torstai 13. lokakuuta 2011

Tallinnasta Tukholmaan ja takaisin

Yli kuukauden blogitauon jalkeen ei voi todeta muuta kuin hupsis.. Ja selitella laiminlyontia itselle silla, etta lomalla on ollut kiiretta! Ja J on onneksi tunnollisesti kirjoittanut pieneen muistikirjaansa mita ja missa olemme tehneet, niin etta jollakulla pysyy muistissa missa on oltu. Otsikon mukaisesti olimme siis loysat kolme paivaa Tallinnassa ja toiset rauhalliset kaksi paivaa Tukholmassa, seka hyvin vauhdikkaan paluuristeilyn.

J on turisteillut Helsingissa yksinaan, ja mina olen santaillyt kaveritapaamisesta toiseen. Pieni loma-excelini aiheuttaa harmaita hiuksia ja stressia, mutta on samalla ainut tapa organisoida ja saada kaikki haluamani, tarvitsemani ja muut pakolliset jutut mahtumaan rajattuun aikaan.

Muuttokuorman kanssa taistelu on edennyt yllattavan hyvin. Tavaramaara on kutistunut 15 pieneen pahvilaatikkoon ja muutamaan huonekaluun, ja muutama laatikko jaa viela vanhemmille sailoon. Kirpparilla laksi osa kamoista uusille omistajilleen, mutta ennenkaikkea puskaradio ja facebook ovat olleet hyvia kanavia paasta tavarasta eroon.

Kaksi viikkoa jaljella. Hui ja iiks vahaiselle suomiajalle, mutta jeejeejee sille, etta ollaan kohta taas aussilassa ja normaalielaman parissa. Kylla 3 kk lomailu on ihan riittava, etenkin kun siihen yhdistaa kaiken taman stressin ja kiireen ja tekemisen.

5 kommenttia:

  1. Koska ootte palaamassa Perthiin? Laskeskelin vaan että jos on kaksi viikko jäljellä niin meillä on matka samoihin aikoihin ;)

    VastaaPoista
  2. 31.10 on lento, ja siita sitten parin paivan paasta ollaan perilla.

    VastaaPoista
  3. No ei paljon heitä noi lennot kun mä lähden sunnuntaina 30.10. Kuvittelenko vaan vai olitteko myös lentämässä Cathay Pacificilla?

    Hyvää matkaa teille takaisin! Jota sivuten tuli mieleen että tuntuuko susta että palaisit kotiin?

    VastaaPoista
  4. Kiva nähdä taas! :) Ja kiva että on ollu kiva loma.

    VastaaPoista
  5. Anu: niin on! taytyypi sopia treffit hetipian kunhan paastaan takaisin!
    Minna: Ei oo Cathayn lennot, loysin halvemmalla Emiratesin tarjouksen. Kotoa lahden, mutta kotiin myos meen. Home is where your heart is.. :)

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit, kiitos!