Australian häähumua

Happy Australia Day! Tänään on kansallinen vapaapäivä, ja ihmisillä hyvä mieli, grilli kuumana ja uima-allas kovassa käytössä.. lämpömittarissa vaatimattomat +38 astetta, joten koiralla jää nyt iltalenkki myöhemmäksi ja mä voin uppoutua vihdoin häähumuun takaisin.

Meidän aussihäät meni ihanasti. Edellisenä iltana oli lievä paniikki päällä, liikaa hommia kasattuna vikoille päiville ja riittämätöntä tehtävien jakoa ja delegointia mun ja miehen osalta. Tai siis, mä olin ilmoittanut jo alkuunsa, että tulen olemaan koko päivän kiinni hääkakun koristelussa. Mies ei vaan ollut uskonut, että "koko päivä" todella tarkoittaa aamukymmenestä iltaysiin, vaan oli olettanut saavansa multa apua kaikkeen muuhun jo paljon aiemmin. Mä taas muistin koko ajan uusia juttuja, mitkä pitää vielä hoitaa, mies vastasi kaikkeen "yes yes, hoituu hoituu, ei stressiä", mutta ei koskaan kirjoittanut tehtävälistaa paperille nähdäkseen miten pitkä ja aikaavievä se onkaan.. niinpä iltaysiltä nälkäisenä ja väsyneenä pääsi pieni ahdistusitku, kun kaiken muun stressin keskellä tajusin jonkin niinkin muka-oleellisen asian kuin munavoin puuttumisen karjalanpiirakoiden päälle yöpalaksi. Onneksi on ihania ystäviä, jotka saapuivat sitten lauantaina jo aikaisin paikalle, ja vips vaan, stressi katosi ja hommat hoituivat.

Anopin luonnonkukista tekemät asetelmat sopi just mainiosti rentoihin puutarhajuhla-henkisiin bileisiin!

Harmaita hiuksia aiheuttanut kakku koko komeudessaan

 Koko hääpäivä vedettiin niin talkoovoimin kuin mahdollista. Työkaverini teki kampauksen, suomikaveri karjalanpiirakat (ja sen munavoin.. ;), miehen vanhemmat hoitivat kaikki muut kukat paitsi mun kimpun ja miehen vieheen, valokuvausta harrastava ystävä otti kuvat seremoniassa ja potretit sen jälkeen ja eräs toinen suomikaveri urakoi polaroid-kameran takana alkuillan juhlissa. Ja kaikkien aussituttujen kauhistukseksi hääauto oli meidän oma Holden ja sen kuskina toimi mun kaaso!

Meikkiä ja pukua vaille valmis!

Illan polaroid-otoksia, joita sitten käytettiin Suomihäissä, vieraskirjassa jne.

Oma suosikki polaroideista, ylläri..

 Seremonia pidettiin Point Roe-puistossa joen rannalla, meillä oli aivan ihana irlantilainen rouva vihkijänä, joka puhui tosi kauniisti rakkaudesta pehmeällä irkkuaksentillaan. Musiikkina mun kävelyä varten kohti vihkipaikkaa oli tietysti Diana Krallin Look of Love, ihan vaan simppelisti iPodilta, vaikka hillittömän tuulen takia siitä meinasi jäädä suurin osa kuulematta..

Onneksi ei toi aurinko paistanut yhtään silmiin...

Me oltiin toisistamme tietämättämme valittu miehen kanssa samat avioliittovalat ja sormuslupaukset, voi että ne tuntui pitkiltä sanoa siinä helteessä, suu kuivana jännityksestä! Ei ne paperilla tuntuneet yhtään niin pitkiltä.. Sormukset saatiin ensiyrittämillä oikeisiin sormiin ja saatiin avioliittorekisteri allekirjoitettua. Viimeiset vieraatkin saapuivat sopivasti paikalle tässä vaiheessa, mun nepalilaisen työkaverin käsitys länsimaisista häistä ei mennyt ihan putkeen kun vertailuna olivat omat, kolme päivää kestäneet juhlallisuudet.

Otettiin seremonian jälkeen viralliset potretit yhdessä toisessa puistossa, ja tässä oli juuri kaksien häiden ihanuus. Voitiin olla käytännöllisiä ja samalla perinteisiä ja moderneja ja mitä vaan haluttiin, kun toisissa häissä toisella tapaa ja seuraavissa erilailla. Ausseissa nukuttiin edellinen yö kotona yhdessä, Suomessa ei. Ausseissa ei nähty ennen seremoniaa, Suomessa otettiin kuvat ennen seremoniaa jne.

