Te Papa! Ihana Te Papa!

Wellingtonin toinen paiva kului museotunnelmissa. Ja voi millaisessa museossa! Te Papaa on jokaisessa NZ-opaskirjassa hehkutettu hienoksi kokemukseksi, mutta olin silti yllattynyt, kuinka hieno mesta se olikaan! Kuvitelkaa Kansallismuseo, Heureka ja Luonnontieteellinen museo saman katon alle, tyylikkaasti yhteenliitettyina ja sekoitettuina, ja tuloksena on laimea versio Te Papasta.

Ikavan ajankohtainen maanjaristys-nayttely, Uuden-Seelannin historiaa seka maorien, etta eurooppalaisten nakokulmasta, modernimpi 1900-luvun osio, ulkona oleva puisto-osuus ja vaikka mita muuta. Ilmaiseksi. Kaikissa nayttelyissa oli paljon kokeile, kosketa-juttuja, hyvia videoklippeja ja havainnollistavia kuvia. Teoria-osuuksia luonnonhistoriallisella puolella esitettiin monella eri tavalla, ja lapset oli huomioitu siina sivussa mukavasti. Rauhallisempaa kuin Heurekassa, mutta enemman elamaa kuin Kansallismuseossa. :)

Golden Days-elokuva oli hysteerisen hauska yhdistelma videoklippeja ja museoesineita, jotka ponnahtelivat pimeasta esiin.

Koko paiva siella vierahti, ja edelleen jai paljon nakematta. Koska mennaan uudelleen?

ps. matkaohjelma on bussiyhtion toimesta muokattu. Emme onneksi joudu lentokenttaa lahemmaksi Christchurchia.

Maa jarisee ja tarisee

Uudessa-Seelannissa on tanaan ollut maanjaristys. Christchurchissa jarisi keskipaivalla 6,3 richterin voimalla ja varsin lahella maanpintaa, seurauksena taysi kaaos keskustassa ja ainakin 65 kuolonuhria. Me valtyttiin talta katastrofilta noin viikolla ja saatiin Facebookista kuulla ensin eraalta sydneylaiselta kaveriltani, etta taalla pain tapahtuu jotain, miksi hanen ajatuksensa ovat taalla.. Nopea googletus paljasti tapahtumien laadun, ja mennessamme hostellista ulos olivat kaikki kadunvarsien kahvilat ja pubit taynna ihmisia katsomassa ylimaaraisia uutislahetyksia.

Istun turvallisesti Wellingtonin hostellin nettikahvilassa ja teen samaa mita kaikki muutkin backbakkerit, kirjoitan kunnossa ollaan-viesteja. Kaikki ovat aika shokissa. Paikalliset luonnollisesti, maa on pieni ja asukkaita vahemman kuin Suomessa, joten monella on jaristysalueella varmasti tuttuja ja sukulaisia. Suurin osa reppureissaajakansasta taas on joko juuri ollut tai juuri menossa etelasaarelle ja Christchurchinkin suuntaan, niinkuin mekin. Valtava helpotus.

Ilta on kulunut uutisia tuijotellen, seka selvitellen reitissa tapahtuneita aikataulumuutoksia.

Iso seikkailupuisto

Koko Uusi-Seelanti tuntuu yhdelta isolta seikkailupuistolta. Tahan mennessa on mm. hurjasteltu lugella, makiauton tapaisella ratkaisulla, alas betonirataa, yritetty laskuvarjohyppya (mina! maailman korkeanpaikankammoisin tyyppi!), mutta huono saa esti hypyn ja seikkailtu tippukiviluolissa markapuvussa kumirenkaan avulla ja ihasteltu samalla upeita kiiltomatoja. Zorb-rata (ison kumipallon sisalla rinnetta alas kierimaan...) oli valitettavasti suljettu, mutta mutakylvyssa on lilluttu. Rotoruan rikkipitoisella vedella ja mudalla on jo 800 vuotta sitten uskottu olevan parantavia voimia, ja ainakin iho oli silkinpehmea ja olo rento parin tunnin altaissa lillumisen jalkeen.

Nyt ollaan kummallisessa hostellissa keskella-ei-mitaan kansallispuiston alueella, puolivalissa matkaa Tauposta Wellingtoniin. Maisemat on kauniit ja kyla taydellisen pystyynkuollut. Bussireissun ihmiset tulee ja menee kukin oman aikataulunsa mukaan, joten mitan jarisyttavan upeaa ryhmahenkea ei ole syntynyt, mutta muutamia ihan kivoja tyyppeja on tavattu, ja eilen vietetty iltaa muutaman jenkin, britin ja viinilasillisen kanssa. Moni tuntuu viettavan paljon enemman kuin minimin 3 viikkoa reissullaan, joten aikataulut eroavat paljon.

