Toinen jalka lomalla

Tassa ollaan jo lomatunnelmissa. 22h toita jaljella, hyvalla tuurilla paljon vahemmankin! Tama yo menee paivystyspuhelimen kanssa nukkuessa ja sehan tietaa parhaimmillaan ylimaarasta vapaata, lisaksi yritan mankua saldovapaita torstaille. Yksi koulupaiva, ja se olisi siina!

Kouluhommat on tehtyna, enaa tarttis pari artikkelia tulostaa matkalukemiseksi ja palauttaa ensimmaiset tehtavat. Aika kivaa! Matkalaukku on jo kaivettu esiin ja olen hiljalleen kasannut siihen ymparille mukaan otettavia juttuja ja etenkin tuliaisia. Viela pitaisi ostaa kasa TimTameja tuliaisiksi, niita ei voinut ostaa etukateen kun eihan ne piru viekoon saily tassa taloudessa!

Vuoden Tyttoystava siivoaisi talon ja pesisi auton ennenkuin mies palaa kahden viikon  tyomatkaltaan paiva ennen omaa lahtoani, ja tietty hakisi sen miehen sielta kentalta muttamutta.. mulla on suomityttojen illanvietto enka siten taida olla ihan ajokunnossa.. Onneksi imurin kayttoon ei tarvita ajokorttia, hieman vain ylimaaraista motivaatiota..

Perjantaina lahtee iltapaivalla Qantasin kone ensin Singaporeen, ja sielta sinivalkoisin siivin Helsinkiin. Ruokatilaus aidille on jo jatettyna ja kyyti lentokentalta kotiin jarjestettyna. Ensimmaisen paivien ohjelmakin on jo aikaslailla muodostunut: perhetta, kavereita ja lisaa samaa aina keskiviikkoon asti, jolloin odottaa ihana miniloma pohjoisessa mokilla. Paasen rinteeseen ties kuinka monen vuoden tauon jalkeen, kunhan vaan mahdun lautailuhousuihini, hih ja hui.

Blogi viettanee siis hiljaiseloa seuraavat viikot, ellei iske unettomuus tai muu vaiva Suomessa.

Paluu koulunpenkille

Ensimmainen opintopaiva on takana, toinen ihan kohta edessa. Eka paiva kului lahinna "nain opiskelet"-meiningeissa, osittain hyvaa ja tehokasta tiedonhaku-opetusta, osin hieman turhaa lassytysta esitelmien pitamisesta jne. Mutta aussietyyliin, ei oleteta etta osaat pitaa esitelman, ennenkuin siihen on ensin tyonantajan (tai tassa tapauksessa opintojen) puolesta opetettu..

Saatiin iso kasa paperihommia kotiin, taydellisen tarkka kurssiaikataulu ja taulukko palautettaville tehtaville ja esseille, mukana viittaavat numerot opinto-oppaaseen, etta mita taitoa ja osaamista ja competencya missakin tehtavassa pitaa tuoda esille ja miten tehtava arvostellaan. Jokaiseen kirjalliseen tyohon pitaa liittaa mukaan lomake, jossa vannotaan taman tyon olevan ihan itse tehty, ja etta ymmarretaan plagioinnin olevan pahasta. Hmphh. Kuulemma nain tehdaan ihan kaikkialla, jokaisessa yliopistossa. Jaa, enpa ole ihan kaikkialla tahan viela tormannyt, enka tietaakseni edes kuluta yliopiston penkkia viela... mutta toki tulostelen naita ylimaarasia lappusia, Authentication of Student Work, ilomielin. Ja pyydan jokaisen tehtavan kuitatuksi, mita palautan. Ahhhh, ne Viralliset Paperit.

