lauantai 19. lokakuuta 2013

Royal Show

Pari viikkoa sitten Perthissä oli vuotuinen Royal Show, perinteikäs sekametelisoppa tivolia, maatalousnäyttelyä, koiranäyttelyitä, ratsastuskilpailuita ja ties mitä muuta. Claremont Showgrounds muuntautuu vuosittain tähän alkuperäiseen tarkoitukseensa, ja alueen valtaavat lähinnä perheet. Ennenmuinoin show oli ainoa paikka WA:ssa päästä huvipuistolaitteiden kyytiin, ja edelleen osa vähemmän reissaavista länsiausseista hehkuttaa sitä parhaana mahdollisena huvittelukokemuksena. Ei nyt ehkä kuitenkaan, mutta muuten kyllä ihan käymisen arvoinen juttu jos Perthissä shown aikaan keväällä on.

Viime vuonna hiihtelin mestoilla parin suomitytön kanssa, joten nyt oli hauskaa päästä paikalle paikallisoppaan kanssa. Muutamat "silloin kun minä oli nuori.."-kommentit tulikin kuultua päivän aikana miehen suusta.

Nautittiin puolipilvisestä kevätsäästä ja hyvästä pikaruokatarjonnasta, mm. ihania täytettyjä uuniperunoita ja katseltiin osavaltion junnumestaruuksia esteratsastuksessa. Pikkasen alkoi polttamaan taas myös oma hevostelu, hittolainen.. lahjakkaita junnuja, pakko myöntää. 120 cm uusinta olisi jäänyt itseltä hyppäämättä, samoin kuin se 110 cm perusrata. J:n mielestä koko touhu valkoisine pöksyineen ja muodollisine tervehdyksineen oli järkyttävän yläluokkaista ja elitististä. Onneksi en raahannut sitä katsomaan kouluratsastusta!




Aiemmin samalla areenalla oli hauska Grand Walk, missä erinäköiset ja kokoiset näyttelyssä olevat eläimet kiersivät areenaa katrillityyppisessä esittelyssä. Hauskan siitä teki yksi karannut vasikka, joka pisti koko pakan sekaisin välttelemällä kiinniottoyrityksiä todella tehokkaasti.



Siellä se kirmaa! Freeeeeedooooom!
Me kierreltiin ympäri messualuetta ja päädyttiin tietysti koirapaviljonkiin, fiksu ratkaisu kroonisesta koirakuumeesta ja akuutista pentumaniasta kärsivälle.. Mutta onneksi päädyttiin, sillä keskellä hallia komeili Suomen lippu. Sinne katosi mun suunnitelmat beaglesta meidän ensikoiraksi. Saanko esitellä: Finnish Lapphund, keskellä Länsi-Australiaa:


Nyt alkaa siis suurempi tiedonhaku ja etsintä tähän rotuun liittyen ja mitä enemmän mä googlaan ja luen, sitä myydympi mä olen näille karvapalloille. Ehkä ihan todellinen vaihtoehto ensi vuoden puolella, kun meitä on kaksi koko ajan samassa kaupungissa..

Claremont Showgrounds on isohko alue, ja meillä jäi osa kiertämättä, iski väsy. Pakolliset messutarjoukset tuli katsastettua läpi ja jotain pientä ostettuakin, mukaanluettuna se perinteinen show bag. Hiihtohissin kyytiin ei sentään menty:


Täpötäydessä junassa kotiin ja heti pihalle istuttamaan muutamat uudet ostokset. Niistä kuvia pian!

3 kommenttia:

  1. Suomikoira Australiassa! Ja hei sanoitko sivulauseessa että teidän FIFO-elämä olisi lopuillaan vai kuvittelinko vain? :-)

    VastaaPoista
  2. Noilla koirilla oli jopa suomalaiset nimet! Ukkonen, Suvi jne.. Kyllä vain, meidän FIFO-tunnelin päässä näkyy iso määrä valoa! Mitään varmaa duunipaikkaa tms ei vielä ole, niin en ole uskaltanut hehkuttaa ihan täysillä, mutta... ;)

    VastaaPoista
  3. Oujea! Hehkutan teidän puolesta silleen pienesti ja pidän peukkuja. ;)

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit, kiitos!