Huomenna matka jatkuu Wellingtoniin ja siella paasee LOTR-norttiyteni taas valloilleen, paivan kierros Sormusten Herran kuvauspaikoilla edessa.

Taydellinen paiva

Rakastuin Tolkienin kirjoihin kymmenenvuotiaana, tajuamatta niista puoliakaan, mutta syva suhde syntyi jo ensimmaisella lukukerralla. Koulun kirjaston hyllysta tarttui kateen Kaksi tornia. Elin ensimmaiset parisataa sivua siina uskossa, etta Merri ja Pippin ovat naisia, enka ollut lainkaan tietoinen kirjan olevan trilogian keskimmainen osa... Peter Jacksonin luoma elokuvamaailma Keski-Maasta hipoo taydellisyytta, joten kuvauspaikoilla kayminen on ollut unelmissa ensimmaisesta elokuvasta lahtien.

Uuden-Seelannin reissumme varmistuttua yritin ajoissa varata kierrosta Shire's Restista, mutta sain takaisin lyhyen sahkopostin, jossa ilmoitettiin kierrosten loppuvan n. viikko ennen saapumistani Uuteen-Seelantiin. Hobitti-leffan kuvaukset alkaisivat. Voi itku! Karsin kirvelevan aikataulutappion ja tyydyin lopulta siihen, etta NZ:n reissu ei tamankaan takia voi jaada viimeiseksi NZ:n reissuksi. Kun ensimmaisen matkapaivan aamuna Magic Toursin bussikuski sitten ilmoitti, etta kuvauspaikoille paasee ja sielta jarjestyy kuljetus Rotoruan majoitukseemme, ei riemulla ollut rajaa. Kuvausten alkua on lykatty P.J:n ison leikkauksen takia, ja taten turistikierroksille on hetken aikaa tarjolla varsinainen helmi, melkein kuvausvalmis Hobittila.

Iltapaiva Hobittilassa oli taydellinen. Muuta siita ei kai saa kertoa ennen filmin julkaisua, eika varsinkaan julkaista yhtakaan niista n. kahdestasadasta valokuvasta. Menkaa itse paikanpaalle! Kierroksen jalkeen oli pikainen lampaan kerinta show, jonka parasta antia olivat kylla keritsijan taydelliset kasivarret ja olkapaat. Niista taytyy joku kuva paivittaa heti kun paasee omalle koneelle. ;)

Taydelliseen iltapaivaan tuli jatkoa. Ensinnakin Lonely Planetin haukkuma hostellimme Base Hotrocks on ihan taydellinen. Siisti, tilava, rauhallinen (baari on, mutta erillisessa rakennuksessa) ja huoneissa on omat vessat. Ja edullinen, kaksi yota taalla maksaa saman verran kuin yksi yo Sydneyn Town Hallin Basessa, josta ei ihan hirvean montaa ylisanaa ole sanottavana. Toisekseen Magicin suosittelema maori-kulttuuri-ilta oli mahtava! Bussikuskista ruokaan kaikki oli onnistunutta, vatsa oli kipeana nauramisesta ja hangin, maauunissa kuumennetun illallisen aiheuttamasta ahkysta, ja paa taynna uutta tietoa tuosta hyvin erilaisesta alkuperaiskansasta. Iltaan kuului tervetulotoivotus, kierros "kylassa", jossa esiteltiin vanhoja tapoja ja perinteita, ruoan esilleotto maauunista, laulu- ja tanssiesitys seka todella upea illallinen. Kaytostavat olivat vain jaaneet joillain mummoilla kotiin, uskomaton tunkeminen buffetpoytaan kakkoskierrokselle, kun varsin selvasti puolet ruokasalista odottaa viela sita ensimmaista kierrostaan..

Auckland!

Heijee! Ma oon Uudessa-Seelannissa! Jee! Vahemman jee on tamanhetkinen majoitus, 14 hengen sekadormi vailla mitaan lukittavia kaappeja tai lokeroita ja hienoinen sekamelska ja poly. Bedbugseja ei sentaan ole, Hoo suoritti kynalampun avulla tiukat tutkimukset eilen yolla.