Itse tehtavat vaikuttavat suurimmalta osin mielenkiintoisilta, osa varsin laajoilta, etenkin se lopun hygieniasuunitelma, mutta sita saa toivottavasti vaantaa tyoajallakin. Luettavaa riittaa, mutta suurimmilta osin mielenkiintoista. Vahan alkoi silmat vaeltamaan ristiin ja sitten kiinni, kun pahimpia geeni-osioita kahlasin eteenpain mikrobiologian opuksesta, mutta kansanterveystieteen osio on ollut sitten taas tosi mukaansatempaavaa. Australian omia koukeroita ja kiemuroita on ollut mielenkiintoista lukea. Taalla on valtava kuilu alkuperaisasukkaiden ja muiden valissa, ja olenhan sen huomannut jo tyoelamassa (ja ihan vaan kadulla kulkemalla saa hyvaa osviittaa eri ihmisryhmien taloudellisesta tilanteesta ja terveydestaan huolehtimisesta), mutta taulukoista luettuna luvut olivat aika karmaisevia. Isot erot elinian odotteessa (20 vuotta), nuorten kuolleisuudessa, pitka-aikaissairauksissa jne. Yllattaen sitten taas rokotus-osion mustina lampaina rokotekielteisyyden suhteen kukoistivat etelaisen WA:n hippialueet Margaret Riverin lahella, ja samankaltaiset keskittymat itarannikolla...

Viela olisi pari juttua vaannettavana ennen seuraavaa opintopaivaa (ja lomaa!), ja muutama kymmenen sivua luettavaa. Saa ainakin ajan kulumaan nopeasti naina kaivosleskiviikkoina, vaikka mulla onkin taalla nyt valiaikainen ihana kamppis.

Bloody hell

Kauanpa sita pitikin odotella, ensimmaista verialtistusta toiden merkeissa. Olen odotellut jo hetken, etta koskas se ensimmainen tapaturma sattuukaan, koska tilastojen valossa olisi jo kai ollut aika sattua. Olen vuodesta 2007 asti tyoskennellyt hoitajana, joten olisi jo ollutkin aika pienelle inhimilliselle vahingolle...? Joskushan sen ekan kerran on oltava. Yllattavaa kylla, en onnistunut tuikkaisemaan neulalla sormeen untuvikkohoitajana pitka-aikaissairaalan tyotaakan alla pistellessani insuliinia tai Klexanea ja korkittaessani niita typeria insuliinikynia, joita oli pakko kayttaa uudelleen. En yllattavaa kylla pistellyt itseani tai tyokavereitani suljetulla osastolla, kaikkien tiukkojen eristystilanteiden ja muiden haslinkien keskella, tai raapaissut itseeni likaisella neulalla paivystyksessa yovuoron pikkutunteina. Ei yhtakaan verialtistusta teholla tai dialyysissa, missa melkein koko tyo oli verella ja verivalmisteilla pelaamista.. Ei uudessa maassa ja tyokulttuurissa, ei yhdenyhta pistotapaturmaa.

No, eraan viikonlopun ratoksi tama putki sitten paattyi. Paivystyscasen lopussa poistimme valineita potilaasta, ja niinhan se veri/nestepisara lennahti suoraan ulostulevasta vaijerista meikalaisen silmaan, ohi silmalasien paksun sangan. Olin hieman hammentynyt, etta mitas sitten.. sain mutistua vieressa ollelleelle lekurille, etta taisi osua silmaan, ja eikun silmapesulle samoin tein. Huuhdoin silmaa pitkaan ja hartaasti, ja muistelin mihin numeroon sita pitikaan soittaa ja mita tehda.

Aussien rakkaus paperitoita ja Virallisia Ohjeita kohtaan oli nyt iso etu, ohjeistus oli tyonantajan puolelta tosi selkea. Nappaile puhelimeen lyhytvalinta, jata viesti ja odota vastausta. Ylihoitaja soitti alle kahden minuutin paasta, ohjeisti luokseen tayttelemaan lappuja, kuuntelemaan lohdutteluja ja keskustelemaan puhelimitse paivystavan tartuntatautilaakarin kanssa. Riski on onneksi minimaalinen saada silman kautta mitaan, ja potilaskin oli vakuutellut meidan lekurille ettei mitaan riskia ole hanen puoleltaan, mutta verikokeethan siita seurasi molemmille heti, ja puolen vuoden paasta uudet. Kateen annettiin kokonainen kirjekuori ohjeita ja neuvoja ja tyoterkkarin numero, jos tarvitsee lisaa keskusteluapua.

