sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Kun Lady Ascot kohtasi Muumipeikon

Eilen oli Randwickissä Start of the Summer-race jonne menimme sekalaisella kuuden hengen porukalla. Ihan mahtava konsepti: skumppaa aamusta alkaen ja kaikki ihmiset ykkösiin pukeutuneina, naisilla upeita cocktailmekkoja ja hattuja, miehet puvut päällä. Tunnelma korkealla, aurinko paistoi ja upeita hevosia näkösällä koko ajan, voiko sitä enempää keskimääräiseltä lauantailtaan vaatia?

Olin hieman huolissani mustan pitsihamoseni helman lyhyydestä, mutta ensimmäisessä vessajonossa kävi jo ilmi, että ihan turhaan. Aussit on helman mitoituksessaan ja mekkojen kireydessään selkeästi brittien jälkeläisiä, ihan yhtä lyhyttä ja tiukkaa, oli siihen soveltuvaa vartaloa tai ei. Pääkoristeet oli upeita, lähes kaikilla naisilla oli joku sulka/harso/pitsiviritelmä ja päätin jo hankkia huomattavasti näyttävämmän koristeen itselleni ensi kertaa varten!

Vedonlyönti vei mukanaan, löimme vetoa muutaman dollarin panoksilla, ja olin turvanmitan päässä n. $40 voitosta parhaimmillani. Dollarinkin panos toi ihan eritavalla jännitettävää kisaan ja hevosia oli hauska arvioida esittelyssä, joka tapahtui todella lähellä yleisöä. Hoitajat taluttivat kisatykkejä pienellä nurmikentällä, osa hevosista otti tilanteen todella rauhallisesti, mutta muutamalla oli aika show ja säätäminen päällä. Aikamoisia lihaskimppuja! Kisavauhti oli ihan järjetön, ei tulisi mieleenkään haaveilla noiden selkään kiipeämisestä, vaikka  kova ikävä hevosia onkin...

Kisojen jälkeen oli ilmainen bussikuljetus keskustaan ja sieltä sitten King Wharfille Loft-nimiseen baariin afterpartyihin. Tapasimme uusia ihmisiä ja yhtäkkiä edessämme seisoi kaunis nuori nainen MUUMIPEIKKO KAINALOSSAAN. Kaveriporukka oli Euroopankiertueellaan kuukautta aiemmin poikennut Suomeen päiväksi ja ihastunut pehmo-Muumiin niin, että nyt sitä raahattiin ympäri Sydneyn yöelämää. Olivat aika katkeria kun kerroimme että a) Naantalissa on kokonainen Muumilaakso ja b) Muumipeikolla on jo tyttöystävä.

tiistai 23. marraskuuta 2010

Sama meno, uusi paiva

Sama scheisse jatkui tanaan toissa. Kiire, kiire, kiire. Kiireessa tuli tehtya yksi isohko virhekin, joka sitten viela paisuteltiin iha jarjettomiin mittasuhteisiin ensin. Tomun laskeuduttua kaikki kuitenkin hyvin. Rohkenisin vaittaa, etta ko. mokaa ei olisi paassyt kaymaan, jos meita olisi taalla kaksi laakeluvallista eika yhta ainokaista sh:ta revittaisi joka hemmetin asiaan mukaan. Ihan mielenkiinnolla menen tanaan sovittuun tyohaastatteluun sairaalaan perjantaina... Tyot ei onneksi paase loppumaan!

Olin julmetun huonolla tuulella paastessani toista kotiin, mutta alakerran Market City Mallin alerekkien aarella vietetty tunti helpotti oloa kummasti ;) Nyt on mekko (tai kaksi..) hallussa lauantaita varten! Pitsinen ihanuus ja toinen rypytetty, pehmea puuvillainen juttu, molemmat mustia. Viela uupuu se hattu/muu koriste. Joku hoyhen tms. harpake pantaan kiinnitettyna voisi olla kiva? Samalla tuli hommattua vihdoin viimein edes yksi halterneck-paita. Jatin siis fiksuna tyttona kaikki hieman kulahtaneet halterneckit Suomeen, ja ajattelin ostaa taalta muutaman perustopin heti ekalla viikolla. Nooh, ennen tata paivaa olin loytanyt ko. paitoja tasan YHDEN. Ei selkeasti mikaan suosittu paitamalli Ausseissa, mika on ihan dorkaa, koska 4/5 mun bikineista on halterneckeja. Rusketusrajat kiittaa. No, nyt on edes yksi, ja metsastys jatkuu!

Tuo Market City Mall on kylla loistava paikka! Kellarissa on Paddy's Market (iso tuoretori taynna herkkuvihanneksia ja hedelmia, seka kaikkea mahdollista vaatetta, turistikraasaa ja feikkilaukkua) ja itse ostoskeskuksessa on kaksi kerrosta taynna pienempia (merkki)liikkeita ja outlet-myymaloita (mm. Esprit ja Converse) seka jumalainen food court. Sushilautanen maksaa illalla  $5, ja ne parin dollarin isot sushirullat on koukuttavan hyvia. Parhaimpina paivina olen syonyt sushia kahdesti ja toisesta myyntikojusta banana bredia aamupalaksi :). Tata se Dr. Eki siis tarkoitti, kun varoitteli "friidujen aina lihoavan 10 kg Ausseissa", ilman jatkuvaa kavelya toissa ja treenaamista talon punttiksella olisi minullakin muutama lomakilo jo varmasti  hankittuna.

maanantai 22. marraskuuta 2010

Kana, jolla kolme jalkaa eika paata ollenkaan

Ihan karsea maanantai. Oikea hirviomaanantai! Meilla on toissa talo jaettu kahteen osastoon, yla-ja alakertaan. Alhaalla on low care-asukkaat, jotka paaasiassa parempikuntoisia, ylakerrassa high care. Alhaalla on yleensa 2-3 perushoitajaa ja yksi pidemmalle koulutettu, joka saa antaa valmiiksi pussitettuja laakkeita, mutta ei muuten koskea laakkeisiin. Ylhaalla on sitten 1 sh ja 3-4 perushoitajaa ja koko soppaa lattiatasolla koordinoi care manager. No, viikonloppuna tuo jatkokoulutettu hoitaja oli jouduttu erottamaan mittavan rikosrekisterin takia, ilmeisesti jotain laakkeisiin liittyvia sotkuja. Lisaksi care manager oli tyomatkalla.

