keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Keltainen hirvio

Arki on alkanut taas, ihanat 5.30 heratykset pahimmillaan aamuvuoroihin ja pyoraily juna-asemalle ja asemalta sairaalalle. Ei siina muuten mitaan, mutta Perthin talvi on ollut aika runsas tuon sateen suhteen. Huhtikuun ja kesakuun epamiellyttavin eroavaisuus on ehdottomasti tuo sateen maara. Eilen paatin panostaa pyorailymukavuuteeni, tai lahinna tajusin se tosiseikan, etta kastun lapimaraksi, jos fillaroin yhteensa 20 minuuttia kaatosateessa pelkka kuoritakki suojanani. Suunta sadeasuostoksille!

Vaan ei ollut helppo shoppauskohde taalla autojen luvatussa maassa. Yksi malli loytyi, yhta kokoa ja yhdessa varissa. Kalastusosastolta. K-martista. Nyt viihdytan kanssamatkustajiani kirkuvankeltaisessa sadeasussa, kokoa XL. Lahkeet ja hihat kaarittyina ja vyotaronnauha hirtettyna kiinni. Jos jotain positiivista on loydettava, niin reppu mahtuu takin alle ja huppu paahan kyparan kanssa.. Ja olen kuiva saapuessani toihin! Taalla kun ei ole minkaanmoisia henkilokunnan pukutiloja, vaan hoitajien oletetaan vaihtavan omiin tyovaatteisiin jo kotona. Leikkaussalit lienee poikkeus tahan saantoon. Junassa on esim. helppo bongailla eri sairaaloiden hoitajia, kun tyoasuihin on erikseen kirjailtu registered nurse, enrolled nurse tai clinical nurse ja sairaalan nimi. Kateellisena katselen muiden scrubseja, keikkaduunarina joudun pitamaan valitysfirman tykoistuvaa ja silitysta vaativaa kauluspaitaa. No, parin kuukauden paasta on minullakin toivottavasti siniset lokapoksyt jalassa!

Toivoa viisumiasiassa on nakyvissa ja pyorittelen mielessani mielenkiintoisia vaihtoehtoja, kirjoittelen +/- listoja paperille ja avaudun asiasta jokaiselle vastaantulijalle, joka erehtyy jotain viisumisotkuistani kyselemaan. 

Ja kotimatkalla ei tarvittu sita sadeasuakaan, aurinko paistoi ja +18 astetta. Kartta sen sijaan olisi ollut poikaa, lahdin reteasti polkemaan keskustan ns. vaaralla puolella olevasta sairaalasta kotiin vailla sen suurempaa tietoa reitista. Tiesin, etta  Swan-joen varteen pitaisi paasta, ja joelle paastakseni pitaisi menna King's Parkin, ison kasvitieteellisen  tapaisen puutarhan ohi, jompaankumpaan suuntaan. Ohikulkijan rohkaisemana paatin ns. oikaista puiston lapi, ja paadyin pyorailemaan ympyraa puistoon varsin pitkaksi toviksi. Onneksi oli valoisaa, ja onneksi kauempana nakyvat keskustan pilvenpiirtajat auttoivat suunnistamaan oikeaan suuntaan 30 minuutin harhailun jalkeen.

(c) http://www.lifestyleclotheslines.com.au

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Takaisin kotona

Taas yksi tyoviikko takana. Seitseman yon putki meni todella vaihtelevasti. Yksi yo kului omahoitajana eraalle psykan puolen potilaalle, toiseksi yoksi pakottivat osastolle, kun ei olisi muuten ollut tarpeeksi sairaanhoitajia osastolla. Olin kiukkuinen ja painoin silla kiukkuenergialla lapi koko yon, enka onneksi joutunut enempaa oita karsimaan osastolla, missa meiniki oisin on ihan jarjetonta kroonisen alimiehityksen vuoksi. 
Paivystyksen alkuyot etenkin olivat yleensa aika kiireista ja viikonloppua kohden meno kiihtyi. Haavapaita, kannissa kaatuneita ja tapelleita, yliannostuksia ja majapaikkaa etsivia. Muutama itsemurhaa hautonut teini ja satunnainen rintakipuileva, seka pari kipeaa lasta oli aika perussetti yohon kuin yohon.

