rakastaa edelleen kaikkia, pahoin pelkään että Sisu toivottaisi mahdolliset murtovarkaatkin tervetulleeksi ihan samalla pontevuudella kuin oman väen ja vieraat. Toisaalta sieltä on viime kuukausina löytynyt ihan uusi vartiohaukku, murea ja syvältä mahasta lähtevä mörinä, jos kotona kuuluu outoja ääniä ulkoa. 

Paljon saadaan edelleen kyselyitä siitä, mitä rotua Sisu on ja miten se pärjää täällä helteessä. Kiitos hyvin, paremmin kuin monet labbikset ja muut. Alusvilla eristää molempiin suuntiin ja pitää lämmintä pois samalla periaatteella kuin kylmää Suomen talvessa. Ei tietenkään yhtä tehokkaasti, mutta jonkunverran. Hyvin se on noista +40 päivistäkin selvinnyt varjossa oleilemalla, kahluualtaastaan ja jättikokoisista jääpaloistaan nauttien.

Teinipoika Sisu

Meidän sulosesta pikkupennusta on tullut ihan teini. Hormonit on alkaneet vähän hyrräilemään ja tajuttu tyttökoirien olemassaolosta edes jotakin. Käytöstavat on välillä aivan hukassa, ja sitten ollaan kohta taas niin herranenkeliä.. Kasvupyrähdys on ollut valtava ja pennun pehmoinen pörröturkki on vaihtunut koko kropasta liukkaaseen, pitkäkarvaiseen päällyskarvaan. Ja jalassa on villahousut aluskarvaa ihan hirveästi.

Osallistuttiin jopa meidän ensimmäisiin kisoihin, kun tokokerho järjesti kerhon sisäiset skabat. Ilmainen osallistuminen ja tarjolla hyvää, henkilökohtaista palautetta ja pientä kisafiilistä. Emännällä tais pettää kisahermot enemmän kuin koiralla, seurauksena sinnepäin suorittamista ja kamala jännitys. Tultiin 1D-luokassa viimeisiksi, mutta noustiin kuitenkin 1E-luokkaan nipinnapin hyväksytyllä 76/90 tuloksella, kun 75 pistettä oli rajana läpimenolle..

Ohjelmassa oli siis kävelyä "loose lead walking", joka meni meidän kohdalla lähinnä "loose lead jumping"-menolla, hyvä jos Sisulla oli pari jalkaa samaan aikaan maassa ollenkaan. Jotenkin saatiin kuitenkin temponvaihteluita ja pari U-käännöstä aikaiseksi. Ja toisaalta, kyllä se piti ainakin kamalan hyvin kontaktia muhun koko sen pomppimisen ajan. Kävelyä se touhu ei vaan muistuttanut tippaakaan.

Istuminen ja sivulle perusasentoon istuminen oli pala kakkua, mutta paikka ei... Herra on siis hienosti ollut jo 20 sekunnin pätkiä paikallaan mun ollessa useiden metrien päässä, välillä jopa kulman takana, ja yhtäkkiä edellisenä iltana ei tuo stay-käsky sitten enää kiinnostanutkaan, vaikka olisit mitä tehnyt. Eikä kiinnostanut kisoissakaan. Lopulta saatiin yksi parin sekunnin paikallaan pysyminen ja kehoitus treenata lisää...

Luoksetulo pitkän hihnan päässä onnistui hienosti, hitsi kun jätkä toimisi noin hienosti kotonakin. Makkaran voima on kumma... Maahanmenot sujui sinnepäin, seisomiset oli aika venkuroita ja sellaisella "ei huvita"-asenteella esitettyjä. Vaikeinta oli jättää lelu rauhaan, mikään leave-käsky ei auttanut. Hullu tilanne, kun ruoat ja palkintomakkarat se jättää hienosti rauhaan treenatessa, mutta jonkun muun kuolaamaa lelua ei sitten millään. No, nyt on ekojen kisojen aiheuttama ekstrajännitys ainakin koettuna, ja innolla odotetaan seuraavia!