Vahan sekavilla fiiliksilla takaisin osastolle, pienen amanuenssityttosen neulatyynyksi ja sitten kotiin kiroilemaan tapahtunutta. No, eka kerta on nyt ohi ja toivottavasti toka antaa odottaa itseaan pitkaan ja hartaasti! Olin viela koko paivan viihdyttanyt itseani kansanterveystieteen ja tartuntatautien parissa siihen hygieniakurssiin liittyen, joten HIV ja hepatiittitieto oli vahan liian tuoreena paassa. 

Nyt kaikki hyvin (aiti ala hataile...).

Suomea odotellessa

Suomiloma lahenee, kuukausi lahtoon! Wohooooooo! Kohta saa pakata! Ja ostaa viimeset tuliais-TimTamit! Etukateen niita ei voi ostaa, koska muuten joku soisi ne kaikki.. matkalaukussa ne sentaan on turvassa, kun laukku on ruumassa ;).

Mita odotan eniten lomalta?

1) No perhetta ja ystavia tietty! Ihanaa paasiaislomaa Kuusamon mokilla perheen ja parhaan ystavan kanssa, Wanhojen Hyvien Ystavien viikonloppulomaa Porvossa (paikalliseksotiikkaa helsinkilaisille...), tyttojen iltoja, kahvihetkia keskustassa, paivaristeilya Tallinnaan Hoon kanssa. Ukin 90-v synttareita ja sukulaisten tapaamisia. Iltakavelyita lahella asuvien kaverien kanssa, vanhojen pelikavereiden tapaamista.. Onneksi osa kavereista tekee vuorotyota, niin saa hyvaksikaytettya aamupaiviakin tarkeisiin hetkiin!

Nyt kutsuu mua Kuusamo...

2) Ruokaa. Suomiruokaa. Taytyykin kohta laittaa lista aidille, mita keittiosta olisi kiva loytya, kun lapsi palaa maailmalta maman ruokapatojen aareen.. ruisleipaa ja Snelmannin maksapasteijaa ja jotain ihanaa kermajuustoa. Leipajuustoa ja lakkoja. Poroa. Graavilohta. Kirjolohen matia. Mustikkapiirakkaa. Karjalanpiirakoita. Ukin vispipuuroa...

3) Lonkero. Siina on meikalaisen saunajuoma kolmelle viikolle.

4) edelliseen liittyen, se sauna. Kodin kiva sahkosauna, mokin ihana puusauna. Kaikki kay.

5) Lumella tassuttelu ja kavely iltapimeassa. Se ihana tunne, kun paasee kylmasta ulkoilmasta lampimaan sisailmaan, eika tarvii enaa palella!

6) Shoppailu. Koskaan en uskonut, etta odottaisin Helsinkiin paasya minaan suurena shoppailulomana, mutta nain on vaan paassyt kaymaan. Etenkin kenkia. Ihania kevatsaappaita, jotka olisi just passelit aussietalveen. Niissa olisi vahan korkoa, paljon laatua ja taatusti enemman tyylia kuin paikallisissa superkorkeissa, kehnolaatuisissa ja epakaytannollisissa saapikkaissa.

7) Jaatelo. Ainon karpalo-kinuski, Ben & Jerry'sin ihanat herkut joita ei taalla lansirannikolla ole saatavilla.. lakujaatelo.. oijjoijoi. Tata vauhtia tyhjennan meidan jaakaapin ja pakastimen, ja asun kolme viikkoa keittion poydan alla!

