maanantai 26. joulukuuta 2011

Pienia asioita

Nykyinen tyonantajani tekee lahes paivittain pienia, merkityksellisia asioita joista meille kaikille valittyy etta jotakuta kiinnostaa jossain, miten meilla menee ja onko meilla hyva olla. Hammentavaa.

Esimerkkeina mm.joulunalusviikolla toteutettu tunnin mittainen Xmas Quiz, jossa leikkimielisesti sekalaisissa ryhmissa laakarit, hoitajat ja muut kisailtiin musa/leffavisan parissa. Toimenpideosasto oli kiinni, valvonnan hoitajista mahdollisimman moni oli paikalla ja vuodeosastolla taisi pokat olla paivalevolla. Samoin lahes kaikki osallistuivat Secret Santa-lahjontaan, eli jokainen osti yhden n. $20 lahjan tyokaverilleen, nama oli etukateen arvottu. Yhteisella, osastonhoitajan ja lekureiden kustantamalla joululounaalla sitten avattiin paketit. Osastonhoitajalta tuli joulukortti.

Kolmen paivan mittainen yleinen orientaatio toiden alkaessa piti huolen siita, etta kaikki ovat perilla oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan mm. tyoterveyden, sairaslomien, vuosilomien jne. suhteen. Itselle siunaantuu nelja viikkoa tavallista vuosilomaa ja viikko paivystystyosta ansaittua lomaa. Long service leave, 3 kuukautta, odottaa 10 vuoden palveluksen jalkeen ja siita aina seitseman vuoden valein. Ja riittaa, kun pysyy osavaltion palkkalistoilla julkisen puolen sairaaloissa. Sairasloma on muutettu personal leave-nimikkeen alle ja kattaa sitamyoden myos kumminkaiman hautajaiset, plastiikkaoperaatiot kuin ns. oikeat sairaudetkin. Toki kyseinen oikeus pitaa ansaita olemalla toissa, ensimmaiseen kuuteen kuukauteen ei minullakaan ole kuin n. viikoksi saikkupaivia tililla. Siita ne sitten pikkuhiljaa kertyy.

Salary packaging on lahja verovirastolta pienille hoitajille. Saamme osan palkasta verovapaana ja veroprosentin saa napparasti laskettua lahelle minimia. Taman systeemin ymmartamisessa meni hetki jos toinen, ja J totesi lakonisesti etta ei se verokarhu sun pienista hoitajan pennosista ole kiinnostunut. Totta, suomalaisittain iso sh:n palkkani on pikkurahaa WA:n kaivosteollisuuden rinnalla.

Ohjeistukset toimenpiteisiin ovat selkeat ja ajantasalla. Jokaiseen yhtaan vaativampaan asiaan on kaytava koulutus ja todistettava competency. Paikassa missa suhaa henkilokuntaa kaikkialta maailmasta, on moinen vaatimus pelkastaan hyva asia. Vuodeosastoilla on tiukat henkilokuntamitoitusrajat, ja jos on puutteita, niin niita sijaisia myos hankitaan. Ja skills mix-saanto pitaa huolen siita, etta vastavalmistuneet eivat joudu keskenaan pahkailemaan ett mitas sitten.. Ohjeistukset eri hatatilanteisiin ovat selkeat ja code blue, medical emergency on ahkerassa kaytossa. Ohjeet MET-soitolle ovat selkeat, ja esim. osastojen tarkkailukaavakkeissa on selkeat rajat, jos yksikin vitaaliarvo alittaa/ylittaa rajan, saa ja pitaa soittaa.

Code black, personal threat tuntui ensin vitsilta, kun sen kaytosta kerrottiin mm. henkilokunnan sisalla. Jollekin iso-egoiselle kirurgille oli moinen soitettu leikkauksen lopussa, kun salissa oli lennelleet neulat ja pihdit. Viime viikolla yhdelle meillakin tyoskentelevalle kirurgille oli soitettu samainen code black.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa kun kommentoit, kiitos!