Toiden lisaksi en saanut aikaiseksi juuri mitaan. Rohnotin sohvalla, pakoilin liikuntamahdollisuuksia huonoa saata tekosyyna kayttaen ja katselin ison kasan leffoja. Yksi tyopaikka on taas haussa, ja niita hakemuskirjeita rustaillessa menikin hetki jos toinen! Kotimatka venyi, joten eilinen oiden jalkeinen paiva meni ihan rosvosektorille. Tanaan herasin klo 04, ja nousin sitten kuudelta ylos. Huohhh. Onneksi edessa on ihana vapaaviikko, toiden tekemista voi alkaa kevyesti harkitsemaan taas maanantaina. Se missa niita toita seuraavaksi sitten teen, ei ole viela tiedossa. Joko palaan normaaliin keikkarytmiin taalla Perthissa, tai lahden viela parin viikon maaseutukierrokselle jonnekin. Selvinnee loppuviikosta. No worries!

ps. Arvatkaa kuka istui bussissa viime viikolla melkein vieressani... Prinssi Leonard! Principality of Hutt Riverin todella omalaatuinen hallitsija se reissasi siina rouvansa kanssa kohti kotia tavan kansan keskuudessa! Hih. Oikeasti prinssi on siis hieman kummallinen sankari, joka julisti maapalansa Australiasta erilliseksi valtioksi 70-luvulla, eika Australia ole vielakaan laillisesti onnistunut valtaamaan aluetta takaisin. Olen halunnut jo kuukausia paasta kaymaan vierailulla tassa kummajaismaassa, mutta viela ei ole jarjestynyt sopivaa mahdollisuutta. Ja nyt kyseinen hallitsija sattui samaan bussiin ja kiitos vieressa istuneiden paikallisten mummojen selvisi minullekin, kuka tuo kumarassa kaveleva, tuiman nakoinen mies on. Jee!

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Herkkupaiva

Viikonloppu oli vauhdikas ja ohjelmantayteinen, paljon ihmisia ja paljon tekemista. Lounasta J:n vanhemmilla, illallista J:n kavereiden kanssa ja asioiden hoitelua. Sunnuntaille J oli suunnitellut aussifudis-tietamykseni nostoa seuraavalle tasolle, eli livepelia. Onneksi ei ollut ehtinyt lippuja ostamaan, silla sattumankauppaa kasiimme putosi kaksi firmalippua, kaikilla herkuilla.

Subiaco Oval, eli Patersons Stadium

Vietimme siis lahes koko sunnuntain Subiacolla katsomassa Fremantle Dockers-Essendon Bombers AFL-pelia, ja samalla nautimme todella herkullisista tarjoiluista ja hiprakkaisesta esimiestason seurasta, jotka suorastaan villiintyivat kyselemaan tunnollisen tyontekijansa mielipiteita asiaan jos toiseen. 

Pelin aloitus, eli tuomari suorittaa bouncen

Sydan lampenee paiva paivalta enemman aussifudikselle, vaikka siita puuttuu jenkkifudiksen suunnitelmallisuus ja organisoitu yhdessa suorittaminen. Footy on vauhdikasta, tilanteet vaihtuvat jarjetonta tahtia ja pelikatkoja on harvakseltaan. Perusidean ymmartamiseen ei tarvitse satasivuista opaskirjaa. Livena peli naytti viela paljon vauhdikkaammalta kuin telkkarin valityksella ja maalitilanteita tuli jatkuvasti, toisin kuin esim. soccerissa. Ja se allottava filmaaminen puuttuu! Maalihaarukoita on nelja, joista keskimmaisesta saa 6, ja uloimmista yhden pisteen potkaistessaan pallon maaliin. 50 metrin onnistuneet potkut olivat tavallisia, ja valilla mita kummallisemmista kulmista tai sivuttain potkittuja.