8) Eurooppalaiset viinit. Niin paljon kuin rakastankin viinitiloilla maistelua ja shoppailua suoraan cellar dooreilta ja olen etuoikeutettuna yhdessa suosikkiviinimaassani, edullisten ja herkullisten Shiraz-viinien lahietaisyydella, kaipaan Alkon valikoimia. Haluan Rieslingia! Haluan Alsacen viineja!  Haluan vahvaa, hyvaa Malbecia Argentiinasta pihvin kaveriksi! Haluan Valpolicellaa! 

9) Peitto. Kylla, luitte oikein. Suomalainen pussilakana, eika mikaan flat sheet ja paivapeitto, vaan kunnon peitto, jonka saa kaarittya jalkojen valiin ja ymparille ja jalat ei liiskaannu patjan alle pakattuun lakanaan.

10) Aamuista ruuhkabussia. Se ihana, joro hiljaisuus. Kukaan ei kailota, huuda, melua tai kayttaydy huonosti, istu jalat penkilla ja mekkaloi. Ihana, syva hiljaisuus, ikkunasta ulos tuijottavat ihmiset ja mykat kanssamatkustajat. Kukaan ei juttele, ketaan ei tarvitse tervehtia. Oikeasti, ma odotan tata niin paljon! En kesta takalaisten sikamaisen huonoja kaytostapoja julkisessa liikenteessa ja hidasta operointia. Haluan tehokkaan etuovesta sisaan, muualta ulos-toiminnan, joka sujuu. Ahhh, kolme viikkoa organisoitua tehokkuutta ja sanatonta viestintaa. Tosin aiheutan vieressaistujille varmaan sydareita kun en muista pysya hipihiljaa, ellen halua nousta ylos paikaltani seuraavaa pysakkia varten, tai huiiii.. tervehdin vahingossa. Mutta silti, hiljaisuus!

Hihhiiii. Kohta mennaan!

Tyotaistelua

Taalla on meneillaan hoitajien tyotaistelu. WA:n sairaanhoitajien tyoehtosopimus julkisella puolella, EBA, eraantyy heinakuussa ja nyt maaliskuun osavaltion vaalien alle on aika tehokkaasti ajoitettuna tyotaistelukampanja. Ajankohta juontaa juurensa siihen, etta nykyinen hallitus on jarjestelmallisesti kieltaytynyt neuvotteluista ja jopa saannollisista tapaamisista liiton eli ANF:n kanssa ja hidastanut prosessia minka pystynyt. Kevaalla (eli Suomen syksylla) tuli ensimmaiset infomeilit asiasta ja laajat kyselyt, mita pitaisi parantaa ja nyt on sitten Shake the Tree-niminen kampanja taydessa vauhdissa. Vaatimuslistalla parkkimaksujen alennus (niita nostettiin hilpeat 700% jotta uusi parkkitalo saadaan maksettua vuodessa), 20% korotus palkkaan kolmessa vuodessa ja sita kautta WA:n hoitajien liksa samalle tasolle muiden osavaltioiden kanssa, seka paljon pienempia yksityiskohtia potilas-hoitaja suhdeluvuista, paivystyslisista jne.

20% tuntuu ihan jarjettomalta korotukselta nytkin jo hyvaan palkkaan. Mina tietysti katselen tata viela hieman liian sinisin suomisilmin ja vertaan liikaa Suomen  palkkaani, eli olen tyytyvainen olooni taalla. Totta on kuitenkin, etta Lansi-Australia on kallempia, ellei kallein, osavaltio asua, joten palkkojen tulisi noudattaa samaa linjaa muiden osavaltioiden kanssa. Parkkimaksut taas.. parantakaa niita julkisia yhteyksia sairaalalle, perhana! Tapa nostaa maksuja oli vaara, mutta ymmarran logiikan ja halun kannustaa julkisten kayttamiseen. Jos autoilu bensamaksuineen kaikkineen on halvempaa (ja tietysti nopeampaa) kuin bussilla kulkeminen, kuka hullu vaivautuu julkisen kayttoon? Tasta asiasta on vaan syyta olla hipihiljaa muiden hoitajien lahella, ettei tule mustaa silmaa vahingossa...

