Viimeinen rutistus kesätöissä starttaa ja ilmassa on lähdön tuntua. Yksikkömme muuttaa myöhemmin syksyllä uusiin tiloihin, ja muiden tohottaessa muutosta ja sen mukanaan tuomista uudistuksista olen iloinen, että säästyn muuttorumbalta. Hyvin yöpainotteinen lista on omalta osaltaan pitänyt huolen hitaasta irtautumisestani päivien kiireestä ja uusista koulutuksista. Ei sillä, ettenkö tykkäisi uuden oppimisesta, mutta nyt on jo niin vahva lähdön maku suussa, että tuntuu turhauttavalta muutaman viikon takia perehtyä uuteen kirjaamisjärjestelmään jne... huhhh. Monesta asiasta olen miettinyt, että tätäkin juttua tarttee sitten vuoden kuluttua, jos silloinkaan. En usko Australiassa päätyväni vastaaviin töihin kuin mitä olen kesän tehnyt, mutta ei se täysin poissuljettu ajatuskaan ole.
Jäljellä on alle 4 viikkoa. Ei juuri mitään, melkein voisi laskea jo jäljellä olevat työvuorot, mutta ehkä ei vielä kehtaa.
Tänä aamuna jäi pyörä työpaikalle, ajatus reippaassa sateessa polkemisesta yövuoron jäljiltä oli niin vastenmielinen, että hylkäsin kumit puolityhjinä olleen punaisen paholaiseni pyörätelineeseen ja uinuin lämpimässä bussissa kotiin. Inhoan märkiä, kylmiä ja hämäriä syysaamuja sydämeni pohjasta! Josko sitten huomenna olisi parempi onni ja saisin pyörän kotiin, ja vielä sen huoltsikan kautta ja ilmaa renkaisiin.
Ja laskin sitten kuitenkin ne työvuorot. Niitä on alle viisitoista. Joko saa tehdä aamukamman?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ihanaa kun kommentoit, kiitos!