Lento saapui Aucklandiin joskus vahan ennen puoltayota, onneksi olimme tsekanneet etukateen edellisena paivana etta hostellin respa menee kiinni klo 24, joten lupasivat jattaa meille avaimet kirjekuoressa respan eteen. Siita sitten pimeassa huoneeseen hapuilemaan, valokatkaisinta ei loytynyt mistaan, eika vapaata sankyakaan ensin. Onneksi sangyt oli numeroitu ja pedit 1 ja 2 loytyivat markien vaatteiden alta, joku asukas taisi hyotykayttaa vapaata tilaa pyykinkuivatukseen. Hieman huonolla omallatunnolla vipattiin vaatekasa lattialle, kolisteltiin laukuista yotavarat ja kommittiin todella upottaville vaahtomuovipatjoille. Aamulla se sama kasa oli siina edelleen, ja on varmaan vielakin kun palataan rikospaikalle. Muuten kaikki on mennyt helposti, Airport Shuttle oli edullinen ja nopea, Air New Zealand hyvan maineensa veroinen ja maahantulotarkastukset meni nopeasti.

Tastakin huolimatta Auckland on jee, ja paiva Rangitoton saarella on ollut tosi jee. 500-vuotias tulivuori-saari ja mukavasti kavelya, seka mukavasti aurinkoa. Ja sushi on viela edullisempaa kuin Chinatownissa! Tuplajee!

Huomenna alkaa Magicin bussikierros, ensimmainen kohde Rotoruan mutakylvyt ja luge, makiauton tapainen hurjastelu. Jee. Lomafiilis jatkuu, edes Kela ei onnistunut hyvasta yrityksesta huolimatta tuhoamaan tata lomaa, kiitos maailman parhaan perheen, tuplajee!

Adelaiden rentoutta

Aamulla oli tarkoitus lahtea kiertelemaan keskustaan, mutta kiitos Kelan ystavanpaiva-toivotuksen, aka. takaisinperintailmoituksen, vietin aamun nettikahvilassa tarkastellen tulojani ja kirjoitellen typeraa vastinetta. Sitten olikin ihana +28 saa ja melkein pilveton taivas. Valkoinen hiekka kimmelsi alle sadan metrin paassa ja meri oli tyyni... siis biitsille!

Meri oli kylpyveden lampoista, tuulenvire piti ilman sopivan kepeana ja viereisella beach volley-kentalla kuvattiin jonkun miesjengin mainoskuvia. Ei valittamista! Ehtii sinne keskustaan sitten... hmm.. seuraavallakin reissulla!

Valentinen paivan kunniaksi sain myos leikkia tullimiesta etsiessani matkalaukkuni uumeniin katkettya lahjaa. Hieman rupesi jo kuumottamaan, etta nainko ma oon onnistunut hukkaamaan lahjan koskaan edes saamatta sita, mutta onneksi ei sentaan! Viikon oli paketti majaillut laukkuni katkoissa ilman, etta olin huomannut sita.. onneksi toi laukku on niiiiiin siisti ja jarjestyksessa!

Adelaiden auringonlasku

Glenelg Beach, SA.

Huomenna aikainen aamu ja kohti Sydneyta ja YHA:n "viiden tahden hostellia", mita ikina se sitten onkaan...?

Oodi Alkolle

Mennessani vuonna 2004 toihin viinakauppaan en tiennyt viineista juuri mitaan. Join halvinta mahdollista makeahkoa valkkaria tai mahdollisimman mehumaista punkkua. Kiitos Alkon kattavan koulutuksen muovautui minusta aika nopeasti edes siedettavan tasoinen viini-ihminen, perheeni mielesta viinisnobi. Taman muka-snobeilun alettua alkoi kasvamaan myos kiinnostus viinitiloilla vierailuun, ja koska aussiviinit ja erityisesti aussi-shiraz on top ten-listan ykkosena, on Barossa Valley Adelaiden lahella ollut jo pitkaan haaveilun kohteena.

Greyhoundin bussipassin viimeiset kilometrit tuli siis kaytettya Prime Mini Toursin koko paivan retkeen. Ihan mahtava reissu, jopa siita huolimatta etta Jacob's Creek ei kuulunut ohjelmaan. Wolf Blass, Simpatico, Kies ja... neljas oli ilmeisesti niin vaikuttava, etta nimi on jo unohtunut!

 

Wolf Blassin ja Simpaticon maistelut olivat ohjattuja ryhmajuttuja, valissa vain tunnin 3 ruokalajin lounas Wine Inn-ravintolassa. Kenguru-ahky. WB:lla maisteltiin perusjuttuja, seka maksusta sai kokeilla Black ja Platinum-sarjan viineja. Black Shiraz oli kylla hurjan hyvaa, mutta ei ehka ihan $130 arvoinen nautinto pulloittain ostettuna... Jo ensimmaisessa paikassa erotti tissuttelijat viini-intoilijoista ja maisemista ja "ilmaisista" viineista nauttimaan tulleet niista, joilla oli ostoaikomuksia. Taysi matkalaukku ja ei-taysi pankkitili hillitsivat omia ostohaluja tehokkaasti, vaikka etenkin Kiesin viinitilan jalkkari-punkku ja frozen muscat olivat todella lahella pankkikortin vingutusta. Mutta kiitos Alkon aikanaan herattaman kiinnostuksen ylipaataan olin reissussa mukana ja osasin kysya muutakin kuin "can I have more?".