Olin viela nuori, kirkassilmainen opiskelija, kun Tehyn valtava joukkoirtisanoutuminen oli kaynnissa Suomessa, enka siis ottanut kampanjaan osaa millaan tavalla, en edes mahdollisena pienena rikkurina. Muistan kylla sen harjoittelussa kaydylla osastolla vallinneen, syyttavan ilmapiirin kun joku ei ollut yhteisessa hankkessa mukana ja pohdinnan, kuka ehka rikkuroi. Taalla tyotaistelua on viety eteenpain work bans-teemalla. Jossain ANF:n kokouksessa on sovittu ja listattu kasa tehtavia, jotka eivat kuulu hoitajille tai joku muukin voi ne tehda, ja nyt niita ei sitten hoitajat tee. Puhelimeen vastaamista, sankyjen tyhjennysta potilaan kotiutuessa, hyllyjen tayttoa, sankyjen siirtelya ja potilassiirroissa sankyyn koskemista,  ruokatarjottimien kantoa jne. Pienia asioita, mutta kasautuvat isoksi, hidastavaksi massaksi. Muuten hyva, mutta kun meilla menee putiikki kiinni klo 18, niin en kylla istu varttia ylitoissa odottamassa potilaskuljettajaa, vaan kuskaan sen sangyn ihan itte, vaikka paivaosaston mammat raportoisi rikkeestani ties minne.

Paivaosaston mammoilla on muutenkin ollut energiaa ja aikaa tahan taisteluun (kertoo ehka jotain niiden normaalista tyomaarasta?), ja hilliton painostuksen maku joka kerta, kun ne tulee hakemaan potilasta meilta. Rintapielet  taynna liiton pinsseja ja naky kuin joulukuusi ja kauhea vaahtoaminen asioista, potilaiden kuullen. Hymahtele siina sitten hiljaa ja asiallisesti, kun toinen suu kovana mussuttaa miten tata ja tatakaan asiaa te taalla toimenpide/leikkuriosastolla ette tee oikein work bansiin liittyen ja me taistelemme teidan palkan puolesta... No, me hoidetaan ensin potilaat, useimmiten vakavasti sairaat, ja mietitaan sitten niita muita juttuja. Valitettavasti paivaosaston tyypit nakee vain sen pienen osan meidan potilasmaarasta joka palautuu niille takaisin pelkan diagnostisen osan jalkeen kotikuntoisena, ja vetaa siita sitten johtopaatoksen meidan tyopanoksesta ja asenteesta.

Kun nama tyorajoitteet eivat purreet tarpeeksi ja saaneet tyonantajapuolta neuvottelupoytaan, ilmoitti liitto seuraavaksi bed closures-tempauksestaan. Yksi sanky jokaista viitta potilaspaikkaa kohden suljetaan, voimassa valittomasti, poikkeuksena teho, valvonnat ja psyka. Yksi leikkaus tai toimenpide jokaista viitta kohden peruutettava, poikkeuksena ykkoskriteerilla jonolistalla olevat potilaat eli akuutit. Meidan osasto kuuluu tahan poikkeuslistaan lahes 100%, joten toiminta jatkuu lahes ennallaan. Paitsi etta sita samaa mussutusta saa kuunnella paivaosaston mammojen suusta entista kovempana.

Perjantaina tuli illalla ilmoitus, etta neuvottelupoydassa on vihdoin kayty kaantymassa ja tarjous oli naurettava (12.5%) ja asenne kehno, seuraava vaihde silmaan. 24 tunnin lakko maanantaiksi, poislukien teho, valvonnat ja muut akuuttialueet. Luojan kiitos mulla on vapaapaiva eika tarvitse menna toihin, eli kuuntelemaan sairaalan ovelle sita julmettua mekkalaa ja rikkuri-molinaa! Puhelin aanettomalle ja pyoralenkille, rannalle, minne vaan kauas sairaalasta...

