Lapsivapaata häähumua

Pari viikonloppua sitten saatiin miehen kanssa nauttia todellisesta luksuksesta, lapsivapaisiin häihin osallistumisesta. Ihana työkaveri meni naimisiin pitkäaikaisen poikaystävänsä kanssa, ja heti kun viime vuonna Save the Date-kortti kolahti postiin laitoin viestiä lapsen kummeille että miten ois pieni hoitokeikka.. ;) Ja onnistuihan tuo. Lapsi jäi melko iloisena rakkaiden kummien hoivaan meille kotiin ja me saatiin vielä kaupan päälle kyyti juhlapaikalle.

Häät olivat keskikokoiset, n. 100 vieraan juhlat yhdessä Perthin suosituimmista hääpaikoista, Caversham Housen juhlatiloissa Swan Valleyn viinialueella. Rahaa oli kuulemma käytetty n. $20 000 ja se kyllä näkyi. Oli koristetta ja härpäkettä jos jonkinmoista, jokaiselle vieraalle kukkalaite tai ruusu napinläpeen, ja tarjolla oli kolmen ruokalajin pöytiintarjoiltu illallinen juomineen. Kyllä kelpasi.

Hääseremonia oli ulkona puutarhassa, ja saavuimme onneksi aika ajoissa paikalle ja saimme istumapaikat, sillä yllättäen tuoleja oli laitettu esille vain alle puolelle vieraista. Korkokengissä seisominen upottavalla nurmikolla koko seremonian ajan olisi ollut tuskaista, ja moni muu kaveri valitteli kipeitä jalkojaan seremonian jälkeen.

Morsian on mun yksi läheisimmistä työkavereista, vähän sellainen henkinen pikkusisko.Tapaamme usein myös työajan ulkopuolella, joten ollaan kyllä enemmän kuin vain työkavereita. Siltikään en ollut uskoa korviani, kun marriage celebrant ilmoitti, että nyt pari allekirjoittaa vihkivalat, tulisivatko X ja Y todistamaan allekirjoituksia ja sanoi X:n kohdalla mun nimeni! Istuin paikallani vähän hämilläni ja mietin kuumeisesti, onko mun baby brain niin paha vieläkin, että olen unohtanut että mua on pyydetty tälläiseen kunniatehtävään! Hieman nolona kävelin edessä olevan pöydän luo, missä morsiuspari hymyillen hihkaisi YLLÄTYS! Morisan oli unohtanut kysyä edellisellä viikolla multa suostumusta asiaan, ja meinasi, että olisi hauska idea yllättää mut itse juhlassa. Nojuu, olin todella otettu kunniasta, mutta samalla muistelin paniikossa, että eikös todistajien pidä olla Australian kansalaisia, ja mulla on prosessi vielä kesken.. Vihkijä onneksi vakuutteli huolettomana, että ei tässä passeja tarkistella... Selvä.

Vihkimisen jälkeen oli hieman pitkäksi venähtänyt odottelu, kun hääparin kuvia otettiin tuntitolkulla. Syksyn viileys ja istumapaikkojen vähyys ja ulkona terassilla seisoskelu alkoi käydä pitkäveteiseksi, melkein jouduin jo riistämään miehen päältä puvun takin. Samainen puku oli jo aiheuttanut ongelmia juhliin valmistautuessa, mies oli unohtanut puvun kauluspaitoineneen kaikkineen pukupussiin Suomen loman jäljiltä ja asian laita selvisi viimetipassa. Olimme lomalla olleet kaverin häissä Virossa juuri ennen Australiaan paluuta, ja likainen kauluspaita ja lapsen aiheuttamat ruokatahrat puvussa olivat tyystin unohtuneet. Pari tuntia ennen häihin lähtöä mies tajusi etsiä kauluspaitaansa ja sieltähän se löytyi pukupussista. Ei hätää, onneksi on se toinen puku mikä ostettiin meidän omia häitä varten ja sitä on käytetty tasan kerran, on oikein liivi ja kaikki... paitsi että, pari vuotta kaivoselämän päättymisen jälkeen on keho muokkautunut hieman eri malliseksi ja aiemmin tyköistuva puku ei enää mennyt päälle. Muutamien ärräpäiden jälkeen paita sai pikapesun ja mies silitti sen nöyrästi. Pahimmat tahrat rapsuteltiin pois puvusta ja ryppyyntyneet housut höyrytettiin suoraksi taas. Ihan siisteiltä me molemmat loppupeleissä näytettiin.

