maanantai 24. helmikuuta 2014

From Christchurch to Lake Tekapo, reissupäivä yksi

Vihdoin siis ensimmäisiin Uuden-Seelannin kuviin, jeejee! On ollut pikkuisen urakkaa käydä läpi kolmesta eri kamerasta ja muistikortista yhteensä 3500 kuvaa. Sikahuonojen otosten poistelu nyt vielä sujui, mutta se semihyvien mikä jää, mikä lähtee-sarjalaisten läpikäynti oli tuskaisaa ja hidasta ja jatkuu edelleen. Mutta 200 kuvaa samasta hyljelaumasta ei nyt vaan oikeen oo järkevää...

Aloitettiin reissu siis Christchurcista, minne meidän lento saapui aamuviideltä. Takana kehnosti nukuttu yö lentokoneessa Perth-Melbourne ja Melbourne-Christchurch välillä ja edessä kolmen tunnin odotus kylmässä tuloaulassa. Ihan kuin kentän tuloaulasta olisi tahallaan tehty kylmä ja vetoisa ja huonot penkit nukkumiseen, ettei köyhät reppureissaajat turhaan notku siellä... Kaunis, pieni kenttä muuten. 




Kasilta suunnattiin sitten kohti Jucyn toimistoa ja saatiin meidän yhdistetyn kulkuneuvon ja majapaikan avaimet käteen. Pienen seikkailun jälkeen löydettiin iso ruokakauppa kaupungin laitamilta ja päästiin jatkamaan matkaa kohti Lake Tekapoa.


Mun ehdotuksesta valittiin nopeamman reitin sijaan scenic route, ja mähän tietty tehokkaana autossanukkujana simahdin ehkä noin kolmannessa mutkassa. Se auton tasainen keinunta vaan vei samointein untenmaille, ja mies sai ihailla vuoristomaisemia ja neulanpäämutkia tiessa ihan itsekseen.

Joku joki matkalla Lake Tekapolle antamassa osviittaa tulevasta veden väristä
 Parin tunnin ajelun jälkeen J herätti mut ja ilmoitti, että auto jää joko paikoilleen tunniksi, tai sitten mä ajan. Rohkeasti siis camper vanin rattiin, ensimmäinen auto mitä olen ajanut meidän oman auton lisäksi sen jälkeen, kun opettelin uudelleen ajamaan. Oli siis varsin hämmentävää tajuta, että isokokoinen, kokoonsa nähden kuulemma pienehköllä moottorilla varustettu paku ei kiihdy ihan samalla asenteella kuin meidän oma Holden... hengissä kuitenkin selvittiin, mä en vaan mennyt yhdestäkään rekasta tai matkailuautosta ohi, ei vaan riittänyt luotto kaasupolkimeen tai sen käyttäjään.


Lake Tekapo oli juuri niin henkeasalpaavan kaunis kuin muistinkin, ja mies oli yhtä haltioissaan. Jäätiköiden sulamisvesi tekee järvestä uskomattoman maitomaisen turkoosin, joka kiiltää auringossa ihan mielettömän näköisenä.



Mä olin varannut meille hevosteluretken Mt. Johnin huipulle McKenzie Alpine Horselta, ja vaikkei reissu nyt mitään hurjia ratsastuksellisia elämyksiä tarjonnutkaan, niin maisemat oli joka dollarin arvoiset. Kiivettiin siis melkein vuoren huipulle saakka, ja ympäri. Huomattavasti helpompi vaihtoehto kuin puuskuttaa tuntikaupalla kapeaa, kivista kinttupolkua pitkin ylös.





Yöksi jäimme Lake Tekapo Holiday Parkiin, tosi hieno ja siisti leirintäalue. Oli tilaa, uudet vessat ja suihkut ja paikka antoi meille leirintäalue-noviiseille kivan pehmeän laskun karavaanariarkeen. Rähjäisempiän paikkoja oli kyllä tulossa myöhemmin. Plus, maisemat leirintäalueen grillipaikalta oli jotain ihan mieletöntä!


Varsinainen reppureissaajan illallinen, grillattuja lampaan kyljyksiä, halloumia ja salaattia punaviinillä höystettynä.


Aivan ihana tapa aloittaa reissu!

3 kommenttia:

  1. Oi, mahtavaa! Sisälsikö se auto siis astiatkin? Vitsi mulla alkaa pikkuhiljaa olemaan NZ-kuumetta! Onkohan sinne vaikea rekisteröityä hoitajaksi...?

    VastaaPoista
  2. Joo, auto sisälsi kattilat ja astiat, pienen kylmälaukun kokosen jääkaapin, 25 l vesisäiliön mistä sai pumpattua vettä hanaan ja keittolevyn. Oli tosi kompakti paketti.

    Ei kuulemma pitäisi olla kauhean vaikeeta rekisteröityä NZ:en, ilmeisesti paljon iisimpää ku Ausseihin, samoin viisumiasiat on helpompia. Eihän se mikään rahasampo ole, mutta upeat maisemat korvannee paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, voisihan sitä ehkä vuodeksi lähteä...! Täytyy ruveta ottamaan selvää asioista :-)

      Poista

Ihanaa kun kommentoit, kiitos!