Tiedotus liiton puolelta on ollut hammentavan energista, nopeaa ja valittoman kaverillista. Osavaltion liiton sihteeri on fiksun oloinen, nuorehko ja karismaattisen nakoinen mies joka ottaa taistelun aika henkilokohtaisesti, kehoittaa sahkoposteissaan soittamaan koska tahansa ongelmatilanteissa ja tuntuu oikeasti olevan kaytettavissa asiaan kuin asiaan. Meilit ovat  taynna napparia ja sanavalmiita esimerkkivastauksia, joita kehoitetaan kayttamaan jos tyonantajapuoli tulee peloittelemaan rangaistuksilla tai potkuilla, tai soittamaan suoraan hanelle ja antamaan puhelin vastapuolelle. Naitakin on kuulemma jo nahty, ylihoitajat tyontavat potilassankyja paivystyksesta osastolle ja yrittavat avata suljettuja potilaspaikkoja uhkaillen potkuilla.

Tuntuu, etta seuraan tata koko jupakkaa hieman sivustaseuraajana. Olen kiitollinen, etta joku muu jaksaa olla nain kiihdyksissa ja aikaansaava palkkakiistan suhteen, mutta en missaan nimessa koristelisi omaa etumustani lakkopinsseilla ja huutelisi asiaa sairaalan edessa. Eika meidan hyvin ulkomaalaisvoittoisella osastolla kukaan muukaan ole kauhean kiihdyksissa asiasta, kun tyotaistelutoimet eivat suoraan kosketa meita, muutaman paivapotilaan peruuntuminen sielta taalta on pisara meressa. Mielenkiinnolla odotan maanantaita ja illan uutisia...

Voihan kaasu!

Ma en ole koskaan ollut kaasulaitteiden ystava, kaasuliedella kokkaaminen pelotti Ausseihin muuttaessa niin, etta hyva kun keittioon uskalsin. Kieltaydyin jarjestelmallisesti kokkaamasta yhtaan mitaan mun ja J:n ensimmaisten yhteisasumiskuukausien aikana ja myohemminkin vain, jos mies laittoi hellan paalle. Oikea mallivaimoke.

Suomenloman jalkeen J alkoi lahjonta-kiristys-metodilla totuttamaan mua kaasulla leikkimiseen, ja piiiiitkan harjoittelun jalkeen uskalsin sohia sytkarilla kohti kaasuhellaa ja laittaa uunin paalle. Talveksi hankittu kaasulamppari oli toinen murheenkryyni, sen "pufffff" aanta pitava sytytystoimenpide oli varsin karmaiseva ensimmaiset viikot. Kylma sisailma pakotti kuitenkin voittamaan pelon, ja tatanykya olen joutunut myontamaan, etta kaasuliesi on itseasiassa tosi kateva! Enaa ei tarvitse seista mahdollisimman kaukana ja venyttaa katta mahdollisimman pitkaksi, kun sytytan hellaa tai lampparia ;)

Eilen illalla tuli kuitenkin kasa ongelmia vastaan. Raskas, haastava ja henkisesti rankka tyopaiva takana, pienilla ylitoilla ja draamalla hoystettyna tietty ja kotona vastassa avonainen portti ja lappu postiluukussa, etta kavimme lukemassa kaasumittarinne, tee nama toimenpiteet ennenkuin kaytat kaasulaitteita. Aaaaak, pitaa vaantaa jostain kahvoista kaasumittarissa ja arvioida, heiluuko mittari, eli vuotaako sisalla joku.. pimeassa, vasyneena, ja siella mittarikaapissa on ties mita hamahakkeja piilossa. Aaaak. Nalka oli kuitenkin kova, ja suihkussakin olisi kiva saada lamminta vetta hiustenpesuun, joten mittarin kimppuun. Ohjeet kadessa sain homman hoidettua, mutta sisalla ei yksikaan laite toiminut. Haista maailma v... Kylma suihku, pizza tilaukseen ja telkkarin eteen mokottamaan ja miehelle informatiivinen "gas is broken!!!!!!!!!!!!!"-viesti kannykkaan piristamaan yovuoron jalkeista olotilaa.