Hääjuhla oli siis meillä kotona, oltiin palkattu catering-firma hoitamaan cocktail-palat ja drinkkifirmasta baarimikko tekemään cocktaileja. Homma toimi hyvin, sää oli ihana, puutarha kaunis, juomaa riitti ja ruoka oli herkullista! Yöpalaksi oli vielä lihapullia ja karjalanpiirakoita. Koira juoksi ihmisryhmästä toiseen kerjäämässä huomiota ja rapsutuksia, ja oli aivan rättipoikki seuraavana päivänä kaikesta touhuamisesta. Suloinen se kyllä oli turkoosissa solmiossaan!

Turkoosi rusetti näkyy just ja just :)

Kakkua leikkaamassa

Perhepotretti!

Kaikenkaikkiaan aivan upea päivä, mitä varjosti ainoastaan appivanhempien tyly käytös, kun meidän ei-niin-perinteinen sukunimiratkaisu kävi ilmi.

Päivä täynnä rakkautta

Suomihäät on nyt juhlittuna, ja voi mitkä juhlat ne olikaan! Päivä oli täydellinen. Kaikki sujui upeasti ja itse ei tarvinnut juuri muuta tehdä kuin nauttia, niin mielettömät apujoukot meillä oli. Juhlat jatkuivat myöhään yöhön ja siitä jatkoimme nauttimaan ensimmäisestä häälahjasta, Hotel Havenista.

Nyt istuskellaan junassa matkalla Turkuun nauttimaan seuraavista lahjoista :) kuvia, kuvia ja lisää kuvia sekä tarkempaa selontekoa tästä kaikesta seuraa myöhemmin, lupaan sen! Nyt keskityn nauttimaan viimeisestä viikosta Suomessa ja tästä uunituoreesta Herra ja Rouva-lisää tähän suomalainen sukunimi-statuksesta!

Kiitos kaikille rakkaille avusta ja tuesta ja blogikamuille mukanaelämisestä ja kärsivällisyydestä hitaasti päivittyvää blogia kohtaan...

Suomessa!

Terveisiä Suomesta! Me ollaan Suomessa, me ollaan naimisissa ja me nautitaan lumesta. Siinäpä nämä joulun tärkeimmät kuulumiset. Häästressi on voiton puolella, tänään saatiin tokavika iso stressitekijä hoidettua pois alta ja nyt voi keskittyä rauhoittumaan ja nauttimaan lomasta.

Takana on jo melkein kaksi lomaviikkoa, joista ensimmäinen meni ihan hirveässä kiireessä juostessa tapaamisesta toiseen, ihmisiä tavaten ja Tallinnassa vierallen. Tunteet menee laidasta laitaan, mutta niin se kai kuuluukiin.

Ihanaa joulua kaikille, mä keskityn nyt lomailemaan ja palaan blogin ääreen tammikuussa päivittelemään viimeisten kuukausien tapahtumia...

Teinipoika Sisu

Meidän sulosesta pikkupennusta on tullut ihan teini. Hormonit on alkaneet vähän hyrräilemään ja tajuttu tyttökoirien olemassaolosta edes jotakin. Käytöstavat on välillä aivan hukassa, ja sitten ollaan kohta taas niin herranenkeliä.. Kasvupyrähdys on ollut valtava ja pennun pehmoinen pörröturkki on vaihtunut koko kropasta liukkaaseen, pitkäkarvaiseen päällyskarvaan. Ja jalassa on villahousut aluskarvaa ihan hirveästi.

Osallistuttiin jopa meidän ensimmäisiin kisoihin, kun tokokerho järjesti kerhon sisäiset skabat. Ilmainen osallistuminen ja tarjolla hyvää, henkilökohtaista palautetta ja pientä kisafiilistä. Emännällä tais pettää kisahermot enemmän kuin koiralla, seurauksena sinnepäin suorittamista ja kamala jännitys. Tultiin 1D-luokassa viimeisiksi, mutta noustiin kuitenkin 1E-luokkaan nipinnapin hyväksytyllä 76/90 tuloksella, kun 75 pistettä oli rajana läpimenolle..

