Toistaiseksi viimeinen

Nyt kun tietää, että tämä kaivosleskeys kohta toivottavasti loppuu, niin siitä osaa jo ihan vähän nauttiakin. Tavallaan on ollut ihan kivan rento viikonloppu yksin. Kevyttä aleshoppailua niin, että ehtii piilottaa hintalaput ja osan ostetuista vaatteista kaappiin ennenkuin mies alkaa kitisemään. Sinne alennusmyyntiruuhkaan oli siis pakko lähteä sekaan korjauttamaan silmälasien sankaa ja hakemaan uusi ripsiväri. Optikkoliikkeen ja Myerin meikkiosaston välille taas mahtui sopivasti pari kivaa vaateliikettä. ;) 

Rentoa sohvallalöhöämistä hyvän kirjan kanssa ja pari kiireistä työkeikkaa päivystyksen merkeissä. Viime viikot oli niin hulinaa ja vilskettä, että suorastaan tarvitsin tälläisen leppoisamman viikonlopun, että jaksaa sitten taas reilun viikon seuraavan suomivieraan kanssa.

Eli menossa on lähes perinteinen pieruverkkari-viikonloppu, tosin verkkareiden sijaan jalassa on shortsit. Muu maa seuraa krikettiä (joku hämmentävä yhden päivän 20-peli brittejä vastaan menossa), meillä näkyy jenkkifudis. Pesemätön tukka pikku Myy-nutturalla. Käsilaukusta oli  ilo kaivella lompakkoa ruokakaupassa, kun tiskille lävähti hikiset sukat saldona työkeikalta ja käsi osui toiseen laukunpohjalle unohtuneeseen sukkapariin.. kyllä suomalainen nainen on kaunis ja viehättävä halutessaan!

Ei-pieruverkkariviikonlopun kuvasatoa. Thanks, Anna.

Tiistaina tämä sikailuelämä loppuu taas, kun seuraksi saapuu vanha kaveri M. Tiedossa normaalin turisteilun lisäksi ainakin laukkakisat uuden vuoden päivänä Ascotissa, jeejee! Skumppaa, hienoja hevosia, vedonlyöntiä ja hienoja vaatteita.

Ja onhan nämä yhden päivän mittaiset työviikotkin ihan jees. Ensi viikolla on kolme työpäivää, huhhuh. 

Ainiin, mä yritän opetella käyttämään Instagramia. Mut löytää sieltä nimellä noonis_aussie ja sinne ehkä joskus päivittyy etenkin reissuaiheisia kuvia. Ehkä. Latasin sen appsin tylsistyneenä iPhoneeni töissä eräänä joulua edeltäneenä päivänä, seurailtuani pari päivää erään toisen bloggarin Instagram-addiktiota. Katsellaan, tuleeko tästä mitään.

Merry Xmas!

Terveisiä biitsiltä! Eilisen perhejuhlan jälkeen tänään on ollut ihanaa viettää kahdenkeskeistä, rentoa laatuaikaa rannalla. Rauhallinen aamu viimeisiä lahjoja availlen ja sitten aurinkorasvat nassuun ja kohti rantaa. +30 ja aurinkoinen sää, mikäs sen parempaa kuin loikoilla Cottesloe Beachilla ja hyppiä aalloissa. Iloa ei himmentänyt edes miehen menomatkalla toteama ilmoitus, että ranta oli eilen illalla suljettuna haibongausten vuoksi.

Leikittiin samalla meidän uudella vedenkestävällä kameralla, ihan käypä peli ja hauskaa oli. Kyllä tuolla pikkuNikonilla kelpaa räiskiä menemään Uudessa-Seelannissa.

Ja eikun veteen leikkimään!  Mies hoiti kuvaamisen ja mä lähinnä keskityin pitämään itseni hengissä aalloissa. Isommissa aalloissa hyppely ei todellakaan ole mun vahvin laji, ja tämänpäiväisiä sai väistellä sukellellen melkein useammin kuin ylös hyppien, aina pelottavampaa.. :)

Vähän on vielä kuvakulmissa parantamisen varaa...

Mukavan leppoisa joulupäivä siis.

Pari tuntia myöhemmin oli uutisissa ilmoitus, että Scarborough Beach hieman pohjoisempana oli suljettuna tänään iltapäivällä, mikäs muukaan kuin hai.  Ärrrrrsyttävää!

