Kansallinen hyvittely- ja anteeksipyyntelyviikko

Kulunut viikko, juuri sopivasti ennen Foundation Dayta eli lansi-aussilan omaa juhlapaivaa siita, etta paikka on valkoisen miehen toimesta loydetty ja vallattu, on vietetty Reconciliation Weekia. Miten se sitten on kaytannossa nakynyt? Hopohopo-juhlapuheina telkkarista ja aborginaalien musta-puna-keltaisten lippujen liehuntana Kings Parkin alapuolella olevissa lipputangoissa, muuta ei juuri ole jaanyt mieleen. Surullista, joo, mutta alkuperaiskansan ongelmat ovat niin monisyinen vyyhti etenkin lansipuolella mannerta, ettei niita yksi "anteeksi etta ollaan sorrettu teita ja viety teidan perinteista maata"-viikko muuta.

Sydneyssa asuessani kosketus alkuperaiskansaan jai hyvin vahaiseksi, ja mulla oli aika romanttinen kuva didgeridoon soittelijoista ja iloisesta vaesta, joka edelleen elaa maaseudulla pusikossa, nain karjistetysti. Sydneyn CBD:ssa oli kaikkien kodittomien kerjaajien joukossa kaikennakoista sakkia, myos aboja, mutta ei mitenkaan silmiinpistavasti. Uuden-Seelannin reissulla sain pikakurssin ihanaan maorikulttuuriin ja siihen, miten upeasti osa heista on kaantanyt erilaisen kulttuuritaustansa turismin kayttoon. Sita suurempi shokki oli muuttaa Perthiin ja kohdata ongelmat silmasta silmaan.

Taalla on rasismia, paljon. Se nakyy jokapaivaisessa elamassa. Ekoina viikkoina useampi J:n kaveri antoi ohjeistusta: ala katso silmiin, ala kiinnita mitaan huomiota, ala vastaa kysymyksiin ja jos joku kay paalle, ala lyo kasvoihin vaan alavartaloon, mieluiten munille tai polviin. Ala matkusta Armadalen junalinjalla, alaka ainakaan illalla. Whaaaaattttt? Minne sotatantereelle ma muka muutin? Huijaatte! Hoynaytatte viatonta suomineitoa! Ootte pahimmanlaatusia rasisteja! Ei tollasta saa sanoa!

Vai saako? Armadalen junalinja on turvaton. Siella on paljon riehumista, nyrkkien heiluttelua ja uhittelua. Juttua tullaan haastamaan vain yhdesta asiasta: anna rahaa. Eika aina kauhean ystavallisesti. Olen saanut hyytavia katseita osakseni keskustassa ja East Perthissa, paikallisten ystaviemme lempipuistoissa ihan vain ihonvarin takia. Siis sellaisia selkapiita karmii-katseita. On vaikea katsella muualle ja vain kavella rauhallisesti pois. Sairaalat tarjoavat erityiskursseja kulttuurin ymmartamiseen. Kulttuurierot vaikeuttavat jokapaivaista hoitoa paljon, kahden kuukauden tyokeikka pikkukaupungissa oli varsin hyva erikoistumisjakso alkuperaiskansan ongelmiin terveydenhuollossa. Hoitokielteisyytta, etenkin laakekielteisyytta, ohjeiden noudattamattomuutta, hoidosta kesken kaiken poistumista ja paivystyksen kayttoa jokailtaisena majapaikkana nain pikaisina esimerkkeina. Sairaalan majoituksesta ei ollut turvallista kavella iltapimeassa rantakadulle parin kilometrin paahan, koska reitti olisi kulkenut suoraan paikallisten suosikki-ryyppypuiston ohi. Kiukutti, etta jonkun kymmenvuotiaan viinankaytto ja bensan imppaus vaikeuttaa mun iltaruokailua ja ravintolassa kayntia noin kohtuuttomasti, silla se sama kymmenvuotias voi oikeasti kayda paalle parin kaverinsa kanssa. Toisessa pikkukaupungissa on sairaalan pihamaalla iso puu, coon tree. Kyseisen puun alta hoitajat hakevat laakekierroksille, dialyysiin ja muihin toimenpiteisiin potilaita, jotka ovat kotiuttaneet itse itsensa. Eivat he kuitenkaan pidemmalle kuin puun varjoon ja kaverin 3 litran halpisviinitonkan luo ole karanneet...

