maanantai 31. tammikuuta 2011

Fear Factor

Korkeanpaikan kammo on hallinut elamaani jo pitkaan. Suomessa ei tuntunut mukavalta katsella kavereiden kampan kahdeksannen kerroksen parvekkeelta alas, minka tahansa sillan yli pyoraily tuntui vatsanpohjassa ja ajatus 31:n kerroksen asunnosta oli kasittamaton. No, asunto kuitenkin ylailmoista hankittiin, ja alun hannailun jalkeen uskalsin minakin katsella parvekkeelta ulos ja alas ja jopa nojata kaiteeseen.

3 kk sitten menimme lautalla Taronga Zoo:hon ja kauhistelin Harbour Bridgen paalla kiipeavia ihmisia. Hoo hehkutti ajatusta ja sadatteli kiipeamisen hintaa. 2 kk sitten siltakiipeilyn hehkututtajien maara tuplaantui ja pienoinen lempea painostus kiipeamista kohtaan lisaantyi viikko viikolta. Pikkuhiljaa jyrkka EI, IKINA-kantani muuttui varovaksi ehkaksi, ja lauantaina marssimme Bridge Climbin toimistoon ja varasimme Hoon kanssa kiipeilyn maanantai-aamulle.

Oh wow. +28 astetta, pilveton taivas ja pieni tuulenvire. Hassut kiipeilyhaalarit, valjaat ja hyva turvallisuusinfo, seka kuulokkeet korville ja 10 hengen ryhmassa kiipeamaan. 1,8 km ja 1400 porrasta, 140 metria merenpinnan ylapuolella, ja maisemat olivat aika makeat.  Tekiko pahaa? Kylla valilla. Alku oli karuin, catwalkiksi nimetty osuus rautakehikon paalla, joka oli kapea ja josta nakyi lapi. Samoin ekat 4 tikapuu-viritelmaa, jotka olivat varsin jyrkat. Itse sillan kaarelle paastya alkoi helpottamaan, silla se oli 3 m levea umpirautainen vayla, josta ei nakynyt lapi, eika edes suoraan alas. Katse oli helppoa pitaa portaissa ja taukojen aikana ihailla maisemia horisontissa. Opas otti pelkopotilaan hyvin huomioon, samoin muut kiipeilijat. Missaan en janistanyt ja eteenpain oli pakko menna.

Viimeisen alaspain vievan tikapuun luona iski jalkoihin tutina ja vapina, ja adrenaliinihumala valtasi kehon. Hyvalta tuntui, itsensa voittaminen. 

ps.
Kuvia seuraa myohemmin, vaikkakaan ei itse kiipeamisesta, silla sinne ei saa ottaa mitaan omia tavaroita mukaan, ja 25 taalaa on hieman liian suolainen hinta yhdesta "kattokaa, poseeraan sillalla hikisena"-kuvasta.  Nettikahvila ei jostain syysta suostu yhteistyohon muistikorttini ja kamerani kanssa.












perjantai 28. tammikuuta 2011

Viimeisiä hetkiä

Tunnelmia toiseksi viimeiseltä Sydneyn viikonlopulta:

Collaroy Beach


Täydellistä.


Myös sunnuntain retki Coogee Beachille oli onnistunut. Australia Day meni hieman ohi, töissä olin ja lämmintä oli. Onneksi työnantaja muistaa palkkapäivänä 250% pyhäkorvauksilla. Maanantai meni tuplavuoroa tehden, eka ja vika pitkä päivä täällä, ja ihan puhtaasta rahanahneudesta, sillä ylityöliksa alkaa juosta välittömästi. Terkkuja myös sinne HUS:n palkkakonttoriin, täällä ne lisät tulee palkkakautta (2 viikkoa) seuraavana perjantaina, eli abouttiarallaa kaksi kuukautta aiemmin kuin Suomessa... On ollut snadisti helpompaa tarkastella palkkojenmaksua ja lisien oikeita määriä.

Työt loppuu tänään! Juhuuuuuu!

Asenne seuraavaksi 1,5 kuukaudeksi!

