perjantai 31. elokuuta 2012

Margaret River

Oltiin pienella minilomalla heinakuun lopussa Margaret Riverilla, ihana pitka viikonloppu J:n vanhempien seurassa. Margaret River on pieni turistikyla keskella ihanaa, vehreaa viininviljelyaluetta. Alue on suloinen sekoitus turisteja, surffareita (kuulemma upeat aallot), hippeja ja viinifriikkeja. Itse kyla on pieni, mutta sen ymparille levittyy laajat alueet viinitiloja, kasityomyymaloita, upeita ravintoloita ja kaunista luontoa, kaytannossa Augustasta, aivan niemen etelakarjesta Busseltoniin saakka. Kolmen-neljan tunnin ajomatkan paassa Perthista etelaan Margaret River on siis taydellinen viikonlopun getaway-kohde. Kasvillisuus muuttuu yhtakkia palmuista ja kuivista pensaista vihreiksi puiksi ja viinitarhoiksi ja tuntuu, kuin olisi ulkomailla. WA:n parhaat viinit tuleekin juuri talta alueelta.

Viikonlopun majapaikkamme
J:n vanhemmilla on kayttomahdollisuus ihan mielettomaan luksushuvilaan lahella Margaret Riverin kylaa, ja me paastiin nyt mukaan nauttimaan lohoilysta ja herkuttelusta. Huvila on hurja sekoitus varjea, tyyleja ja rohkeita ratkaisuja, eika omistaja todellakaan ole saastellyt rahassa kun kamppaa ja puutarhaa on rempattu...

Vaatimaton majapaikkamme...



Olin jo pelkan makuuhuoneemme nakemisesta silmat levallaan, mutta kylpyhuoneen oven avaaminen sai silmat entista isommiksi. Oh wow. Ma haluun ton poreammeen kotiin heti!



Pieni iltakavely talviuntaan uinuvassa puutarhassa oli ihana, enka malta odottaa etta paastaan tuonne takaisin kevaalla tai kesalla!






Puutarhan peralta loytyi tilan entisen omistajan koiran muistomerkki/hauta. "Me and you and a dog named Blue. Sleep well old pal". Kaunista.


Ajettiin siis perjantaina aamupaivalla Perthista ensin Busselton-Dunsborough alueelle ja pysahdyttiin lounaalle ja viineja maistelemaan Wise Vinyardsille. Hyvaa ruokaa, hyvaa viinia ja upeat maisemat ja oli kiva nahda paikka, missa J:n paras kaveri meni naimisiin pari vuotta sitten.


Luulin tilanneeni sienitaytteisia gnochheja, sainkin perunapiirakkaa.. hyvaa se silti oli!


Pysahdyttiin viel Simmo's Ice Creamissa jalkkarijaateloilla, J on hehkuttanut Simmo'sia maailman parhaana jatskimestana ikuisuuden. Njooo, olihan se herkkua, mutta en nyt maaaaaailman parhaaksi menisi silti kehumaan. Ihan hyva korvike Ben & Jerrysin strawberry shortcake-puutoksesta karsiville makunystyroilleni silti.

eipa ainakaan nakynyt kirkuvia ja yksinaan juoksevia lapsia
Illalla nautittiin hyvasta seurasta ja ruoasta kaikessa rauhassa. Aamulla, ennenkuin ma edes harkitsin paan nostoa tyynylta, oli muu seurue kaynyt jo nostamassa rapuansan lammesta, ja pesuhuoneen lavuaarissa kolisteli menemaan iso kasa rapuja. Ne paatyi sitten myohemmin meidan mukaan Perthiin ja mun ja J:n kahdenkeskeisille rapujuhlille, kun kerran missattiin suvun rapukekkerit Suomessa.

Yhteensa saatiin 20 rapua, kylla niista kaksi ihmista sai tarpeeksi herkuteltavaa
Kuvailin parit fiilistelykuvat viela sisalta ja ulkoa, ennenkuin lahdettiin tutustumaan Margaret Riverin kylaan:

Olohuone



Ruokatilan ihana sivupoyta
Hammentava pullonavaaja samaisella sivupoydalla. Ainut pullonavaaja, mita loydettiin

Mista juteltais illallisella?




