maanantai 18. maaliskuuta 2013

Toinen jalka lomalla

Tassa ollaan jo lomatunnelmissa. 22h toita jaljella, hyvalla tuurilla paljon vahemmankin! Tama yo menee paivystyspuhelimen kanssa nukkuessa ja sehan tietaa parhaimmillaan ylimaarasta vapaata, lisaksi yritan mankua saldovapaita torstaille. Yksi koulupaiva, ja se olisi siina!

Kouluhommat on tehtyna, enaa tarttis pari artikkelia tulostaa matkalukemiseksi ja palauttaa ensimmaiset tehtavat. Aika kivaa! Matkalaukku on jo kaivettu esiin ja olen hiljalleen kasannut siihen ymparille mukaan otettavia juttuja ja etenkin tuliaisia. Viela pitaisi ostaa kasa TimTameja tuliaisiksi, niita ei voinut ostaa etukateen kun eihan ne piru viekoon saily tassa taloudessa!

Vuoden Tyttoystava siivoaisi talon ja pesisi auton ennenkuin mies palaa kahden viikon  tyomatkaltaan paiva ennen omaa lahtoani, ja tietty hakisi sen miehen sielta kentalta muttamutta.. mulla on suomityttojen illanvietto enka siten taida olla ihan ajokunnossa.. Onneksi imurin kayttoon ei tarvita ajokorttia, hieman vain ylimaaraista motivaatiota..

Perjantaina lahtee iltapaivalla Qantasin kone ensin Singaporeen, ja sielta sinivalkoisin siivin Helsinkiin. Ruokatilaus aidille on jo jatettyna ja kyyti lentokentalta kotiin jarjestettyna. Ensimmaisen paivien ohjelmakin on jo aikaslailla muodostunut: perhetta, kavereita ja lisaa samaa aina keskiviikkoon asti, jolloin odottaa ihana miniloma pohjoisessa mokilla. Paasen rinteeseen ties kuinka monen vuoden tauon jalkeen, kunhan vaan mahdun lautailuhousuihini, hih ja hui.

Blogi viettanee siis hiljaiseloa seuraavat viikot, ellei iske unettomuus tai muu vaiva Suomessa.

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Paluu koulunpenkille

Ensimmainen opintopaiva on takana, toinen ihan kohta edessa. Eka paiva kului lahinna "nain opiskelet"-meiningeissa, osittain hyvaa ja tehokasta tiedonhaku-opetusta, osin hieman turhaa lassytysta esitelmien pitamisesta jne. Mutta aussietyyliin, ei oleteta etta osaat pitaa esitelman, ennenkuin siihen on ensin tyonantajan (tai tassa tapauksessa opintojen) puolesta opetettu..

Saatiin iso kasa paperihommia kotiin, taydellisen tarkka kurssiaikataulu ja taulukko palautettaville tehtaville ja esseille, mukana viittaavat numerot opinto-oppaaseen, etta mita taitoa ja osaamista ja competencya missakin tehtavassa pitaa tuoda esille ja miten tehtava arvostellaan. Jokaiseen kirjalliseen tyohon pitaa liittaa mukaan lomake, jossa vannotaan taman tyon olevan ihan itse tehty, ja etta ymmarretaan plagioinnin olevan pahasta. Hmphh. Kuulemma nain tehdaan ihan kaikkialla, jokaisessa yliopistossa. Jaa, enpa ole ihan kaikkialla tahan viela tormannyt, enka tietaakseni edes kuluta yliopiston penkkia viela... mutta toki tulostelen naita ylimaarasia lappusia, Authentication of Student Work, ilomielin. Ja pyydan jokaisen tehtavan kuitatuksi, mita palautan. Ahhhh, ne Viralliset Paperit.

Itse tehtavat vaikuttavat suurimmalta osin mielenkiintoisilta, osa varsin laajoilta, etenkin se lopun hygieniasuunitelma, mutta sita saa toivottavasti vaantaa tyoajallakin. Luettavaa riittaa, mutta suurimmilta osin mielenkiintoista. Vahan alkoi silmat vaeltamaan ristiin ja sitten kiinni, kun pahimpia geeni-osioita kahlasin eteenpain mikrobiologian opuksesta, mutta kansanterveystieteen osio on ollut sitten taas tosi mukaansatempaavaa. Australian omia koukeroita ja kiemuroita on ollut mielenkiintoista lukea. Taalla on valtava kuilu alkuperaisasukkaiden ja muiden valissa, ja olenhan sen huomannut jo tyoelamassa (ja ihan vaan kadulla kulkemalla saa hyvaa osviittaa eri ihmisryhmien taloudellisesta tilanteesta ja terveydestaan huolehtimisesta), mutta taulukoista luettuna luvut olivat aika karmaisevia. Isot erot elinian odotteessa (20 vuotta), nuorten kuolleisuudessa, pitka-aikaissairauksissa jne. Yllattaen sitten taas rokotus-osion mustina lampaina rokotekielteisyyden suhteen kukoistivat etelaisen WA:n hippialueet Margaret Riverin lahella, ja samankaltaiset keskittymat itarannikolla...