P.S. Ensihoitajaystäviäni ehkä kiinnostaa huvittava yksityiskohta iltapäiväruuhkasta. Jumitin bussissa ja näköyhteys viereisen kaistan kolaripaikalle oli varsin hyvä. Ambulanssien seuraksi kurvasi kohta lääkintäesimies tai lekuri, moottoripyörällä. Varmasti kätevä kulkupeli miljoonakaupungin ruuhkassa, sieltä se autojen välistä puikkelehti menemään ja kaivoi satulalaukuista tavarat esille! Ei välttämättä kauhean toimiva ratkaisu Suomen säässä...

tiistai 25. tammikuuta 2011

Loppu häämöttää!

Lopun alkusoittoa voi jo hymistellä mielessä. Tänään oli viimeinen aamuvuoro töissä, edessä enää 3 iltaa ja sitten odottaa vapaus! Olin jo ehtinyt haaveilla hieman.. hmm.. löysätahtisimmista iltavuoroista, ihan viimeisen viikon kunniaksi, mutta mukana seuraava uusi perehdytettävä sairaanhoitaja pitänee huolen siitä, että tekeminen ei lopu.

Huohh. Kiinnostus uuden ihmisen perehdyttämiseen työsuhteen viime metreillä ei varmaan koskaan ole hirveän iso, mutta kun kyseessä on vielä todella huonoa englantia puhuva pitkälettinen pojankoltiainen, jonka kysymyksistä suurin osa on outoja, käsittämättömiä tai mitenkään aiheeseen liittymättömiä niin ei se oma perehdytysmotivaatio ainakaan kasva. Poika sinällään on kai ihan mukava, mutta muistuttaa aivan liikaa vuokraisäntäämme, johon on tässä 3 kk aikana palanut käpy (säännölliset aamuneljän kokkaustuokiot, pyykinpesut, ja jatkuva niskassa hengittäminen siitä alkaen kun ulko-ovi aukeaa, sekä ilmastoinnin poiskytkeminen kun sitä on kuumuudessa käytetty kuulemma liikaa), jotta irtoaisi mitään sympatiapisteitä. Ollakseen jo vuosi sitten valmistunut ja koko tämän ajan vanhainkodissa töissä ollut, tuo on myös todella pihalla, kaikesta. Pistää myös miettimään, onko IELTS todella ihan niin standardoitu kielikoe kaikkialla maailmassa, kun voisi olettaa, vai pääseekö Aasiassa helpommalla? 3 kuukauden kokemuksella rohkenisin väittää, että kyllä pääsee.

Tavallaan onneksi myös rva Johtajatar on pojan puutteet tajunnut, poika saa 1,5 viikon perehdytyksen. Mä sain 15 minuutin perehdytyksen ja kylmän hypyn avantoon. Kaiken kiukkuamisen ja vieraan ihmisen perässäraahaamisen jälkeen tunsin tämän perehdytysfaktan selvittyä pientä iloa siitä, että en ehkä ole ihan taulapää työssäni.

Arvostus entisiä harjoittelun ohjaajiani kohtaan nousi juuri raketin lailla. Tältäkö se tuntuu paappoa tuntematonta opiskelijaa viikkotolkulla?

perjantai 21. tammikuuta 2011

Viikonloppu, ihan basic.

Seuraavaa viikonloppua odotellessa voi blogata edellisestä :)

Hyvää ruokaa, paljon jenkkifudista (kiiiiiitos One HD, olet uusi lempikanavani!), shoppailua, kiertelyä ympäri kaupunkia ja reissu Powerhouse Museumiin täällä kotinurkilla. Saakohan ihminen koskaan yliannostusta sushista? Empiirinen kokeeni osoittaa, että viikossa voi huoletta syödä viidesti sushia, eikä tunnu missään! Taloyhtiön pieni punttisali on yhtäkkiä paljon houkuttelevampi paikka aerobista tyyyylsäääää crossarilla hinaamista varten, kun edessä on NFL-pelejä isosta telkkarista hyvällä kuvanlaadulla. Oma telkkarimme on pieni ja kuvanlaatu samaa tasoa kuin lapsuuteni kakkos-tv, joka kannettiin aina viikonloppuiltaisin vaatehuoneesta esiin Ruusun aikaa ja Napakymppiä varten.