Nautittiin kahvit samassa kahvilassa, missa J:n vanhemmat aina kay ja kaveltiin kylan ainoaa katua ja fiilisteltiin sopoja pikkuliikkeita ja putiikkeja. Mukaan tarttui ihanat elefantti-aiheiset kylpyhuoneen pyyhekoukut, uudet simppelit hopeiset korvikset (edelliset duunikayttoon sopivat hukkui, taas..), elefantti-aiheinen korurasia (J pyoritteli paataan siihen malliin, etta se oli vaarassa irrota kokonaan), parit sisustustyynyt jotka oli loppuneet Perthin Targetista ja taalla niita kaupattiin -40% hintalapulla (wohooooo!) seka paikallisia herkkuja. J:n vanhemmat suuntasi takaisin huvilalle ja me lahdettiin viineja maistelemaan ja lounaalle Vasse Felixin viinitilalle.




Viinikoynnokset on niin karun nakoisia talvella


Talvesta huolimatta oli kaunista!



Justjust pystyi lounasta syomaan naissa maisemissa terassilla...
Kierreltiin viela pari pienempaa viinitilaa, mm. Betthanys ja ostettiin viinien lisaksi nougatia. Viinitilojen lisaksi ma olin ruksittanut kartasta pari saippuakauppaa, oliivioljymyymalaa ja reissun aikana bongattiin myos Margaret River Venison-paikka, mista loytyi synttaribileisiin ilmakuivattua peuraa ja ihania peuramakkaroita grilliin. Illaksi takaisin huvilalle ja pienen monkija-ajelun kautta BBQ-puuhiin. 

Aamulla kierreltiin lisaa pikkumyymaloita ja Margaret River Chocolate Companyn tehtaanmyymala. Namnamnam.



Hilliton valinnanvaikeus.. laku-vai kookossuklaata..

Ja sit muutama tuore konvehti!
Pysahdyttiin valipalalle hassunhauskasti nimetyssa Cowaramupin kylassa, jossa jokainen tienpengar ja parkkipaikka oli taynna lehmapatsaita.

Taa kaivoslehma oli kyllakin jo Margaret Riverin kylassa, mutta pakkohan siitakin oli kuva ottaa



Hmmm..?
Lounaspaikaksi J oli valinnut vanhan suosikkinsa, Saracen Estatein viinitilan/panimon, eika suotta! Upeat maisemat, tosi hyvia viineja ja mahtava stake sandwich (paasee mun ss-listalla kolmen parhaan joukkoon!).

Pramea sisaankaynti ravintolaan ja cellar doorille

Talvista terassifiilistelya

J:n saksalaishenkinen kassler-pihvi ja sauerkraut

Yksinkertaista ja jumalallisen hyvaa, steak sandwich parhaimmillaan.
Iltapaivalla pitka ajomatka takaisin kotiin, ja niinhan siina kavi, etta minakin jouduin rattiin. Motarilla, ekaa kertaa n. kahdeksaan vuoteen. Pimeassa, huonolla hamaranaollani ja taydessa paniikissa. Ja tietty keskelle tietoita. Hengissa selvittiin, mutta kylla siina parit arrapaat tuli sihistya.. loppu kuitenkin hyvin.

Osa herkkusaaliista. Pestoa, hillokkeita, teeta, balsamicoa, oliivioljya ja suklaata..


rapujuhlat alkakoon!

Saalis kokonaisuudessaan.
Jatettiin suosiolla seuraavaan reissuun tippukiviluoliin tutustuminen, biitsielama ja ratsastus rannalla ja keskityttiin vaan leppoisaan nautiskeluun. Oli aika ihana viikonloppu!