Ohjelmassa oli siis kävelyä "loose lead walking", joka meni meidän kohdalla lähinnä "loose lead jumping"-menolla, hyvä jos Sisulla oli pari jalkaa samaan aikaan maassa ollenkaan. Jotenkin saatiin kuitenkin temponvaihteluita ja pari U-käännöstä aikaiseksi. Ja toisaalta, kyllä se piti ainakin kamalan hyvin kontaktia muhun koko sen pomppimisen ajan. Kävelyä se touhu ei vaan muistuttanut tippaakaan.

Istuminen ja sivulle perusasentoon istuminen oli pala kakkua, mutta paikka ei... Herra on siis hienosti ollut jo 20 sekunnin pätkiä paikallaan mun ollessa useiden metrien päässä, välillä jopa kulman takana, ja yhtäkkiä edellisenä iltana ei tuo stay-käsky sitten enää kiinnostanutkaan, vaikka olisit mitä tehnyt. Eikä kiinnostanut kisoissakaan. Lopulta saatiin yksi parin sekunnin paikallaan pysyminen ja kehoitus treenata lisää...

Luoksetulo pitkän hihnan päässä onnistui hienosti, hitsi kun jätkä toimisi noin hienosti kotonakin. Makkaran voima on kumma... Maahanmenot sujui sinnepäin, seisomiset oli aika venkuroita ja sellaisella "ei huvita"-asenteella esitettyjä. Vaikeinta oli jättää lelu rauhaan, mikään leave-käsky ei auttanut. Hullu tilanne, kun ruoat ja palkintomakkarat se jättää hienosti rauhaan treenatessa, mutta jonkun muun kuolaamaa lelua ei sitten millään. No, nyt on ekojen kisojen aiheuttama ekstrajännitys ainakin koettuna, ja innolla odotetaan seuraavia!

Palkintoluu

Ensi kerralla valmistautuminenkin on ehkä astetta järjestelmällisempää. Me oltiin kisoja edeltäneet kaksi viikkoa koiravahteina yhdelle mun duunikaverille myös, ja pojat eleli treenaamisen suhteen vähän pellossa. Ollie-vehnäterrierisekoitusta oli mainostettu täysin sisäsiistinä ja koulutettuna, mutta totuus oli pahasti päälle hyppivä ja hihnassa riekkuva ja vetävä, sisälle tarpeitaan tekevä 9-kuukautinen jääräpää. Ihan suloinen kaveri, ja jätkien leikkiä ja riemua oli kiva seurata. Usein meno vaan yltyi aivan liian railakkaaksi, ja oli pakko laittaa jompikumpi sankareistä jäähylle. Keskenään niitä ei voinut jättää ollenkaan sisälle, sillä Ollie aloitti välittömästi merkkailemaan. Mies nappasi sen kiinni itse teosta, jalka ylhäällä vasten meidän jääkaapin ovea... :O

Ruokaa jos saisi...

 No, osin toi menee kulttuurierojenkin piikkiin. Maassa, missä koira viettää usein suurimman osan elämäänsä ulkosalla, voi "sisäsiisti" olla vähän kapeampi käsite kuin suomalaiselle nipolle, joka haluaa sisäsiistin koiransa olevan työpäivän verran tarvittaessa sisällä ilman vahinkoja. Toinen kulttuuriero on eräs toinen duunikaveri, joka hommasi ylipainoiselle labradorinnoutajalleen juoksumaton! Siellä se 1,5-v labbisuros lönkytteli videolla juoksumatolla, ja nyt sitä treenataan 20 min iltaisin ko. välineellä. Kun ei voi lenkittää, kun sataa vettä.

Jottei oma koira kuulostaisi liian täydelliseltä, niin viime viikolla se söi läppärin laturin ja jatkojohdon aamupalaksi, popsittuaan ensin itsensä vapauteen leikkikehästään eli nukkumapaikaltaan. Ja oli siihen yläkerran kokolattiamatolle tainnut aamuvahinkokin käydä. Ja me ihmeteltiin miehen kanssa, miten koira on niin hiljaa, kun yleensä Sisu herättää meidät jo klo 6, ja nyt ei vielä puoli seiskaltakaan kuulu inahdustakaan. No ei kai kuulu, kun on kova kiire järsiä jatkojohdosta se pistoke-osa irti!

