perjantai 11. tammikuuta 2013

Margaret River, taas!

Oltiin siis joulukuussa taas Margaret Riverilla pitkaa viikonloppua viettamassa, olin ottanut toista puoli paivaa saldovapaata ja jarjestanyt vapaapaivat perjantaille ja maanantaille, niin saatiin maksimoitua perillaoloaika ja nautinto kauniista paikasta. Pyydettiin myos yksi kaveripariskunta pienen vauvansa kanssa mukaan jakamaan tata ihanuutta, ja oli tosi kivaa.

Meidan ihana majapaikkamme
Ma rakastan naita kaikkia pienia yksityiskohtia, mita mokkiin on ripoteltu joka paikkaan
Talon paras paikka!


Torstaina nautiskeltiin mokin rauhasta kahdestaan J:n kanssa, ja perjantaiaamuna suunnattiin naapurissa olleeseen hevospaikkaan, Jester's Flatiin. 

Ihana odottelutila tallin pihapiirissa

Suloinen lintujen juottoallas

Ihana kahden tunnin maastoreissu upeissa maisemissa, kivoilla hevosilla. Minahan olen vanha heppatytto, mutta J:n ratsastus/hevosen selassa istumiskerrat voi laskea yhden kaden sormilla, mutta niin se vaan reippaasti ravasi ja laukkasi mukana! Toki helpotuksena oli tukeva maastosatula ja helppo luottohevonen, mutta silti. En ma aikoinani oppinut keventamista noin helposti, tai pysynyt laukassa noin vaivattoman nakoisesti satulassa! Mehan kaytiin pari vuotta sitten Blue Mountaisilla vastaavalla retkella ja yllatyin jo silloin miehen rohkeudesta ratsastaa ja taidoista pysya selassa, eika ne olleet kadonneet mihinkaan.


Reitti kulki metsapolkuja, viinialueiden, lehmalaidunten ja peltojen lapi ja yhden laitumen keskella oli lauma kenguruita lounastauolla. Root paasti meidat tosi lahelle, kun rauhassa kaynnissa tultiin kohti ja sitten samaan aikaan pomppivat laumassa parikytmetria kauemmas ihmettelemaan. Sulosia.


Boing, boing, boing!
Karpasia oli ihan tajuttomasti, ja ne on taallapain pienia, aggressiivisia ja tunkee suuhun ja nenaan ja korviin koko ajan. Reissun alussa annettu karpashuppu tuli tarpeeseen, otin sen pois paasta hetkeksi paria valokuvaa varten, ja akkia takasin!

Pari karpasta...
Lounaat nautittiin aina jollain viinitilalla ja maisteltiin cellar doorin anteja ennen ateriaa, etta mitas sita kokeilisi ruoan kanssa, ja palattiin sitten usein ostamaan pullo, kaksi tai kokonainen laatikko mukaan. Kokonaissaldo taisi olla joku 36 pulloa viinia.. :O Perjantaina testattiin Watershed Wines, jonka Zinfandel oli hammentavan hyvaa, maisemat ihanat, mutta ruoka aika keskinkertaista. Loysa pork belly on aika ankea syotava...

Watershed Wines
Lauantaina testattiin lahella ollut Leeuwin Estates, jossa saatiin tosi kehnoa palvelua, naureskeltiin paikalla olleellee korealaiselle kuvausryhmalle ja juontajien rapujen kuorinta/syonti-yrityksille eika ostettu yhtakaan pulloa mukaan. 


Sunnuntaina kaytiin Grove-nimisen likooripaikan raflassa ihanan portviini- ja likooritastingin jalkeen ja syotiin jarjettomat kanaleivat. Maanantaille jai sitten se kaikkein paras, Hayshed Hills. Ihan mielettomia viiniloytoja, mm. niiden Malbecia lahti laatikollinen mukaan, ihana sampler plate alkuun ja tosi hyvaa savustettua kengurua paaruokana. Namnamnam.

Groven hauska pihalammikko, nauratti etenkin tehokkaan likooritastingin jalkimainingeissa





Verisuonet kiittaa!

Hayshed Hill



Lihaisa sampler plate parhaasta paasta, seurana lasi Malbecia. Namnamnam.

Kaytiin myos testaamassa mm. Howling Wolves, Treeton Estate ja StellaBella Wines ja seuraavalle reissulle jai monta muuta testipaikkaa. Herkuteltiin jalkkareilla, kierrettiin pienia herkkupuoteja ja loydettiin lahjapaketteja joulun Secret Santa-lahjoihin. Ma sain pari kasityoideaa, ihanaa laventeliteeta ja tietysti oliivioljypohjaisia ihonhoitotuotteita Vasse Virginilta. 

pihatieta jostain matkan varrelta

Taydellisen rentouttava parin paivan pakomatka todellisuudesta. Mokilla oli siivooja koristellut joulukuusenkin valmiiksi, niin oltiin hilpeissa joulufiiliksissa illat, syotiin lisaa hyvaa ruokaa ja pelattiin lautapeleja yomyohaan.


Olohuoneen upeita koristeita

Norttien paratiisi, Munchkin Quest.


4 kommenttia:

  1. Vau toi krokotiili...!! Vähä ois makee päästä tonne, heittää järveen paksu lohi ja kattoo, miten kroko aterioi!Huh :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krokohan oli siis muovinen, pelkka paa pyori lammessa ympyraa ja loi hilpean illuusion oikeasta krokosta, joita pohjoisemmassa on. :) Ei me ehka ihan noin lahella oltais patsasteltu, jos se olisi ollut elava :D

      Poista
  2. Sitten joku päivä kun mä tulen sinne teille kylään niin haluan ehdottomasti ratsastamaan!
    Islannissa oli muuten vastaavanlaisia kärpäsiä ja siellä olis ollut mahdollisuus ostaa tuollainen verkko, mutta tyhmä suomalainen on sitä mieltä että "Minä pärjään kyllä ilamankin", siinä sai sitten huitoa oikein kunnolla välillä ja hermoa kiristi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taatusti mennaan! Tuolla olisi mahdollisuus myos esim. polocrossen kokeiluun (la crossen ja hevospoolon risteytys) joka naytti ihan mahtavan vauhdikkaalta. Ja sitten niita legendaarisia rantalaukkoja WA:n upeilla biitseilla.. Tuu jo??? :)

      Poista

Ihanaa kun kommentoit, kiitos!