Kallista, mutta hyvaa herkkua

Kaksi muuta viinitilaa olivat pienempia perheyrityksia, maistelut rennompia ja valikoima maisteluiden suhteen laajempi. Muutama annos alkoholia oli lisaksi saanut ihmiset entista puheliaammiksi, joten mielipiteita tuli vaihdettua ja vertailtua muiden maistamia tuotteita.

Reissun opas/kuski oli ihan mahtava monitoimimies, surffiopettajasta viininviljelijaksi, ja nyt turistioppaana. Ajomatkalla tuli siis kattava infoplajays SA:n historiasta, surffaamisesta ja viininteosta. Ennen viinitiloja vierailtiin mm. Big Rocking Horsen luona:

Varsin iso keinuhevonen

Paluumatkalla pysahdyimme Whispering Wallilla, iso pato Barossa Reservoirilla, jonka 140 m pitka betoniseina kantaa paasta toiseen aanen kirkkaana ja selvana. Uskomaton akustiikka!

Patoallas, nykyaan palokunnan vesivarasto maastopaloihin

Kuiskausten seina

Great Ocean Road

3 paivaa reisssaamista minibussilla ja 2 yota rahjaisissa hostelleissa, ja oli vaivan arvoista. Ei ehka ihan koko Greyhoundin kiskurihinnan, mutta johonkinhan nuo alunperin Sydney-Cairns matkaan ostetut bussipassin kilometrit oli kaytettava. Joten Goin Southin kyytiin!

Ensimmainen paiva varsinaisella the Great Ocean Roadilla oli huikea. Kyseessa on yksi suurimmista sotamuistomerkeista, silla tien ovat rakentaneet WW1:n veteraanit pienena sodanjalkeisena terapiatyonaan. Itse tie on myos maailmanperintolistalla. Hyvaa jalkea olivat tehneet, tie kiemurtelee kauniisti ihan kallioiden reunalla, mutta ei missaan vaiheessa pelottavan lahella jyrkannetta. Apollo Bayn lounastauon jalkeen seurasi paivan huippuhetket, 12 Apostolia ja muut alueen uskomattomat kivimuodostelmat.

Aaltojen jatkuvasti muovaamat kalliopylvaat ovat vaikuttava naky, vaikka jaljella onkin enaa vain 6 apostolia, seitsemas sortui 90-luvulla. Ylitoita? Uusia apostoleja syntynee ajan kanssa, kun meri kuluttaa kalkkikivea lisaa.

Samalla rannikolla on myos muita upeita kalliomuodostelmia, kuten London Bridge, jonka kahdesta kaaresta toinen sortui muutama vuosi sitten, jattaen sillalle, tai siita jaljelle jaaneelle saarelle jumiin toista lintsanneen miehen rakastajattarensa kanssa. Seuraavan paivan uutiskuvat pelastetuista taisivat aiheuttaa miehen elaman kurjimman paivan, tarinan mukaan lahti seka tyopaikka, etta vaimo.

Suuntasimme yoksi Warrnambooliin ja siella hostelliin. Reissun kuski/opas kokkasi hyvat sapuskat, ja pitkan paivan jalkeen uni maittoi tuskaisen kuumasta huoneesta huolimatta. Aamulla matka jatkui Grampions-luonnonpuistoon, missa alkoivat pettymykset. McKenzie Falls, Victorian suurimmat vesiputoukset, oli askeisten rankkasateiden ja tulvien vuoksi saavuttamattomissa, mika oli ihan ymmarrettavaa. Vaihtoehtoinen kiipeilyreitti oli ikava kylla hyvin laiha lohtu. Samoin mainostetut Narracoteen luolat ja hevosretki jaivat toteutumatta, ja naiden kohdalla aion kiristella hampaitani Greyhoundin suuntaan. Luonnonpuiston aborginaali-keskus oli onneksi hyvin informatiivinen ja pihalla loikoilleet kengurut ihania. Paasin todistamaan kunnon kengurutappeluakin.

Taistelun alku

Kiivasta iskujen vaihtoa

Sopoliinit!