Ei saisi yleistaa, mutta tahan mennessa ei kauhean montaa positiivista potilaskontaktia, tai muutakaan kontaktia ole tullut koettua. Huumeita, viinaa ja niiden mukanaan tuomia ongelmia. Ylipainoa, diabetesta ja sydan-ja verisuonitauteja alle nelikymppisilla, ja kaikilla mahdoton asenne laakkeita kohtaan. Toki olen tavannut myos ihania tapauksia, lahinna vanhempaa sukupolvea, naita suvun paamiehia, elders. Etenkin pikkukaupunkien yhteisossa he koittavat pitaa pakkaa kasassa, hakevat oykkaroivia sukulaisiaan paivystyksesta jokailtaisella rutiinilla ja kuuntelevat hoito-ohjeet tunnollisesti. Valilla se vaan tuntuu hieman pisara meressa-ilmiolta.

Eilen illalla yhdeksalta sai bussissa pelata hetken ihan tosissaan, etta kohta lentaa lasipullo paalle. Etupenkilla mesonnut miekkonen huuteli jollekulle bussin takaosaan white fat!-huutoja ja me keskiosassa olevat katseltiin ikkunoista ulos ja yritettiin olla provosoimatta.

Julkisiin virkoihin yritetaan positiivisen syrjinnan avulla saada lisaa aborginaaleja. Jokaisessa lomakkeessa kysytaan, oletko alkuperaisvaestoa, ilmeisesti 1/8 verenperintoa riittaisi. Kouluihin ja yliopistoihin on omia kiintioita ja helpotuksia, mutta yhtakaan alkuperaisedustajaa en ole nahnyt yhdessakaan sairaalassa toissa. J:n mukaan aina valilla joku aloittaa kaivoksilla hommat, ja jaa yleensa viimeistaan toiseen palkkakuittiin mennessa pois. Hyvia tyomiehia jarjestaan kaikki, jotka toihin asti ovat paasseet, mutta yltio-yhteisollinen kulttuuri ojentaa vaativaa kattaan palkkakuittia kohti. Ei kannusta tekemaan pitkaa paivaa kaivoksilla, jos valtaosa ansioista menee perheelle (joka on kasitteena huomattavasti ydinperhetta laajempi ja monimutkaisempi). Koulun lapi pyristely on varmasti vaikeaa, jos perhe ei tue, vanhemmat ryyppaa paivat keskustan puistoissa sen 3 litran viinitonkan avulla ja kaverit kokeilee kaikkea, milla paan vaan saa sekaisin ja sossusta saa riittavasti rahaa olemiseen ja vuokra-asunnon ja hallinto hyvittelee eri tukiohjelmilla pahaa mieltaan ja julmaa menneisyytta.

Kuulostan askeisen perusteella vieraan korvaan varmaan todella punaniskalta, valkoiselta valloittajalta. Rinnakkaiselo lansimaisen kulttuurin ja moniongelmaisen alkuperaiskansan valilla ei ole helppoa. Toisaalla vaaditaan tukemaan alkuperaista elamantapaa ja vaatimattomampaa menoa pusikossa, oikeutta olla kouluttautumatta virallisen koulujarjestelman puitteissa ja olla olematta osa lansimaista yhteiskuntaa. Samalla kuitenkin sosiaaliavustukset, tuet ja muut modernin yhteiskunnan avut kelpaavat. Ja se lansimaalaisten hienoin keksinto, alkoholi. Sita ei oo koskaan liikaa. Valilla tulee sellainen olo, etta kakku halutaan seka syoda, etta saastaa, panostamatta siihen itse mitenkaan.

Olisi ihanaa saada kumottua kaikki nama epaluulot ja vaitteet, mutta en pidattele hengitystani alueella, missa on edelleen laillisesti mustien ja valkoisten puoli syrjakylien kapakoissa. Ensimmaisessa vaihtoehdossa kaikki irtaimisto on pultattu betonilattiaan kiinni ja tarjolla ei ole kaljaa vakevampaa vakivaltaisuuksien minimoimiseksi. Me todella eletaan Willissa Lannessa.