Etsi kuvasta pallo
Freo voitti pelin niukahkolla marginaalilla, johdettuaan ensin puoliajalle mentaessa rokaletappiota enteilevilla lukemilla. Takaisin pukukopista palattiin heissulivei-asenteella ja tehtiin homma todella vaikeaksi itselle. Kuulostaako tutulta? Tama on kuulemma Freon jokakertainen perussynti. Tiedan ainakin, mita joukkuetta en ala kannattamaan. Lansirannikon joukkueita sarjassa pelaa kaksi, joten kai se on kiskottava sinista ja keltaista paalle ja kannustettava West Coast Eagleseja pysyvammin. Joku joukkue mun on jokatapauksessa valittava "omakseni", silla kysymys kannattamastani jengista on usein viiden ensin kysytyn asian joukossa uusia ihmisia tavattaessa. Toistaiseksi olen viela onnistunut luikertelemaan vastaamasta olemalla uusi ja eurooppalainen, mutta eikohan tuo armonaika ala kohta loppumaan..

Bonuksena kireat peliasut ja ihan urheilullisia tyyppeja pari tusinaa
 Kaikenkaikkiaan upea paiva ja upea peli. Hieman ehka helmia sioille nuo meidan liput, ja J pelkaakin etta olen nyt pilalle hemmoteltu ja tavan kansan liput ei enaa tunnu missaan. Ei sentaan. Mutta voisihan tata verrata siihen, etta lahes taydellinen soccer- ummikko raahattaisiin seuraamaan vippilipuilla ManUn tai Liverpoolin pelia ensimmaisena pelinaan. Ei ihan, mutta melkein. Footy on sydamen asia, etenkin WA:ssa ja Victoriassa.

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Perusperjantai

Melkein meinasin alkaa jo ruikuttaa jaatavan kylmasta talvesta, mutta sitten iski jostain pieni reality check.. Kavelin ulkosalla ohut neulepaita paalla keskella pahinta talvea, aurinko paistoi ja lehdettomien koivujen sijaan tien vieressa oli palmuja. Lampotila miellyttavat +17 ja melkein pilveton taivas. Ehka taman ns. talvenkin siis kestaa ;) Siitakin huolimatta, etta eilinen vaatetus mukavaan sohvallalohoilyyn oli paksu villatakki, neulepaita, pashmina, UGGit, collegehousut ja torkkutakki. Makuuhuoneeseen saa sentaan siedettavan lampotilan, kun laittaa lammittimen puhaltamaan kuumaa ilmaa puolisen tuntia ennen arvioitua nukkumaanmenoaikaa. Ja onneksi saan tuon  ihmislampopatterini tanaan kotiin.

Ihana vapaapaiva on kulunut sushilla herkutellen ja shoppaillen. Keskustan ehdoton uusi suosikkipaikkani on siis Star Sushi, $6 maksoi lounas, ja alle $12 meidan take away illallinen talle iltaa... :O Ei ollut kokkausfiilista, inhoan edelleen meidan kaasuhellaa ja uunia, ja noilla sushihinnoilla olisi rikos jattaa lohi-ja tonnikalanigirit kauppaan!