Yopaikka Narracoteen hostellissa oli... vahintaankin erikoinen. Rahjainen, joka kulmasta hajoamassa oleva talo, jota joku yleismiesjantunen on tarpeen tullen korjannut aina juuri vaadittavan vahan ja lisannyt ylimaaraisia tiloja pihan peralle. Jokapaikka taynna paitsi reppureissaajien, myos omistajien likaisia astioita, vaatteita ja koiria.. Ihmiset olivat ystavallisia ja ruoka hyvaa, joten ei tuo ihan taydellinen pettymys ollut.

Kolmannen paivan ohjelmassa piti olla ne paljonpuhutut Narracoteen luolat, mutta ajoimme suoraa kyytia Victor Harboriin myohaiselle lounaalle. Jonkinlaisena lohdutuspalkintona toimi retki elainpuistoon, mutta e hirveasti lohduttanut. Etenkin kun kumartuessani ruokkimaan kengurua, nappasi takaa hyokannut emu korvakoruni irti. Paria kaulanheilautusta myohemmin oli isoisani tekema kultakorvis kadonnut ahnaan linnun mahaan. Grrrrh! Koalat sentaan olivat aivan ihania.

Kerjurikalle

Lisaa ajamista, ja illalla Adelaidessa ja rantahostellissa Glenelgin alueella. THE partyhostel, ihana asia jos on aamulla aikainen heratys ja huone baarin ylapuolella.

Muumi mieron tiella

Muumipeikko, tuo lapsuuteni sankari ja nykyisen parisuhteeni alkuunpotkaisija oli pahoilla teilla viikonloppuna. Seurasin sivusta kun kymmenkunta aussilaista maailmanmatkaajaa opetti Muumi-raukalle juopottelun, naisissakaynnin ja muiden paheiden perusteita, seka biletti ankarasti euroopanreissunsa maskotin kanssa. 

Oikeasti oli hurjan hauska viikonloppu uudessa kaveriporukassa ja uudessa kaupungissa. Vetta tuli kuin aisaa perjantaina ja lauantaina, mutta jossain vaiheessa olen silti ehtinyt ainakin melkein kuivana kiertamaan mm. Eureka-pilvenpiirtajan, Queen Victoria Marketsin, Crown Casinon, Lygon Streetin ihanat italialaiset ravintolat, Toorakin asuinalueen (ja poseeraamaan vanhempieni ex-talon edessa), Disneyn taidennayttelyn ja Federation Squaren, krikettifanien pyhan temppelin MCG Stadionin ja urheilumuseon, St. Kildan ja (ikkuna)shoppailemaan. Ja ennenkaikkea herkuttelemaan. Ruokaa, muffinseja, aamupaloja. Hyvaa kahvia. Kunnon siideria.

Melbourne on ihana! Yksi uusista tuttavuuksistani ilmoitti perjantaina aamiaisella, etta han menee Melbournen kanssa naimisiin, ja melkein jopa ymmarran pointin. :) Kaupunki on helppo turistille, kaikki on selkeaa ja suoraviivaista, keskusta on nopeasti haltuunotettavissa valtavan ratikkaverkoston ja lyhyiden etaisyyksien ansiosta ja ilmainen museoratikka ja bussikierros olivat tosi positiivinen yllari (vs. Sydneyn $32 maksanut vuorokauden hop on/off-bussi). Turisteja ei ole liikaa ja mitenkohan taman nyt korrektisti sanoisi.. Chinatown ei ole liian hallitsevassa osassa. ;) Iltaelama on vilkasta ja kaupunki on taynna hole in the wall-paikkoja, epamaaraisia ja vaatimattomia ovia, joiden takaa paljastuu nayttavia ja mielenkiintoisia baareja ja klubeja. Uusi reissu on jo suunnitteilla!

Maanantaina majapaikka vaihtui suomalaisten perhetuttujen luokse, ja oh wow. Olen ilmeisesti kuollut ja herasin eloon Glorian koti-lehden sivuilta.

Eteenpain!

Kings Cross, +35 astetta, pitka kavelyreissu. Neljas kerros hostellissa ja rikkinainen hissi. Hometta ja tehokas ilmastointi, kivoja kamppiksia 10 hengen dormissa. Tapotaysi matkalaukku. Edullinen manikyyri ja pedikyyri. Sushi. 10 dollarin pihvi. Kallis nettikahvila. Naista on viimeiset hetket Sydneyssa tehty. :)

Huomenna lahtee kone klo 7.10 kohti Melbournea, ja en malttaisi odottaa enaa yhtaan!. Blogi hiljenee ainakin viikoksi, ellei kahdeksi. Melbournesta road trip Adelaideen, jee!