Neljannen tyopaivan kunniaksi olin siis palkkasotkuihin upppotuneen rva johtajattaren lisaksi ainoa laakkeenjakoon kelpaava, ja ylipaataan ainoa sairaanhoitaja aamuvuorossa. En tehnyt ennen klo yhta mitaan muuta kuin jaoin laakkeita ja kirjasin niita annetuiksi. Tai no, tuo on kylla liiottelua. Laakkeiden pyorittelyn lisaksi kavelin, harhailin, santailin ja palloilin ympari taloa ja etsin hukassa olevia asukkaita ja laakkeita, ja valilla kadoksissa olevia hoitajiakin. Ja toki istuin 10 min kahvitauollani. Ja vastailin dementikkojen hataantyneisiin kysymyksiin rikkoutuneista rutiineista, uudelleen ja uudelleen.

Huomista tyomotivaatiota ei kohta se seikka, etta sama meno jatkuu, uutta sijaista ei ole saatu. Wohoo. JOS vastuullani olisi ollut vain kakkoskerros ja alakerran "vaativampien" hommien hoitaminen, olisi duunipaiva ollut ihan jees. Nyt sain huhkia kahden ihmisen hommat ja arvuutella "Kuka olet" leikkia alakerrassa aika pitkan tovin. Nyt arsyttaa, etta asiat jaa rempalleen, ihan pienetkin ja asukkaillakaan ei ole hyva olla, jos saa klo 8 vahvan kipulaakkeen klo 10.30, kun ennen sita ei ole irrottaa kahta sh:ta asiaa hoitamaan, ja yksin ei huumelaakkeita saa antaa... Onneksi ke-pe akselilla on taas parempi miehitys tiedossa ja muutenkin kiireettomampaa elamaa iltavuoroissa. Ja noille paiville on luvassa armottomia shoppauskierroksia aamuille! Jostain taytyy taikoa joku sieva hamonen/mekko lauantain laukkakisoihin seka hattu. Pitsihansikkaistakin olen haaveillut. ;)

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Ylös, alas, ylös, alas

Lähdimme tänään aamulla aikaisin (no, kahdeksan jälkeen ON sunnuntaina aikaisin!) paikallisjunalla kohti Royal National Parkia. Vajaan tunnin junamatka Loftuksen asemalle, mistä piti netin mukaan olla museoratikkakyyti perille. Lonely Planet tiesi kertoa, että juuri tältä asemalta pääsee lähimmäksi Visitor Centeriä (ja sieltä saatavaa karttaa, koska meillä ei tietenkään moista ollut...). Ratikkaa ei aamutuimaan näkynyt, ja muutenkin paikka näytti varsin kuolleelta. Yksittäinen koiranulkoiluttaja neuvoi meidät oikeaan suuntaan, n. 1 km tienpengarta. Muuten kiva, mutta autot huristeli satasta ohi ja vastaan penkereellä tuli laumoittain ja yksittäin maantiepyöräilijöitä. Turvallista.

Päätieltä haarautui pienempi tie, ja pääsimme parin kilometrin asfalttitallustelun jälkeen varsinaiseen puistoon. Ja saimme sen kartan. Pyöränvuokrauspiste oli vielä kauempana, mutta löysimme hauskannimisen Honeymoon-trackin, mitä pitkin pääsisi joen rannalla olevalle vuokrauspisteelle. Reipas 20 min jyrkkiä portaita alas ja välillä maisemia ihaillen. Evästauko ja muutos suunnitelmiin. Pyörillä olisi saanut ajaa vain hyvin valikoiduilla reiteillä, ja joessa pyörivät aqua biket näyttivät niin hauskoilta, että vuokrasimme ennemmin sellaisen. Tunnin polkuveneajelu kävi varsin hyvästä treenistä!

Maisemat olivat upeita, mutta jalkaisin ja autottomana ehtii nähdä vain todella pienen osan puistoa, sillä syvemmällekin puistoon olisi päässyt autolla ja siten lähemmäksi vesiputouksille vieviä polkuja. Tiedostimme päivän kuumuuden ja omat voimat, joten lähdimme lounastauon jälkeen kiipeämään takaisin ylös. Kotimatkaa varten löytyi museoratikkakin, 20-luvulla Melbournessa rakennettu söpöläinen. Junalla takaisin Sydneyyn ja palkinnoksi herkkusushia Azakelta alakerrasta. Nams.

Puistoon on ehdottomasti päästävä uudelleen, harkitsemme seuraavaa reissua Cronullan kautta, lauttamatka on kuulemma upea ja satamasta pääsee heti kävelemään upeisiin rantamaisemiin. Huomenna paluu arkeen, mutta onneksi on ensi viikonloppuna jotain mitä odottaa: Royal Randwick ja Start of the Summer-laukkakisat! Nyt pitäisi vielä löytää sopiva asu ja ennenkaikkea PÄÄHINE! Joku makea hattu, koriste tms. on ihan pakollinen laukkarata-etikettiin! :)

lauantai 20. marraskuuta 2010

Peking kuvina

Hyvää ja halpaa kasvisillallistani sulatellessani (olen oppinut kokkaamaan hyvää tofua! Ja kiitos Paddy's Marketin sekä tofu, että rehut ovat edullisia ja tuoreita) on aikaa tehdä lupaamani kuvabloggaus Kiinanreissusta.