Oli ihana juhlia kahdestaan, ottaa pari lasia enemmän hyvää viiniä ja kuohuvaa ja nauttia. Kummitäti jäi meille yöksi, ja talo oli hiljainen ja pimeä kun kotiuduimme puolen yön tietämillä. Tämän avulla jaksaa taas. Niin ihana kuin lapsen kanssa onkin käydä juhlissa ja ne edelliset hääthän menivät siis upeasti 8 kk vanhan pikkumiehen kanssa, niin kyllä tämä vaihtoehto vaan oli kaikinpuolin rentouttavampi. Mielellämme kunnioitimme hääparin toivetta lapsivapaista juhlista, halusimmehan ja saimme itsekin sellaiset.

Yllättäviä kohtaamisia

Vajaa puoli vuotta sitten yksi vanhoista maajoukkueaikaisista pelikavereista hehkutti Facebookissa vuorotteluvapaataan ja eteläiseen Aasiaan suuntautuvaa piiiitkää lomaa. Minä tietysti menin heti utelemaan, ulottuuko lentoreitti Balia etelämpään, ja että tervetuloa meille. Suunnitelmat muuttuivat pari kertaa, mutta vihdoin saatiin vajaaksi viikoksi ihana, iloinen pelikaveri meille kylään. Tarttuvampaa naurua ei ole. Hetkeksi olin sen jo unohtanut, mutta viimeistään viime keskiviikkoiltana juna-asemalla muistui mieleen tuo ihana helmeilevä kikatus, joka kuului jostain ison rinkan alta. Se nauru muuten tarttuu!

Meillä oli ihana viikko! Mulla oli sopivasti heti seuraavana päivänä arkivapaa, joten suunnattiin treffeille paikallisen nelijalkaisen väestön kanssa Caversham Wildlife Parkiin. Ehdottomasti käymisen arvoinen, pieni yksityinen eläinpuisto joka on keskittynyt pelkästään kotimaisiin eläimiin. Koalat ovat omalla alueellaan ja niitä pääsee tapaamaan ohjatusti, ei kuitenkaan ottamaan syliin, etteivät ne stressaannu liikaa. Kengurut ja wallabyt ovat isossa aitauksessa minne pääsee sekaan kävelemään ja rapsuttelemaan ja antamaan ruohopellettejä kädestä. Muut eläimet ovat sitten omissa aitauksissaan ja esim. vompatteja pääsee tapaamaan pari kertaa päivässä eläintenhoitajien valvovan silmän alla.

Opossumi ruoka-apajilla

Viikonloppuna oli ihanaa tehdä kaikkia turistijuttuja ja unohtaa kodin remppa ja muut tylsät velvollisuudet. Lauantaina kierreltiin tyttöjen kesken Hillary's Boat Harbour-paikassa ja nautittiin aurinkoisesta säästä ja hyvästä ruoasta. Aallot olivat vähän liian hurjat meille arkajaloille, joten uiminen jäi pelkkään rannassa kahlailuun. Kehdattiin vielä valittaa, kun oli niin kauhean kylmää vettä (+25)!

Sunnuntaina suunnattiin koko kolmen porukalla Swan Valleyn viinitiloille herkuttelemaan. Mies oli kiltisti lupautunut kuskiksi ja jaksoi kierrättää kahta hiprakkaista naista ympäri viinialuetta koko päivän. Tarkoitus ei siis mitenkään ollut vetää ilmaisia päiväkännejä maisteluviineillä, mutta annokset olivat aika isoja ja maisteltavaa oli paljon... Ehdittiin ennen  kello yhden lounasta vierailla useammallakin viinitilalla. Ensin vanhalla tutulla Lancasterilla ja ostaa sieltä pari pulloa roseeta ja shirazia sekä yksi pala oliivijuustoa seuraavaa suomivierasta silmälläpitäen.