tiistai 28. elokuuta 2012

3-0

Viikonloppuna oli sitten meikäläisen vuoro ottaa pää puskasta pois, kohdata tosiasiat ja jättää hyvästi twenty-something-kerholle ja juhlistaa pyöreää tasalukua. Alunperin meinasin, etten järjestä yhtään mitään bileitä, joten muutos  emännöinti-moodiin ja cocktail-bileisiin oli valtava. Yhtäkkiä vaan päätin että prkle, juhlitaan sitten kunnolla! Kaapissa oli Pekingistä aikanaan ostettu silkkinen kotelomekko ja siitä se idea sitten lähti.. Ensin armottomalle laihikselle ja -10 kg että mekko menee päälle. ..;)



Ja menihan se mekko paalle. Ja naytti hyvalta! Hyvalta naytti myos perjantaina kotiin tuotu kukkalaite, jonka mies oli salaa tilannut, paasattuaan viikkotolkulla, etta  kukkia han ei sit ainakaan osta..


Palkkasin baarimikon juhliin tekemään cocktaileja ja suunnittelin drinkkimenun ja sain sitten suuruudenhullun idean opetella kakun koristelua ja sokerimassan työstämistä.. Harjoituskakku olivielä hieman kömpelö, mutta versio nro 2 näytti ja maistui hyvältä! 

Kinuski-vadelmatayte ja sokerimassasta askarrellut kukkakoristeet.

Pariisin reissulla rakastuin macarooneihin, niihin värikkäisiin valkuaisvaahdosta leivottuihin pikkuleipiin ja lisäsin niiden tekemisen kunnianhimoiseen to do-listaani. Ensimmäinen yritys meni reisille yrittäessäni leipoa päivystysvuorossa. Puhelin soi just kun pikkuleivät oli päässeet uuniin.. Kakkossatsi oli muuten vaan epämääräinen, mutta kolmas yritys tuotti toivotun tuloksen. Pienä, sieviä ja maukkaita!
 




Suolaisia tarjottavia tuli väännettyä myös.. mm. savupororullia peurasta, toast skagenia Ikean katkaravuista ja lohitahnaa hieman improvisoiden. Ja hyvin näytti maistuvan vieraille! Porukkaa oli paikalla reilut kolmekymmentä, ja kun takapihalle oli pystytettynä 3x6 m katos niin hyvin mahduttiin! Skumppaa ja drinkkejä riitti ja hauskaa oli! Ihmiset oli panostaneet pukeutumiseen ja oli kivaa kerrankin vähän fiineillä. :) suomineidot lauloivat onnittelut suomeksi, ja muut ihaili eksotiikkaa vierestä.

Suomalainen dippikastike teki kauppansa (muutkin kuin suomalaiset nuoli kulhoja ja sormia..) ja peuraporo oli menestys!

Takapihan tunnelmaa

Kylmalaukku, tai pikemminkin arkku taynna herkkuja..

Oon edelleen ihan tippa linssissä siitä, miten ihania ystäviä mulla on taalla ja miten oon tutustunut niin mielettomiin ihmisiin näin lyhyessä ajassa. Osa on eri ikäisiä ja eri elämäntilanteissa eikä me oltais ehkä ikinä tavattu kotimaan oloissa, mutta tää on ihan täydellistä näin ja rikastuttaa elämää entistään! Suomineitojen ulkomaankieliset puolisot piti taas omaa tukiryhmäänsä pystyssä. Herrat tuntuu opettavan toinen toisilleen rumia sanoja ja tuhmia sanontoja kuin pahaiset alakoulun pikkupirut. Olen syvästi pahoillani, kaikki te ihanaiset Perthin suomiladyt, jotka olette joutuneet kuuntelemaan esim. "ämmä hiljaa"-tyyppisia lausahduksia viime paivina. 

Lahjoja sateli oikealta ja vasemmalta, ihan jarjetonta. J:n lahjan avulla saan ruksittua bucket listiltani yhden ison jutun pois, seikkailu koittaa n. kuukauden paasta, iih. Suomineidot taas olivat hommanneet opaskirjan J:lle muun lahjonnan ohessa, saimme siis luettavaksi "How to Marry a Finnish Girl"-kirjan. J:lla riitti huumorintaju, eika se hirttaytynyt valittomasti housunlahkeeseensa.. Sunnuntaina aloin lukemaan kirjaa, ja hulvattoman hauska ja oivaltavahan se on!

