Queenstown, tuo aikuisten lasten Puuhamaa

Reissupäivä numero kolme, taivaalla ei pilvenhattaraakaan ja suunta heti aamusta ylös kaupunkia reunustaville vuorille gondola-hissillä. Upeat maisemat! Lake Wakatipun alueella oli ollut iso maanvyörymä muutama kuukausi aiemmin, ja tuo mineraalipitoinen lisämaa oli muuttanut järven värin lähelle sitä erikoista, intensiivistä ja maitomaista turkoosia, kuin mitä Lake Tekapokin on. Ei ihan niin henkeäsalpaavan upea, mutta lähellä. Hiljalleen tuo väri kuulemma tulee palautumaan normaaliksi siniseksi.

Gondola-hissi on ihan Lakeview Holiday Parkin takapihalla

Maksoimme $39 per naama gondolasta ja kahdesta luge-ajelusta, eli suomalaisittain kai mäkiautoilua. Tuolihissillä ylös, ja pienellä kärryllä alas asfaltoitua rataa pitkin rinteessä. Hauskaa, mutta kaksi kierrosta riitti varsin hyvin. Kannattaa varoa, ettei edellä ole juuri startannut kikatteleva aasialaistyttöjen ryhmä, niillä saattaa kestää kun koko reitti mennään jarru pohjassa ja iPhonella kuvaillen...

Luge-rata

J päätti sitten kuvailla mun ajotaitoja..

Benjihyppy, anyone..?

Kävimme keskustassa pyörähtämässä ja vahvistamassa seuraavan aamun adrenaliinihyökkäyksen yksityiskohdat. Tsekkasin nopeasti läpi kaksi LOTR-myymälää, mutta aika heikkoa oli tarjonta tälläiselle kirjat ennen leffaa-friikille. Suurin osa oli Hobitti-aiheista leffakrääsää, mutta yksi tyylikäs Konnun kartta Shotover Streetin liikkeestä tarttui mukaan.

 

Lounaaksi nautimme Fergburgerin Laalaa lambin. Fergburger on kylän yksi legendaarisimmista ruokapaikoista, ja sinne on usein yli 30 minuutin jono, lounasaikaan helposti tunti. Paikallisen kaverin vinkki oli soittaa tilaus ennakkoon ja noutaa se sitten tunnin päästä. Me satuttiin paikalle juuri ennen lounasaikaa ja selvittiin just sillä 30 minuutin odottelulla. Mä tykkäsin, mies äänesti aussien Jus Burgersin puolesta. Kokoahan noilla on niin paljon, että yhdestä hampparista riitti molemmille lounas.

normaalia pienempi jono

Ajoimme lähellä olevaan Arrowtowniin, ja päätimme samalla tankata auton, sikamaiset $120 tankillisesta bensaa! Tuplahinta Aussilaan, ihan järjetöntä! Arrowtown oli kaunis, mutta tosi pieni. Pari kivaa kahvilaa ja paljon "historiallisia" liikkeitä ja museoita, eli turistikrääsää. Yksi entisöity, hieno kiinalaisten kaivosmiesten asuinalue siellä oli, mutta muuten aika vaatimaton anti. 

Ruokakaupassa tankattiin pieni jääkaappimme taas täyteen ruokaa, etsittiin lisää Mainlandsin ihanaa savu-cheddaria ja Fijoa-limua ja naureskeltiin kiwien hassuille sanoille.

Tähän tarttis melkein kuvan, että ymmärtää mikä pitää palauttaa!

 Vietimme Queenstownin alueella kaksi yötä, ja edellisen reissuni perusteella ja blogeista imuroitujen vinkkien ansiosta päätimme viettää vain yhden yön itse kylässä turistilaumojen seassa ja suunnata toiseksi yöksi Glenorchyn lähelle jollekin autiolle rannalle nauttimaan freedom campingistä. Jo itse 45 km ajomatka Queenstownista Glenorchyyn on upea. Hidas, mutkainen ja vaikea ajaa, mutta uskomattoman upea, ja reitin varrelle kätkeytyy ihania pieniä rantoja. 