Gourmet Perth

Perth ei ehkä ole Melbournen kaltainen ravintolaparatiisi ja täällä ihmiset jonottaa lampaina Jamie's Italian-raflan edessä vielä kuukausia avajaisten jälkeen, mutta on täälläkin omat ravintolahelmet. Ne harvemmin vaan ovat keskustassa. Ne pitää itse etsiä keskustaa ympäröivien alueiden tarjonnasta ja vaan tietää, minne mennä. Hyvä alku on suunnata esim. Leedervilleä, Northbridgeä tai Mount Lawleytä kohti, tai vaihtoehtoisesti käyttää Urbanspoon.comin arvioita hyväksi.

Me testattiin Annan kanssa pari uutta ja pari mulle tuttua, vanhaa paikkaa. Iloisin löytö oli Ingelwoodin alueelta, täysin sattumankauppaa Urbanspoonin arvioiden perusteella valikoitu Cecchi's. Ihana, pieni italialainen rafla, joka on rakennettu tunnelmallisen, vanhan asuintalon tiloihin. Ruoka oli herkullista, tunnelma ihana ja mikä suloisinta, paikan omistaja pyöri lattialla kättelemässä ja tervehtimässä ruokailijoita, tarjoilemassa keittiön tervehdyksenä lähettämiä maistiaisia ja kyselemässä kuulumisia paksulla italia-englanti-sekoituksella. Mun herkkä kohta on selkeästi nämä pulleat herrasmies-italialaispapat ja niiden ihana aksentti ja ystävällinen, eikä yhtään limainen tai lipevä kohtelu. J sai kyllä moneen otteeseen kuulla olevansa paikan onnekkain mies kahden kauniin naisen välissä.. Mies vaan vaikutti aidosti niin iloiselta, että olemme tulleet juuri hänen paikkaansa, kätteli kaikki vieraat sisääntullessa ja poistuessa ja oli vaan niin suloinen.

Lauantaina testasimme mun vanhan rakkauden, ihan keskustassa olevan, modernia japanilaista tarjoavan Shiro Izakayan. Hieman ontuvasta ja viileästä tarjoilusta huolimatta ihan mieletön kokemus. New Sushi-nimellä tarjoillut alkupalat olivat täydellisiä, samoin popcorn prawns. 

Pääruoaksi valikoitui Salmon in 3 ways ja Pork Belly, ja ne oli molemmat ihan mielettömiä! Tilattiin eri annokset, molemmilla oli nämä kaksi vaihtoehtoina, ja jaettiin sitten annokset. Yksi parhaimmista Pork Bellyistä, mitä olen hetkeen maistanut, ihanan rapeaa ja maistuvaa.

Pork Belly

Iloinen suomineito uudessa enkelimekossaan

Lohta savustettuna, teriayki-kastikkeessa ja sashimina

Ilta päättyi Bobèche-nimiseen drinkkibaariin yksille. Bobèche on ihana, pientä luksusfiilistä tarjoava kellaripaikka Heritage-ravintolan alakerrassa St.Georges Terracella. Jälleen kerran, laadusta on kiva maksaa. Eka drinkki ei vaan maistunut, gin ja joku muu teki Annan drinksusta saippuavettä muistuttavan herkun, mutta ennenkuin ehdittiin asiaa pidempään ihmetellä, oli tarjoilija jo vaihtanut sen toiseen ja baarimikko tuli vielä erikseen tsekkaamaan, että maistuuhan tämä uusi paremmin.

Mount Lawleyssa testattiin työporukalla uusi meksikolainen, El Publico. Rentoa, meluisaa ja eloisaa. Ruoka oli hyvää, meille oli isolle porukalle tilattu valmiiksi niiden 13 ruokalajin maistelumenu, eikä odotukset todellakaan pettäneet. Muiden ilta jatkui kosteissa tunnelmissa, mutta meillä oli Annan kanssa aamulla varattuna melontaretki ja aikainen aamu, joten tequila+tabasco-shotit joita meidän ylilääkäri yritti puoliväkisin juottaa jäi nauttimatta.