Kaupungilla kävellessä jouduin keskelle Wikileaks-mielenosoitusta:


Oman huomion kiinnittivät kuitenkin nämä ratsupoliisit, eivät huutavat hipit:

Kuningatar Victoria tarkkailee mielenosoitusta QVB:n ostoskeskuksen edessä:

Illalla oli taas joku ilotulitus Darling Harbourissa, havahduin yhtäkkiä parvekkeelta kuuluvaan jytinään ja paukkeeseen. Noita ilotulituksia tuntuu olevan pari kertaa kuukaudessa, en ole vieläkään päässyt selville minkä kunniaksi siellä aina paukutellaan. Täällä NSW:ssä ei yksityishenkilöt saa ostaa tai paukutella raketteja, joten joku järjestetty show tuo on. Ihan mukava piristys iltaan. :) Kamera kaipaa kyllä edelleen jalustaa, 95% kuvista tärähtäneitä.



Powerhouse Museum on  käymisen arvoinen paikka! Nyt siellä oli vielä lisäksi muutama siisti erikoisnäyttely menossa, Abba ja 80's are back-näyttelyt. Abba-näyttely oli rakennettu koko perhe huomioonottaen, oli tietovisaa, kaikenmaailman laula Abban kanssa-karaokea jne, mutta myös upeita esiintymisasuja, pitkiä videohaastatteluja, musavideoita ja paljon pikkutietoa.



Ehdottomasti ylimääräisen pääsymaksun arvoinen. 80's-näyttely oli sopiva yhdistelmä omia lapsuusmuistoja ja pikakurssi aussien kasaritähtiin ja hitteihin, nyt osaan nimetä taas yhden aussibändin enemmän, kun joku kysyy. Ensimmäisellä kysymyskerrallahan olin aiheuttaa kysyjälle sydärin (ainut yhtye, jonka osasin nimetä aussilaiseksi oli... Savage Garden, teinivuosieni suuri rakkaus, ja unohdin mm. AC/DC:n kotimaan. Hyihyi.). No, tästä emämokasta johtuen kaikki Perthin automatkat kuluivat kuunnellen aussimusiikkia eri esittäjiltä, ja nyt osaan jo nimetä muitakin kuin edellämainitut ja olen löytänyt omia suosikkejani. Etenkin Powderfingers ja Paul Kelly ovat kiinnittäneet huomion.

Shoppaushullun tunnustuksia

Pikkuhiljaa pakatessani tavaroitani olen tajunnut, että kyllähän sitä on tullut kolmen kuukauden aikana shoppailtua, vaikka muuta väitin ja luulin! Kenkien lukumäärä on salakavalasti hiipinyt yli kahteenkymmeneen, fakta mitä en ensin meinannut itsekään uskoa. Lieventävänä asianhaarana mun mielestä on se, että luvussa on mukana alkuperäiset työkenkäni, ne MBT-kengät mitkä olin pakotettu ostamaan kun edelliset eivät töihin kelvanneet, muutamat lipsuläpsyt eli thongsit (okei, viidet..) ja uudet tennarit vanhojen hiertäessä edelleen ahkeran sisäänajon jälkeenkin isovarpaat auki. Eli tavallaan en ole ostanut kuin muutamat uudet ilman pakottavaa tarvetta! Uskotteko, että tämä meriselitys ei mennyt miehelle läpi, kun kenkämäärästä pakattiin osa muuttokuormaan?

Otos kenkämäärän kasvusta





Muttamutta.. minkäs sille voi, että thongsit on halpoja ja niitä pitää olla eri väreissä, Conversen outletin tarjoukset ovat erinomaisen halpoja (ja kengät ihania, eikä hierrä!) ja en ole missään nähnyt yhtä ihanaa bling bling-sandaalien paljoutta kuin ausseissa. Etenkin noi metalliset, nams. Jalkapöydän tatska istuu myös kuin nyrkki Mervin silmään noihin kenkiin. Ja nuo Conversen pinkki-mustat kengät, kuinka täydelliset monitoimipopot! Tavallaanhan mä vaan säästin ostaessani noin muuntautumiskykyiset monot.. :) Ai, ei vieläkään mennyt selitys läpi? Whatttt?

