Bloody hell

Kauanpa sita pitikin odotella, ensimmaista verialtistusta toiden merkeissa. Olen odotellut jo hetken, etta koskas se ensimmainen tapaturma sattuukaan, koska tilastojen valossa olisi jo kai ollut aika sattua. Olen vuodesta 2007 asti tyoskennellyt hoitajana, joten olisi jo ollutkin aika pienelle inhimilliselle vahingolle...? Joskushan sen ekan kerran on oltava. Yllattavaa kylla, en onnistunut tuikkaisemaan neulalla sormeen untuvikkohoitajana pitka-aikaissairaalan tyotaakan alla pistellessani insuliinia tai Klexanea ja korkittaessani niita typeria insuliinikynia, joita oli pakko kayttaa uudelleen. En yllattavaa kylla pistellyt itseani tai tyokavereitani suljetulla osastolla, kaikkien tiukkojen eristystilanteiden ja muiden haslinkien keskella, tai raapaissut itseeni likaisella neulalla paivystyksessa yovuoron pikkutunteina. Ei yhtakaan verialtistusta teholla tai dialyysissa, missa melkein koko tyo oli verella ja verivalmisteilla pelaamista.. Ei uudessa maassa ja tyokulttuurissa, ei yhdenyhta pistotapaturmaa.

No, eraan viikonlopun ratoksi tama putki sitten paattyi. Paivystyscasen lopussa poistimme valineita potilaasta, ja niinhan se veri/nestepisara lennahti suoraan ulostulevasta vaijerista meikalaisen silmaan, ohi silmalasien paksun sangan. Olin hieman hammentynyt, etta mitas sitten.. sain mutistua vieressa ollelleelle lekurille, etta taisi osua silmaan, ja eikun silmapesulle samoin tein. Huuhdoin silmaa pitkaan ja hartaasti, ja muistelin mihin numeroon sita pitikaan soittaa ja mita tehda.

Aussien rakkaus paperitoita ja Virallisia Ohjeita kohtaan oli nyt iso etu, ohjeistus oli tyonantajan puolelta tosi selkea. Nappaile puhelimeen lyhytvalinta, jata viesti ja odota vastausta. Ylihoitaja soitti alle kahden minuutin paasta, ohjeisti luokseen tayttelemaan lappuja, kuuntelemaan lohdutteluja ja keskustelemaan puhelimitse paivystavan tartuntatautilaakarin kanssa. Riski on onneksi minimaalinen saada silman kautta mitaan, ja potilaskin oli vakuutellut meidan lekurille ettei mitaan riskia ole hanen puoleltaan, mutta verikokeethan siita seurasi molemmille heti, ja puolen vuoden paasta uudet. Kateen annettiin kokonainen kirjekuori ohjeita ja neuvoja ja tyoterkkarin numero, jos tarvitsee lisaa keskusteluapua.

Vahan sekavilla fiiliksilla takaisin osastolle, pienen amanuenssityttosen neulatyynyksi ja sitten kotiin kiroilemaan tapahtunutta. No, eka kerta on nyt ohi ja toivottavasti toka antaa odottaa itseaan pitkaan ja hartaasti! Olin viela koko paivan viihdyttanyt itseani kansanterveystieteen ja tartuntatautien parissa siihen hygieniakurssiin liittyen, joten HIV ja hepatiittitieto oli vahan liian tuoreena paassa. 

Nyt kaikki hyvin (aiti ala hataile...).