Palkintoluu

Ensi kerralla valmistautuminenkin on ehkä astetta järjestelmällisempää. Me oltiin kisoja edeltäneet kaksi viikkoa koiravahteina yhdelle mun duunikaverille myös, ja pojat eleli treenaamisen suhteen vähän pellossa. Ollie-vehnäterrierisekoitusta oli mainostettu täysin sisäsiistinä ja koulutettuna, mutta totuus oli pahasti päälle hyppivä ja hihnassa riekkuva ja vetävä, sisälle tarpeitaan tekevä 9-kuukautinen jääräpää. Ihan suloinen kaveri, ja jätkien leikkiä ja riemua oli kiva seurata. Usein meno vaan yltyi aivan liian railakkaaksi, ja oli pakko laittaa jompikumpi sankareistä jäähylle. Keskenään niitä ei voinut jättää ollenkaan sisälle, sillä Ollie aloitti välittömästi merkkailemaan. Mies nappasi sen kiinni itse teosta, jalka ylhäällä vasten meidän jääkaapin ovea... :O

Ruokaa jos saisi...

 No, osin toi menee kulttuurierojenkin piikkiin. Maassa, missä koira viettää usein suurimman osan elämäänsä ulkosalla, voi "sisäsiisti" olla vähän kapeampi käsite kuin suomalaiselle nipolle, joka haluaa sisäsiistin koiransa olevan työpäivän verran tarvittaessa sisällä ilman vahinkoja. Toinen kulttuuriero on eräs toinen duunikaveri, joka hommasi ylipainoiselle labradorinnoutajalleen juoksumaton! Siellä se 1,5-v labbisuros lönkytteli videolla juoksumatolla, ja nyt sitä treenataan 20 min iltaisin ko. välineellä. Kun ei voi lenkittää, kun sataa vettä.

Jottei oma koira kuulostaisi liian täydelliseltä, niin viime viikolla se söi läppärin laturin ja jatkojohdon aamupalaksi, popsittuaan ensin itsensä vapauteen leikkikehästään eli nukkumapaikaltaan. Ja oli siihen yläkerran kokolattiamatolle tainnut aamuvahinkokin käydä. Ja me ihmeteltiin miehen kanssa, miten koira on niin hiljaa, kun yleensä Sisu herättää meidät jo klo 6, ja nyt ei vielä puoli seiskaltakaan kuulu inahdustakaan. No ei kai kuulu, kun on kova kiire järsiä jatkojohdosta se pistoke-osa irti!

Ensikosketus koirakilpailuihin

Meidän toko-seura järjesti tänään kisat, ja osana edullista jäsenmaksua on sitoutuminen vapaaehtoishommiin seuran hyväksi. Niinpä minä sain ensikosketuksen tokoon ja rally-O:hon jäätävässä Aussilan talvisäässä, ja mies ja Sisu kiertelivät kisa-aluetta ja ihastelivat muiden hienoa työskentelyä. Pentu sai paljon ihasteluita ja kyselyitä ja käyttäytyi suurimman osan ajasta kuulemma varsin mallikkaasti. Edelleen näytetään enemmän saksanpaimenkoiralta kuin lappalaiselta, varmaan tuo harmahtava sävy lisää noita sakukyselyitä. 

Minä toimin rally o-advanced-luokassa sihteerinä, ja siinä sai aika kivan näkökulman hyviin ja ei-niin-hyviin suorituksiin ja sai vielä sateensuojankin kaupan päälle. Mikäs siinä teltan alla värjötellessä ja kauhistellessa monen osallistujan ei-säänkestävää varustusta ajoittaisessa kaatosateessa.

