Kauniita maisemia ja julmaa historiaa

Pari viikkoa sitten vietimme pitkan viikonlopun etelaisessa WA:ssa. Ajoreitti kulki perjantai-aamuna Perthista Mandurahiin J:n sedan luokse aamukahville, ja siita Donnybrookin kautta Bridgetowniin lounaalle, ja Walpoleen illaksi. Lauantaina Ajoimme Denmarkin kautta Albanyyn ja sielta takaisin pohjoisemmaksi Mt.Barkerin lahelle yoksi telttailemaan kaverin 40-v bileisiin ja sunnuntaiaamuna suoraa tieta kotiin. N. 800 kilsaa ajelua kaikkinensa ja tuntui, etta oltaisiin oltu ulkomailla, niin nopeasti ja paljon maisemat muuttuivat Perthin kuivuudesta ja palmuista havupuihin ja sittemmin jarrah-ja karrimetsiin. Etelainen WA on oma ilmastoalueensa selkeasti ja Etelameren kylmat tuulet pitaa sen paljon viileampana ja vehreampana kuin Perthin alueen. Kaunista ja idyllista!

Matkalla Mandurahiin. Ihan oikeasti, kuka naita teiden nimia keksii ja hyvaksyy?

Mandurahiin paahdoimme siis suoraa motaria, Mandurah on kaytannossa Perthin etelaisin asuinalue n. tunnin lahijunamatkan paassa ja Kwinana Freewayn varrella. Aikamoinen elakelaisparatiisi, mutta sitamukaa kun maan hinta lahempana keskustaa nousee ja nousee, alkaa Mandurahkin vaikuttaa nuoremman polven silmissa ihan validilta asuinvaihtoehdolta. Mutta olis kiva tietaa, kuka on vastuussa tasta jarjettomasta alkuperaiskielien viljelemisesta teiden nimissa? Koittakaapa itse lausua Mandjoogoordap Drive antaessanne ajo-ohjeita..

Aamukahvin ja juoruilun jalkeen suuntasimme etelammaksi, pienen ja suloisen Donnybrookin kylan lapi ja paatimme pysahtya Bridgetowniin lounaalle. Auton takakontista kylmalaukku ulos ja piknikille puistoon! Donnybrook on nyt lisatty "mennaan myohemmin uudelleen tutustumaan"-listalle monen muun paikan lisaksi.

Ajelimme kiemuraisia teita pitkin, ja en edelleenkaan usko noita 110 km/h nopeusrajotuksia. Ihan jarjetonta. Yoksi suuntasimme Walpolen pikkukylaan kokeilemaan hostelliasumisen riemua pitkasta aikaa..

Maisemat ennen Walpolea

Ihan kivahan se Walpolen YHA oli, mutta pikkasen pisti paleltamaan yolla kun piti hiippailla huoneestamme ulos, ja sielta sit vessaan.. Hostellissa majoittui muutamia ihme hiippareita ja vanhempia eraseikkailijoita, me vietettiin rauhallista iltaa AFL:n pelia katsellen ja mentiin ajoissa nukkumaan.

Aamulla ylos ja ulos ja kohti Giant Tingle Treeta, valtavaa punapuuta seka Tree Top Walkia, 40 m korkeuteen rakennettua terasrakennelmaa jonka avulla paasee ihailemaan puita hieman eri nakovinkkelista.

aamuiset maisemat juuri Walpolesta lahdon jalkeen

Hyvin on vaellusjutut ja suomi-hopinat uponneet J:n mieleen, kun ensimmaisena miekkonen huudahti "kuksa" nahdessaan pahkoja puussa. Kylla, naista puista saisi monta kuksaa veistettya.. :)

Aussimies mittatikkuna, kuinka iso onkaan Hollowbutt-niminen Red Tingle Tree

Tingle Tree-puiden rungot ovat siis aikojen saatossa tulipalojen takia muuttuneet ontoiksi. Puu on osittain kuollut alhaalta ja siten pelastanut mahdollisuutensa elaa ja kasvaa, ja isoiksi ne kasvavatkin.

Giant Tingle Tree. On se iso.

Sitten kohti Valley of the Giantsien Tree Top Walkia. Loivaan kulmaan rakennettu silta keinui ja huojui tuulen mukana, mutta tuntui siedettavan tukevalta jalkojen alla. 600 metria oli silti aika pitka matka puristaa kaiteita rystyset valkoisina..

Eka ja vika mun ottama kuva Tree Top Walkilta, taman jalkeen ma keskityin kaiteesta kiinni pitamiseen

Pelottaa... Joo.

Wohoo!

Metsassa on riehunut tulipalo ihan latvastossa, ja siksi osa puiden latvoista torrottaa palaneina runkoina

Varsinaisen latvassa kavelyn jalkeen paasi viela "Ancient Empire"-kierrokselle maan tasalla, ihailemaan n. 400 v vanhaa metsikkoa ja sen isoja puita.