Jokaisessa vaatekaupassa tuntui olevan alennusmyynnit paalla, ja sainkin tehtya hyvia ostoksia. Suurin tavoite oli loytaa mekko loppukesan haihin. Morsiamen esittama varitoive teki shoppailun tavallaan helpoksi, senkun skannasi katseellaan ko. varia, ja teki sitten lahempaa tuttavuutta mallien ja helman mittojen suhteen. Olin asennoitunut niin, etta jos tanaan edes saisi hyvia ideoita tulevia shoppauskierroksia varten, mutta sitten se sopiva mekko polahtikin Myersilla eteen. Hieman oman mukavuusalueen ulkopuolelta, mutta ehka ihan virkistavaa vaihtelua :) Samalla reissulla loytyi paa-harpakekin, joten nyt ollaan aikastalailla valmiina juhlistamaan rakkaan ystavan haajuhlaa <3


tiistai 7. kesäkuuta 2011

Rauha maassa

Yovuorot ovat yhta poikkeusta lukuunottamatta sujuneet varsin toivotusti: rauhallista ja mielenkiintoista. Laajan alueen ja pienen paivystyksen edut ovat tulleet selkeasti esille, perinteisten haavapaiden ja muiden yon sankareiden lisaksi ovesta on karratty sisaan jos jonkinmoista traumaa ja kardiologista potilasta, joista vakavammat tapaukset ovat jatkaneet matkaa vuoron paattyessa lentokoneella eteenpain kunhan tilanne on vahan stabiloitunut.

On ollut todella opettavaista. Ja on ollut todella karmivaa huomata, miten vahan tiedan lapsipotilaista. 3 kk vanha, autokolarissa ollut vauva ei ollut se mieluisin aamukuuden yllatys.

Vakivaltaisia potilaita on tullut kohdattua ihan valtava maara. Aboriginaaleille ei viina vaan sovi. Silti sita viinaa usein vedetaan kaksin kasin ja ollaan nuppi aivan sekaisin hirvittavassa rahinakannissa ja tapellaan omien ja ohikulkijoiden kanssa, seka tehdaan hoitohenkilokunnan elama mahdollisimman vaikeaksi. Lepareita ei saa kayttaa, eika siita yhdesta vartijastakaan nyt ihan hirveasti aina ole apua. Poliisilaitos onneksi on lahella. Ja sairaalan laskuun taksilla kotiin, jos ei talle vaestoryhmalle erityisesti suunnattu patrol bus ole enaa liikenteessa ja tarjoa humalaisille ilmaista kyyditysta kotiin.

Ambulanssit tuovat hyvin vaihtelevalla kiireisyysasteella potilaita, silla ketaan ei saa jattaa kuljettamatta. Minkaanlaisia x-koodeja ei ole, eika konsultaatiomahdollisuutta kuljettamatta jattamiseen. Eilen yolla karrattiin sisaan jannu, jolla oli silmatulehdus. Siis ihan tavallinen silmatulehdus. Eika tietenkaan rahaa taksiin. Miettikaa rakkaat vanhat opiskelukaverini naita silmatulehduksia, kun seuraavan kerran kuskaatte jotain "turhaa" paivystykseen Suomessa... ;)

Paivarutiinit ovat valahtaneet terveista lenkkeile-syo-nuku-tee tyota-rutiineista syo-nuku-syo-tee tyota-rutiineiksi... Yksi yo jaljella, ja sitten aamubussilla rattoisa viiden tunnin matka Perthiin nauttimaan kuudesta hyvinansaitusta vapaapaivasta. Yhteiselo kamppisten kanssa on sujunut hyvin ja nukkumarauha on ollut pyha asia kaikille. Mutta silti ihanaa paasta takaisin kotiin!

torstai 2. kesäkuuta 2011

3/8 menossa

Olen luiskahtanut varsin rutiininomaiseen yovuoroelamaan melko vaivatta. Nukkua tuhisen hyvalla omallatunnolla korvatulppien ja silmalappujen avulla pitkalle iltapaivaan enka hairiinny juuri mistaan. Aamupala, joka saa kamppikseni nauramaan ja yokkailemaan. Niinkin eksoottisesta ravinnosta kuin puurosta+raejuustosta+hedelmista kysymys... :O 

Kalbarri National Park

Aamulenkki meren rannalla, aika parhautta. Rannalle on tasta n. 5 minuutin kavely, ja ihan rannan tuntumassa on kavely/pyoratieta kymmenien kilometrien lenkki. On ihanaa holkkailla vilpoisassa talvisaassa ja nauttia kirkkaasta auringosta. Suomessa mua ei saisi talvella lenkille ei sitten millaan!