Turistimassat valumassa kohti Kielletyn Kaupungin temppeleitä ja palatseja

Peking Zoo:n suurin vetonaula, jättiläispanda


Aquariumin hienoin otus!

Ylös Kiinanmuurille mentiin mukavan huteralla tuolihissillä. Vaihtoehtona olisi toki ollut 2000 porrasta, priimakuntoisia varmasti.



Sitten alkoi kiipeäminen ylös-alas-ylös-alas vartiotornilta toiselle.

Sumuista, suurta ja vaikuttavaa

Hieman alkoi korkeanpaikankammo ottaa valtaa


Temple of Heaven
The Circular Mound Altarilta kohti Imperial Vault of Heavenia. Hienoja nimiä, hienoja pytinkejä.
Ehdoton suosikkimme, Temple of Fasting.
Hou Hai-järvi iltavalaistuksessa. Hyviä baareja ja ruokapaikkoja!

Summer Palacen postikorttimaisemaa
Järvikierroksen ääriviivat horisontissa
Jade Belt Bridge kierroksen alkupäästä
Ylväs marmorileijona 17-kaariselta sillalta
Noudatin ohjeita, joten Lama Templen upeasta 28 m korkeasta Buddhasta ei ole kuvaa.
Kungfutsen temppelin runorakennukset
Siinä pieniä paloja, olkaa hyvä Lisää ehkä myöhemmin. Sydneyn kuviakin seurannee jossain vaiheessa...

Täydellisiä hetkiä

Kolmipäiväinen työviikkoni on mahdollistanut ihanan, pitkän viikonlopun. Torstai kului Coogee Beachilla löhöillen ja auringosta nauttien. Pääsin vihdoin uimaan Tyyneenmereen, enkä vaan huljuttelemaan varpaita rantahiekkaan. Oli kivaa, aallot oli isoja, muttei liian isoja ja edes aaltojen mukanaantuoma ällöällö-merilevä rantavedessä ei hidastanut menoa. Illalla oli sitten nähtävissä idiootin rusketusrajat. Kannatti levittää aurinkovoide vasta rannalla ja hutiloida, kun käsissä oli hiekkaa. Kyljessä on kämmenen kokoinen kirkuvan punainen alue, josta melkein erottaa yksittäiset sormen ääriviivat. Otsassa on hiusrajasta alkava pieni kolmio ja etureidessä/nivusessa vielä yksi kiva laikku. Noh, opin läksyni.

Perjantaina seikkailmme uudelleen Maritime Museumissa. Etenkin vaihtuva erikoisnäyttely On their own brittiläisistä (orpo)lapsista, joita lähetettiin ulkomaille tulevaksi työvoimaksi ja vahvistamaan kansanyhteisön elinvoimaa oli aika vaikuttava. Kannattaa tsekkaa, jos liikut Sydneyn suunnalla! Ja kaikenlisäksi ilmaista huvia. Perjantaina oli myös odotettu IMAX-hetki maailman suurimman screenin äärellä. Harry Potter and the Deathly Hallows 1 on varmasti vaikuttavan näkönen leffa ihan missä tahansa teatterissa, mutta olen varsin iloinen tästä IMAX-mahdollisuudesta. Tapahtumat vyöryivät päälle, maisemakuvat olivat upeita ja muutamaan otteeseen lähes koko yleisö säpsähti kauemmas kauhuissaan, minä muita useammin. Illan kruunasi intialaisen kämppiksemme valmistujaiset, toodella tulista, mutta hyvää ruokaa ja hauskaa seuraa.

Aurinko on hellinyt myös tänään, joten aamusta alkaen olemme grillanneet itseämme, taas Coogee Beachilla. Tuttujakin löytyi biitsiltä ja ennenkaikkea jefupallo ja seuraa sen heittelyyn vedessä! Olikin ollut jo ikävä soikiopalloa ja olin iloinen bongatessani muutaman jefuilijan kaikkien rugbysankareiden joukosta. Isohkoissa aalloissa pomppiminen kävi myös ihan hyvästä treenistä ja ihon ja päänahan hiekkakuorinnasta...

Urheilu jatkuu huomenna, suuntana Royal National Park jalkaisin ja fillareilla. Sitten ehkä jaksaa raahautua taas sorvin ääreen, ja nyt pitäisi tsempata täydet viisi päivää töissä! Huhhuh...


torstai 18. marraskuuta 2010

Eka työviikko takana

Ensimmäisestä työviikosta selvitty, 3 työvuoroa oli just sopiva aloitus kuukauden lomailun jälkeen. :)

Suurin kulttuurishokki on lieventynyt siedettävälle tasolle. Jonkinsortin käsidesiä löytyi varaston perukoilta (etanolipitoisuus huima 60%) ja vinyylipakettejakin useampi. Lääkejätettä ei edelleenkään ole. Kirjaamisen määrä on ihan järjetön, jokainen yksittäinen lääke on kirjattava erikseen annetuksi, sen sijaan että voisi ruksia aamulääkkeet annetuiksi, tai vaikka vaan luottaa siihen, että moiset on annettu. Myrkkykortit ovat täällä yksi iso, paksu kirja, johon kahden hoitajan voimin kirjataan annetut, ja käydään yhteisvoimin antamassa...