Sisu oli kuin uitettu rotta kisojen lopussa, ja siinä aamun häsellyksessä oli irronnut taas yksi maitohammaskin. Nyt on edestä kaikki vaihtuneet ja takaa yksi poskihammas, hurjaa miten nopeasti aika on mennyt! Autossa takapenkillä makasi märkä raato, pää alaspäin penkiltä roikkuen ja nyt se lämmittelee kaasulämppärin edessä.. vaikea uskoa, että tämän prinssin elkein mukavuutta rakastavan otuksen pitäisi olla säänkestävä suomijuntti. Pihallakaan ei voi enää maata maassa, vaan herra on keksinyt möyhentää takapihan saniaisista kivan pikku viherpedin itselleen, siinä on hyvä sitten maata ja syödä luuta, kun ilkeät ihmiset ei päästä luun kanssa sisälle sotkemaan kokolattiamattoa...

Prinssille prinssin arvoiset lelut.. tai ainakin niiden pakkaukset :)

Oli hienoa nähdä, mihin kaikkeen treenaamalla pystyy ja miten hienon yhteyden koiraansa voi saada, kunhan vain jaksaa harjoitella. Meillä on pitkä tie kuljettavana, mutta ei tuolta ainakaan älyä puutu. Omistajan pitäisi vaan ensin ymmärtää, mitä halutaan ja miten. Onneksi tokoilut jatkuu taas ensi viikonloppuna ja viime kerralla väläyteltiin jo, josko siirryttäisiin kohta seuraavaan ryhmään.

Koirakulttuurieroista

Vietettyämme eilen miehen ja koiran kanssa ihanan sunnuntaibrunssin yhdessä lempikahviloistani, Mosman Parkin Vansissä aloin pohdiskelemaan Suomen ja Australian koirakulttuurien eroavaisuuksia, sillä niitä kyllä riittää. Meidän ei-enää-niin-pieni, 16-viikkoinen pentu oli täydellisen tervetullut terassille kanssamme ja istuskeli pöydän vieressä ruokailun ajan. Ennen ruokailua pentu takasi nopeinta mahdollista palvelua, kun joku henkilökunnasta oli koko ajan rapsuttelemassa sitä. Sama ilmiö on ollut havaittavissa muissakin kahviloissa. Ulkona on erikseen juomakipot nelijalkaisille ystäville ja koirat ovat lämpimästi tervetulleita asiakkaita.

En ehtinyt kauaa olla Suomessa koiranomistajana, mutta hetken kuitenkin. Ei siellä menty koiran kanssa brunssille, tai terassille muutenkaan. Kai siinä on tiukemmat hygieniasäännökset tai muut syynä, mutta en osaisi kuvitella Suomessa marssivani kahville koiran kanssa, ellei kyseessä olisi joku laukkuun mahtuva pikkurotta.

Uitettu jokirotta. Kahluureissu joessa oli palkinto kauniista käytöksestä brunssilla :)

Koirien rekisteröinti kunnan virastossa on täällä pakollista, maksu riippuu onko koira steriloitu vai ei ja jos sen rekisteröi ensin steriloimattomana, saa rahoista osan takaisin kun vie leikkauksen jälkeen eläinlääkärintodistuksen kunnanvirastoon. Vain erityisluvalla saa olla enemmän kuin kaksi aikuista koiraa. Osa roduista (lähinnä tappelukoiriksi luettavat dogo argentinot, presa canariot, pitbullit jne) ovat restricted dogs-listalla. Niiden omistajuuteen liittyy rajoitteita, ne on mm. pakkosteriloitava ja niitä ei saa pitää julkisilla paikoilla ilman kuonokoppaa ja varoittavaa, paksua punakeltaista kaulapantaa. Dangerous dogs-listalle taas voi joutua kuka vaan koira, joka on hyökännyt ihmisen päälle vahingoittaen tätä, tai useasti yrittänyt hyökätä päälle, vaikkei vahinkoa olisi vielä sattunut, ja näihin pätee sitten samat rajoitukset kuin restricted dogs-listalla olijoihin. 