Aamulla v-kayra oli laskenut jo sen verran, etta loysin kaasufirman lapusta asiakaspalvelun numeron ja soitin sinne. Olin varautunut olemattomaan asiakaspalveluun, kolmen vartin jonotukseen pilimpom-musiikkia kuunnellen ja inDia-aksenttiin niinkuin usein taalla call centereissa on. Sain kuitenkin alle minuutin odottelun jalkeen selkokielista ja iloista palvelua ja hyvat kadesta pitaen-ohjeet ja kun valittelin ettei kuuma vesi toimi edelleenkaan (meilla kuuma vesi lampiaa siis kaasulla ja liekki oli sammunut kuumentimesta) ja ma en osaa/uskalla/halua sille tehda mitaan yksin, niin sain tarjouksen etta firman pojat tulee tanaan paikalle jossain vaiheessa.

Puolessa tunnissa oli ihana vanha aussiemies oven takana ja parin napin painalluksen ja sytkarilla sohimisen jalkeen vesi taas kuumaa. Ja sain juuri sita ihanaa "okay love, take care"-asiakaspalvelua mita Ystavanpaivana yksinainen sieluni kaipasi... Olen jo aiemmin talla viikolla laittanut maahanmuuttovirastoon palautetta hyvasta asiakaspalvelusta, ja taidan kohta laittaa sita kaasufirmallekin. Hyvaa Ystavanpaivaa kaikille! <3 br="">

Aika antaa takaisin

Vuonna 2000 lahdin maailmalle AFS:n avustuksella, ja vietin ihan mielettoman kokemusrikkaan ja vauhdikkaan vuoden jenkkilassa. Asuin keskilannen takamailla pienessa 1500 asukkaan tuppukylassa ja elin amerikkalaista unelmaa momin ja dadin kanssa vuoden verran. Yhteys amerikanperheeseen on sailynyt kaikki nama vuodet, mutta yhteys jarjestoon, joka kaiken taman mahdollisti, katkesi Suomeen palattuani. Oli koulua ja vika vuosi lukiota, korista ja sen valmennusta, kavereita ja uusi poikaystava, opiskelut ja niiden mukana tuomat riennot, joten siinahan se AFS sitten unohtui.

Nyt on kuitenkin aika kypsa, ja mahdollisuus antaa AFS:lle takaisin pieni palanen siita, mita itse sain. Ilmottauduin vapaaehtoiseksi Perthin alueen ryhmaan ja olin eilen ja tanaan toivottamassa tervetulleeksi uudet, kirkassilmaiset vaihtarinalut. Pienia ja nuoria ja niin suloisia! Yovyimme eraassa University of Western Australian lahella olevassa opiskelija-asuntolassa ja tutustuimme toisiimme ja kavimme lapi orientaatiomateriaalia. Vanhat vapaaehtoiset toivottivat mut sydamellisesti tervetulleeksi ja halasivat perheeseen mukaan ja uudet vaihtarit olivat kaikesta ihanan pihalla. Lounaan aikana perheet tapasivat toisensa, ja lahtivat sitten kotimatkalle uuden kansainvalisen perheenjasenen kanssa.

Oli antoisa viikonloppu, mutta herranjesta miten vahan pienet teinitytot syo! Melkein alkoi jo illallispoydassa havettaa oma iso annos kasviscurrya, barramundia, riisia ja kasviksia, kun vieressa mutustellaan paria porkkananpalaa ja puolikasta barramundifiletta ja juodaan pieni lasi vetta. Mutta ei sitten havettanytkaan, ja hain toisen lautasellisen samaa currya ;) Seuraava orientaatioleiri on harmittavasti samaan aikaan kuin mun Suomiloma, mutta muuten tulen kylla pyorimaan toiminnassa mukana! Oli ihan mahtava paluu American Field Servicen pariin! 

Kerran AFS, aina AFS.