Ensikosketus koirakilpailuihin

Meidän toko-seura järjesti tänään kisat, ja osana edullista jäsenmaksua on sitoutuminen vapaaehtoishommiin seuran hyväksi. Niinpä minä sain ensikosketuksen tokoon ja rally-O:hon jäätävässä Aussilan talvisäässä, ja mies ja Sisu kiertelivät kisa-aluetta ja ihastelivat muiden hienoa työskentelyä. Pentu sai paljon ihasteluita ja kyselyitä ja käyttäytyi suurimman osan ajasta kuulemma varsin mallikkaasti. Edelleen näytetään enemmän saksanpaimenkoiralta kuin lappalaiselta, varmaan tuo harmahtava sävy lisää noita sakukyselyitä. 

Minä toimin rally o-advanced-luokassa sihteerinä, ja siinä sai aika kivan näkökulman hyviin ja ei-niin-hyviin suorituksiin ja sai vielä sateensuojankin kaupan päälle. Mikäs siinä teltan alla värjötellessä ja kauhistellessa monen osallistujan ei-säänkestävää varustusta ajoittaisessa kaatosateessa.

Sisu oli kuin uitettu rotta kisojen lopussa, ja siinä aamun häsellyksessä oli irronnut taas yksi maitohammaskin. Nyt on edestä kaikki vaihtuneet ja takaa yksi poskihammas, hurjaa miten nopeasti aika on mennyt! Autossa takapenkillä makasi märkä raato, pää alaspäin penkiltä roikkuen ja nyt se lämmittelee kaasulämppärin edessä.. vaikea uskoa, että tämän prinssin elkein mukavuutta rakastavan otuksen pitäisi olla säänkestävä suomijuntti. Pihallakaan ei voi enää maata maassa, vaan herra on keksinyt möyhentää takapihan saniaisista kivan pikku viherpedin itselleen, siinä on hyvä sitten maata ja syödä luuta, kun ilkeät ihmiset ei päästä luun kanssa sisälle sotkemaan kokolattiamattoa...

Prinssille prinssin arvoiset lelut.. tai ainakin niiden pakkaukset :)

Oli hienoa nähdä, mihin kaikkeen treenaamalla pystyy ja miten hienon yhteyden koiraansa voi saada, kunhan vain jaksaa harjoitella. Meillä on pitkä tie kuljettavana, mutta ei tuolta ainakaan älyä puutu. Omistajan pitäisi vaan ensin ymmärtää, mitä halutaan ja miten. Onneksi tokoilut jatkuu taas ensi viikonloppuna ja viime kerralla väläyteltiin jo, josko siirryttäisiin kohta seuraavaan ryhmään.

Passin hinta

Aina ei ole halpaa olla ulkosuomalainen. Ei etenkään silloin, kun passi vanhenee ja asut eri puolella mannerta kuin Suomen suurlähetystö. Ylimääräinen vapaapäivä, lennot Perth-Canberra-Perth, passi $200.. kallista lystiä, vaikka sitä miten katselisi. Lisäksi Canberrassa ei ole suurlähetystöjen, sotamuseon ja parlamenttitalon lisäksi juuri mitään muuta. Ei juuri houkuta iskeä yli tonnia kiinni moiseen päiväreissuun ja viettää siitä 10 tuntia lentokoneessa!

Joten en iske. Passi on kuitenkin uusittava, siitä ei pääse mihinkään. Mä päätin kuitenkin hyötykäyttää miehen luottokortti-ja lentoyhtiöpisteet ja maksettavaa jäi loppuenlopuksi n. $100, jonka vielä justjust voi maksaa matkasta, mitä ei edes halua tehdä. Paitsi että.. sain nerokkaan idean tajuttuani Sydney-Canberra-junayhteyden ja maanantain vapaapäivän mukanaan tuomat edut.

Nyt on sähköpostissa menolento Perth-Sydney lauantai-aamuyölle, $35 maksanut junalippu Sydney-Canberra välille maanantai-aamuksi, matka-aika 4 tuntia ja Canberra-Perth iltalento maanantai-illaksi. Ja kiitos aikaeron, pääsen ihan ihmisten aikaan takaisin kotiin ja tiistaiksi töihin. Sydneyssä odottaa toivottavasti pari paikallista kaveria, ja kyllä siellä keksii tekemistä jokatapauksessa, vaikka yksin joutuisikin kiertelemään vanhoja kotinurkkia. Mies jää kotiin talonvahdiksi ja koiran seuralaiseksi. Vähän ehkä epäreilua poltella toisen vaivalla kerätyt bonuspisteet omiin reissuihin, mutta säästyypähän rahat. Tai no, säästö saattaa jäädä kyllä hieman kyseenalaiseksi sen jälkeen, kun kahden yön majoitukset, ruokailut ja muut menot on kuitattu!