Mutta kunhan asukkaita alkaa tunnistaa kasvoilta ja pääsee vähän perille niiden metkuista ja vaivoista, niin homma muuttuu oleellisesti helpommaksi. Kevyttähän tuo on jo nyt. En edelleenkään ole tottunut Sister-nimitykseen tai siinhen, että olen todella jonkinsortin esimiesasemassa ja että nuo muut todella tekevät, mitä pyydän, kyselemättä. Alkaen siitä, että jos jonkun pissapussi pitää tyhjentää, niin en tyhjennä sitä itse... Paperitöiden määrä on ihan järjetön ja omaa osuutta hidastaa vieraanoloiset käsialat ja se, että vain sh:t saavat kirjata. Pidemmän päälle moisessa paikassa hautuminen voisi olla ammatillinen itsemurha, mutta leppoisana lomatyönä ja esimiesharjoitteluna tämä menee hyvin.

Maanantaina aloitan tuolla sitten ihan vakkarisopimuksella. Melbournen reissu ja uudenvuoden aatto on jo neuvoteltu vapaiksi. ;).

maanantai 15. marraskuuta 2010

Kulttuurishokki

Ensimmainen paiva toita takana.. mitakohan sita sanoisi.. No, ainakin ollaan elossa, seka mina etta nursing homen asukkaat! Paadyin sitten siihen isompaan, valtakunnalliseen valitystoimistoon ja heidan kauttaan Sydneyn pohjoisosiin toihin, ensiksi 3 paivan keikalle ja huomenna mietitaan jatkot.

Oli aikamoinen shokkialku. Tai no, enhan ma hirveasti ole vanhainkotien lattioita kuluttanut Suomessa, mutta tiettyjen perusasioiden oletin olevan vakioita niin sairaalamaailmassa kuin vanhainkodeissa, ihan kaikkialla lansimaissa. Yllattaneita asioita: 

  • Kasidesin puute. Sita ei ollut missaan. Saippuan lisaksi siella taalla oli klooriheksidiini-pitoista saippuaa, mutta mitaan alkoholipohjaista kasidesia ei. Hienoa.
  • Hanskojen puute. Yksittainen paketti vinyyleita loytyi vartin etsinnan jalkeen, mutta yhdenkaan lavuaarin ylapuolella niita ei ollut. Muutama tyhja teline hanskapaketeille loytyi.
  • Laakejatteen puute. Roskiin vaan, totesi aamun 10 min. perehdytyksen antanut sh. Hienoahienoa.
  • Jatteiden lajittelemattomuus. Sinne vaan sekasin kaikki, viis mistaan energiajatteista tai muista.
  • Sister. Juuri kun juhlin 6 kk sitten sita, ettei kukaan enaa koskaan huuda mun peraani osastolla "Opiskelija!" ja etta mua kutsutaan nimellani, niin no way.. taalla olen Sister! En osaa reagoida, joutuvat nepalilaiset hoitajaraukat juoksemaan peraan kun en tajua pysahtya.
Tastakin huolimatta palaan rikospaikalle huomenna. Tulipahan lopetettua loma ryminalla. Ja kylla, 22 potilaan laakkeiden jakoon voi tuhrata 3 tuntia, jos ei ole ketaan, kenelta kysya ja tavaroita sailytetaan viidessa eri paikassa ja asukkaat kirmaavat rollaattorit vinkuen ympari tiluksia, eivatka makaa sievasti vuoteissaan nimilaput ranteissaan.





lauantai 13. marraskuuta 2010

Rosvosektori

Eilen tuli ulkoilutettua uusia kenkia sitten ihan pidemman kaavan mukaan, ja tukkahan siita tuli kipeaksi. Ja rakkulat jalkoihin. Mutta a) kivaa oli b) olo on jo parempi, vaikka rosvosektorille tama paiva menikin ja c) kengat on edelleen tosi hienot! ;)

Jottei koko paiva olisi mennyt ihan hukkaan, niin aktivoiduimme Uuden Seelannin loman suhteen ja varasimme lennot. 16.2-9.3.2011 vietamme siis seikkailuloman Keski-Maan maisemissa ja vaellamme, ratsastamme, melomme, hypimme alas lentsikoista ja kierimme jattipalloilla vuorenrinnetta seka ihailemme ainutlaatuisia maisemia. Halpalentohakujen voittajaksi  selviytyi yllattaen ei-halpisyhtio, eli Air New Zealandilla mennaan. Seuraavaksi bussifirman valinta ja tarkempi seikkailutoiminnan kuolaaminen! 

Asunnosta luovumme varmaankin samoihin aikoihin ja suuntaamme tuon kolmiviikkoisen jalkeen pohjoisemmaksi lammon ja auringon perassa, ensin varmaankin Brisbaneen. Paadyin toiden suhteen tuohon isompaan valitysfirmaan, jotka jo mainostivat palveluitaan myos Queenslandin puolella, joten senkaan suhteen ei pitaisi tulla ongelmaa. Alustava suunnitelma on laittaa ylimaaraiset matkatavarat Sydneyssa sailoon, lahtea kevyin tavaroin NZ:n reissulle ja reissata sitten Greyhoundilla pohjoiseen ja pysahtya pariksi kuukaudeksi esim. Brisbaneen ja jatkaa siita sitten viela pohjoisempaan toiden ja huvittelun perassa, Cairnsiin asti. Suunnitelmat ovat siis elaneet ja muuttuneet alkuperaisesta Vuosi Sydneyssa-teemasta.

Myos Melbournen reissu on suunnitteilla, pidennettya viikonloppua joulukuussa kehitellaan, mutta kaikki on viela aika avoinna.

perjantai 12. marraskuuta 2010

I'm hired!

Työnhaku on edennyt tällä viikolla jättiaskelin eteenpäin. Keskiviikkona olin haastattelussa vanhainkodissa, työnkuva olisi  lähinnä esimieshommia viidelle lähihoitajalle ja hautautumista paperitöihin ja lääkkeenjakoon. Haastattelu oli aivan KA-MA-LA. 1,5 h tenttausta hienoilla termeillä jäykän kaavion mukaan, vailla mitään tulkittavia reaktioita kasvoilla. Aksenttini oli kuulemma hirvittävän vahva ja pohjoiseurooppalainen. No shit, arvaa mistä mä oon kotosin?? Lähdin aika matalilla fiiliksillä kotiin, vain saadakseni seuraavana aamuna "tervetuloa töihin"-puhelun. WTF??

