Kiinassa otti moni pieni asia päähän. Niistä kasautui sen verran paljon ärsytystä, ettei ihan heti ole pakko päästä naapurikulmille Sydneyn Chinatowniin. Tässä muutama ärsytyksen aihe:
Töniminen. Aasialainen kohteliaisuus in my ass. Kaikkialla on sopivaa töniä, metrossa pakollista. Metroon voi sulloa edellä olevia ihmisiä työntämällä heitä kätevästi selästä, kunnes oma pieni pylly mahtuu ovien väliin, ja sitten työntää vielä vähän lisää. Kaduilla voi töniä, ettei itse tarvitse astua epämääräisiin lätäköihin, joista lisää kohta.
Pissaaminen. Kyllä. Pissaaminen. Ilmeisesti Hoon vanha lastenkirja, joka opetti että Kiinassa lapset juoksevat pyllyt paljaana, ei ollut kauhean väärässä. Pikkulapsilla tosiaan on jopa Pekingissä reikä housuissaan. Kamalan kätevää antaa lapsen kyykkiä pissalle esim. liikenteenjakajalla, eläintarhan porteilla, kukkaistutuksiin eläintarhassa, keskellä jalkakäytävää tai puistossa kaiken kansan keskellä. Tämän seurauksena kaikkia lätäköitä kaduilla on syytä kohdella muina kuin vesilammikkoina. Aikuisten vessatavat eivät olleet kovasti parempia. Reikä lattiassa ja tuotteet reiän ympärillä, paperit viereisessä avoroskiksessa. Public toilet-laitosten hajut kadulle (ja näitä oli siis joka korttelissa) olivat varsin paksut, ei tehnyt mieli tutustua tarkemmin. Lentokenttää ja Capital Museumia lukuunotttamatta ainoat istumakelpoiset vessat olivat hotellissamme, sillä jos sellainen luojan lykky olikin, että oikea pönttö jostain löytyi, oli jokainen vessassakävija käyttäytynyt kuten lattiareiällä ja jälki oli sen mukaista. Selvisi syy kiinalaisnaisten kapeat farkut ja saappaat-muotiin. Omat maata laahaavat lahkeet olisi tehnyt mieli uittaa desinfiointiaineessa aina päivän päätteeksi. Mietin myös vakavasti, olisinko kertonut Aussien maahantulokaavakkeessa oleskelleeni farmeilla ja kotieläinten kanssa viimeisen kuukauden aikana, ja saanut sitämyöden ilmaisen desinfioinnin kengilleni...
Oma avuttomuus. Oli ärrrrrrsyttävää olla totaalisen riippuvainen vastapuolen alias/pictionary-kyvyistä, sillä englannilla ei edennyt 90% tapauksista mihinkään. Ravintolat valitsimme suurimmaksi osaksi sen mukaan, missä oli kuvat&/englanniksi menu, mutta taksien, museoiden yms. kanssa oli välillä hankalampaa. Jäi paljon kiinnostavia asioita selvittämättä, kun ei ollut ketään, joka olisi ymmärtänyt kysymystä.
Länsimaalaisten valokuvaaminen. Ihan missä vaan, millaisia kuvia vaan, luvalla, luvatta ja kieltojen jälkeen. Ilmeisesti tuottaa hyvää onnea tulla kuvatuksi länkkärin kanssa, tai ainakin näin hatara muistikuvani väittää. Korjatkaa jos olen väärässä. Kuvata sopii salaa, tulla osoittelemaan kameran kanssa kesken jonkun muun keskustelun ja raahata sitten lapset paikalle, pysäyttää turistikohteissa tai esim. ravintolassa muka-kuvata-seinällä olevaa maalausta/akvaariota tms. Ensin ihmetytti, sitten nauratti ja viimeiseksi vaan ärsytti. Etenkin se todella pahanhajuinen mies, jonka kaveri ei osannut käyttää kamerakännykkäänsä, ja kuvaustilanne toistettiin viidesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ihanaa kun kommentoit, kiitos!