maanantai 23. joulukuuta 2013

Piparitehtaan paluu

Viime vuoden piparitehdashan ei mennyt ihan putkeen tilanpuutteesta ja uskomattomasta kuumuudesta johtuen. Talojen osat pehmenivät lötköksi, hallitsemattomaksi massaksi jo ennen koristelua ja romahtivat sitten oman painonsa alle pystytysvaiheessa. Sotku oli valtava ja mies asettikin tiukan ehdon kolmen talon maksimista. Äiti lähetti taas Suomesta pari pussillista Amerikanpastilleja ja Ranskanpastilleja koristeluun, vaikka osa meni kyllä ihan suoraan laadunvarmistelun nimissä suuhun, käymättä piparitalon kautta.

Talotehdas vuosimallia 2012
Vaan tänä vuonna kaikki oli toisin.. ilmastoitu talo, tilava keittiö ja toimiva kiertoilmauuni. Ahkerat apulaiset, mies ja Creative Director Anna auttoivat minkä ehtivät ja tuloksena neljä persoonallista, ehjää ja suloista taloa. Töihin lahjaksi viety katosi parempiin suihin alle kahdessa tunnissa. Meidän oma talo on joutunut näppärien sormien uhriksi niin, että katto pysyy pystyssä enää hyvällä tahdolla seinien muistuttaessa lähinnä reikäjuustoa ja kaksi taloa on vielä kauniisti sellofaaneissa ja pääsee omistajiensa luokse tänään.

Eikä vielä ole edes jouluaatto!
 Me alotettiin urakka Annan kanssa hieman huijaamalla, vein töihin Ikean elementeistä kasatun talon. Ei vaan ole järkeä käyttää tuntikausia aikaa johonkin, mikä katoaa alle puolessa päivässä tomuksi. Ja riittävällä koristelulla kukaan ei edes (taaskaan) huomannut tätä pientä huijausta.. 



Valmis talo ja pieni laskuvirhe katon ja seinien kannattavuuslaskelmissa...
Iso keittiö on kyllä sellanen ihmeidentekijä! Tänä vuonna leipominen ja talojen askartelu on ollut pelkästään hauskaa. Toki sotkua on tullut, mutta keittiössä on ollut tilaa tehdä muutakin. Ja kiitos Lady Puntin valkuais-sokeri-tahnan, ei edes mennyt yksikään paistinpannu pilalle tai tullut palovammoja sormiin.


Viimeisten talojen kohdalla saatoin  myös innostua jääpuikkojen pursottelusta.. :)


Piparitalon tuoksussa, Jouluradio.fi:n pauhatessa taustalla ja ihaillessa meidän ihanaa kuusta olen vihdoin päässyt joulutunnelmaan, helteestä ja auringonpaisteesta huolimatta. Vaivaa se vaati, mutta nyt on se ihanan rento, jouluisa fiilis. Tänään vaan ollaan ja nautitaan ja illalla grillaillaan kaveriporukalla, huomenna perhejoulua miehen perheen parissa ja joulupäivänä suuntana kaveriporukan rento joulu ja uima-allas.



Samoin meidän ihana suominaisten joulujuhla nostatti fiilistä. Kokoonnuttiin meille nyyttäriperiaatteella ja testattiin samalla meidän terassin kapasiteetti. 14 ihmistä mahtui mainiosti ja ruokatarjoilut oli upeat! Laatikoita, possua, rosollia, salaatteja, kakkua ja joulutorttuja. Ei turhaa stressiä kenellekään ja näitä ihania naisia on aina ilo emännöidä.  Ainoa mistä J tässä joulutouhussa valittaa, on Jouluradio ja niiden jatkuva, n. 10 kertaa päivässä tapahtuva Sylvian joululaulun renkutus.

1 kommentti:

  1. Komeita! Hyvä ettei Mites sentään ole asettanut jouluradiokieltoa Sylvian vuoksi. ;) Ensi vuonna ehkä jo tykkää itsekin... Onhan se ulkosuomalaisen nimikkojoululaulu. Hyvä joulua!!

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit, kiitos!