Mun toinen Mount Lawleyn suosikki, Monte Fiore taas sai niin pitkän miinuksen, ettei sellaista näppäimistöltä löydykään. Ei koskaan enää. Omistajanvaihdoksen jälkeen homma on mennyt pahasti alamäkeen, ja noin töykeää palvelua ja keskinkertaista ruokaa ei tule enää ikävä. Sääli, sillä se on ollut ekasta kerrasta alkaen yksi mun lempirafloista Perthissä ja paikka, minne J vei mut meidän ekana Perthin iltana.

Kaikki postauksen kuvat on (C) Anna Vanhanen

Piparitehtaan paluu

Viime vuoden piparitehdashan ei mennyt ihan putkeen tilanpuutteesta ja uskomattomasta kuumuudesta johtuen. Talojen osat pehmenivät lötköksi, hallitsemattomaksi massaksi jo ennen koristelua ja romahtivat sitten oman painonsa alle pystytysvaiheessa. Sotku oli valtava ja mies asettikin tiukan ehdon kolmen talon maksimista. Äiti lähetti taas Suomesta pari pussillista Amerikanpastilleja ja Ranskanpastilleja koristeluun, vaikka osa meni kyllä ihan suoraan laadunvarmistelun nimissä suuhun, käymättä piparitalon kautta.

Talotehdas vuosimallia 2012

Vaan tänä vuonna kaikki oli toisin.. ilmastoitu talo, tilava keittiö ja toimiva kiertoilmauuni. Ahkerat apulaiset, mies ja Creative Director Anna auttoivat minkä ehtivät ja tuloksena neljä persoonallista, ehjää ja suloista taloa. Töihin lahjaksi viety katosi parempiin suihin alle kahdessa tunnissa. Meidän oma talo on joutunut näppärien sormien uhriksi niin, että katto pysyy pystyssä enää hyvällä tahdolla seinien muistuttaessa lähinnä reikäjuustoa ja kaksi taloa on vielä kauniisti sellofaaneissa ja pääsee omistajiensa luokse tänään.

Eikä vielä ole edes jouluaatto!

 Me alotettiin urakka Annan kanssa hieman huijaamalla, vein töihin Ikean elementeistä kasatun talon. Ei vaan ole järkeä käyttää tuntikausia aikaa johonkin, mikä katoaa alle puolessa päivässä tomuksi. Ja riittävällä koristelulla kukaan ei edes (taaskaan) huomannut tätä pientä huijausta.. 

Valmis talo ja pieni laskuvirhe katon ja seinien kannattavuuslaskelmissa...

Iso keittiö on kyllä sellanen ihmeidentekijä! Tänä vuonna leipominen ja talojen askartelu on ollut pelkästään hauskaa. Toki sotkua on tullut, mutta keittiössä on ollut tilaa tehdä muutakin. Ja kiitos Lady Puntin valkuais-sokeri-tahnan, ei edes mennyt yksikään paistinpannu pilalle tai tullut palovammoja sormiin.

Viimeisten talojen kohdalla saatoin  myös innostua jääpuikkojen pursottelusta.. :)

Piparitalon tuoksussa, Jouluradio.fi:n pauhatessa taustalla ja ihaillessa meidän ihanaa kuusta olen vihdoin päässyt joulutunnelmaan, helteestä ja auringonpaisteesta huolimatta. Vaivaa se vaati, mutta nyt on se ihanan rento, jouluisa fiilis. Tänään vaan ollaan ja nautitaan ja illalla grillaillaan kaveriporukalla, huomenna perhejoulua miehen perheen parissa ja joulupäivänä suuntana kaveriporukan rento joulu ja uima-allas.

Samoin meidän ihana suominaisten joulujuhla nostatti fiilistä. Kokoonnuttiin meille nyyttäriperiaatteella ja testattiin samalla meidän terassin kapasiteetti. 14 ihmistä mahtui mainiosti ja ruokatarjoilut oli upeat! Laatikoita, possua, rosollia, salaatteja, kakkua ja joulutorttuja. Ei turhaa stressiä kenellekään ja näitä ihania naisia on aina ilo emännöidä.  Ainoa mistä J tässä joulutouhussa valittaa, on Jouluradio ja niiden jatkuva, n. 10 kertaa päivässä tapahtuva Sylvian joululaulun renkutus.