Grandma Tingle

Walpolesta ajettiin Denmarkin kaupungin lapi, muttei tallakertaa pysahdytty. Huristettiin suoraan Albanyyn ja lounaalle, seka tankkaamaan illan juomavarastot ja eskie, meidan kylmalaukku, tayteen jaita. Ma olin bongannut uskollisesta Lonely Planetistani kehut Whale World-nimisesta paikasta, mutta en sitten ihan ollut tsekannut, mihin valaisiin liittyvaan aiheeseen museo keskittyy. Valaanpyyntiin. Frenchman's Bayssa on sijainnut yksi maailman isoimmista valaanpyyntikeskuksista ja museo on rakennettu vanhoihin tehdasrakennuksiin. Tuli paha olo opastetun kierroksen aikana. 

Ennen Whale Worldia ja niiden tasatunnein alkavaa opastettua kierrosta kaytiin viela nopeasti tsekkaamassa Albanyn alueella oleva Natural Bridge ja the Gap, upeat kivimuodostelmat. Samaa kivea loytyy Etelamantereelta, ja osin naiden perusteella on todistettu Australian ja Etelamantereen olleen osa samaa Gondwanan mannerta.

Etelameri ja Albanyn rantakalliot

 

The Gap

Pienet aallot aukossa

Natural Bridge

Pelottavan nakonen silta!

J katselee kaukaisuuteen Etelamerelle

Naista maisemista suunnattiin sitten kauhistelemaan viela 70-luvun lopussa voimissaan ollutta valaanpyyntiasemaa. Hrrrrrrrh. Kuinka julma on ihminen noille upeille elaimille voinutkaan olla!

Viimeinen valaanpyyntialus

Opastettu kierros oli hyva, vaikka aika raadollinen. Kierrettiin valaanpyyntiin liittyvien tyopisteiden lapi vanhalla tehdasalueella. Osa laitteista oli kunnostettu museokayttoon ja taustalla pyori nauhoite siita, millasta metelia asemalla on ollut sen toiminta-aikana. Mulle tuli koko ajan vaan surullisempi ja surullisempi olo, kun selitettiin, miten oljy otettiin talteen, lihat jauhettiin ja kuivattiin jne..

Valaat nostettiin rannasta tahan puiselle "leikkuulaudalle" teurastettavaksi

Nayttaa epamiellyttavasti giljotiinilta.. niska poikki.

Sitten paastiin tavallaan kivempiin fiiliksiin, yhteen vanhaan halliin oli koottu rannalle ajautuneiden valaiden luurankoja. Tuolla oli onneksi sentaan ollut tiukka kontrolli siita, mita valaita saa pyytaa ja minka kokoisia, ja esim. sinivalas on ollut ehdottomalla kieltolistalla.

Rantaan ajautuneen sinivalaan ruhon leukaluut

Toinen sinivalas

Harppuuna

Aika matalissa fiiliksissa lahdettiin kavelemaan takaisin parkkipaikalle, mutta luonto oli varannut  ihanan aussie-yllatyksen...

Meet Frankie!

Paikallisesta elainpuistosta oli karannut Frankie-koala jo toista kertaa samalla viikolla, ja naapuruston naiset pitivat sille seuraa, kun omistajia odoteltiin paikalle. Frankie on oppinut tekemaan pakoaukon aitaan, ja nautti vapaudestaan puussa parin metrin korkeudessa. Uteliaat vieraat eivat herraa  juuri hetkauttaneet, vaan se nokotti samassa oksankohdassa koko ajan.

Voiko suloisempaa olla?

 J joutui hatyyttelemaan mua vihdoinviimein autolle, hamara oli laskeutumassa pian ja meilla oli viela n. tunnin ajomatka edessa Mt.Barkerille ja kavereiden 40-v juhliin eraalle farmille. J:n vanhemmilta saatu melkein uusi teltta nousi napparasti pystyyn pimeassa auton valojen avulla, saatiin lamminta vaatetta paalle ja kohti nuotiota ja juhlahumua. Hirvea kasa kannisia maalais-ausseja, vartaassa pyori kokonainen sika ja lammas ja pihalla kirmasi parikymmenta lasta hippaa yomyohaan. Mulla oli vahan totuttelemista tahan ronskiin maalaisromantiikkaan mm. ruokailun aikana, silla ruoka tarjoiltiin isoilta vadeilta ja otettiin kasin lautasille...

Aamulla unohdin kameran telttaan, olisi ollut upeita maisemia, kaunis usvainen aamu ja hiljaista maalaismaisemaa. Nautittiin grillissa paistettuja munakkaita ja pekonia aamupalaksi ja sitten auton nokka kohti Albany Highwayta ja kotiin. Williamsissa pysahdyttiin lounastauolle ja ostamaan ihanaa jarrah-puusta saatua tummaa hunajaa ja sitten toi mies huijasikin mut auton rattiin! Oon nyt varovasti silloin talloin ajellut kaupungissa (tai siis kaukana keskustasta) hiljaisina aikoina, mutta maantielle en ole uskaltautunut, jo 60 km/h rajoitukset on tuntuneet hurjilta.. rystyset valkosina, nainen ratissa-ilmestyksena siis maantielle. Huomaamattani rentouduin edes hieman, ja ajoinkin koko 160 kilsan matkan Perthiin, enka ollut edes pahin mahdollinen tientukkija ajellessani vain 10 km/h alle rajotusten.. satasessa meni mun henkinen raja, sita kovempaa ei vaan pystynyt! Tasta se sitten lahtee, ja nyt oon jo bongaillut sopivia vareja autolle. Asiat tarkeysjarjestykseen jne. :)