torstai 3. tammikuuta 2013

Happy New Year!

Ihanaa uutta vuotta kaikille! Meilla uusivuosi vaihtui kuumissa tunnelmissa, paivalla mittari pyori neljassakympissa, eika se illaksikaan juuri viilentynyt. Oltiin lahdetty Perthin kuumuutta karkuun Yunderupiin, 1,5 h ajomatkan paahan etelaan. Ma paatin tarttua moottoritie-pelkoani sarvista kiinni ja ajaa ihan itte! Hengissa ja hyvissa fiiliksissa selvittiin. Kiva pikkukyla kanaalien varrelle rakennettuna ja siella kaverien ihana loma-asunto, takapiha kanaalin rannassa kiinni. Kaunis talo, mutta rakennuttajat oli paattaneet sitten saastaa ilmastoinnissa.. ei ilmastointia, ei kattotuulettimia, ei edes verkkoa ulko-ovessa etta olisi saanut lapivedon illaksi taloon. 



Me hikoiltiin siis varjossa ja korjattiin nestehukkaa skumpalla, seka pulikoitiin suolaisessa ja sameassa kanaalissa ja takapihalle raahatussa muovisessa kahluualtaassa.. 

Uudenvuoden paras paikka!

Osa hurjasteli vesiskootterilla laheisessa lahdessa ja valitteli veden likaisuutta. Ma tuumailin, etta puhtaammalta tuo nayttaa kuin lapsuuden pulikoinnit Vantaanjoessa ja ei tarvi pelata sinilevaa, autonromuja ja muita vedenalaisia miinoja. 

Pojat saataa
Grilli oli kuumana ja ruokaa riitti. Ma paasin testaamaan uutta Quinoa supergrain-keittokirjaani lisukesalaattia varten, omnomnam. Broidin tanne tuoma Minttuviina paasi hyvaan kayttoon ja oli suuressa suosiossa. J viritteli jo kaverin veljen viinakauppaan suhteita, josko tata jaakylmaa, raikasta herkkua saisi tilattua lisaakin...

Aamulla oli yllattavan vahan heikko olo, vaikka nestehukka tosiaan oli aikamoinen. Tuntuu edelleen hassulta viettaa uutta vuotta ilman raketteja, tinaa ja keskiyon hyytavaa kylmyytta ulkona, mutta kivaahan tamakin on hikoilla istuessaan kahluualtaassa ja juoda drinksuja.

Pitkat uudenvuoden ja joulun pyhat ovat hiljentaneet sairaalan taysin. Kirurgit on kaikki kesalomilla, paivapotilaita ei ole ja suurimmalla osalla ihmisista on liian kiire nauttia kesasta, etta kaikista pikkuvaivoista jaksaisi tulla sairaalaan. Niinpa meilla on ollut tosi vahan potilaita, mutta sitakin kipeampia. Lyhyita tyopaivia ja paljon saldovapaita.. Viime viikolla olin kokonaiset 2 minuuttia toissa ennenkuin otin vapaapaivan ja lahdin ale-shoppailemaan, tanaan kestin sentaan 10 minuuttia.. Ja nyt onkin saldot kaytetty, akkia siis lisaa ylitoita!  Ensi viikolla taas vilkastuu, paivayksikko aukeaa ja pikkuhiljaa tammikuun lopussa taitaa suurin osa lekureistakin palata tyomaalle. Rankan talven jalkeen tallainen loysaily on kylla ihan tervetullutta. Eilen kaytin onnistuneesti 2 tuntia muutaman paperin laminointiin, kun ei muutakaan tekemista ollut ja venytin puolen tunnin ruokiksen tunniksi. Ja lahdin tuntia aiemmin kotiin.

4 kommenttia:

  1. Rentoa teillä töissä :P

    Luin vähän väärin tän kohdan: etta olisi saanut lapivedon illaksi taloon. lapivedon luin lapsivedeksi ja olin ihan että hei, vauvajuttuja tähänkin blogiin :P

    VastaaPoista
  2. Kylla se kohta taas vilkastuu. Ja ihmiset tajuaa tulla oireidensa kanssa ajoissa sairaalaan kun helteet hellittaa, eika istua kotona ja odotella kolmea paivaa, josko se puristava rintakipu hellittaisi..

    Vauvajuttuja, jooei ihan heti! :D

    VastaaPoista
  3. Hyvää Uutta Vuotta!

    Tässä saikulla on ollut hyvää aikaa lukea koko sun mahtava blogi läpi! Varsinkin työjutut on ollut todella kiinnostavia ja kaikki ihanat kenguru-koala kuvat niin ihania!

    Itsekin olen joskus ollut hygieniavastaava meidän osastolla ja asia on lähellä sydäntä. Saudeissa, mun osastolla, oli onneksi asiat kohtalaisen hyvin, oli jopa käytössä ennen leikkausta käytettävä käsihuuhde (jota harva käytti, pesivät mielummin sen 5 min...), mutta salissa ei ollut käsidesiä, koska on palovaara! Bermudalla taas hygienia-asiat oli niin retuperällä, että se oli yksi osasyy mun lyhyeen keikkaan. Hyvä että olet vahva ja jaksat pitää puoliasi!


    VastaaPoista
  4. Kiitos palautteesta, lammittaa mielta!

    Joo, aikamoinen taistohan taa hygieniavastaavuus on. Valilla miettii, etta paasiskohan helpommalla, jos vaan sulkisi silmat eika taistelisi tuulimyllyja vastaan. Ja sitten nakee taas jotain niin kasittamatonta terveen jarjen puutetta, ettei voi muuta kun aloittaa taiston uudelleen.

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit, kiitos!