Passi on siis uusittava henkilökohtaisesti, ja Australiassa (tai koko Oseaniassa) ainoa paikka siihen on Canberra. Todella ärsyttävää. Muilla pohjoismailla on ilmeisesti käytössään siirrettävä passilaite, jonka avulla passin uusinta onnistuu mm. äänestyspäivinä. Mutta ei tietenkään Suomella, joten meidät länsirannikon asukit asetetaan todella eriarvoiseen asemaan. Vanha työkaverini, suomen kansalainen hänkin, ei ole kyseisestä syystä uusinut passiaan vuosikymmeniin. Lentomatka Geraldton-Perth-Canberra-Perth-Geraldton on liian kallis ja työläs, kun aussipassin saa kävelemällä lähimpään postikonttoriin.

Nyt kun edessä odottaa kiva talvinen cityviikonloppu, en jaksa olla enää ihan niin käärmeissäni tästä epäkohdasta, vähän vaan :)

Voihan pihvi!

Miehellä oli eilen illalla hieman yllättäen järjestynyt työhaastattelu, todella mieluisaan paikkaan. Haastispyyntö tuli todella pyytämättä ja no, yllättäen, mutta reippaasti se haastatteluja kammoava mies sinne kuitenkin meni. Viimeinen pyyntö mulle oli hoitaa illallinen. No tottakai hoidan, hyppää jo sinne autoon ja älä myöhästy ja lopeta se ohjeiden antaminen-litania kävi omassa mielessä, mutta käsky olikin että dress up ja tee varaus somewhere nice. Maanantai-iltana Perthissä ei ole kauheasti vaihtoehtoja iltakahdeksan fiinistelypaikaksi, joten toteutin molempien mielessä jo pitkään kyteneen idean.

Rockpool. 

Yleisesti olen todella vastaan näitä jenkkihenkisiä kasinokomplekseja ja niiden ketjurafloja, mutta japanilainen Nobu, ranskalainen Bistro Guillaume ja Rockpool ei kuulu tähän joukkoon, sillä ne vaan sattuu olemaan parhainta mahdollista lajeissaan. Kaikkiin on hankala saada pöytävarauksia loppuviikosta, mutta maanantai-iltana ei ollut ongelmia. Pakkohan tämä miehen pari kertaa vuodessa tapahtuva pukuun ja kravattiin sonnustautuminen on hyödyntää ja mennä jonnekin, missä on edes aavistus pukukoodista... Kasino on vielä sopivasti aika lähellä meitä, ja yhtä peli-iltaa lukuunottamatta (voitin $150 ensikertalaisen tuurilla black jackissa ja hedelmäpelikoneesta!) ei olla käyty siellä vuosiin.

Ja Rockpool oli kaiken odotuksen, hypetyksen ja loppulaskun arvoinen. Oh my gosh. Valehtelematta parasta pihviä, mitä olen ikinä syönyt. Rockpoolia on useasti kehuttu kaupungin parhaaksi pihviravintolaksi, joten uskaltauduin kokeilemaan parasta mahdollista raaka-ainetta, dry aged full blood wagyu, siitä sellanen 200 g medium rare sisäfile kiitos, kyytipojaksi sieniä ja bearnaisekastiketta. Lasiin tuhtia argentiinalaista Malbecia. Täydellistä.

Vähän kirpaisi hinnastoa katsellessa, mutta se fiilis unohtui aika nopeasti kun supermurea, pehmeä pihvi leikkanatui lautasella ja lähes suli suussa. Täydellistä. Eikä se alkupalaksi nautittu vasikan niskakaan muuten huonoa ollut. Sori äiti, Minna ja muut pihvimestarit. Tää oli vaan jostain toisesta ulottuvuudesta. Maistan silti mielelläni teidänkin pihvejä jatkossakin ;).

Crown Casino yllätti jälleen, siellä on muutakin kuin rikkaita aasialaisia uhkapelureita ja huonosti pukeutuvia, meluisia kaivosäijiä, joilla on liikaa rahaa ja liian vähän käytöstapoja. Ja se työhaastattelu, mistä henkisesti hengissä selviämistä siis juhlittiin, meni ilmeisesti ihan hyvin. Nyt eletään todella jännittäviä aikoja. Ehkä käydään testaamassa Nobu ja sen sushien täydellisyys, jos mies saa haluamansa paikan!