Tänään oli toinen haastattelu, kyseessä eräs sh-rekryfirma, yksi harvoista joka ei vaatinut mainoksissaan 2 vuoden työkokemusta. Homma sujui ja jäi hyvä fiilis, paikkoja olisi tarjolla useampikin ja maanantaina selviää lopulliset vaihtoehdot muutaman vanhainkodin ja yksityissairaalan väliltä. Kaikki lyhyen juna/kävelymatkan päässä. Aksenttini on kuulemma hyvä ja selkeä ja post graduate-kokemukseni vähyys kuittaantuu opintojen aikana raadetuilla duuneilla. Aussilaiset sh-opiskelijat eivät moista tee, vaan paahtavat yhteenputkeen kirjalliset opintonsa ja perään vuoden työharjoittelun, joten rekryfirmojen on kuulemma vaikea ymmärtää, että muualla maailmassa toimitaan toisin. Onneksi haastattelijana oli britti :) 

Haastattelun lopussa onnistuin järkkäämään Hoollekin haastatteluajan samalle päivälle, eli aika muikea perjantaiaamu. Maanantaina on sitten päätösten aika, missä haluan seuraavat 3 kk viettää työpäiväni. Nyt juhlitaan, etenkin kun jalassa on uudet ja päheät sandaalit ja lattialla kahdet muut kengät ulkoilutusta vailla!

lauantai 6. marraskuuta 2010

Turisteilu jatkuu

Viikolla ennen rekisteröinnin valmistumista ja nyt viikonloppuna on ollut hyvää aikaa jatkaa turistiteemaa. Sää ei ikävä kyllä ole ollut kauhean hyvä, sateista ja viileää, joten rusketuksen hankinta on edelleen alkutekijöissään. Onneksi ihan lähialueiltakin on löytynyt kivaa sisätekemistä.

Olemme vierailleet mm. Sydney Aquariumissa, oh wow. Ne pingviinit oli jotain järjettömän suloista! Samoin salaattia meritankin pohjassa rouskutellut hemulin näköinen otus, ilmeisesti merilehmä (?) sulatti sydämen. 

Sydney Maritime Museum oli myös mahtava, vaikkemme nähneetkään vielä kuin maksullisen osan, laivat. Opiskelijalippu oli $17, ja sillä pääsi satamassa olleisiin vanhoihin laivaston aluksiin ja Cookin laivan replikaan. Hieman kiristelimme lipun hinnalle hampaita, kunnes pääsimme aluksille. Laivaston HMAS Vampire, jonkinsortin isompi vene tykkeineen ja sukellusvene HMAS Onslow olivat täynnä suloisia veteraanipappoja, jotka kierrättivät turisteja aluksilla pienryhmissä. Ahtaanpaikankammo oli lähellä ottaa vallan, kun ahtauduimme pienistä aukoista eteenpäin sukellusveneessä ja kaikkialla oli.. no, ahdasta. Samalla tuli päivitettyä hieman aukkoisia maailmanhistoriantietoja mm. Vietnamin sodasta. Ei kukaan ole mulle kertonut, että aussitkin taisteli siellä?? Molemmat alukset olivat olleet aktiivikäytössä vielä 90-luvulla, mikä tuntui aika hurjalta.

Samoin kapteeni Cookin Endeavour-laivan replikan turistikierrätys oli hoidettu vapaaehtoisvoimin, ja hyvin olikin hoidettu. Alkuperäinen Endeavour makaa jossain USA:n itärannikolla kulkuesteeksi upotettuna itsenäisyystaisteluiden seurauksena, mutta tämän 90-luvulla rakennetun jäljennöksen pitäisi olla viimeisen päälle alkuperäisen näköinen. Vanhaan majakkaan emme sateen takia päässeet ja loppuosan museota päätimme säästää toiseen kertaan, kun perusnäyttely kerran on ilmainen.

Myös Sydney Harbour Bridge ja Opera House on kierretty ja kuvattu ulkoapäin ja matkalta löydetty monta kivaa paikkaa, minne mennä myöhemmin. Monta kivaa, maksullista paikkaa, minne mennä sitten kun töiden tilanteesta selviää jotain.

torstai 4. marraskuuta 2010

Läpi meni!

Tänään iltapäivällä saapui iloisia uutisia sisältänyt sähköposti. Lupa ja rekisteröinti työskennellä sairaanhoitajana Australiassa on läpi, hyväksytty ja valmis! Yhdessä puhelussa tällä viikolla peloteltiin jo viikkojen, mahdollisesti kuukauden jonotuksesta rikosrekisteritsekkaukseen, mutta tämä meni nyt maanantaisen toimistotytön parhaan arvion mukaan, alle neljässä päivässä.

Nyt alkaa armoton työnhaku. Useita nettihakuja täytetty ja huomenna alkaa ihana soittelu niiden perään, sekä uusien nettihärpäkkeiden täyttely. Can't wait.

Kaikenkaikkiaan prosessissa kesti melkein päivälleen 3 kk, pakko olla tyytyväinen.

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Turistit rannalla

Kun tätä aikaa kerran nyt on rekisteröinnin viimeisen vaiheen loppua odotellessa, niin leikimme turisteja oikein kunnolla. Homma on nyt enää kiinni siitä, kuinka nopeasti AHPRA:n Melbournen toimisto tarkistaa rikosrekisteriotteeni ja saa siitä tiedon Sydneyn toimistoon. 