Listojen olemassaolo tuli mulle ihan täytenä yllätyksenä pentukoulussa, mutta olen tosi tyytyväinen, että osavaltio suhtautuu asiaan vakavasti. Koiratappelut, päällekäyvät tappelukoirat ja huonossa omistajan kontrollissa olevat muut rodut eivät ole leikin asia tai parane itsestään. Vastuuttomia koiranomistajia riittää aina, mutta ehkä näiden listojen olemassaolo tuo pientä julkista painetta ko. rotujen omistajille pitää koirat turvallisina ympäristölleen.

Meilläkin eläinlääkäri alkoi jo pentutarkastuksessa kyselemään, koskas varattaisi aika pallien poistoon ja saatiin todella pitkä luento, kun kehdattiin sanoa, ettei ainakaan vuoteen, kiitos. Täällä lähestulkoon kaikki koirat steriloidaan ja mieluiten heti kuuden kuukauden iässä. Me riskeeraamme nyt ison kasan käytösongelmia, aggressiivisuutta, kivessyöpää ja ties mitä muuta, kun haluamme odottaa vähintään vuotiaaksi. Huhhuuhhh.. eihän se poikaraukka osaa vielä edes nostaa koipea, ja lekuri haluisi jo poikkasta hormonien tuoton?

Suomalaisen kerrostaloasukki-kaupunkikoiranomistajuuden ja aussilaisen rentouden ja oman pihan suomien vapauksien ero on valtava, ja on ihana nähdä kuinka pentu nauttii vapaana juoksentelusta ja riehumisesta omalla pihalla. Koirapuistossa sen kanssa on toistaiseksi oltu todella varovasti, täällä ne kun eivät ole mitään aidattuja hiekkakenttiä, vaan julkisia puistikkoja ja samalla nurmikolla on dog excercise area ja lasten fudispeli... pidä siinä sitten pieni pentu hallinnassa, joka muutenkin hukkaa korvansa ja kuulokykynsä pienestäkin häiriöstä.

Terveyden puolesta saatiin pentuaikoina ennen rokotesuojaa tiukat ohjeet pysyä poissa tietyiltä Perthin eteläpuolen alueilta, missä rokotekattavuus parvovirusta kohtaan on huono. Koirakoulua ja toko-kerhoa valitessa oli kaksi vaihtoehtoa, ja pakko myöntää ennakkoluuloisuuteni näitä köyhempiä alueita kohtaan, sen verran ankeaa koiranpitoa ja ongelmakoiria siellä on välillä kohdannut, vaikkei me edes usein siellä liikuta.

Herra Hörökorva Harvahammas

Pentu kasvaa ihan hirveetä vauhtia! Ensin herralta nousi molemmat korvat ylös, ja nyt viimeisimpänä on alkanut maitohampaiden putoilu. 

Lempiasento nukkumiseen, syömiseen ja oleskeluun

 Mies huomasi torstaina verta yhdessä vetolelussa, ja syyllinen löytyi etuhampaasta, tai lähinnä sen paikalla ammottaneesta aukosta. Perjantaina hampaita lähti lisää, ja nyt sekä ylhäällä että alhaalla on aika näyttävä aukkorivi. Nopeaan se kyllä myös puskee pysyviä hampaita, ensimmäiset ovat jo tulleet ikenien läpi. Ei ihme siis, että jääpalat maistuvat ja kaikkea tekisi mieli jäystää. Parhaimpia ovat olleet maitopurkin pohjaan jäädytetyt vesi-kanaliemi-seokset missä törröttää raaka kanansiipi tai kaula.

 

Jätkä ei reagoi juurikaan jääkaapin oveen, mutta auta armias kun pakastimen ovi raottuu, silloin ollaan kärppänä paikalla, joskos sieltä irtoaisi yksi jääpala herkuteltavaksi!

Raa'alla kanalla ilottelun jälkeen seurasi myös suurin surku ja kauhistus, kylpy ja föönaus. Herra Hörökorva ei ollut kauhean otettu saamastaan kohtelusta ja puunauksesta, vaan itkeä vinkui koko kauneustuokion ajan.

Koira vai mangusti?

Not impressed!