Ugly Duckling oli uusi tuttavuus, pieni paikallinen tila. Ihan ookoo, mutta aika ylihinnoiteltua. Ei ostettu mitään, mutta paikalla samaan aikaan ollut minibussin opas-kuski antoi hyviä vinkkejä pariin muuhun pikkupaikkaan. Ajettiin siis seuraavaksi Tyler'sille. Ihan ihme paikka, ihan kun olisi tullut Kiljusten herrasväen farmille! Pihaan ajaessa vastassa oli hanhi, lammas, kukko ja kultainennoutaja, sekä tietty paikan omistajat. Myöhemmin seurueeseen liittyi vielä Tina Turner-niminen musta kana, jolla oli sama hiustyyli kuuluisan kaimansa kanssa. Viinit oli vähän mitä sattui ja kaikki samasta rypäleestä tehtyjä, mutta niiden portviini, namnam nam. Sitä lähti pullo mukaan, ja koska Tyler'sin tavaramerkkinä kun on tehdä itse omat etiketit, niin päästiin poseeraamaan edellämainitun Tina Turnerin, lampaan ja kultaisennoutajan kanssa viiniköynnösten viereen hanhen ja kukon juostessa kauempana karkuun...

Viiniköynnöksiä perinteisesti ruusujen kanssa

Lounaaksi olin tehnyt varauksen Sitella's-paikkaan. Fiinihkö rafla ja yksi harvoista jolla oli netissä menu ja siellä kengurua listalla suomivieraan kunniaksi. Kaikki shirazit oli loppu edellisestä vuosikerrasta ja uusi ei ole vielä pulloissa, joten lyhyen maistelun jälkeen päädyttiin ostamaan lounasseuraksi pullo Cabernet Sauvignonia. Kyllähän se alas meni nikottelematta! Ruoka oli vähän mitä sattui ja palvelu varsinkin.

Lounasmaisemat

Lounaan jälkeen maisteltiin jälkkäriherkut Mondo's Nougat, Morish Nuts ja Whistler's Chocolate-paikoissa ja viimeisteltiin porsastelu Jarrah Ridge-viinitilan juusto+viininmaisteluun. Tämän raportoinnin jälkeen alkaa olla selvää, miksi me kaksi leidiä valiteltiin lievää laskuhumalaa viideltä iltapäivällä.. ja mies lähti reippaana iltavuoroon töihin!

Tiistaina oli sitten aika sanoa hyvästit ja iloita siitä, miten urheilu yhdistää ohi joukkuerajojen ja maanosien ja kuinka ihania reissaajia maailmaan mahtuukaan! Suomivieraat ovat ihana piristys arkeen, tulee tehtyä kaikkea erilaista, katsottua omaa elämäänsä ja kotikaupunkiaan eri valossa ja tietysti päivitettyä vuosien kuulumiset. Onneksi seuraavaa vierasta ei tarvitse montaa viikkoa odotella!

Voihan pihvi!

Miehellä oli eilen illalla hieman yllättäen järjestynyt työhaastattelu, todella mieluisaan paikkaan. Haastispyyntö tuli todella pyytämättä ja no, yllättäen, mutta reippaasti se haastatteluja kammoava mies sinne kuitenkin meni. Viimeinen pyyntö mulle oli hoitaa illallinen. No tottakai hoidan, hyppää jo sinne autoon ja älä myöhästy ja lopeta se ohjeiden antaminen-litania kävi omassa mielessä, mutta käsky olikin että dress up ja tee varaus somewhere nice. Maanantai-iltana Perthissä ei ole kauheasti vaihtoehtoja iltakahdeksan fiinistelypaikaksi, joten toteutin molempien mielessä jo pitkään kyteneen idean.

Rockpool. 

Yleisesti olen todella vastaan näitä jenkkihenkisiä kasinokomplekseja ja niiden ketjurafloja, mutta japanilainen Nobu, ranskalainen Bistro Guillaume ja Rockpool ei kuulu tähän joukkoon, sillä ne vaan sattuu olemaan parhainta mahdollista lajeissaan. Kaikkiin on hankala saada pöytävarauksia loppuviikosta, mutta maanantai-iltana ei ollut ongelmia. Pakkohan tämä miehen pari kertaa vuodessa tapahtuva pukuun ja kravattiin sonnustautuminen on hyödyntää ja mennä jonnekin, missä on edes aavistus pukukoodista... Kasino on vielä sopivasti aika lähellä meitä, ja yhtä peli-iltaa lukuunottamatta (voitin $150 ensikertalaisen tuurilla black jackissa ja hedelmäpelikoneesta!) ei olla käyty siellä vuosiin.