Lisaa ihania kukkia

J:n hankkimat suomihenkiset ilmapallot koristi katoksen nurkkia

Olipahan bileet! Kiitos!

torstai 16. elokuuta 2012

Tyomatkan varrelta

Aamut alkavat olla aika ihania pyorailyyn nain lopputalvesta. Aurinko nousee just sopivasti seiskan aikaan, joten saan fillaroida utuisessa valaistuksessa ja ihailla auringonnousua joen takaa. Useimpina aamuina ei edes ole hyytavan kylma, ja sateetkin alkaa pikkuhiljaa helpottamaan. Swan River on kaunis ja levea, ja saan nauttia jokimaisemasta suurimman osan 10 kilsan tyomatkastani.

Pidan aina silmat auki delfiinien varalta, silla ne uiskentelee useasti aamusella joessa, ja tanaan kyttaaminen ja jokeen vilkuilu palkittiin!




Kaikkiaan kolme ihanaa pullonokkadelfiinia uiskenteli eestaas Mounts Bay Roadin puolella jokea, ja siihenhan se mun duunimatka tyssasi kymmeneksi minuutiksi.. <3 nbsp="" p="">

Illalla kotiin pain polkiessa en ollut uskoa silmiani, kun bongasin taas yhden delfiinin joesta, melkolailla samasta kohtaa viela!

Taytyy varmaan taas alkaa kantamaan kameraa repussa, niin ei olisi naiden iPhonen kakkalaatuisten kuvien armoilla..

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Xmas in July (in August)

Koska suomiyhteisolle kelpaa mika vaan tekosyy yhteenkokoontumiseen ja juhlimiseen, ja jouluruoka maistuu kylmassa ja talvella paremmin kuin kesakuumalla, niin aussilassa suosiota kasvattava Christmas in July-konsepti oli kuin meille luotu. Ajanpuutteen takia sita juhlittiin tana vuonna elokuussa. Eraaseen suomi-aussikotiin kokoontui siis yli kolmekymmenta Perthin suomalaista ja poyta oli lastattu jouluherkuilla! Itsetehtyja (niin, kaupasta ei tosiaan saa edes luumuhilloa..) joulutorttuja, lanttu-, porkkana-, ja perunalaatikoita, kinkkua, maksalaatikkoa, rosollia, pipareita, karjalanpiirakoita.. ja tietty glogia!

J osallistui juhlintaan kiitettavasti ja maistoi rohkeasti kaikkea. Lanttulaatikko taisi olla se suurin suosikki, ja saatanpa rohkaistua sen tekemista kokeilemaan jouluksi. Ehka. Taytyy treenailla laatikon tekoa jonkun kaivosleskiviikon  aikana ja heittaa epaonnistuneet versiot suoraan roskiin ja olla ihan hiljaa vaan asiasta. Siinhan se samassa hulluuden puuskassa menisi niiden joulutorttujen ja piparitalojen kanssa, jotka oon jo paattanyt tehda. J:n aiti tilasi jo teemaan sopivilla vareilla oman talonsa, jos siis sellaisen hanelle tekisin.. ;) Pyyntoni saada valloittaa anoppilan keittio ja kiertoilmauuni tahan leipomishassutukseen suhtauduttiin riemunkiljahduksin (J:n aiti) ja silmienpyorittelylla (J:n isa).

Aussi/britti/irkku-miehet pitivat toisilleen seuraa (ja varmaan naureskelivat samalla hulluille suomalaisille naisilleen) ja antoivat meidan palattaa suomeksi. Muutaman uuden sanonnankin J oli poiminut sanavarastoon, viime paivat on kuultu "totta, totta"-toistelua tauotta. Oli ihanaa jutella rauhassa vanhojen tuttavuuksien kanssa ja tutustua uusiin. Terapeuttista kayda lapi muiden samassa ulkosuomalaisuus-kriisissa olevien kanssa tata tunnemyllakaa. Lapset temmelsivat torkeassa sokerihumalassa isolla pihalla ja iloitsivat secret santa-lahjonnasta. Aikuisten paketeista paljastui aika salmiakki-suklaa-painotteisia herkkuja. Ja yksi onneton irkkumias sai aikuisten vaipat ja tutin. Siina olis Halloween-kostyymi valmiina!

