lauantai 22. helmikuuta 2014

And all that jazz

Pitkä blogihiljaisuus johtuu uskomattomasta kiireestä ja elämänmuutoksesta. Loman jälkeen alkoi arki ihan täysillä, ja sehän on nyt yhtäkkiä hämmentävää kahden ihmisen arkea ja kotielämää. Ollaan siis pysytty kiireisinä talossa ja pihalla ja tehty kaikkia niitä rästiin jääneitä hommia, mitä ei aiemmin olla ehditty tai saatu aikaiseksi. Bloggaus ja koneella notkuminen eivät valitettavasti ole kuuluneet näihin.

Ehdin tässä valmistuakin, meillä oli oikein Virallinen valmistujaistilaisuus sairaalan luentosalissa, saatiin todistukset ja rintaneulat (voiko vanhanaikaisempaa olla..?) ja kakkua ja pikkusuolaista talon puolesta. Oli ihan kiva tapa juhlistaa vuoden urakan päättymistä, vaikkei se nyt suoriltaan olekaan suuria muutoksia tai uusia työtarjouksia tuonut mukanaan. Tulipahan tehtyä jotain erityistä Ystävänpäivän kunniaksi!

Samaisena viikonloppuna suuntasimme taas kohti Margaret Riveriä ja vietimme jälleen yhden ihanan viikonlopun rennoissa viinialueen maisemissa ystäväpariskunnan kanssa. Meillä oli miehen kanssa liput hommattuna Diana Krallin jazz-keikalle jokavuotiseen Leeuwin Estatesin viinitilan puistokonserttiin. Kesäinen, auringon laskettua viilentyvä ilta, piknik-illallinen ja hyvää Shirazia puistossa istuen ja yksi lempiartisteista lavalla taianomaisen äänensä kanssa.


Ilta oli aivan ihana, ja päättyi viimeisen kauniin hitaan aikana siihen, että mies kuiskasi korvaan sen kaikkein tärkeimmän kysymyksen, mihin oli hyvin helppoa vastata  yes.

Täällä on koko viikko leijuttu siis ties minkä pilven reunalla ja tehty alustavia suunnitelmia ja vastailtu onnitteluihin. Varsin ihanaa.


12 kommenttia:

  1. aivan valtavasti onnea! :) tuli ihan onnen kyyneleet silmiin tätä lukiessa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä en yllättävää kyllä oo päästänyt kyyneltäkään asian tiimoilta vielä. :O

      Poista
  2. Onnittelut, kuulostaa niin romanttiselta kosinnalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli omastakin mielestä ihan täydellinen kosinta :)

      Poista
  3. Ihanaa! Oikein paljon onnea! Tulinpa hyvälle tuulelle tästä :-)

    VastaaPoista
  4. Oiii! Onneksi olkoon! Kirjoitusjärjestyksessä, onneksi olkoon valmistumisen johdosta, älä suinkaan aliarvioi saavutusta! Sitten jos haluat vaihtaa työpaikkaa, on työnhaussa sellainenkin valttikortti kourassa - ja rintaneula rintapielessä... Ihanan vanhanaikaista, ei teillä sentään hilkkoja pidetä töissä?? ;) ;)

    Onneksi olkoon myös kihloista! Toivottavasti kerrot blogissakin sitten kun suunnitelmat eivät enää ole alustavia, miten järjestätte häät jne jne kun perhettä on kahden puolen palloa. :) Jatkukoon pilven reunalla leijuminen vielä monta viikkoa - onnea, onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos molemmista onnitteluista :) Joo, ei täällä sentään hilkat päässä heiluta, mutta maaseudulla on vielä poletit olkapäillä näyttämässä arvonimeä, kuka on minkäkin tason hoitaja.. :O

      Kyllä mä jaan hääfiilistelyjäkin blogissa, vaikka tarkemmat pläänit saattaa jäädä esittelemättä, ainakin ennen häitä. Sen verran monta sukulaista ja kaveria lukee blogia.. ;)

      Poista
  5. Paaaljon onnea! Oon lukenut sun blogia jo pitkään, mutta harvakseltaan käynyt kommentoimassa. Nyt itsekin vihdoin Australiassa monen vuoden tauon jälkeen ja sun blogin kautta oon valanut uskoa siihen, että kyllä mäkin tänne jonain päivänä pääsen jäämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihana kuulla, että mun pikku blogista on apua ja uskoa jollekin toiselle aussila-asioiden kanssa painivalle. Kyllä tänne aina jotenkin pääsee jäämään. :)

      Poista

Ihanaa kun kommentoit, kiitos!