Guess on ollut heikko kohtani jo pitkään, joten Guessin laukkuja myyvä outlet oli itsestäänselvä kohde joulun alemyynneissä. Tämä oli oikeasti must have-ostos, sillä saavuin maahan tasan ja ainoastaan marilaukku seuranani, ja yhdellä mustalla olkalaukulla ei pitkälle pötkitä. Tuo kuvassa jättikokoiselta näyttävä iltalaukku taas.. no, se tarttui mukaan taannoiselta retkeltä Westfield Bondi Junctioniin ja oli vaan niin yks-yhteen sävyssä ja tyylissä ballerinojeni ja uusien housujeni kanssa, että... :)






Vaatteita on tullut ostettua alkuosasta reissua ihan vain tarpeeseen, mutta nyt tammikuussa on kyllä tullut shoppailtua hieman leväperäisemmin, pakko myöntää. Alussa pystyi edes jotenkin perustelemaan uusien toppien, t-paitojen, shortisen ja hellemekkojen hankkimisen, samoin ne pikkumustat. Nyt ei oikein löydy meriselitystä uusille farkuille ja capreille, muutakuin se että ne oli ihanat :) Ja parin kuukauden päästä on kylmä Perthin syksy ja talvi vastassa, ja nuo farkut on silloin juuri oivat!



Kaikkea pientä ja kivaa on tullut kerättyä matkan varrelta mukaan, osa ihan tarpeellistakin.

Taustalla näkymää makuuhuoneen ikkunasta

Ensi viikonloppuna on sitten edessä muutto pois täältä the Peakin yläilmoista. Saamme onneksi jättää osan tavaroista tänne Uuden-Seelannin reissun ajaksi, joten masterplanini siirtää tavaroita Melbournen kautta  länsirannikolle onnistuu helpommin.Uuteen-Seelantiin  lähtee mukaan vain yksi matkalaukku puoliksi Hoolle ja minulle ja toinen jää tänne säilöön. Reissun jälkeen onkin sitten mukava viettää seuraava yö setviessä tavaroita erilleen ennen klo 3.30 herätystäni ja aikaista aamulentoa länteen. Säästyypä yhden laukun maksu.

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Mitä kaikkea onkaan tarvinnut..

Mungolifen Anna sai viimeisellä kirjoituksellaan minut miettimään, mitä kaikkea sitä onkaan tarvinnut ensimmäisten kuukausien aikana Ausseissa, ja mitkä hankinnat ja päätökset ovat olleet huteja.

Hostelli: Oltiin varattu 4+1 ilmainen yö WakeUpista, joista päädyttiin käyttämään vain kolme, loput meni hukkaan kun Kilroyn varauksia ei voi jakaa/siirtää. Hostellin varaaminen etukäteen etenkin viikonloppuöille oli järkevää, sillä aulassa palloili useampikin reppureissaaja vailla yösijaa, respan myydessä eioota. Oli hyvää tuuriamme, että löysimme asunnon niin nopeasti. Ja sitkeyttä.

Pankki: Kyselimme WakeUpin tiskiltä ja Dundernewsin keskustelupalstalta vinkkejä pankin suhteen, ja kävellessämme George Streetillä tuli eteen kaksi pankkia, St.George ja Commonwealth. Molempia oli kehuttu, mutta valitsimme Commonwealthin siitä yksinkertaisesta syystä, että konttorissa ei juuri silloin ollut yhtään jonoa.. :D Homma hoitui nopeasti, tilit saatiin auki $500 alkutalletuksella, johon nostimme rahat aulan automaatista. Vakituista osoitetta ei tarvittu, kerroimme asuvamme toistaiseksi hostellissa ja sovittiin, että viikon päästä saapuva Masterin debit-kortti toimitetaan konttoriin, ei hostelliin hukattavaksi. Olen ollut todella tyytyväinen pankkivalintaamme. Kortti saapui viikossa, ja ne muutamat kerrat kun konttorissa on tarvinnut käydä, on jonotus ollut maksimissaan 2 minuuttia. Heihei, Nordea...

TFN: Jos haluat työskennellä Ausseissa, on sinulla oltava Tax File Number. Helpointa hakea netistä, heti saavuttuasi ja saatuasi jonkinnäköisen osoitteen. Hoo sai omansa alle kahdessa viikossa, minulla kesti yli kk ja yksi puhelinsoittokin vaadittiin.