Sää oli puolipilvinen, mutta päätimme silti lähteä eilen rohkeasti rantakävelylle. Sydneyssä asuva kaverini ja useat opaskirjat suosittivat Sculpture by the Sea-näyttelyä Bondi Beachin lähellä, sekä from Bondi to Coogee-kävelyreissua. Tuumasta toimeen, biksut mukaan, uusi hellemekko päälle ja arskarasvaa. Muuten hyvä, mutta sää oli oikeasti aika viileä.. 

Onneksi kävellessä tuli lämmin, ja maisemat olivat upeita. Meri näytti voimansa, ei todellakaan tehnyt mieli mennä niihin aaltoihin uimaan. Osa veistoksista ja patsaista oli upeita, osa vaan outoja, mutta oli mielenkiintoista nähdä taidetta luonnossa, eikä aina gallerian vaaleaa seinää vasten. 




Toisenlaista taidetta saimme sitten ihastella Tamaraman rannalla. Surffaripoikia oli rohkeina ja aallonjanoisina vedessä, ja erään ohikulkijan vinkistä löysimme myös kymmenen delfiinin parven rannan läheltä. Seisoimme aitiopaikoilla mäen päällä ihastelemassa kun delfiinit esittelivät kovassa aallokossa temppujaan ja surffarit jähmettyivät ihailemaan. Oli kaunista ja harmitti niiiiiiiin paljon, ettei ollut parempaa zoomia.. no, onneksi sentään oli kamera mukana. Upeita eläimiä!


tiistai 2. marraskuuta 2010

Kiina-ärrinmurrin

Kiinassa otti moni pieni asia päähän. Niistä kasautui sen verran paljon ärsytystä, ettei ihan heti ole pakko päästä naapurikulmille Sydneyn Chinatowniin. Tässä muutama ärsytyksen aihe:

Töniminen. Aasialainen kohteliaisuus in my ass. Kaikkialla on sopivaa töniä, metrossa pakollista. Metroon voi sulloa edellä olevia ihmisiä työntämällä heitä kätevästi selästä, kunnes oma pieni pylly mahtuu ovien väliin, ja sitten työntää vielä vähän lisää. Kaduilla voi töniä, ettei itse tarvitse astua epämääräisiin lätäköihin, joista lisää kohta.

Pissaaminen. Kyllä. Pissaaminen. Ilmeisesti Hoon vanha lastenkirja, joka opetti että Kiinassa lapset juoksevat pyllyt paljaana, ei ollut kauhean väärässä. Pikkulapsilla tosiaan on jopa Pekingissä reikä housuissaan. Kamalan kätevää antaa lapsen kyykkiä pissalle esim. liikenteenjakajalla, eläintarhan porteilla, kukkaistutuksiin eläintarhassa, keskellä jalkakäytävää tai puistossa kaiken kansan keskellä. Tämän seurauksena kaikkia lätäköitä kaduilla on syytä kohdella muina kuin vesilammikkoina. Aikuisten vessatavat eivät olleet kovasti parempia. Reikä lattiassa ja tuotteet reiän ympärillä, paperit viereisessä avoroskiksessa. Public toilet-laitosten hajut kadulle (ja näitä oli siis joka korttelissa) olivat varsin paksut, ei tehnyt mieli tutustua tarkemmin. Lentokenttää ja Capital Museumia lukuunotttamatta ainoat istumakelpoiset vessat olivat hotellissamme, sillä jos sellainen luojan lykky olikin, että oikea pönttö jostain löytyi, oli jokainen vessassakävija käyttäytynyt kuten lattiareiällä ja jälki oli sen mukaista. Selvisi syy kiinalaisnaisten kapeat farkut ja saappaat-muotiin. Omat maata laahaavat lahkeet olisi tehnyt mieli uittaa desinfiointiaineessa aina päivän päätteeksi. Mietin myös vakavasti, olisinko kertonut Aussien maahantulokaavakkeessa oleskelleeni farmeilla ja kotieläinten kanssa viimeisen kuukauden aikana, ja saanut sitämyöden ilmaisen desinfioinnin kengilleni...

Oma avuttomuus. Oli ärrrrrrsyttävää olla totaalisen riippuvainen vastapuolen alias/pictionary-kyvyistä, sillä englannilla ei edennyt 90% tapauksista mihinkään. Ravintolat valitsimme suurimmaksi osaksi sen mukaan, missä oli kuvat&/englanniksi menu, mutta taksien, museoiden yms. kanssa oli välillä hankalampaa. Jäi paljon kiinnostavia asioita selvittämättä, kun ei ollut ketään, joka olisi ymmärtänyt kysymystä.

Länsimaalaisten valokuvaaminen. Ihan missä vaan, millaisia kuvia vaan, luvalla, luvatta ja kieltojen jälkeen. Ilmeisesti tuottaa hyvää onnea tulla kuvatuksi länkkärin kanssa, tai ainakin näin hatara muistikuvani väittää. Korjatkaa jos olen väärässä. Kuvata sopii salaa, tulla osoittelemaan kameran kanssa kesken jonkun muun keskustelun ja raahata sitten lapset paikalle, pysäyttää turistikohteissa tai esim. ravintolassa muka-kuvata-seinällä olevaa maalausta/akvaariota tms. Ensin ihmetytti, sitten nauratti ja viimeiseksi vaan ärsytti. Etenkin se todella pahanhajuinen mies, jonka kaveri ei osannut käyttää kamerakännykkäänsä, ja kuvaustilanne toistettiin viidesti.

Kiinan viimeiset päivitykset

Tässä yhtenä isona massana viimeiset blogimerkinnät Kiinasta:

Sunnuntai:
Tämä on ehdottomasti ollut Pekingin-lomamme löysin päivä. Nukuimme pitkään, eilen illalla nautittu Pekingin ankka (tooooosi hyvää!) ja kahden baarin mittainen kapakkakierros painoivat silmiä kiinni pitkälle aamupäivään. Tukka haisi tupakalta ja vaatteet löyhkäsivät, täällä saa siis polttaa melkein missä vaan, jopa ruokaravintoloissa. Satoi ja oli sumuista, joten eilen suunniteltu retki Summer Palaceen vaihtui päämäärättömäksi haahuiluksi kohti Tianmenin aukiota.