Päätös freedom campingistä vahvistui, kun Glenorchystä ei löytynyt sopuhintaista leirintäaluetta, mikä ei olisi ollut ihan läävä. Palasimme siis tietä vähän matkaa Queenstowniin päin ja iPhoneen lataamani NZ Camping Appsin avulla löysimme pienelle rannalle, missä yöpyminen olisi sallittua, tosin vain self contained motor home-tasoisilla asuntoautoilla. Päätimme ottaa riskin ja jäädä rannalle uimaan, grillaamaan ja chillaamaan ja toivomaan, ettei muita ilmestyisi paikalle.

Kuskin ansaittu ensimmäinen kalja

Vesi oli hyytävän kylmää, mutta pakkohan se oli kastautua kaulaa myöden ja todistaa uimakelpoisuus järvessä kuin järvessä. Lopussa en tuntenut enää varpaita, joten liukastelu takaisin rantaan oli ihan oma seikkailunsa...

Monitoimiauton keittiössä paistuu lohifileet

 Pitkään saimme nautiskella yksityisestä, vaikkakin jäätävän kylmästä rantaidyllistä, mutta hämärän jo laskeutuessa seuraksemme saapui saksalainen nainen pienellä autollaan. Emme olleet haitaksi toisillemme ja saimme nauttia rauhallisen yön ilmaiseksi luonnon helmassa. Me ja miljoona sand flytä, pientä banaanikärpäsen kokoista otusta, jotka lentävät hiljaa ja purevat ihon useamman päivän kestäville punaisille, kutiaville paukamille hetkessä.

Kannattaa siis ehdottomasti ajaa Queenstownin hulinasta Glenorchyyn, on ehdottomasti sen arvoista, vaikkei edes voisi jäädä yöksi rannalle.

Aamulla heräsimme kauniiseen, puolipilviseen auringonnousuun, mutta heti autosta ulosastuttuamme jouduimme sand flyiden buffet-ruoaksi. Rauhallinen aamupala rannassa istuen vaihtui todella nopeasti "pakkaa auto kasaan niin nopeasti kuin pystyt"-kisaksi ja aamupalaa syötiin Queenstownin keskustassa. Perhosia pyöri mahassa, sillä tiedossa oli laskuvarjohyppy. Mun edellisen NZ:n reissun aikana varasin hypyn kolmesti, ja kolmesti se peruttiin. Ensin huonon sään takia kahdesti, ja sitten iski armoton räkätauti. Katselin siis huolissani aamulla pilviä, mutta onneksi auringon noustua sää selkeni.

Olimme varanneet hyppymme NZonen kautta, ja koko homma hoitui todella sujuvasti. Nopea info ja valokuvien myynti-yritykset toimistolla, sitten busseihin ja hyppypaikalle. Lyhyt odottelu ja edellisten hyppääjien ihailua, pukeutuminen hyppyhaalariin ja nopea turvallisuusinfo, lähes ainoana sisältönä "be like a banana", eli nosta pää ja jalat mahdollisimman kaarelle ja hyppymestari hoitaa loput. Easy. Toimiston tyttö sanoi, että ne hyppää alas vaikka perunasäkin kanssa ja siltä musta ainakin tuntui siinä vaiheessa, kun muut tandem-köytetyt hyppääjät katosivat koneen sivusta alas. Tahdoton säkki, joka ei saanut itse edes päätä taitettua taaksepäin... Hups vaan, ensin roikuin koneesta ulkona ja sitten hyppymestari vaan tipautti meidät alas.

Itse hyppy oli ihan mieletön kokemus. Hyppäsimme 15 000 ft:n korkeudesta maanpinnasta, ja Queenstownin korkeudella se tarkoittaa yli 4600 metrin korkeutta merenpinnasta. hullut 60 sekuntia vapaapudotusta, joista ensimmäiset 30 sekuntia meni tajutessa, että tässä sitä nyt mennään ja loppuosa nauttiessa. Varjon varassa liidellessä oli sitten aikaa nauttia Remarkables-vuorten maisemista. Sain ohjeet tyylikästä perse edellä-tyyppistä maahantuloa varten ja laskeuduimme isolle ruohokentälle. Ehdottomasti isoin adrenaliiniryöppy, mitä mulla on koskaan ikinä ollut!

Tästä olikin sitten hyvä jättää hyvästit Queenstownille ja suunnata kohti etelää.