Pingviinisaari

Tässä on tullut turisteiltua ihan urakalla suomivieraan ansiosta, ja hyvä niin. Olen jo pitkään halunnut käydä Perthin eteläpuolella, Rockinghamin edustalla olevalla Penguin Islandilla päiväretkellä, mutta en ole saanut aikaiseksi. Mies ei koskaan innostunut tästä paikallisesta luontonähtävyydestä (mikä siinä onkaan, että ei aina osaa arvostaa sitä upeutta, mikä on ollut lähellä jo lapsuudesta alkaen), joten reissu jäi tekemättä ensimmäisenä Perthin vuotena. Sittemmin päätin ns. säästellä näitä lähialueen turistipaikkoja niin, että käyn aina jossain uudessa kohteessa vieraiden kanssa ja saan itsekin kokea jotain uutta ja nauttia päivästä, enkä vain lykätä suomivieraita turistibussin kyytiin.

Penguin Islandille (tai siihen lauttarantaan) pääsee joko paikallisjuna+bussi-yhdistelmällä Perthistä, omalla autolla tai sitten opastetulla kierroksella. Saari on n. kilometrin päässä rannasta, eli aikamoinen kahluumatka siinä on välillä lähes vyötärön mittaisessa vedessä jos ei halua maksaa lauttamatkasta. Koska mulla on pian edessä melontareissuja, me päädyttiin Annan kanssa opastettuun melontaretkeen.

Järjestäjäksi valikoitui päivän varotusajalla Capricorn Sea Kayaks. Samalla tulisi tsekattua vieressä oleva Seal Island ja treenailtua vähän merimelonnan perusteita. Lisäksi päiväohjelmassa lupailtiin pääsyä pikkupingviinien ruokintaa katsomaan, snorklausta ja satunnaisia delfiinibongauksia. Me oltiin siis nopeasti myytyjä ja buukattiin vikat paikat n. 12 hengen ryhmästä. Läht,ö oli aikaisin aamulla Fremantlesta, bussilla Shoalwaterin rannalle, joka on siis Penguin Islandia vastapäätä ja pikainen melontatunti. Anna äänesti yksimielisesti mut kahdenistuttavan kanootin takapenkille kapteenin paikalle ohjaamaan paattia ja oltiin niin ylpeitä, kun ainoana tyttöparina selvittiin urakasta kunnialla ja kaatumatta kertaakaan. Nuoren miesoppaan asenne meihin oli kyllä vähän se, että höpsöt tytöt tuossa nyt vähän räpiköi kun eräällä meni vasen ja oikea taas sekaisin ja törmäiltiin sen ansiosta kallioihin jne..

Heti alkumatkasta nähtiin pullonokkadelfiinejä hyppimässä meressä, oih ja aah! Vähänkö harmitti, että meidän uusi vedenkestävä kamera oli vielä kuriirifirmassa toimitusta odottamassa. Toisaalta, tulipahan vaan nautittua ja katseltua koko sydämellä. Heti delfiinien jälkeen oli vuorossa hylkeet. Seal Islandilla majailee n. 20-30 uroksen rento poikamieslauma. Jätkät makaavat rentona rannalla, uivat välillä meressä ja tutkivat melojia kiinnostuneena, eivätkä naaraiden puuttumisen vuoksi ole lainkaan aggessiivisia tai suojelevia. Kerran vuodessa urokset uivat pohjoiseen, Jurian Bayhin naaraita tapaamaan, ja palaavat sitten poikakommuuniinsa. Saari on rauhoitettua luonnonsuojelualuetta, eli sinne ei saa rantautua. Rantavedessä saa sen sijaan olla kanootissa ja ihmetellä, kuinka lähelle leikkisät otukset tulevatkaan!

 Kuvan taustalla kaksi onnellista suomineitoa...

Ihan mahtavia otuksia! Vietettiin pitkä tovi ihastellen hylkeiden leikkiä keskenään, uiskentelua kanoottien välissä ja ihan vaan löysänlaiskaa auringonpalvontaa tuijotellen.

