keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Suurlähettilään vieraana

Ihanaa yhdeksättäkymmenettä yhdeksää itsenäisyyspäivää rakas Suomi! Pian nähdään!


Myös täällä pallon alla juhlittiin Suomen 99-vuotista itsenäisyyttä, tänä vuonna oikein extratyylikkäästi. Suomen Australian suurlähettiläs järjesti Perthissä olevan kunniakonsulin luona itsenäisyyspäivän vastaanoton, ja muutama meitä Perthin suomalaisia oli kutsuttu mukaan. Vieraslista koostui lähinnä siis paikallisista, joilla oli joitain bisnes-kytköksiä Suomeen, sekä meistä suomalaisista paikallisaktiiveista.


Mies jäi vauvan kanssa kotiin, ja me vedimme vauvan kummitädin kanssa mekot päälle, korkkarit jalkaan ja suuntasimme kohti Peppermint Groven hienostoaluetta. Juhlapaikka oli kaunis, vanha talo joen rannassa, upea paikka puutarhajuhlille. 

Oli ihana ilta. Olin ensimmäistä kertaa ulkona yksin vauvan syntymän jälkeen, joten ilmassa oli jännityksen tuntua kun auton ovi läimähti kiinni. Nautin joka hetkestä, shamppanja maistui ja cocktailpalat olivat herkullisia. Tutustuimme uusiin ihmisiin ja virittelimme yhteistyökuvioita Perthin suomalaisille.



Iltakymmenen aikaan iski väsymys ja tyytyväisenä ja rentoutuneena suuntasin kotiin. Mies oli saanut vauvan nukkumaan ongelmitta ja kaikille jäi hyvä fiilis. 


Ja niin, olihan se myös 2-vuotis hääpäivämme. Paras lahja oli päästä hieman tuulettumaan ulos! Nyt jaksaa taas. :)

1 kommentti:

  1. Kivalta näytti toi paikka! Me oltiin suurlähettilään residenssin takapihalla, ahdasta oli, ja koko homma kesti vain reiliut 3h...

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit, kiitos!