Asunto: Me löysimme omamme puhelin/sähkötolppaan kiinnitetystä mainoksesta. Paras vinkki on, että kierrä sillä alueella, mihin haluat muuttaa. Keskustassa ainakin George St:n alue Paddy'siltä Town Hallille asti on täynnä näitä vuokrataan-ilmoja. Roommate tarkoittaa todella jaettua huonetta jonkun kanssa, flatmate/flatshare taas kimppakämppää niin, että kaikilla ehkä on, ehkä ei omia huoneita.. Kannattaa varmistaa ennenkuin sitoutuu mihinkään! Omasta kämpästä maksoimme 3 viikon takuun ja 2 viikon vuokran niin, että samalla kun saimme avaimet käteen, maksoimme 2 viikkoa ja loput muuttopäivänä. Vuokraisäntä antoi kopion passistaan sekä kirjoitti kuitit, alussa olimme nettihuijauksista masentuneina aika epäileväisiä mutta pelko laantui kun avaimet sopivat lukkoon ja paikalla ollut taloyhtiön remonttireiskakin jutteli vuokriksesta mukavia. Netti on väärällään feikkejä, jotka vaativat takuumaksua heti ja ovat aina jännästi euroopassa reissulla ja heidän lakimies hoitaa tätä juttua ja avaintenluovutusta... Gumtree tuntui olevan ainut paikka, missä oli oikeiden ihmisten oikeita ilmoituksia. 

Puhelin: Karvalakki-Nokiani ei kaipaa nettiliittymää tai datapakettia. Asuntoon kuului ilmainen netti ja koska olen itsepäisesti päättänyt käyttää vaaleanpunaisen puhelimeni loppuun saakka, ja se edelleen toimia porskuttaa melkein moitteetta, päätin hankkia simppelin prepaidin. Global Gossipin toimisto on samassa korttelissa WakeUpin kanssa ja hyvin lyhyen hintavertailun jälkeen päädyimme heidän prepaid-pakettiin. Parempiakin olisi ehkä ollut tarjolla, mutta mä en koskaan ole ollut suuri puhelimessa lörpöttelijä, joten ensimmäiset $20 kesti 2 kk.. :) Nyt jostain kummansyystä alkaa saldo lähennellä loppuaan paljon nopeammin... Vakituisella osoitteella pitäisi irrota myös noita puhelin+liittymä-kytkykauppoja vaivatta lähes joka kojusta, ja niitä on paljon.

Sisustus: Me suuret sisustajat tehtiin asiat halvimman kautta, ja Sydneyn keskustassa se tarkoittaa Market Cityä, Chinatownia ja Paddysiä. Kaupungin ulkopuolella, mm. Chatwoodissa olisi esim. Target ja Ikeakin on jossain bussiyhteyksien päässä, mutta kotinurkilla shoppailu vei voiton helppoudellaan. Lakanat oli $19 setti, sisältäen 2 tyynyliinaa, aluslakanan ja sen ärsyttävän peiton alle laitettavan lärpäkkeen. Pyyhe taisi olla $5, samoin kylpyhuoneen matto ja käsipyyhe yhteensä, kaikki Market Cityn yläkerrasta. Lakanat ovat nyt 3 kuukauden käytön jälkeen tulleet elämänsä ehtoopuolelle, flanellisten lakanoiden kuivausrummussa myllyttäminen on saanut hienoa jälkeä aikaan. Onneksi ei ole enää kauaa jäljellä täällä eloa :) Rantapyyhkeiden hinta Paddysillä on $5, älä maksa enempää jos joku kehtaa pyytää. 

Viisumitarraa passiin EI tarvitse, pelkkä numero, joka on annettu siinä sähköpostissa jolla viisumi on myönnetty, riittää. Työnantajan vastuulla on tarkistaa elektronisesti, että viisumi on voimassa ja siinä ei ole mitään rajoituksia työskentelyn suhteen. Eli ei kannata stressaa tarroista, kukaan ei ole moista kysynyt täällä.