Kuvasatoa olisi saanut vaikka milla mitalla, pihalla oli jopa ihana joulukuusi.. vaan mina mestaribloggaaja jatin tietty kameran muistikortin kotiin. Niinpa ainoat kuvatodisteet on kotona otetut ihastelukuvat kakusta. Paatin siis kokeilla ihan uusia tekniikoita ja sokerimassalla askartelua ja vapaapaivan ratoksi testata mm. kinuskin keittotaitojani...

kakkukokeilun tulos. Kinuski-vadelmataytteella tehty taytekakku ja paalla hyvin eriskummallisia harjoittelukappaleita

Finns in Perth!
Ja ihmeiden aika ei ole ohi. Mina olin kannikuskina seurueelle, semi-vapaaehtoisesti.

tiistai 14. elokuuta 2012

Askarteluviikonloppu

Eras lauantai kului hyvässä suomiseurassa Perth Craft Fairissä Claremontissa. Royal Showgrounds, joka on kai alunperin suunniteltu maatalousnäyttelyitä varten, toimi ihan hyvin myös käsityöareenana. Samaan aikaan oli puutyömessut ja se alue messuhallista näyttikin toimivan aikamoisena äijäparkkina.

Me kierreltiin käsityöpuolta, ihasteltiin uskomattomia tilkkutöitä, hermostuttiin tilkkutöiden runsauteen ja kaiken muun ompelu/lanka/virkkaus-aiheisen vähyyteen ja tehtiin sitten tuhojamme paperipuolella.. Täytyy siis kohta päräyttää joulukorttitehdas pystyyn :D Kasityot on taalla muuten kylla mummojen harrastus, ja ainoana kiinnostuksen kohteena tilkkutyot. Huohh. Olihan ne upeita, mutta tilkut ja epamaaraiset kuviot alkoi jossain vaiheessa jo vilisemaan silmissa...

Kun vahinkoa lompakolle oli aiheutettu riittävästi (ne messutarjoukset, u know..), suunnattiin Claremontin ostoskeskukseen, sillä huhujen mukaan sieltä saisi kunnon salmiakkia ja jopa Noitapillejä! Pussillinen ihanuuksia, namanaman. Ensin siis karkit ja sitten vasta myöhäiselle lounaalle/aikaiselle illalliselle Grille'diin. Namnamnam sillekin. Ja yksi "paikallisen asukkaan" tunnusmerkeistä täyttyi myös, törmäsimme tuttuun! Jee!

Sunnuntaina palasin sitten samoille messuille, tällä kertaa brittiseurassa ja tukevan aamupalan kautta (mä rakastan tätä runsasta ulkonasyömiskulttuuria ja sitä simppeliä faktaa, että mulla on siihen varaa). Osallistuttiin yhden paikallisen messuesittelijän albumi/kortinteko work shoppiinkin ja päästiin kokeilemaan uusia tekniikoita. Ja tehtiin vähän lisää tuhoja lompakolle.. Illalla sitten täydellä innolla kokeilemaan uusia juttuja, ja hyvältä näyttää! Räkänen pahvilaatikko kierrätystä varten sai uuden ilmeen, useampi kortti tuli askarreltua ja pikkujuttuja synttäribileitä varten. Ja piilotettua ostosmanian todisteet työhuoneen kaappeihin. Viimeksi erehdyin uskomaan kun mies sanoi ymmärtävänsä kyllä ja ettei mun tarttis piilotella ostoksia. Ilme kertoi kyllä vähän jotain muuta, kun esittelin mitä edellisiltä messuilta tarttui mukaan... Paljon se ymmärtää, mutta rajansa J:lläkin on! Yhteen leimasimeen se jo asiantuntevasti totesi, etta Stamp It on niin kauhean kallis, kylla naita halvemmallakin saisi.. Askarteluintoinen ex-tyttoystava on tassa asiassa kouluttanut sita kylla pikkasen liian tehokkaasti!