Ja Rockpool oli kaiken odotuksen, hypetyksen ja loppulaskun arvoinen. Oh my gosh. Valehtelematta parasta pihviä, mitä olen ikinä syönyt. Rockpoolia on useasti kehuttu kaupungin parhaaksi pihviravintolaksi, joten uskaltauduin kokeilemaan parasta mahdollista raaka-ainetta, dry aged full blood wagyu, siitä sellanen 200 g medium rare sisäfile kiitos, kyytipojaksi sieniä ja bearnaisekastiketta. Lasiin tuhtia argentiinalaista Malbecia. Täydellistä.

Vähän kirpaisi hinnastoa katsellessa, mutta se fiilis unohtui aika nopeasti kun supermurea, pehmeä pihvi leikkanatui lautasella ja lähes suli suussa. Täydellistä. Eikä se alkupalaksi nautittu vasikan niskakaan muuten huonoa ollut. Sori äiti, Minna ja muut pihvimestarit. Tää oli vaan jostain toisesta ulottuvuudesta. Maistan silti mielelläni teidänkin pihvejä jatkossakin ;).

Crown Casino yllätti jälleen, siellä on muutakin kuin rikkaita aasialaisia uhkapelureita ja huonosti pukeutuvia, meluisia kaivosäijiä, joilla on liikaa rahaa ja liian vähän käytöstapoja. Ja se työhaastattelu, mistä henkisesti hengissä selviämistä siis juhlittiin, meni ilmeisesti ihan hyvin. Nyt eletään todella jännittäviä aikoja. Ehkä käydään testaamassa Nobu ja sen sushien täydellisyys, jos mies saa haluamansa paikan!

Pelkkää nautiskelua koko ajomatka!

Niinhän siinä kävi, että en saanut aikaiseksi blogattua Uuden-Seelannin seikkailuista ennen Singaporen reissua, joten palaillaan taas kerran road tripillemme reissupäivään nro 11 ja 300 km:n etappina Marahau-Kaikoura. Tavoitteena oli viettää rento päivä Nelsonin alueen kauniissa maisemissa ja käsityöläiskylissä ja saapua illansuussa Kaikouraan. Tässä onnistuttiin täydellisesti.

Nautittiin kerrankin rauhallisesta aamusta ilman aikasta herätystä ja lähdettiin sitten ajelemaan kohti Motuekaa ja siitä eteenpäin. Ensimmäinen pysähdys oli kovin ruotsalaiselta kuulostavan Höglund Art Glass-lasitehtaan myymälässä, ja ruotsalainen omistajarouva ja korutaiteilijahan siellä hääräsikin myymälässä, eikä sieltä tyhjin käsin päässyt poistumaan..

Aamupäivä hurahti ihan silmissä ohi, ja yhtäkkiä oli jo todella myöhäinen lounasaika ja sijaintina Blenheim, keskellä kauneinta viinialuetta. Ongalmana oli löytää sopiva ravintola joltain tilalta, ja vihdoin onnisti the Rock-nimisen viinitilan kanssa. Herkullista teemarinoitua lohta, hyvää Sauvignon Blancia ja ihan tajuton New York Cheesecake jälkkärinä. Maha täynnä safkaa olikin sitten hyvä käydä suorittamassa pienet suklaamaistelut Makana-konvehtitehtaalla...

Edellisen reissun ja Lonely Planetin viisastamina tiedettiin tähyillä hyljekolonnia tien vierestä Blenheim-Kaikoura välillä, ja voi hitsi, miten ihania otuksia ja miten isoissa määrissä niitä löytyikään! Ihan valtavia yhdyskuntia ja tajuton määrä poikasia. Mä olisin voinut roikkua siinä tien vieressä tuntikausia, ja ihmeen kauan miehellä riitti kärsivällisyys kuunnella meikäläisen "oooh, so cute!" -huudahduksia jatkuvana tulvana.