Alakerran Thaikee-IGA auttoi saippuan, ruoan ja tiskiharjan puutteeseen. Coles on halvempi ja löytyy Ernst&Yongin rakennuksesta GeorgeSt:ltä, mutta sadepäivinä on ihan kätevää shoppailla omassa rakennuksessa. Halvimmat vihannekset, hedelmät ja tofut löytyy Paddysiltä, ehdottomasti. Avoinna keskiviikosta sunnuntaihin. Bussiliput on kalliita ja systeemi huono, mulla kuluu yli $25 viikossa busseihin, ja tämä lähinnä vain työmatkoihin.

Rahaa palaa siis ensimmäisinä viikkoina ihan mukavasti. Toki pankkitilin avaamiseen käytetyt rahat on ns. omaa rahaa ja ne saa nettipankin avulla käyttöön heti, mutta jostain (Visalta...) nekin rahat on nostettava/siirrettävä. Vuokra on $200/viikko, joten toimintatonni siihenkin upposi. Onneksi takuurahat saadaan takaisin kohta, pääsee tuhlaamaan niitä NZ:n majoituksiin. Sukanvarteen kannattaa siis varata pari tuhatta euroa helppoa käyttörahaa alkusäätämistä varten ja miettiä loppu sitten sen mukaan, koska on suunnitellut menevänsä töihin ja miten niitä duuneja ajatteli hankkia. Kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan, ja osa työnantajista on totaalisen kyllästyneitä epäluotettavina pitämiinsä reppureissaajiin. Kannattaa mainostaa olevansa suomalainen, sillä tuntuu vielä olevan hyvä kaiku, eikä kannata mainostaa olevansa juuri Working Holiday-viisumilla, ellei sitä erikseen kysytä.

Tämän jälkeen sitä rahaa palaakin sitten shoppailuun ja Sydneyn muihin houkutuksiin. Kallista on, ja ICIC-opiskelijakortti ei kelpaa läheskään kaikkialla, vaan vaaditaan aussi-opiskelijakorttia. Olen ihan iloinen, etten erehtynyt Westfield Bondi Junctioniin ennen eilistä. Shoppaustaivas, need I say more?

lauantai 15. tammikuuta 2011

Bäkbäkkerin elämää

Elämäni on vinkeä sekoitus reppureissaamista ja ns. normaalia elämää. Tiedossa on 1,5 kk hostelli/hotelli/tuttujen nurkissa-elämää ja rahaa pitäisi säästää, joten ruokavalio koostuu arkena pitkälti duunista saaduista potilassafkoista (tietenkin ehdottoman kiellettyä) ja tonnikalasta ja nuudeleista, sekä aamupuurosta. Nams. Hedelmien poiminnasta palannut Hoo hoiti kampaajanvirkaa pätkäisemällä auringonpolttamaa tukkaani 10 senttiä, säästyipähän mukavasti siinäkin rahaa. Hostelleja NZ:n reissua varten on varattu teemalla halvin otetaan, ja lennot Melbourneen ja takaisin Sydneyyn ovat samalla teemalla, joten saankin sitten seikkailla Melbourneen jostain tooooosi kaukaa Avalonin kentältä ja nauttia klo 3.30 aamuherätyksistä..

Samalla rahaa on kuitenkin ollut varaa tuhlata ranskalaiseen manikyyriin ja pedikyyriin (älä ruoki lamaa, osta palveluita!) sekä uusiin kenkiin, sekä lähes päivittäiseen sushiin. Nams. Plussan puolella ollaan kuitenkin budjetissa, ja kunhan työnantajan uusin huijausyritys pyhäpalkkojen maksusta saadaan selätettyä, alkaa pankkitili olla kunnossa lomailua varten. Töitä on jäljellä 10 vuoroa, mitättömät 2 viikkoa. Samat kaksi viikkoa on myös jäljellä elämää tässä asunossa, sitten alkaa reissukierre...