Taytyy ehdottomasti paasta Showgroundsille uudestaan syyskuussa kun siella on ne maatalousmessut. Jo ihan sen takia, etta aluetta kiertaa hiihtohissi ja silla on pakko paasta ajelemaan ympariiinsa!

lauantai 4. elokuuta 2012

Kansallistunnetta

Olympiahuuman keskella ihmiset kisaa duunissa, kenen maa johtaa mitalitaulukkoa. Saan saannollisesti vastata kysymykseen, milla sijalla Suomi sijaitsee ja missa lajissa suomalaiset on hyvia... ooo, ei missaan? Haviamisessa kesaolympialaisessa? Parhaansa yrittamisessa keskivertotuloksella kauden kovimmassa kisassa? Britit ja aussit vaantaa katta keskenaan ja katsoo soutukisoja lumoutuneena ja hommat seisoo tyomaalla.

Channel 9 nayttaa Olympiakisoja paivat pitkat, mutta niin rasittavan aussi-voittoisesti. YLE:n ohjelmilla pilatun mieleni on vaikea ymmartaa, etta parhaat pelit ja suoritukset eivat automaattisesti nay, vaan jos kisoissa on samaan aikaan tarjolla yhtaan mikaan aussie-urheilija, niin sen suoritusta naytetaan taatusti, mutta ne parhaat, lajista riippumatta, ei sitten naykaan. Niinpa tassa on viime paivina seurattu mm. trampoliinihyppyja, soutua, lisaa soutua, melonta-slalomia, synkronoituja uimahyppyja ja mitas viela.. onneksi myos seka naisten etta miesten koripalloa ja kenttaratsastuksen maastokoetta. Ehdin siis hihkua liian aikaisin, etta jee, naen varmasti myos kouluratsastusta ja niita harvinaisia suomalaisia onnistujia, mutta en tietenkaan. Eihan siella kisannut yhtaan ausseja. Taytyy viritella finaalia varten joku nettilahetys paalle! Onneksi taalla ei sentaan ole mainoskatkoja yhta tiheaan kun jenkkilassa, Sydneyn kisoja USA:ssa katsoessa meinasi palaa kapy niihin viiden minuutin valein oleviin mainoksiin.

Olen siis tuijotellut Lontoon kisoja aika kelta-vihreiden lasien lapi, ja toisaalta on ollut kivaa kannustaa "omia" myos koriksessa. Jos suunnitelmat pitavat paikkansa ja kaikki menee kaksoiskansalaisuuden suhteen niinkuin haluan, niin seuraavissa kesaolympialaisissa nuo kelta-vihreat on vahan enemmankin mun omia ja voin sitten ihan nauttia kansallistunteesta ja voitonriemusta kesaolympialaisissakin. Jottei tulisi kateellinen fiilis kenellekaan, niin dunkkuun ne aussitkin ottavat.. turpaan on tullut mm. koripallossa, vesipallossa ja soudussa. Ja tietty niissa trampoliinihypyissa. Mutta oli silti kiva jannittaa eilen naisten Australia-Venjaja korismatsin viime sekunneilla, etta voittaahan omat ja kiroilla urpoiluja ja todella kehnoa levypallotaistoa loppusekunneilla. Ihan kuin suomalaiset, yritetaan oikein tosissaan havita!

Kansallistunnetta sain aimo annoksen myos ihan tyotehtavissa yksi paiva, kun tsekkailin aamun listasta tulevien potilaiden nimia. Ihan umpisuomalainen nimi! Wohoo! Varttia myohemmin paivayksikko soitti, etta taa teidan aamun eka potilas on vahan haastava, kun silla on aika huono kielitaito ja vahva aksentti. Hopohopo, se oli ihana vanha suomiherra, jolla oli vahva finglish kaytossa. Me turistiin sitten suomeksi, ja muut ihmetteli vieressa. Paivayksikon aussihoitaja kummasteli, miten  ma amerikkalaisena osaan tollasta kielta.. no jaa-a. Olisi pitanyt vaatia tulkin palkkaa ko.paivasta, ne kun laskuttaa jonkun $300/h kuulemma..