perjantai 7. maaliskuuta 2014

Satunnainen kaunis teko

Meillä majoittuu nyt reilun viikon eräs suomalainen reissaaja. Tyttö oli saapunut torstai-iltana Perthiin Balilta, lompakossa Visa Electron ja tavoitteena nostaa dollareita lentokentältä. Kortti ei toiminut kentällä automaateissa, ei myöskään tytön SIM-kortti kännykässä ja taskussa oli $16 edestä Indonesian rupioita. Kiva fiilis olla myöhään illalla jumissa vieraassa maassa lentokentällä, mistä on todella kehnot julkiset yhteydet mihinkään. Mä olin tietty laittanut tekstaria, kun lento oli listattu saapuneiden kohdalle jo 1,5 tuntia aiemmin, mutta mimmiä ei näkynyt missään, mutta paljonpa se auttoi. Olin lisäksi päivystysvuorossa, joten lentokentälle ajelu ei senkään puolesta olisi onnistunut.

Olin ohjeistanut tyttöä ottamaan kentältä taksin meille, hintaa n. $30. Perthin taksikuskit eivät todellakaan ole tunnettuja palvelualttiudestaan. Täällä saat nostaa itse laukkusi takaluukkuun, kuski yleensä vaan vahtii haukkana ettet naarmuttele autoa samalla. Osoitetietämys on olematonta. Suurin osa kuskeista on pakistanilaisia, intialaisia ja bangladeshilaisia maahanmuuttajia, tämä siis oma silmämääräinen arvio etnisestä jakaumasta. Päiväaikaan näkee vanhoja aussimiehiä kuskeina enemmän. Käytin kuitenkin lähes vuoden verran takseja kaikkiin mahdollisiin vuorokaudenaikoihin mennessäni töihin ja takaisin päivystysvuoroissa ja sain kohtuukattavan kuvan tämän kaupunkin taksipalveluista. Töykeää, heikkoa, ja asiakaspalvelu oli muutamaa helmeä lukuunottamatta yleensä aika vaatimatonta ja ajotaidotkin välillä vähän niin ja näin.

No, tälle suomitytölle sattui lottovoitto kohdalle. Kuski oli tarjoutunut heittämään eksyksissä olevan reissaajan meille tuolla $16 hinnalla, eli siis puoleen hintaan. Ihmettelimme tätä miehen kanssa, ja tuumasimme, että siinä on sun vuoden arpaonnesi. Tyttö kertoi myöhemmin, että kuski oli somalialainen, ja oli sanonut, että kiitollisuudesta Suomea ja suomalaisten somalialaisille antamaa apua kohtaan haluaa auttaa nyt vuorostaan suomalaista.

Ehkä hieman siirappista, mutta samalla tosi kaunista. Palautti uskoni ihmisyyteen ja satunnaisiin hyviin tekoihin välittömästi.

2 kommenttia:

  1. Ihana tarina, ja mahtavaa, että tuollaisia ihmisiä on vielä olemassa!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, maailmassa on viela hyvia ihmisia ja kuinka uskomatonta, somali auttaa suomalaista Australiassa kiitoksena miten Suomi on kohdellut somaleita, loistava tuuri!

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit, kiitos!