sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Kaksivuotias kaksikielinen

Aika palata blogin pariin vuoden tauon jälkeen. Taaperoarki, talon myynti, vuokralle muutto, uuden talon osto ja kevyt opiskelurutistus takasivat sen, ettei viimeiseen vuoteen ole ollut juuri luppoaikaa bloggailla. Nyt ollaan tukevasti asettauduttu uusille asuinsijoille, opinnot ovat allekirjoituksia vaille valmiit ja löytynee taas ehkä aikaa ja kiinnostusta tähänkin touhuun.

Aloitetaan loogisesti jostain keskeltä, koska aihe on ollut esillä omilla some-kanavillani viime aikoina. Kaksikielisyys ja sen tukeminen. Kirjoittelin aiheesta jo viime vuonna ja nyt voisin hieman kertoilla, miten kaksikielinen arkemme sujuu kaksivuotiaan lapsen kanssa.

Lapsi on nyt pari kuukautta päälle kaksi, ja puhuu yhtä sujuvasti molempia kieliä. Kun vertailen lapsen osaamistasoa suomalaisiin, yksikielisiin ikätovereihinsa esim. netin välityksellä, niin paikoitellen kielen kehitys on ollut hieman hitaampaa. Lapsi muodostaa tällä hetkellä lähinnä kaksisanaisia lauseita, mutta sanavarasto molemmilla kielillä on runsas. 

Kielet erottuivat omikseen n. 20 kuukauden ikäisenä, ja nyt lapsi käyttää englantia suomea puhuessaan vain, jos ei tiedä suomeksi jotain sanaa. Uusia sanoja ilmestyy käyttöön päivittäin, molemmilla kielillä. Hämmentävin yllätys oli tajuta, että kaksikielisen lapsen eläimet ääntelevät myös kaksikielisesti. Koira sanoo suomeksi hau hau, ja dog says wuf wuf. Lehmät, possut, sammakot ja kukot ja kanat ääntelevät kaikki sen mukaan, millä kielellä asiasta keskustellaan. Jotenkin tämä ei ollut välähtänyt mun mielessäkään, kun kaksikielinen taipaleemme alkoi. 

Miten tähän kaikkeen on sitten päästy? Miten ylläpitää vähemmistökieltä, kun ympärillä puhutaan lähes koko ajan vain englantia, lapsi käy englanninkielisessä hoidossa ja puoliso puhuu äidinkielenään englantia?

Tasavahvaan tilanteeseen on päästy sitkeällä työnteolla ja järjestelmällisyydellä. One Parent, One Language-tekniikka ei ehkä sovellu kaikille ja kaikkiin tilanteisiin, mutta meillä siitä on suomen osalta pidetty todella tiukasti kiinni. Minä puhun lapselle vain suomea. Mies puhuu lisäksi suomea sen, mitä osaa ja oppii samalla koko ajan lisää. Sosiaalisissa tilanteissa surffaan kahden kielen välillä, ja onhan se välillä ärsyttävää ja raskasta ja oma pää on solmussa, mutta se on silti ollut kaiken vaivan arvoista. Satunnaisesti muiden lasten läsnäollessa on ollut pakko käyttää myös englantia, etenkin jossain eripura-tilanteissa puistossa, mutta vähintään heti perään olen sanonut saman lauseen lapselle myös suomeksi. Ainut, kenellä on asiasta ollut sanomista on anoppi, sekä ilmeistä päätellen pari yksikielistä aussia leikkipaikoilla. Kukaan ei sentään ole tullut huutelemaan mitään "English only!"-hölmöyksiä, mutta pari pitkää tuijotusta ollaan saatu osaksemme.

Arjessa yritämme maksimoida lapsen altistumisen suomelle. Autossa soi kyllästymiseen asti vain suomalainen musiikki, tv:stä tulee vain suomalaisia ohjelmia silloin harvoin kun lapsi telkkaria katselee ja luemme mahdollisimman paljon suomeksi lapselle. Mies on meistä kahdesta musiikillisesti paljon lahjakkaampi, ja laulaa suomalaisesta laulukirjasta lapselle lähes päivittäin. Teemme kodin kauppalistat jne suomeksi, jotta se näkyisi miehenkin arjessa. Välillä kaupasta tulee vähän hassuja asioita ostoslistan perusteella, kun mies sekoittaa sanoja toisiinsa, mutta ei mitään sellaista, mistä ei olisi selvitty.

