Lapsivapaata häähumua

Pari viikonloppua sitten saatiin miehen kanssa nauttia todellisesta luksuksesta, lapsivapaisiin häihin osallistumisesta. Ihana työkaveri meni naimisiin pitkäaikaisen poikaystävänsä kanssa, ja heti kun viime vuonna Save the Date-kortti kolahti postiin laitoin viestiä lapsen kummeille että miten ois pieni hoitokeikka.. ;) Ja onnistuihan tuo. Lapsi jäi melko iloisena rakkaiden kummien hoivaan meille kotiin ja me saatiin vielä kaupan päälle kyyti juhlapaikalle.

Häät olivat keskikokoiset, n. 100 vieraan juhlat yhdessä Perthin suosituimmista hääpaikoista, Caversham Housen juhlatiloissa Swan Valleyn viinialueella. Rahaa oli kuulemma käytetty n. $20 000 ja se kyllä näkyi. Oli koristetta ja härpäkettä jos jonkinmoista, jokaiselle vieraalle kukkalaite tai ruusu napinläpeen, ja tarjolla oli kolmen ruokalajin pöytiintarjoiltu illallinen juomineen. Kyllä kelpasi.

Hääseremonia oli ulkona puutarhassa, ja saavuimme onneksi aika ajoissa paikalle ja saimme istumapaikat, sillä yllättäen tuoleja oli laitettu esille vain alle puolelle vieraista. Korkokengissä seisominen upottavalla nurmikolla koko seremonian ajan olisi ollut tuskaista, ja moni muu kaveri valitteli kipeitä jalkojaan seremonian jälkeen.

Morsian on mun yksi läheisimmistä työkavereista, vähän sellainen henkinen pikkusisko.Tapaamme usein myös työajan ulkopuolella, joten ollaan kyllä enemmän kuin vain työkavereita. Siltikään en ollut uskoa korviani, kun marriage celebrant ilmoitti, että nyt pari allekirjoittaa vihkivalat, tulisivatko X ja Y todistamaan allekirjoituksia ja sanoi X:n kohdalla mun nimeni! Istuin paikallani vähän hämilläni ja mietin kuumeisesti, onko mun baby brain niin paha vieläkin, että olen unohtanut että mua on pyydetty tälläiseen kunniatehtävään! Hieman nolona kävelin edessä olevan pöydän luo, missä morsiuspari hymyillen hihkaisi YLLÄTYS! Morisan oli unohtanut kysyä edellisellä viikolla multa suostumusta asiaan, ja meinasi, että olisi hauska idea yllättää mut itse juhlassa. Nojuu, olin todella otettu kunniasta, mutta samalla muistelin paniikossa, että eikös todistajien pidä olla Australian kansalaisia, ja mulla on prosessi vielä kesken.. Vihkijä onneksi vakuutteli huolettomana, että ei tässä passeja tarkistella... Selvä.

Vihkimisen jälkeen oli hieman pitkäksi venähtänyt odottelu, kun hääparin kuvia otettiin tuntitolkulla. Syksyn viileys ja istumapaikkojen vähyys ja ulkona terassilla seisoskelu alkoi käydä pitkäveteiseksi, melkein jouduin jo riistämään miehen päältä puvun takin. Samainen puku oli jo aiheuttanut ongelmia juhliin valmistautuessa, mies oli unohtanut puvun kauluspaitoineneen kaikkineen pukupussiin Suomen loman jäljiltä ja asian laita selvisi viimetipassa. Olimme lomalla olleet kaverin häissä Virossa juuri ennen Australiaan paluuta, ja likainen kauluspaita ja lapsen aiheuttamat ruokatahrat puvussa olivat tyystin unohtuneet. Pari tuntia ennen häihin lähtöä mies tajusi etsiä kauluspaitaansa ja sieltähän se löytyi pukupussista. Ei hätää, onneksi on se toinen puku mikä ostettiin meidän omia häitä varten ja sitä on käytetty tasan kerran, on oikein liivi ja kaikki... paitsi että, pari vuotta kaivoselämän päättymisen jälkeen on keho muokkautunut hieman eri malliseksi ja aiemmin tyköistuva puku ei enää mennyt päälle. Muutamien ärräpäiden jälkeen paita sai pikapesun ja mies silitti sen nöyrästi. Pahimmat tahrat rapsuteltiin pois puvusta ja ryppyyntyneet housut höyrytettiin suoraksi taas. Ihan siisteiltä me molemmat loppupeleissä näytettiin.

Oli ihana juhlia kahdestaan, ottaa pari lasia enemmän hyvää viiniä ja kuohuvaa ja nauttia. Kummitäti jäi meille yöksi, ja talo oli hiljainen ja pimeä kun kotiuduimme puolen yön tietämillä. Tämän avulla jaksaa taas. Niin ihana kuin lapsen kanssa onkin käydä juhlissa ja ne edelliset hääthän menivät siis upeasti 8 kk vanhan pikkumiehen kanssa, niin kyllä tämä vaihtoehto vaan oli kaikinpuolin rentouttavampi. Mielellämme kunnioitimme hääparin toivetta lapsivapaista juhlista, halusimmehan ja saimme itsekin sellaiset.