Seal Islandilta suunnattiin sitten Penguin Islandille. Sää oli lämmin ja tuuleton, mikä teki melonnasta helppoa ensikertalaisille. Firma antoi päälle suojapaidat ja hatut, eli aurinkokaan ei päässyt polttamaan. Pingviinikeskuksen ruokintanäytöksen anti oli aika heppoinen. Keskus pelastaa pulaan joutuneita  pikkupingviinejä (Little Blue Penguins) ja esittelee niiden elämää sitten turisteille. Villejä pingviinejä on saarella paljon, mutta niitä voi olla hankalaa bongata, sillä ne viettävät suurimman osan elämästään vedessä. Nyt oli menossa pingviinien vuotuinen höyhentenvaihtoaika, ja reppanat ovat jumissa saarella kolme pitkää viikkoa ilman mahdollisuutta ruokaan, juomaan tai viilentymiseen vedessä. Me nähtiinkin useita pingviinejä kallioiden varjopaikoissa piileskelemässä.

Melontafirma tarjosi maittavan aamupalan, ja hyvän kävelykierroksen saaren ympäri. Paljon pelikaaneja ja muita lintuja pesimässä. Päädyttiin snorklauspaikoille, ja pari kaunista hiekkakiviriuttaa siellä olikin ihasteltavana. Moni ei uskaltautunut kauhean kauas rannasta, mutta mä olen selkeästi päässyt eroon pahimmasta haikammostani, ja uskalsin ulommille riutoille oppaan kanssa. Sukellus ei vieläkään onnistu snorkkelin kanssa, suu aina täynnä suolavettä vaikka kuinka puhkuisi sitä pihalle pintaan tullessa, mutta muuten oli kivaa. 

Lounas oli myös hyvä, ja sen voimin jaksoi kellua lämpimässä rantavedessä hetken ennen paluumatkaa mantereelle. Kanootit takaisin peräkärryyn ja perillä Fremantlessa oltiin kolmen jälkeen iltapäivällä. Suosittelen todella lämpimästi tätä melontaversiota saarten tutkimiseen, sillä Seal Islandille ei ole muuta pääsyä. Melottava matka ei ole mahdottoman pitkä, ja opastus on hyvää. Oli ihan mielettömän hauska päivä, vaikka illalla väsyttikin niin, että baarissa uni meinasi tulla silmään ennen yhtätoista. Villi nuoruus..

Kaikki postauksen kuvat on lainattu Capricornin FB-sivuilta, oppaamme Sandran ottamia kuvia tämän päivän retkestä. (c) Sandra, Capricorn Sea Kayaks.

Pitkä kuuma kesä

Pitkä kuuma kesä on sitten alkanut. Eilen oli +34, tänään ennustettu +40. Mun suomivieras hihkuu innosta ja hyppii tasajalkaa ja suunnittelee miten saisi maksimoitua auringonottoajan. Eilisella piknikillä Kings Parkissa mä olin se tylsä Wanhus joka siirteli vilttiä varjoon ja lisäili extrakerroksia aurinkorasvaa kun vieressä levitettiin korkeintaan öljyä iholle.

Kuumuus on saanut mut rakastumaan meidän taloon entistä syvemmin. Alakertaa kiertävä katettu terassi (plus autokatokset) varjostavat taloa niin, ettei aurinko pääse kuumentamaan seiniä. Yläkerrassa on toki kuuma päivällä, mutta siihenkin auttaa ilmastointi. Koko yläkerran kattava ducted evaporative-systeemi toimii Perthin kuivassa kuumuudessa täydellisesti. Ilma siis kiertää joidenkin katolla olevien vesipaneelien läpi ja siinä sitten viilentyy, näin tieteellisenä selostuksena.

Mies karkasi siis eilen työmaalle ja me jäätiin Annan kanssa pitämään akkavaltaa taloon. Enää kolme kaivosleski-viikonloppua ennen lomaa ja toivottavasti myös lopullisesti, ja näistä tämä yksi menee näin kivoissa fiiliksissä.

Tänään on suuntana ranta kun mulla on ylimääräinen vapaapäivä töistä, veikkaisin että Cottesloe valikoituu kohteeksi. Se on ehdottomasti mun lempiranta Perthissä ja nyt kun ei ole mies kitisemässä vieressä että siellä on huonot aallot ja tylsää, niin ei tarvitse tehdä kompromisseja. Cottesloessa on iso aallonmurtaja, ja ehdottomasti pienimmät aallot. Mitä pohjoisemmaksi rantaviivaa lähtee, sitä isommiksi aallot muuttuu. Scarborough on muutenkin vähän rough and tough, ja Trigg Beachilla on ollut kaameat aallot niinä kertoina kun olen siellä ollut. Hyvä surffimesta, huono lässyköiden uintipaikka.