Ensin 3 yötä hostellissa täällä Sydneyssä, sitten vajaa viikko hieman hienommissa oloissa Melbournessa hotellissa ja tuttujen nurkissa, road trip Adelaideen, biitsihostellissa Adelaidessa 3 yötä, paluu Sydneyyn ja yksi yö Cronulla Beachin YHA:ssa, lähtö NZ:n road tripille ja 3 viikkoa sikäläisissä hostelleissa. Viimeisenä silauksena yö WakeUpissa Sydneyssä, samassa paikassa mistä Sydneyn seikkailu alkoikin ja sitten kohti aikaista aamulentoa ja WA:ta. Ensimmäinen osa muuttokuormaani on jo länsirannikolla, toinen osa siirtyy sinne Melbournen kautta ja kolmannen vien ihan itse mukanani.

Nyt pitäisi alkaa listaamaan niitä paikkoja, mihin haluaa vielä mennä, iik! Aika alkaa käydä vähiin! Powerhouse Museum, the Rocksin alue (kameran kanssa, viimeinkin!), pohjoisen rannat, monta museota (Museum of Sydney, Justice and Police Museum ainakin), Coogee Beachille pitää päästä vielä kerran... Bondi Junctionin kaupat kutsuvat myös seireenin huudoillaan.. Hmmh. Aika alkaa käydä vähiin, sanoinko jo? Muutama paikallinen kaveri pitäisi hyvästellä ja treffata yksi brittituttu, sekä tietysti pakata ja siivota asunto. Huhhh.  Ja tehdä ne 10 työvuoroa.

Hoo lähtee tänään uudelle poimintaretkelle, ja tällä kertaa läppäri mukanaan, joten hyvästelen paitsi Hoon, myös ääkköset.

tiistai 11. tammikuuta 2011

Sumuiset siniset vuoret

Neljän päivän retki Blue Mountainsille oli täydellinen, vaikkei säiden herra täysin meidän puolella ollutkaan, mutta näinä aikoina saa kai Ausseissa olla vaan kiitollinen pienestä sademäärästä.

Näin elämäni ekat vesiputoukset, Wentworth Falls ja Leura Cascades on nyt tsekattuna. Upeat oli, molemmat.


Three Sisters oli vaikuttava näky, ensimmäisenä iltana kivet jopa näkyivät pilvien seasta ja muina päivinä sain sitten ihastella pilviä ja sumua ja arvailla kallioiden sijaintipaikkaa.



Suklaatehtaalla oli herkkuja konvehteina ja "aitona kaakaona" (tuikku mukin alla, kuumaa täysmaitoa, suklaanappeja ja pilli). Jenolan Caves oli uskomaton kokemus.



Lithgow oli varsin kuollut kylä ja suurin nähtävyys oli Marjorie Jacksonin, Helsingin Olympialaisten 100 ja 200 metrin voittajan patsas.. Ja kyllä, poseerasin patsaan kanssa. Bells Line of Road oli täysin sumun ja pilvien peitossa. 

Kohtasin käärmeen luonnossa, ja myöhemmin (järkevää, sillä kirkuminen olisi ollut välitöntä jos olisin saanut kuulla tämän paikan päällä) mulle informoitiin sen olevan brown snake, maailman toiseksi myrkyllisin maalla elävä käärme. Siinä se kiermurteli näköalapaikan kivetyksellä muutaman metrin päässä meistä, ennenkuin huomattiin se ja vieressä olevat ihmiset huutelivat varoituksia. Myös muutama hämähäkki sai sykkeen nousemaan taivaisiin. Kyllä mä kohta totun!

Hieman miellyttävämpi luontokokemus oli Megalong Valleyn Werriberri Trail Rides. Hyvin organisoitu neljän hengen ja kahden oppaan 2 tunnin maastoreissu. Olin henkisesti varautunut hyvin rauhalliseen ja käyntipainotteiseen retkeen ja odottelin lähinnä vain upeita maisemia, hyvää seuraa ja hevosten kanssa touhuilua. Ensimmäisen puolentunnin jälkeen uusi opas, jockey-taustainen nuorimies pisti kuitenkin hösseliksi ja rauhallinen ravi kiihtyi ihan mukaviksi laukkapätkiksi aina maaston salliessa. Maisemat olivat upeita, hevoset pysyivät lapasessa ja kaikki nauttivat retkestä. Jokaisen hevostytön unelma. :)

Ruoka oli hyvää, joka paikassa. Swiss Cottage Katoombassa ja Worker's Lithgowssa ansaitsevat erityismaininnat, etenkin jälkimmäisen paikan pihvit olivat mieltäjärisyttäviä kulinaristisia kokemuksia. Olen myös tykästynyt Vegemiteen, pelottavaa.