Poikasten oma pieni uima-allas

J sai vihdoin raahattua mut takaisin autoon sillä syyllä, että majapaikkaa ei ollut varauksessa ja alkoi olla jo myöhä, mutta vasta sillä lupauksella, että huomisen ajomatkan aikana pysähdyttäisiin moikkaamaan hylkeitä uudelleen ;)

Päädyttiin majoittumaan Alpine Pacific Holiday Parkiin, missä tarjolla oli $21 hintaan ruohoisa, suojaisa leirintäalue, retkipöydät autojen vieressä ruokailuun ja lauma ankkoja ruokailua häiritsemään, siistit suihkutilat sekä ennenkaikkea hot tub. Ihana ilta rentoutuen ja maailmaa paranten kuumassa altaassa, ruokaa teemalla "kokataan jämät pois" ja aikaisin nukkumaan, sillä aamulla odottaisivat Kaikouran kylmät vedet ja delfiiniuinti!

Vähän alkoi jo haikeutta olla ilmassa, sillä tämä oli toiseksi viimeinen yö Jucyn uumenissa ja loma oli jo yli puolenvälin.

Ihana melontapäivä Uudessa-Seelannissa

Vihdoin sitä kaivan kaivattua aurinkoa Abel Tasmanin kansallispuistossa! Aamulla oli taas yksi aikainen herätys, suuntana Marahau Sea Kayak-firman toimisto ja vuokrakajakkien nouto ja nopea turvallisuusbriiffi ennenkuin meidät päästettäisiin valloilleen kansallispuiston melko suojattuihin lahdenpoukamiin ja kauniita rantoja ihailemaan meloen.

Kuivaharjoittelua

tästä se lähtee!

Me oltiin varattu kahdenistuttava kajakki koko päiväksi ja tarkoitus oli meloa Marahausta lyhyt reissu pohjoisemmaksi Adele Islandille hylkeitä bongailemaan ja siitä sitten rannikolla eestaas, mutta edellispäivän myrskyn perusteella Te Karetu Point olisi se pohjoisin piste, kieltäydyin ehdottomasti menemästä Mad Mile-alueelle ristiaallokkoon testailemaan melontakuntoani (tai kunnottomuutta).

Aamun eka tauko, edessä Adele Island

Työnjako oli Milford Soundista tuttu, minä edessä kameran kanssa, mies takana ohjaamassa ja päävastuussa melontavauhdista. Kyllä sopi meikäläiselle! Etenkin Adele Islandin hylkeenpoikasia ihastellessa olin kovin kiitollinen kärsivällisestä miehestä, joka jaksoi luovia kajakkia sopivalle etäisyydelle rannasta ja pitää sen siinä.

Kaikenkaikkiaan päivä oli ihanan rento ja rauhallinen. Lyhyitä melontapätkiä, rentoilua rannalla ja vilvoittelua meressä. Sää oli kaunis ja aallokkoa todella vähän. Marahauhun palatessa saimme sentään ihan pienet aallot alle ja päästiin taas yrittämään lyhyitä surffipätkiä aallon päällä. 

Jos olisi ollut enemmän aikaa, niin Abel Tasmanissa olisi ollut ihan huippua tehdä joku parin yön melonta+vaellus-setti. Ainakin meidän käyttämä melontafirma järkkäsi myös näitä vaelluksia, missä tavarat siirtyvät aina seuraavaan yöpaikkaan vesitaksilla ja itse saa vain nauttia kävelystä ja maisemista. Ensi kerralla sitten...

Leirintäalue oli mukava, ja riittävän siisti. Meidän takana majoittui kolmilapsinen sveitsiläisperhe, jolla oli takana matkailuautoelämää jo pari kuukautta. Juttu luisti, ruoka maistui ja vinkkejä jaeltiin. Kannattaa kyllä buukkaa majoitus tuolta etukäteen, valinnanvaraa on vähän, freedom camping kiellettyä (ja sitä myös valvotaan) ja meidän ajellessa Marahauta kohti tuli vastaan useampia camper vaneja, joille ei ilmeisesti ollut riittänyt majapaikkaa.

