maanantai 28. tammikuuta 2013

Nightwish

Uijjuuuiii, unohtui kokonaan hehkuttaa tata viime sunnuntain suurta suomalaista kulttuurijuhlaa! Fremantlen Metropolis-klubilla esiintyi siis Australian kiertueensa paattava Nightwish ja pakkohan sinne oli menna, vaikken mikaan jarkyttava Nightwish-fani olekaan. Olin ostanut liput seka minulle etta J:lle, mutta mies oli tietysti toissa. Onneksi ihana skottilainen duunikaveri oli halukas lahtemaan mukaan, ja tehtiinkin sitten hommasta tyttojen ilta.

Ensin Freoon yhteen kivaan ja taysin vahingossa bongattuun marokkolaiseen ravintolaan illalliselle, ja maha taynna sahramiriisia ja slow cooked lambia ja hommusta sitten keikalle pomppimaan... 


En ole aiemmin nahnyt bandia livena, joten paha vertailla solistimuutosta, mutta hemmetin hyvin Floor Jansen homman hoiti! Lavalla riitti menoa ja energiaa ja se valittyi katsomoon. Metropolis on pienehko keikkapaikka, selkeasti Tavastiaa pienempi ja oli kiva nahda Nightwish nain pienessa paikassa ja olla kohtuu lahella, vaikka selka vasten mikseripoytaa seistiinkin. Lampparibandit oli vahan turhan hardcorea mulle, mutta keikkaseura tykkasi ja rokkasi ihan huolella niiden aikana. Tuskin olisin Suomessa intoutunut lahtemaan keikalle, mutta taalla tulee tehtya hassuja asioita, joista on myohemmin tosi iloinen, etta tuli tehtya.

Taattua iPhone-laatua...
Tasta on kiva suunnata ajatukset suomilomaan ja siella ehka tuleviin keikkoihin.. ;)

1 kommentti:

  1. Minäkin olen nähnyt Linda Lampeniuksen esityksen Saudeissa. En todellakaan olis Suomessa lähtenyt ;-) Mutta oli ihan hyvä keikka, yllätyin!

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit, kiitos!