Ei sitten mennyt ihan putkeen se reissu. Aukiolla oli selkeästi jotain käynnissä, paljon poliiseja ja sotilaita, mutta ei yhtään siviilejä. Kaikki museot olivat kiinni ja suojatiet blokattu kulkuesteillä. Kauaa emme jaksaneet etsiä ratkaisua turistien vähyyteen, vaan suuntasimme sisätiloihin... metrolla Wangfujing-kadun ostosparatiiseihin.

Olin jo pitkään haaveillut jalkahoidosta, ja märkänä ja kylmissään Hoo oli helppo mukaanhoukuteltava. Etukäteen netistä löydettyä jalkahoitolaa ei tietenkään löytynyt sieltä, mistä piti, mutta onneksi bongasimme Bejing Hotelin takaa toisen vaihtoehdon, Jyx Health:n. Jalkahierontaa ja pedikyyri. Hierojani oli pieni hiphop-kundi, mutta pedikyyriä tuli tekemään lääkärintakkiin pukeutunut Vakava Herra, joka ei puhunut sanaakaan englantia. Fudiskauden ja nappisten runtelema isovarpaani sai ankaran tuomion kiinaksi ja laastaroitiin viideksi päiväksi oranssin tahnan alle... Vieressäni Hoo sai samaan aikaan kiinalaiseen lääketieteeseen perustuvaa jalkahierontaa amisviiksiä sportanneelta pojalta, ja diagnooseja omasta terveydestään, osa kai ihan oikeaan osuneita.

Kiinalaisen pikaruoan, dumplingien eli jonkinsortin kasvis/lihatäytteisten palloksi tehtyjen lettujen jälkeen jaksoimme vielä hetken vaeltaa kaupoissa, mutta aika toivotontahan on koon 40 vaatteita tai kenkiä löytää täältä. Siispä lepotauko ja hotellille.

Illalliselle palasimme Yun Hai Yao-ravintolaan Hou Hai-järville. Kyllä viidentenä iltana saa jo palata samaan paikkaan, eikä aina etsiä uutta! Ruoka oli taas todella hyvää, etenkin ne ananakset :) Kello on 20.30 ja Hoo nukkuu jo, eikä uni ole minullakaan kaukana. Rankkaa tää lomailu!

Maanantai:
Heräsimme hämmentävään valoilmiöön, hotellihuoneessa oli kirkasta. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja ilma oli raikkaan kirpeä. Ulos! Äkkiä! Suuntana Summer Palace. Heitimme useasti harhaan johdattaneen vuoden 2006 Lonely Planetin nurkkaan ja luotimme vaistoomme ja metrokartan pysäkkiin ”Old Summer Palace”. Tööööt, väärin meni! Harhauduimme kauniiseen ja karuun Yuanmingyuanin puistoon, mutta kauas varsinaisesta palatsista. Kävelimme syksyisen puiston läpi ja nappasimme taksin, sillä olimme auttamattomasti ulkona kartalta. Kaupunki on niin järjettömän kokoinen, ettei edes kaikki keskustan alueet mahdu samalle, käsiteltävän kokoiselle kartalle. Onneksi taksimatkailu on täällä halpaa kuin mikä.

Kuski ajoi puiston ympäri, parista risteyksestä ja perillä oltiin. Turistimassat olivat kymmenkertaistuneet edellisestä paikasta ja hintakin oli palatsialueelle paremmin sopiva, 60 RMB:tä täyslipusta.

Summer Palace, keisariperheen paikka kesänviettoon ja pakokeino hovin muodollisuuksista oli upea kokonaisuus Kunming-järven rannalla. Osaan rakennuksista oli säilötty keisarin syntymäpäivälahjoja ja vaatteita, sekä laaja valokuvanäyttely keisarinna Cixistä. Varsinkin oopperan ympärillä olleet rakennukset jäivät mieleen, mutta vasta erään vessarakennuksen takaa avautui se postikorttimainen näkymä tuhatkätisen Buddhan temppelistä ylhäällä kukkulalla.

Reippailimme ylös temppeliin, ja koska täällä ei ole kävelty tarpeeksi muuten, emmekä vieläkään osaa arvioida etäisyyksiä kartalla ja todellisuudessa, saimme idean kävellä West Causewaytä pitkin järven ympäri. Reitti kulki seitsemän upean ja tyyliltään erilaisen sillan kautta, joista varsinkin Jade Belt Bridge oli aika hurja korkeudessaan ja jyrkkyydessään. Arviomme kivasta pikku kävelystä muuttui 6 km:n reipastahtiseksi lenkiksi kovassa tuulessa, mutta tulipahan nähtyä kaikki sillat!

Myöhäisen lounaan/aikaisen päivällisen jälkeen suuntasimme maallisia nautintoja kohti, Dong Wu Silk Museoon (Min Zu Yuan Road nro 1) Pekingin hienointa ja aidoista aidointa silkkiä ostamaan. Päiväbudjetti ylittyi paukkuen molemmmilla, mutta ei vaan voinut vastustaa... ja hei, silkkihän on kevyttä! Ja ihan kiva ostaa jotain, joka taatusti on laadukasta ja aitoa.

Jonkinasteista temppeli-uupumusta on kyllä havaittavissa. Huomenna välipäivä!