Vuoroveden vaikutuksen todella näkee Marahaussa

Laskuvesi

... ja nousuvesi hieman myöhemmin

Illalla taputeltiin taas itseämme olalle hyvästä suorituksesta Hooked on Marahaun happy hourin edullisista viineistä nauttien ja suunniteltiin seuraavan päivän pysähdyksiä ja ajomatkaa Kaikouraan, sillä reitille osui vaikka mitä mielenkiintoista, Marlboroughin viinialue nyt ensimmäisenä mieleentulevana.

Lake Tekapolta Queenstowniin

Reissupäivä nro kaksi valkeni kauniina ja aurinkoisena ja kahdentoista tunnen yöunet olivat hoitaneet matkaväsymyksen pois. Syötiin aamupalaa auton vieressä ja totuttauduttiin retkielämään. Pakattiin Jucy ajokuntoon, eli korjattiin sänky pois ja siirrettiin tavarat pois etupenkeiltä. Edellispäivän ratsastusreissun oppaan vinkistä suuntasimme ylös Mt. Johnin huipulle Astro Cafe-nimiseen paikkaan aamupalalle nro kaksi, kuin kunnon pienet hobitit. 

Kahvila oli kiva ja maisemat mielettömät, mutta tuuli oli niin kova, että huipulla ei voinut seistä suorassa. Oli vinkeä kokemus nojailla roimasti takakenoon ja pysyä pystyssä. Jouduttiin myös taluttamaan yksi keski-ikäinen brittinainen alas kahvilalta, kun tuuli oli niin puuskainen, ettei naisparka olisi päässyt yksin alas. 

Tuulee niin, että lähtee tukka päästä ja housut jalasta!

Lake Tekapolta jatkettiin ensin vanhalle kivikirkolle kylän keskustaan, yksi alueen suosituimmista vihkipaikoista enkä yhtään ihmettele miksi!

Church of the Good Shepard

 Matka jatkui kohti Lake Pukakia. Meillä oli myös varaus Twizelissä LOTR-kierrokselle ihastelemaan Pelennor Fieldsin kuvauspaikkoja, mutta omistajan perhetragedian vuoksi reissu peruuntui. Lake Pukakin etelärannalta on pilvettömänä päivänä kauniit näkymät Mt Cookille ja se mielessä pysähdyttiin lounaalle erään lohimyymälän pihaan. Horisontissa näkyivät kaikki muut kartalle piirretyt vuoret, mutta kauimpana ja korkeimpana oleva Mt. Cook oli tietysti pilvien peitossa.

Vähennä pilvet, lisää yksi kpl vuoria. Siellä jossain on Mount Cook.

 Ihasteltiin maisemia ja pysähdeltiin kaikissa pienissä herkkumyymälöissä ja Gibston Valleyn viinitilalla, missä mä maistelin kolmen valkoviinin setin ja kuski joi vettä. Ajeltiin rauhassa maisemista nauttien ja saavuttiin Queenstowniin n. viiden aikaan, vaikkei ajomatkaa ollut kuin 275 km. 

Queenstownissa oli selkeästi kalliimmat majoitusvaihtoehdot kuin muualla, mutta halusimme kuitenkin yöpyä kävelymatkan päässä keskustasta. Maksoimme yhdestä yöstä Lakeview Holiday Parkissa $25 per naama. Siistit tilat, nurmikkoa leirintäalueena ja aika paljon porukkaa, lähinnä perheitä ja keski-ikäisiä pariskuntia itse leirintäalueella, hostellin puolella sitten nuorempaa porukkaa ilmeisesti. Kävelymatkaa keskustaan oli maksimissaan kaksi minuuttia, joten suuntasimme laiturialueelle Pier 19-baariin tapaamaan J:n Contiki-reissun kavereita. Oli hauska ilta, näitä reissaamisen ihania uusia kohtaamisia ja vanhojen tuttavuuksien uudistamisia.

Pier 19, beef carpaccio, paikallista olutta ja Pinot Noiria, ommnooommm.

Illan viimeiset drinkit Bardeauxissa jollain keskustan sivukujista olivat ehdottomasti parhaat, pieni tunnelmallinen paikka (ja Queenstownin vanhin!) ja ihana takkatuli. Väsymys iski ennen puoltayötä ja raahustettiin takaisin autolle, joka oltiin onneksi fiksuina laitettu nukkumiskuntoon etukäteen.