Uitetu jokirotta

Pentutreffejä on ollut paljon, ja siellä on painittu menemään isojen ja pienempien kanssa todella riemukkaasti. Rohkeasti päälle ja sitten tyylikäs liuku takapuoli edellä, jotta kaveri kaatuu maihin. Tottelevaisuuskoulussa taas päästiin etenemään pentuluokista ensimmäiseen varsinaiseen tokoryhmään 1A ja siellä sitten jatketaan kerran viikossa perustaitojen harjoittelua.

Mun kammoamat aamuherätykset ovat menneet yllättävän hyvin ja ollaan selvitty hyvässä hengessä aikaisista aamuistakin. Piharemontti on edennyt siihen pisteeseen, että suurin osa puutarhaa on kaivettu koiran suureksi riemuksi auki. Siellä on siis loppumaton kasa ihania puolivalmiita kuoppia, joita olisi kiva jatkaa isommiksi...

Meidän tontin rinneseinämä pettää siis alta, ja edessä on koko tontin yhden reunan ylöskaivuu ja seinämän uudelleenrakennus. Pihan kasvien, suihkulähteen sun muiden korjaus työkoneiden tieltä on alkanut, ja Sisuraukka luulee olevansa suurikin apu.

Pieni karvapallero

Kaksi viikkoa pentuelämää takana, ja elämä on mullistunut aika täysin. Sydän on täynnä rakkautta tuolle pienelle karvapallolle, lukemattomista kokolattiamatoilta korjatuista uhmapissoista ja vahingoista huolimatta. Pentu on ollut alusta asti melko hyvä sisäsiisteydessä, aina halutessaan. Jos Sisua toruu jostain, saattaa vastareaktiona olla uhmakas kuseskelu lattialle suoraan nenän edessä ja korvat luimussa karkuun hiippailu..

 Ensimmäinen viikko meni kotona perusasioita oppien ja toisiimme tutustuen, ja pikkuhiljaa yksinoloharjoitukset ovat muuttuneet pidemmiksi ja pidemmiksi. Miehen pääsiäisloma opinnoista sattui todella hyvään saumaan ja olemme molemmat saaneet olla kotona pennun kanssa. J konttaa ja riehuu koiran kanssa lattialla, lässyttää höpönlöpöä ja huutelee pentua tulemaan daddyn luo. Aika suloista.

Puppy pre school on ollut täydellinen menestys ja ylpeydellä voin sanoa meidän pennun olevan tietysti se kaikkein fiksuin treenihetkissä ja se isoin possu leikkituokioissa. Rohkeasti vaan kolme viikkoa vanhemman ja monta kiloa isomman rhodesian ridgebackin kimppuun ja laittamaan ne pienet taskukoirat kuriin. Istuminen, maatemeno ja seisonta käskystä on hallussa ja nyt treenaillaan stay-komentoa ja sitä aina niin vaikeaa luoksetuloa ulkosalla.

Perthiin muutti samaan aikaan kolme muutakin itärannikon kasvattia, ja meillä on ollut nyt kahdet ihan mielettömät play datet näiden pentujen kanssa. Kaikki ovat sopivasti syntyneet viikon sisällä toisistaan ja ovat löytäneet yhteisen sävelen leikkeihin. Omistajiin on ollut mahtavaa tutustua ja vertaistuki on ollut korvaamatonta.

Ok, who's next? Sisu, do you want to have a go at him?

Bestikset

Vedessä olisi ihana vaan leikkiä, mutta kun me ilkimykset haluttiin antaa ihan oikea kylpy, oli toinen ääni kellossa. Ka-ma-laa.

Rokotukset saadaan onneksi kuntoon pian, ja päästään tutustumaan ulkomaailmaan paremmin. Nyt ollaan oltu todella varovaisia tämän parvovirus-epidemian takia, mutta pikkuhiljaa pentuenergiaa alkaa olla siinä määrin, ettei meidän pihatie ja takapiha enää riitä sen purkamiseen.