Tiistai:
Yritys hyvä kymmenen mennä uudelleen audienssille Maon luokse ja tutustumaan museoihin Tianmenin aukiolla. Ei onnistunut. Museot kiinni ja Maon luokse silmittömät jonot, ensin pakolliseen laukkusäilytykseen (meillä ei ihan usko riittänyt kiinalaisiin laukkuvahteihin aukiolla...) ja sitten itse mausoleumiin vielä järkyttävämpi jono.  Paikka on auki harvakseltaan, ja nyt se oli ollut vielä suljettuna Kiinan ja P-Korean juhlallisuuksien takia, joissa muistettiin  Kiinan osallistumisesta Korean sotaan tasan 60 vuotta sitten. Tämän takia koko aukio oli sunnuntaina ilmeisesti kiinni. Museon kiinnioloon emme koskaan saaneet vastausta, lukuisista kysymyksistä huolimatta.

Hoo jatkoi matkaa puistoon ja minä Pearl Marketiin. Ostin tasan sen, mitä oli tarkoituskin, juuri sillä hinnalla millä olin suunnitellut enkä mitään muuta, joten jee! :)  Ruokaravintolaksi osui vihdoin Lonely Planetin suositus munkkien kasvisruokaraflasta. Hyvää oli, vaikka Vegetarian Beef kuulostaakin hieman kummalliselta. Lihalta se kyllä maistui, ja hieman jauhelihamainen rakenne, sitkeää.

Lama Temple oli meille yhtä tyly kuin Maokin, ehdimme sinne sulkemisaikaan. Blaah.

Keskiviikko:
Vihdoin edes yhteen museoon, paljon kehuttuun Capital Museumiin, joka oli positiivinen ylläri. Englanniksi oli melkein riittävästi tekstiä ja ei tarvinnut koko ajan arvailla, mitä kummallisuutta tässä ihaillaan.

Uusi yritys Lama Templeen, ja kyllä kannatti! 28 m korkea kullattu Buddha-patsas ja kymmenet pienemmät Buddhat olivat todella vaikuttavia. Tunnelma temppelialueelle johtavilla kaduilla oli vinkeä, joka kojussa myytiin suitsukkeita ja Buddhapatsaita ja tilililui-pillimusiikki soi... Itse temppelialue oli hieno, mutta välillä tuli hieman porsasmainen olo, kun ihasteli turistina pelkkiä patsaita, muiden rukoillessa vieressä ihan tosissaan.

Jatkoimme vielä kadun toiselle puolen Kungfutselle pyhitettyyn temppeliin, ja vaikuttavahan se oli sekin. Ei oikein enää jaksa/osaa/viitsi muuta sanoa. Kaunista, mutta samanlaista. Jotain kuvia pitäis varmaan jaksaa lisätä, sittenjoskus!

Hiiriä ja torakoita

Asettauduimme eilen uuteen kämppäämme ja teimme suuria sisustusratkaisuja: minne laittaa toinen patja, minkäväriset lakanat ostaisimme ja kumpi ottaa kumman puolen vessan ja vaatekaapin hyllyistä... Illan tullen oli jo kotoisa olo. Valojen sammuttua juttelimme hetken, ja säpsähdimme molemmat kummalliseen rapinaan.

Torakoita! Hiiriä! Aaaapuuuva! Räpsäytin paniikissa valot päälle, jos onnistuisin näkemään jonkun vilahtavan valoa karkuun jossain, mutta huoneessa ei liikkunut mikään minnekään, rapina kylläkin jatkui. Paniikki alkoi vallata mieltä ihan tosissaan ja päässä pyörivät pahimmat mahdolliset skenaariot. EN nukkuisi silmäystäkään, jos täällä kävelee nyrkkiä pienempiä elukoita nurkissa.

Sitten tää arkajalka avasi ikkunaverhot ja tajusi, että se rapina oli harvakseen ripsahtelevat sadepisarat ikkunaan, ei mikään nelijalkainen. Ei kauheasti hävettänyt... Onneksi ei menty häiriköimään kämppiksiä.

maanantai 1. marraskuuta 2010

Pikku Prinssi

Nyt se on sitten tosiaan totta. Muutimme aamulla uuteen asuntoomme. Ehka helpoin muuttoreissu ikina, sen kun vaan 5 min. kaveli katua alamakeen matkalaukun kanssa :) Huone on siis kalustettu, taytyy vaan tanaan kayda ostamassa lakanat, pyyhe ja muuta pienta tarpeellista.

Saimme jo eilen yhdet avaimet, ja sopivasti avaimenperana keikkui yksi lastenkirjojeni suursuosikeista, suuri ajattelija Pikku Prinssi. Sopoa :) Asunnon omistaja Dee on kylla yks prinssi/hyva haltija luonteeltaan, ihan jarjettoman auttavainen ja hyvasydaminen nain kahden paivan tuttavuuden perusteella. Edellisten vuokralaisten kanssa on ollut vaikka mita ongelmia, mutta niin tuo vaan niita edelleen auttaa ja hoivaa.

Oli kylla varsin mukava juttu paasta hostellista jo tanaan pois. Ranskalaisteinien ryhmittyma huoneessamme ja viereisessa huoneessa alkoi kayda hermoille. Ei mitaan kaytostapoja ja jatkuva, kovaaaninen ranskan puhuminen alkoi jo rassata, etenkin yolla.  Klo 23 huoneeseen ei ehka kannata rynnata viiden ulkopuolisen ihmisen voimin ihastelemaan jonkun kuivuvia pyykkeja, jos valot on jo sammuksissa ja osa nukkumassa, ja sitten ihmetella hieman artyneita huonetovereita... Mutta party on!

Hoon kanssa naureskeltiin, etta sitten kun asunnossamme alkaa toisen naama ottaa paahan, niin ei tartte kun muistella tuota hostellivaihtoehtoa, ja jo helpottaa. Tai menna yoksi sinne tekemaan pieni reality check ;)

Nyt kohti AHPRA:n toimistoa ja viimeistelemaan rekisterointi!