And all that jazz

Pitkä blogihiljaisuus johtuu uskomattomasta kiireestä ja elämänmuutoksesta. Loman jälkeen alkoi arki ihan täysillä, ja sehän on nyt yhtäkkiä hämmentävää kahden ihmisen arkea ja kotielämää. Ollaan siis pysytty kiireisinä talossa ja pihalla ja tehty kaikkia niitä rästiin jääneitä hommia, mitä ei aiemmin olla ehditty tai saatu aikaiseksi. Bloggaus ja koneella notkuminen eivät valitettavasti ole kuuluneet näihin.

Ehdin tässä valmistuakin, meillä oli oikein Virallinen valmistujaistilaisuus sairaalan luentosalissa, saatiin todistukset ja rintaneulat (voiko vanhanaikaisempaa olla..?) ja kakkua ja pikkusuolaista talon puolesta. Oli ihan kiva tapa juhlistaa vuoden urakan päättymistä, vaikkei se nyt suoriltaan olekaan suuria muutoksia tai uusia työtarjouksia tuonut mukanaan. Tulipahan tehtyä jotain erityistä Ystävänpäivän kunniaksi!

Samaisena viikonloppuna suuntasimme taas kohti Margaret Riveriä ja vietimme jälleen yhden ihanan viikonlopun rennoissa viinialueen maisemissa ystäväpariskunnan kanssa. Meillä oli miehen kanssa liput hommattuna Diana Krallin jazz-keikalle jokavuotiseen Leeuwin Estatesin viinitilan puistokonserttiin. Kesäinen, auringon laskettua viilentyvä ilta, piknik-illallinen ja hyvää Shirazia puistossa istuen ja yksi lempiartisteista lavalla taianomaisen äänensä kanssa.

Ilta oli aivan ihana, ja päättyi viimeisen kauniin hitaan aikana siihen, että mies kuiskasi korvaan sen kaikkein tärkeimmän kysymyksen, mihin oli hyvin helppoa vastata  yes.

Täällä on koko viikko leijuttu siis ties minkä pilven reunalla ja tehty alustavia suunnitelmia ja vastailtu onnitteluihin. Varsin ihanaa.

Swan Valley, pieni viinikeidas takapihalla

Perthin kaupungin laitamilla sijaitsee Swan Valley, meille lähin viininviljelyalue. Western Australian parhaimmat viinit tulevat järjestään kaikki Margaret Riverin alueelta, missä on suotuisampi viljelysää ja maaperä parempi laatuviinien viljelyyn. Swan Valley on muodostunut käteväksi päiväretkikohteeksi ja alue on erikoistunut paitsi perthiläisten juopottelureissuihin, niin myös väkevöityihin viineihin ja makeisiin jälkiruokaviineihin.

Kuvassa päällä hämmentävä housupuku-pellepuku, jonka yhteen lahkeeseen mahtuu myös molemmat jalat. Selitin miehelle tämän säästökeinona, sainhan kaksi asua yhden hinnalla.. ei uskonut!

Me käydään Swan Valleyssa usein, jos on vieraita itärannikolta tai ulkomailta, sillä se on niin helppo ja nopea kohde, puolen tunnin ajomatkal ja on jo ekojen viinitilojen porteilla, kun taas Margaret Riverille on yli kolmen tunnin reissu. Muutama suosikkipaikka on siis löytynyt Swan Valleystä... 

Lähes kaikki viinitilat tarjoavat ilmaisia maistiaisia ja usein kylkiäisenä on myös paikallisia juustoja tai oliiveja. Cellar doorien henkilökunta tietty odottaa kohteliasta käytöstä, maistelluista viineistä keskustelemista jne, mutta ostopakkoa ei ole. Kunhan vaikuttaa siltä, ettei olla pelkän ilmaisen kännin perässä, niin tuotteita saa yleensä maistella ihan niin paljon kuin haluaa. Lähes kaikki viinitilat ovat kätevästi yhden, U:n muotoisen tien varrella, eli navigointi on tuhannesti helpompaa kuin Margaret Riverillä tai Barossa Valleyssä ja hätätilanteessa pärjää jopa ilman karttaa.