Karvalapsi tuli taloon

Lauantaina oli sitten se suuri hetki, kun haettiin meidän nelijalkainen karvalapsi lentokentän rahtiterminaalista.. :O

Tässä on Sisu:

 

Pentu on valloittanut meidät molemmat ihan täysin. Fiksu, rohkea nuori poika joka oli tietysti ekana päivänä aika väsynyt ja hämmentynyt kaikesta touhusta. Sunnuntai kului jo reippaammissa merkeissä ja yö meni valtavan hienosti ilman heräämisiä tai pentuitkuja. Sisäsiisteyden opettelu on siis todella hyvällä mallilla, naapureiden harmiksi mieluisin kakkapaikka vaan tuntuu olevan heidän etupihan kukkapuska.

Täällä on aika paha parvoepidemia menossa tällä hetkellä, tai ollut jo pitkään menossa, joten ollaan toistaiseksi pysytty omassa pihapiirissä ja suunnataan myöhemmin tällä viikolla tapaamaan paria aikuista, tervettä koirakaveria, niin saa lajikontakteja ja purettua pentuenergiaa. Tiedossa myös mahdollisesti treffit Sisun veljen kanssa, joka lensi tänne Perthiin myös.

Ilmoitin meidät myös puppy pre-schooliin neljän viikon kurssille opettelemaan koiranelämän perusasioita ja treffaamaan muita pentuja.

Toistaiseksi kaikki on siis mennyt tosi hyvin. Pentu syö ja juo (ja pelkää heijastustaan metallisesta kiposta), nukkuu ja leikkii. Mitään ei olla vielä tuhottu, mutta kokolattiamattoa olisi kiva jyrsiä. Pihalta maistuisi sora ja kuivat lehdet ja suihkulähteessä olisi kiva käydä uimassa ja kalassa. Mä olen nyt viikon kotona pennun kanssa, töissä ilmoitin että mulla on paid parental puppy leave, eli siis viikko vuosilomaa. Kaksi aussiehoitajaa kyllä uskoi töissä, että me ihan oikeasti saadaan sairaalalta moinen bonus-loma jos ottaa pennun!

Täydellinen kurjan päivän korjaus

Ei oo tämä viikko alkanut hyvin. Sunnuntaina jouduin töihin aamukahdelta sikapitkälle keikalle ja vietin loppupäivän krapulaa vastaavassa tilassa, ilman sitä edellisillan viihdeosiota. Ikkunat oli pestävä, ja viimesen huoneen kohdalla päätin sitten pistää vipinää kinttuihin, ja kolautin varpaat sängynjalkaan sillä voimalla, että nyt taitaa olla pikkuvarvas murtunut. En oo jaksanut sitä kuvata, kun ei se hoitoon vaikuttaisi millään tapaa. Kipeä kuin mikä se on, ja punaisenmusta turvonnut pallura. Eikä mahdu kunnolla mun työkenkään, joten mä viihdytän muita seisomalla toimenpiteissä yksijalkaisena aina välillä, kenkä maassa ja jalka joogahenkisesti toisen pohkeen päällä...

Tänään olin sitten normaalisti töissä, ja uuden työkaverin käsitellessä verisiä välineitä räpsähti mun silmään verensekaiset vedet, visiirimaskista huolimatta. Ottaisi päähän jo ihan muuten vaankin, mutta nyt siinä on vielä epämiellyttävä extralisä mukana potilaan historiasta johtuen. Tavoistani poiketen tihrustin itkua toimistossa kun meidän supermukava, ylikohtelias brittilekuri yritti a) ottaa verinäytettä säälittävällä perhosneulalla ettei vaan sattuisi enempää ja b) lohdutella todennäköisyyksillä, jotka kieltämättä on ihan uskomattoman minimalistiset sen suhteen että siinä lentäneessä vesi-veri-seoksessa olisi mitään viruspartikkeleita. Näistä silmäroiskeista alkaa tulla vuosittainen rutiini.