Olemme raahanneet Suomen reissuilta mukanamme, pyytäneet lahjaksi ja tuliaisiksi ja haalineet täältä muilta suomiperheiltä mahdollisimman paljon hyviä suomalaisia lastenkirjoja. En itse tykkää lukea kömpelöä tekstiä, joka on täynnä käännöskukkasia, joten olemme yrittäneet suosia suomalaista alkuperäistuotantoa. Tällä hetkellä suosikkeina ovat Onni-kirjat ja äidin vanha suosikki Pupu Tupuna, sekä ruotsalainen Putti, koska hevoset. Täällä kasvaa pieni iso hevosihminen. DVD-soittimessa pyörii Fröbelin palikat, Ti-Ti Nalle tai Muumit, ja näillä mennään niin pitkään kuin mahdollista. Tiedän muita ulkosuomalaisperheitä, joissa hyödynnetään Netflixin maa-ja kieliasetuksia ja YLE:n Areenaa, mutta nämä eivät ihan vielä ole meille ajankohtaisia.

Moderni tekniikka mahdollistaa hyvät yhteydet Suomeen, ja yritämme viikottain jutella mummin kanssa Facetimen välityksellä ja videon avulla maapallon toiselta puolen pääsee vähän lähemmäksi lapsen leikkejä tai jopa iltapalan syömistä.

Hoitopaikassa ollaan uskomattoman positiivisia kaksikielisyyden suhteen. Henkilökunta on alusta lähtien pyytänyt listoja, missä on lapsen useimmin käyttämiä sanoja merkityksineen ja niitä myös todella käytetään. Kävin pari kuukautta sitten hakemassa lapsen hoidosta illalla, ja ensimmäinen sana oli "syliin". Vieressä seisonut hoitaja kysyi, mitä sana tarkoittaa, sillä hän oli kuullut sen muutamaan kertaan lapselta. Kerroin sanan merkityksen, ja ettei lapsi vielä käytä vastaavaa termiä englanniksi. Seuraavana päivänä ryhmän kaikki paikalla olleet hoitajat esittelivät suomenkielen taitoaan ylpeinä ja pyysivät lasta syliin. Lapsi ei myöskään ole ainoa monikielinen ryhmässään, vaan siellä on useampia maahanmuuttajalapsia tukemassa toinen toistaan. Monikulttuurisuus ja maailma ovat vilahdelleet usein ryhmän kuukausittaisissa oppimistavoitteissa jotka ovat lasten itsensä ehdottamia siis.

Suomikoulussa olemme käyneet, mutta hankalien matkojen ja päiväunien takia (lapsi siis nukahti aina joko autoon matkalla kouluun tai nukkui koulun ohi) on ollut pakko pitää taukoa. Jatkamme varmasti, kunhan päiväunet vähän järkeistyvät. Leikkitreffejä muiden suomiperheiden kanssa järjestämme parhaamme mukaan, nyt työelämään palattua se on hieman hankalampaa kuin äitiyslomalla, jolloin tapailin viikottain muita suomiäitejä.

Suurin apu kaksikielisyydessä on kyllä ollut asiasta samaa mieltä oleva puoliso, jolla on myös kiinnostusta parantaa omaa suomen osaamistaan. Jos me molemmat emme olisi samaa mieltä kaksikielisyyden tärkeydestä ja lapsen oikeudesta molempien vanhempien äidinkieleen, olisi homma todella, todella paljon vaikeampaa. Ja joka kerta, kun lapsi puhuu minulle suomeksi, on se palkinto valitsemastamme tiestä.

Olen itse niin jääräpää, että jos joku tulisi asiasta kommentoimaan, niin se korkeintaan nostaisi motivaatiota jatkaa vain korkeammalle.

Vinkkejä muihin hyväksi havaittuihin kaksikielisyysjuttuihin ja nikseihin otetaan mielellään vastaan!


1 kommentti:

  1. Tervetuloa takaisin blogimaailmaan. :) Oon välillä käyny täällä kurkkimassa. Itsellänikin kyllä sattuneesta syystä jääneet bloggaukset vähän vähemmälle viimeisen vuoden aikana.

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta, aiha alkaa olla ajankohtainen täälläkin ja käytännön vinkit erittäin tervetulleta. Mun mies puhuu myös sujuvaa suomea, mikä helpottaa tavallaan arkea, mutta mä en osaa kovin hyvin hollantia. Ja välillä tulee puhuttua englantia keskenämme, saadaan muksu varmaan ihan sekaisin jossain vaiheessa...

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit, kiitos!