Monet alueen viineistä on myynnissä vain paikallisesti, ja tuotteet saa luonnollisesti edullisemmin, jos ostaa 6 tai 12 kpl laatikoissa. Meilläkin on muutama laatikko varastossa erinäköisiä ostoksia eri cellar dooreilta... Harvemmin enää ostetaan mitään WA:n alueen viinejä bottle shopista eli paikallisista Alkoista, vaan suoraan tiloilta.

Houghton on mulle rakas paikka, sillä sinne mies vei mut meidän viikon mittaisten kolmansien treffien aikana lounaalle. Houghton on yksi isoimmista alueen tiloista ja heillä on tuotantoa myös Margaret Riverillä. Yleisestä asenteesta poiketen täällä joutuu maksamaan maistelusta, jos haluaa maistaa enemmän kuin yhtä tai kahta viiniä. Tykkään etenkin näiden Malbecista. Kivointa on maistella ensin pari lounaalle sopivaa viiniehdokasta, ostaa pullo mukaan cellar doorilta ja suunnata takapihan kahvilaan. Sampler plate-kahdelle on joka kerta ollut varma voittaja.

Wing man Muumikin pääsi maistelemaan Houghtonin viinejä

Olive Farm Wines on uusin tuttavuus, käytiin siellä Annan kanssa pari viikkoa sitten. Ihan mieletön Traminer-valkkari, sitä lähti pari pulloa kotiin mukaan samointein jonkun mausteisen aasialaisen ruoan kaveriksi. Anna rakastui viiniin myös, ja aloitti oman kokoelmansa keräilyn meidän viinikaappiin.. Bonuksena maistiaisina tarjoillut oliivit jos niistä tykkää.

Talijancich-nimihirviön takaa paljastui ihan mielettömän hyvää väkevöityä viiniä, jota ennen portviininä markkinoitiin. Kotona on kaapissa sitä perussarjaa pullo, ja reserve-sarjan maisteluun sijoitettu pari dollaria sai aikaan piiiiitkän hymyn. Oli herkkua.

Lancasterin tilalla kävin ekaa kertaa Annan kanssa silloin pari vuotta sitten. Ajauduimme sinne lähinnä ilmaista juustonmaistelua-mainoksen houkuttamina, ja Anna rakastui niiden oliivijuustoon niin syvästi, että ainoana toivomuksena tälle viimeisimmälle Swan Valleyn kierrokselle oli päästä Lancasterille uudelleen ja saada lisää sitä oliivijuustoa. Ja sitä saatiin. Näillä on myös muutama erinomainen makea jälkkäriviini, ihania yhdistelmiä juustojen kanssa. Lisäksi pari Shiraz-pulloa odottelee meillä kaapissa pientä ikääntymistä.

Sittella Wineryn tawny port-viini ja vaalea jälkkäriviini on toiset mun ikisuosikit, eikä se niiden ravintolan ruokatarjontakaan huonoa ole tai maisemat vastenmielisiä..

Alueella on lisäksi muutama panimo, Elmar's on saksalaishenkinen iso panimoravintola, ja annokset ovat varsin lihaisia.  

Ducksteinilla on tarjolla myös hyviä maistelutarjottimia, eri oluita pienissä laseissa. Ehkä paras keino tälläiselle ei-olutfanille opetella maistelemaan.

The Cheese Barrel on ihan jumalainen, eurooppalaisia juustoja myyvä pikkuputiikki Olive Farm Winesin vieressä. Lisäksi alueelta löytyy suklaa"tehdas" eli Margaret River Chocolate Company, varsin kaupallinen suklaamyymälä, nougattehdas, useampi hunajapaikka ja paljon muita pieniä herkkuliikkeitä ja kahviloita.

Kannattaa siis vetää pitkää tikkua kuka joutuu kuskiksi (tai osallistua maksulliselle turistibussikierrokselle) ja viettää ihana päivä viinitiloja kierrellen. Alueella sijaitsee myös Caversham Wildlife Park, joten kenguruiden rapsuttelun ja koalabongailun voi kätevästi yhdistää viininmaisteluun.