Kotona onneksi odotti aika ihana valokuva sähköpostissa:

Sisu, 6 viikkoa.

Kuvassa näkyvä herra saapuu meille alle kahden viikon päästä. En malta odottaa, en malta odottaa!

Juhlavalmisteluita

Niinhän siinä sitten kävi, että ne kihlajaiset paisuivat käsistä kuin pullataikina takan reunalla. No, juhlitaan sitten kunnolla kun kerran juhlitaan! Onneksi on iso piha ja ennenkaikkea tilava terassialue ja maaliskuussa vielä hyvät säät niin mahdutaan. Me ei muutenkaan olla pidetty mitään isompia bileitä aikoihin, joten vahinko tulee nyt korjattua korkoineen kaikkineen.

Viikonloppu on sujunut siis juhlavalmisteluissa. Kuukausia syystä jos toisesta lykkääntynyt ikkunoiden pesu on yhtäkkiä alkanut tuntumaan todella ajankohtaiselta, niinpä alakerran ikkunat ovat nyt puhtaat ja yläkerta odottaa vielä pesijäänsä... Terassi on siivottu hämähäkeistä ja muista paikallisista ihanuuksista, suihkulähde kuurattu (meidän tammikuussa saamat kultakalat on yhä elossa, jee!) ja pihan kasvustoa taas hieman karsittu. Kynttilävarastot on inventoitu ja täydennyksiä hommattu, samoin parit ylimääräiset valonlähteet pihan perälle. Meinasin viritellä meidän kirkkaat, valkoiset jouluvalot pihalla olevaan ruusukaareen ja tomaattienkasvatusristikkoon, joka on siis nyt tyhjillään, sillä yksi osa pihasta on varsin pimeä.

Kutsuimme eilen naapurit meille kylään, vihdoin. Asiasta on puhuttu elokuusta alkaen, että olisi kiva tutustua jne., mutta vasta nyt saimme aikaiseksi sen tehdä. Ja hitto, että oli kivaa! Meillä on ihan mahtava neljän talon pieni taloyhtiö ja tosi rentoa porukkaa. Sain hyvän tekosyyn testata paria uutta reseptiä ja käyttää naapureita koekaniineina. Hyvin kelpasi tarjoilut, joten samaa tiedossa parin viikon päästä isommassa skaalassa. Juuri tässä naputtelen tehtävälistaa ja aikatauluja. Onneksi pari kaveria on lupautunut auttamaan ja anoppikokelaalta irtosi iso kasa tarjoiluvateja lainaan. Kyllä tämä vielä tästä! Ja macaronsien leipominen oli ainakin tuhannesti helpompaa nyt kun on kunnon kiertoilmauuni ja keittiössä riittävästi laskutilaa sotkuille.

Meidän viinakaappi on ollut naurettavan täynnä mun 30-v bileistä lähtien, joten tämä aamu onkin kulunut erinäisiä booliohjeita googlaillen, lähinnä se mielessä että miten noista kaapissa jo olevista aineksista saisi koottua herkullisia boolireseptejä ilman, että budjetti riistäytyisi ihan täysin käsistä.

Juhlien jälkeen voidaankin sanoa hei hei kauniille pihalle hetkeksi aikaa, sillä a) meidän kolmen viikon kuluttua kotiutuva koiranpentu varmasti pistää osan maastosta uuteen uskoon ja b) tontin takaosan rajamuuri on sortumassa naapurin puolelle ja vaatii isohkon remontin pysyäkseen pystyssä ja pitääkseen meidän talon pystyssä ja ilman maali+laastipintojen lohkeamisia. Tätä nykyä seiniin ilmestyy uusia maalin lohkeamajälkiä useamman viikkovauhdilla. Onneksi miehelle soitettiin äsken sen vanhasta työpaikasta ja pyydeltiin töihin edes opiskelujen loma-ajalle. Ei olisi parempaan saumaan voinut tuo soitto sattua, ja mä olen tässä jamassa ihan valmis hetkelliseen kaivosleskeyteen palaamiseen!