Cottesloe Beach

Voisin jopa yrittää muistaa ottaa kameran mukaan, niin saisi vähän tuoreita Perth-kuvia. Kun vieressä pyörii jättimäisellä järkkärillä varustettu suomivieras, niin saattaa itsekin vaivautua ottamaan muutaman kuvan..?

Olen samalla pohtinut bloggaamista ja aiheita ja kuvia ja kasvoja ja anonyymiyttä ja vaikka mitä. Mitä pidempään olen ollut poissa Suomen sairaalamaailmasta, sitä vähemmän muistan enää maiden välisiä eroja. Olen työskennellyt pidempään Australiassa hoitajana kuin Suomessa, ja sairaalamaailman kulttuurierojen vertailu alkaa muuttua ponnettomaksi. Enhän osaisi edes tehdä nykyistä työtäni Suomessa ja suomeksi. Siitäkin syystä taidan tehdä pienen linjamuutoksen.

Kesäfiiliksissä

Huomenna alkaa virallisesti kesä Australiassa. Sää on vielä hämmentävän kylmä, tänäänkin seikkailin AFS-leirillä tulevien vaihtarien mukana farkut jalassa, enkä missään ihanassa hellemekossa. Suomalaisittain normi-kesäsää, +24 tuntuu kylmältä ja vaatii ehdottomasti pitkät housut. Tajusin autossa alkavaa kesää fiilistellessäni, että tästä on itseasiassa tulossa ihan huippukesä!

Ensin on suomalaisten itsenäisyyspäiväjuhlat, rannalla tietty. 7.12 kokoontuvat Perthin suomalaiset City Beachille juhlistamaan rakasta Suomea hyvän ruoan ja biitsielämän merkeissä. Heti seuraavalla viikolla mua saapuu viihdyttämään ihana ystävä ja pitämään seuraa lähes viimeiselle kaivosleskeysviikolle. Jos kaikki menee siis putkeen, ei äijän tarvitse enää palata lomalta töihin! On ihanaa päästä kiertämään Perthiä taas jonkun ei-paikallisen kanssa, puhumaan suomea ja viettämään aikaa yhdessä.

Jouluna mua hemmotellaan viikon vapaalla töistä, mikä tulee todella tarpeeseen. Auttelen anoppikokelasta jouluvalmisteluissa ja vietän aikaa rannalla, siinä meikäläisen suunnitelma jouluviikolle. No worries, no stress. Oma koti saa joulukoristeet niskaansa tässä pikkuhiljaa, hyvissä ajoin ennen joulua joten vapaaviikollani en todentotta pistä tikkua ristiin minkäänmoisen joulusiivouksen vuoksi.

Mies karkaa työmaalle ennen uutta vuotta, mutta mulla on järjestettynä korvaavaa seuraa Suomesta asti kun eräs kaveripoika saapuu tsekkaamaan Perthin ennen Aasian valloitustaan. Tiedossa ainakin laukkakisat Ascotissa!

Kesän ehdottomana huippukohtana on kuitenkin mun ja J:n Uuden-Seelannin reissu. Kaksi viikkoa lomaa, rentoa autoilua uskomattomissa maisemissa ja kiireetöntä yhdessäoloa.

Matkasuunnitelmat ovat aikalailla lyöty lukkoon, enää pientä hiomista ja viilaamista. Joka päivä törmään johonkin kiwiin, jokja haluaa antaa hyviä vinkkejä kotimaansa kiertelyyn. Näiden mukaan sitten fiksaillaan tarkempia kohteita ja toiveita. Mä löysin mun edelliseltä reissulta hommaamani LOTR-kirjan, missä on tarkat koordinaatit kaikille kuvauspaikoille, ja nämä täytyy ehdottomasti kopioida talteen ja suunnitella ajoreittejä sen mukaan.. voi miesparkaa. Hobittila-kierrokselta se sentään säästyy.

Kuvituksena valokuvia edelliseltä NZ:n reissulta vuodelta 2011.