Rentoa oleilua kotosalla ja yhdeksalta illalla pihan toiselle puolelle kohti sairaalaa. Kiireisinakin hetkina tuolla on rauhallista. Paivystyksen tilat ovat avarat, aikaa ei kulu venkoillessa ahtaissa paikoissa ja siirtaessa romuja ja rollaattoreita pois tielta ja valmiiden hoitolinjojen ja paperinippujen kanssa on helppo toimia. Rintakipupotilas on aina rintakipupotilas, ja sille erikseen tehdyssa valmiissa hoitopolussa on tarkat toimintamallit, senkun iskee rasteja ruutuun ja toimii. Jotain opetettavaa mullakin oli, aspiriinit tuli vanhasta tottumuksesta annettua potilaalle pureskelua varten lekurin katsellessa kiinnostuneena vieressa. Nyt ne asat pureskellaan taallakin. Valimatkat on lyhyet, ei enaa loppumattomia kaytavia ja oisia ilman potilaskuljettajaa tehtavia siirtoja osastolle! Taalla ei hoitajat tyonna sankya, piste. Tepastelen mukana ja korkeintaan huolehdin tippalaskurin kuljetuksesta...


Kaksi vuoroa takana, tanaan kolmas yo ja hyvin pyyhkii.

Kuvat Monkey Mia-Kalbrarri reissun varrelta.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Kaikki hyvin

Takana rentouttava viikko taynna ihanaa lohoilya. Paluu arkeen on ollut toistaiseksi varsin kivuton. Lyhyen prop prop propellikoneella tehdyn lentomatkan jalkeen takaisin pikkukaupunkiin. Lentokentalle, missa ei taksit paivysta, vaan joutuu erikseen tilaamaan sen keskuksesta. Lentoemannat kerasivat jo koneessa ennen lahtoa taksia kaipailevien nimet ylos ja lupasivat tilata ne ennakkoon, vaan ei auttanut, puoli tuntia sita mittarikyytia odotin silti.

Pienen taistelun jalkeen loytyi oikea majoitus, ja wow, mika ero viimekertaiseen! Kannatti valittaa ja olla kiukkuinen, silla $52 viikkovuokralla saan asua ihan kunnon omakotitalossa kolmen kamppiksen kanssa. Ei enaa meluisia pitkia kaytavia ja kymmenia asukkaita, seka viela meluisampia alakerran opiskelijoita. Vain kolme aikuista, jarkevaa ja hiljaista katiloa, jotka kaikki kunnioittavat yovuoroissa laiskottelevien  ahkeroivien nukkumarauhaa. Huone on siisti, ilmastoitu ja ikkuna menee loppuun asti kiinni. Keittio on siisti, asianmukaisesti varusteltu ja siella ei vilise pienia elukoita. Lattialle tekee mieli astua sukkasilteen ja talon keskilampotila on miellyttava. Aikamoinen parannus edelliseen majoitukseen siis.

Kauppareissulla sain taas ihmetella paikallisten uskomatonta ystavallistyytta, kassajonossa seuraavana ollut nainen tarjoutui heittamaan mut kasseineni kotiin, kun kuuli aikeistani kavella tuon hurjat 800 m kahden pienen muovikassin ja repun kanssa... Ja niinhan siina kavi, etta kyydin sain, kieltaytyminen ei kelvannut vastaukseksi.

Mukava paiva on jatkunut toissa. Rauhallista ja leppoisaa, ja mukavaa yokkoseuraa. Ja dollarinkuvat pyorii silmissa. Seitseman samanlaista yota lisaa, kiitos!