Viela olisi pari juttua vaannettavana ennen seuraavaa opintopaivaa (ja lomaa!), ja muutama kymmenen sivua luettavaa. Saa ainakin ajan kulumaan nopeasti naina kaivosleskiviikkoina, vaikka mulla onkin taalla nyt valiaikainen ihana kamppis.


maanantai 11. maaliskuuta 2013

Bloody hell

Kauanpa sita pitikin odotella, ensimmaista verialtistusta toiden merkeissa. Olen odotellut jo hetken, etta koskas se ensimmainen tapaturma sattuukaan, koska tilastojen valossa olisi jo kai ollut aika sattua. Olen vuodesta 2007 asti tyoskennellyt hoitajana, joten olisi jo ollutkin aika pienelle inhimilliselle vahingolle...? Joskushan sen ekan kerran on oltava. Yllattavaa kylla, en onnistunut tuikkaisemaan neulalla sormeen untuvikkohoitajana pitka-aikaissairaalan tyotaakan alla pistellessani insuliinia tai Klexanea ja korkittaessani niita typeria insuliinikynia, joita oli pakko kayttaa uudelleen. En yllattavaa kylla pistellyt itseani tai tyokavereitani suljetulla osastolla, kaikkien tiukkojen eristystilanteiden ja muiden haslinkien keskella, tai raapaissut itseeni likaisella neulalla paivystyksessa yovuoron pikkutunteina. Ei yhtakaan verialtistusta teholla tai dialyysissa, missa melkein koko tyo oli verella ja verivalmisteilla pelaamista.. Ei uudessa maassa ja tyokulttuurissa, ei yhdenyhta pistotapaturmaa.

No, eraan viikonlopun ratoksi tama putki sitten paattyi. Paivystyscasen lopussa poistimme valineita potilaasta, ja niinhan se veri/nestepisara lennahti suoraan ulostulevasta vaijerista meikalaisen silmaan, ohi silmalasien paksun sangan. Olin hieman hammentynyt, etta mitas sitten.. sain mutistua vieressa ollelleelle lekurille, etta taisi osua silmaan, ja eikun silmapesulle samoin tein. Huuhdoin silmaa pitkaan ja hartaasti, ja muistelin mihin numeroon sita pitikaan soittaa ja mita tehda.

Aussien rakkaus paperitoita ja Virallisia Ohjeita kohtaan oli nyt iso etu, ohjeistus oli tyonantajan puolelta tosi selkea. Nappaile puhelimeen lyhytvalinta, jata viesti ja odota vastausta. Ylihoitaja soitti alle kahden minuutin paasta, ohjeisti luokseen tayttelemaan lappuja, kuuntelemaan lohdutteluja ja keskustelemaan puhelimitse paivystavan tartuntatautilaakarin kanssa. Riski on onneksi minimaalinen saada silman kautta mitaan, ja potilaskin oli vakuutellut meidan lekurille ettei mitaan riskia ole hanen puoleltaan, mutta verikokeethan siita seurasi molemmille heti, ja puolen vuoden paasta uudet. Kateen annettiin kokonainen kirjekuori ohjeita ja neuvoja ja tyoterkkarin numero, jos tarvitsee lisaa keskusteluapua.

Vahan sekavilla fiiliksilla takaisin osastolle, pienen amanuenssityttosen neulatyynyksi ja sitten kotiin kiroilemaan tapahtunutta. No, eka kerta on nyt ohi ja toivottavasti toka antaa odottaa itseaan pitkaan ja hartaasti! Olin viela koko paivan viihdyttanyt itseani kansanterveystieteen ja tartuntatautien parissa siihen hygieniakurssiin liittyen, joten HIV ja hepatiittitieto oli vahan liian tuoreena paassa. 

Nyt kaikki hyvin (aiti ala hataile...).