Majoituimme Katoombassa ihanassa B&B-paikassa, Shelton-Leassa. Suosittelen, todellakin! Lithgowssa majoitusvaihtoehtoja oli hieman vähemmän, mutta Caravan and Tourist Park hoiti homman, kyllä yhden yön nukkuu työmaakoppia muistuttavassa mökissä.

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Joulukuun satunnaisia kuvia

Kings Park, Perth. Juuri ennen auringonlaskua :


Kohtelias kenguru:


Söpö koala:



Katuteatteria Manlyssä, oli upea poikaporukka, kaikinpuolin. :)









Iltavuorosta bussipysäkille kävellessä on kovasti naurattanut erään talon varsin jenkkihenkiset jouluvalot. Paljon, värikkäitä ja vilkkuvia, valokaapelia tietenkään unohtamatta. Kuva ei tee oikeutta tälle hirviölle muuten niin kauniilla kadulla.






Pikkujoulujuhlintaa piparkakkujen, homejuustojen ja viinin avulla:


Jouluaaton juhlallinen lounaskattaus:

Hyvää uuttavuotta!

Vuosi vaihtui 1,5 miljoonan muun ihmisen seassa Harbour Bridgen ilotulituksia ihmetellessä. Klo yhdeksän show:n missasimme todella typerän paikkavalinnan takia. Yritimme kämppikseni Anin ja Anin kavereiden kanssa päästä the Rocksin alueella ihan rantaan, mutta jäimme ihmismassojen ja kulkuesteiden väliin jumiin, pienen sillan alle ja muutaman korkeamman rakennuksen keskelle. Siinä sitten kuunneltiin pauketta ja ooh, aah-huudahduksia, mutta mitään ei näkynyt. Perheshow:n jälkeen kulkuesteet avattiin, alue tyhjeni huomattavasti ja pääsimme ihan rantaan.

Klo 21 ilotulituksen kuollut kulma. Silta näkyi, mutta muuta ei sitten näkynytkään

En nyt ole ihan vakuuttunut, oliko show ihan sen arvoinen, että istuu hame päällä katukivetyksellä 2,5 tuntia odottamassa sen alkua, mutta tulipahan tehtyä. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt lähteä jo puolenpäivän aikaan liikkeelle, hommata kunnon piknik-eväät ja nauttia kauniista iltapäivästä jossain puistossa, hieman kauempana Harbour Bridgestä. Sen sijaan lähdimme kotoa puoli kahdeksan illalla, ostimme eväät Hungry Jacksistä ja olimme liian lähellä siltaa ja seisoimme kuin sillit suolassa. Kivaa oli silti, ja tuo odotteluaika kului vertaillen intialaisia järjestettyjä avioliittoja ja suomalaisia tehdään mitä halutaan-liittoja. 

Sää oli tyyni, ei tuulenvirettä missään, joten savu jäi leijumaan Harbour Bridgen päälle ja osa hienovaraisemmista raketeista jäi savun takia piiloon kokonaan. 

Kyllä se Harbour Bridge kaiken tuon savun seassa on...

Kävelymatka kotiin venyi tuplapitkäksi ihmismassojen seassa, mutta onneksi George St. oli blokattu autoilta pitkälle Hyde Parkiin asti, joten ihmismäärälle oli tilaa valua eteenpäin.

Kevyt iltaruuhka George Streetillä

Kännykkäni/prepaid-liittymäni irtisanoi  sopimuksensa juhlahumussa ihan täysin, joten treffit duunikaverin kanssa menivät mönkään eikä uudenvuoden-toivotuksiakaan tullut läheteltyä. Säästyi rahaa, ja se kenelle sen toivotuksen olisin keskiyöllä halunnut lähettää, oli 1000 m maan alla ja väärällä aikavyöhykkeellä ja ilman kännykkäverkkoa. Sitäkin ihanempi oli uudenvuoden yllätyksenä tänä aamuna saatu puhelinsoitto jonkun kukkulan nokalta, 45 minuutin kävelyn päässä työmaalta.